En jaksa kuin itkeä (1,5-vuotiaan käytös)

Meillä istuttiin sitten ilman mitään tavaroita kunne rauhoittui ja yritettiin leikkiä / syömistä uudelleen. Tuhat ja tuhat kertaa tätä tehtiin kunnes alkoi sujua paremmin. Meillä tosin rauhoitti se että joutui olemaan paikallaan (istui omassa tuolissaan, itse tein sen aikaa muuta mutta vahdin sivusilmällä). Kyse oli vähän kuin jäähypenkistä.

Jollekin ehkä vaihtoehto "apua apua" mutta meille se oli pelastus, joten turha itkeä tai tuomita sen enempää :)

Meillä on kyllä aina toimittu niin että ruokailu on ohi jos ruokapöydässä pelleillään. Myös tuossa iässä.

Jos lautanen lentää niin lapsi pois pöydästä.

Näin on meillä opittu. Ja kyllä, on kokemusta juuri tuollaisesta lapsesta (myöhemmin diagnosoitu adhd).

KURI olla pitää.

Kun ruokailun aikana lentää yksikin haarukka/lusikka/muki pöydästä niin lapsi lähtee pöydästä myös. Selität miksi; "pöydässä syödään nätisti, eikä tavaroita saa heitellä, nehän menee rikki ja tulee sotkua". Jos leluja heitellään rikkomistarkoituksessa niin ne otetaan pois ja nostetaan kaappiin korkealle, sanot vaikka "olet näköjään vielä liian pieni leikkimään tällä lelulla, äiti laittaa sen tänne talteen, ettei mene rikki. Ei näitä osteta rikottavaksi vaan leikittäväksi". Ja pysyt tällä linjalla! Jossakin vaiheessa ne rajat on asetettava, eikä 1,5v ole enää mikään ymmärtämätön vauva. Laitat kaverina siivoamaan sotkut (jos heittää mukin pöydästä niin pakostihan sitä sotkuakin tulee) niin oppii tajuamaan, että väärin tekemisestä tulee seurauksia. Ja opeta sanoittamaan tunteet tuon riehumisen sijaan.

Näin olen itse kasvattanut omaa 5v skorpionilastani (skorpioniäidin ottein! :D ) ja meillä on kaikki ok. Hyvätapainen lapsi ja tyytyväinen äiti :)

Ei mun lapsi ruoka-astioita ole heitellyt mutta kerran ilta-aikaan kristalli maljakon. syy oli vanhemmissa.

Olen myös samaa mieltä, että lapsi pois pöydästä jos alkaa riekkuminen. Näin meilläkin toimitaan. T. sen haastavan 3v:n äiti

Lapset on ihania. En ihan kaikkea lukenut ja yleinen vinkki temperamenttisen lapsen vanhempana on, että katso mahdollisimman nuorena alkava kerho jonne saat yksin lapsen laittaa. Meillä tämä 2v ulkoistus pari kertaa viikossa sai aikaan ihmeitä lapsessa, äiti jaksaa paremmin ja lapsi saa oppia muilta lapsilta ja ryhmässä oloa harjoittelee. Uskallettiin tehdä toinen. Ei tämä meidän äkäpussi muille riehu samalla lailla.

Taas kerran kiitän Luojaani siitä, että meille osui laiska äiti ja helpot lapset. Sen lautasen olisi saanut viskoa lattialle tasan yhden kerran, sen jälkeen lapsi olisi äidin avustuksella siivonnut sotkunsa ja ollut ilman ruokaa seuraavaan ateriaan asti. Roskiksesta olisi käyty katsomassa lautasen sirpaleita ja harmiteltu sitä, miten ei ole nyt lautasta, miltä syödä, kun menit omasi rikkomaan.

Halusin selvitä lasten kanssa helpolla, joten meillä systeemi oli kerrasta poikki. Tyhmä sai olla ja vahinkoja tulee kaikille, mutta tahallisista teoista sai opetuksen heti. Kun herkkuruokaa ei voi syödä, kun ei ole lautasta, niin pienessäkin päässä kehittyy muutama ajatus.

Meillä on 3 skorpionilasta. Ja yksi vesimies-äiti.

Heheehe. Lapsella ikävää reilu vuosi ja äiti on ihan katki. Mitenköhän jaksat pitää rajat lapsellesi seuraavat 18 vuotta?

Tsempit vaan. Hae itsellesi apua, kun selvästi olet avuton.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 13:12"]

Taas kerran kiitän Luojaani siitä, että meille osui laiska äiti ja helpot lapset. Sen lautasen olisi saanut viskoa lattialle tasan yhden kerran, sen jälkeen lapsi olisi äidin avustuksella siivonnut sotkunsa ja ollut ilman ruokaa seuraavaan ateriaan asti. Roskiksesta olisi käyty katsomassa lautasen sirpaleita ja harmiteltu sitä, miten ei ole nyt lautasta, miltä syödä, kun menit omasi rikkomaan.

Halusin selvitä lasten kanssa helpolla, joten meillä systeemi oli kerrasta poikki. Tyhmä sai olla ja vahinkoja tulee kaikille, mutta tahallisista teoista sai opetuksen heti. Kun herkkuruokaa ei voi syödä, kun ei ole lautasta, niin pienessäkin päässä kehittyy muutama ajatus.

Meillä on 3 skorpionilasta. Ja yksi vesimies-äiti.

[/quote]

No, ongelma on siinä että kaikille tuo "kerrasta poikki" ei tehoa, vaan noin voi joutua menettelemään jokaikisellä aterialla. Helpot on lapset, jos ja kun kerrasta uskovat :) Toiset tarvitsee satoja toistoja, oli kokemus kuinka ikävä tahansa.

Se on vaihe. Testaa tutkiakseen, testaa vanhempien reaktiota kun tekee niin, harmitukseen hyvä purkukeino jne.

Meillä poika paiskoi nimenomaan leluja. Tai kun leikki piti lopettaa, niin tosta vaan lensi olan yli ilmaan se käsissä oleva lelu. Rikkoi niitä siis aika paljon (tuli kolhuja lattiaan, seinään, portaisiin jne). Ei auttanut selittämiset tms. Sillä oli pikkasen tehoa, että aina kun rikkoi jonkun lelun tahallaan paiskaamalla, otettiin toinen (ehjä) lelu pois kylmävarastoon. Jossain vaiheessa ei pojalla ollut montakaan lelua käytössään. Pikkuhiljaa oppi ja ikä teki tehtäväänsä.

 Ja tyttö testasi vanhempien reaktioita ruoka pöydässä. Tiputti sen maitomukin tai lautasen pöydältä ihan tahallaan. Saattoi katsoa silmiin ja tiputtaa. Ja teki sen monta kertaa saman ruokailun aikana. Siitä päästiin eroon, kun aloin järjestelmällisesti poistamaan tytön ruokapöydästä. Jos näin hänen meinaavan tiputtaa, niin varoitin ja jos teki silti, niin siihen loppui syöminen sillä kertaa vaikka olisi vasta yhden lusikallisen syönyt. Huutohan siitä tuli ja vielä hirveämpi harmitus tytöllä, mutta meidän luupää oppi muistaakseni parin kolmen viikon kuluessa, että jos tiputtaa tai kaataa tahallaan, joutuu pöydästä pois.

Molemmat lapset syöneet muoviastioista noin 2,5v asti. En edes yrittänyt muuta. Nyt ovat 3 ja 5v, syövät nätisti, ei ongelmia pöydässä. Hermoja vaan!

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 13:16"]

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 13:12"]

Taas kerran kiitän Luojaani siitä, että meille osui laiska äiti ja helpot lapset. Sen lautasen olisi saanut viskoa lattialle tasan yhden kerran, sen jälkeen lapsi olisi äidin avustuksella siivonnut sotkunsa ja ollut ilman ruokaa seuraavaan ateriaan asti. Roskiksesta olisi käyty katsomassa lautasen sirpaleita ja harmiteltu sitä, miten ei ole nyt lautasta, miltä syödä, kun menit omasi rikkomaan.

Halusin selvitä lasten kanssa helpolla, joten meillä systeemi oli kerrasta poikki. Tyhmä sai olla ja vahinkoja tulee kaikille, mutta tahallisista teoista sai opetuksen heti. Kun herkkuruokaa ei voi syödä, kun ei ole lautasta, niin pienessäkin päässä kehittyy muutama ajatus.

Meillä on 3 skorpionilasta. Ja yksi vesimies-äiti.

[/quote]

No, ongelma on siinä että kaikille tuo "kerrasta poikki" ei tehoa, vaan noin voi joutua menettelemään jokaikisellä aterialla. Helpot on lapset, jos ja kun kerrasta uskovat :) Toiset tarvitsee satoja toistoja, oli kokemus kuinka ikävä tahansa.

[/quote]

Totta, helppojahan nuo ovat ja menestyneet myöhemmin elämässä paljon paremmin kuin ne ikätoverinsa, joiden äidit valittivat sitä, että ruokaa lentää keittiön kattoon. Joskus sitä miettii, näkeekö jo 2v ikäisestä, että hän tulee saamaan mukavan ja onnellisen elämän tai toisaalta joutuu poliisin kanssa kahnauksiin jo ala-asteella sen tempperamenttinsa takia.

En olisi katsellut yhtään moista. Jos lautanen lentää, ruokailu loppuu. Jos leluja paiskitaan, lelut otetaan pois. 

Oma lapsi oli hankalimmillaan tuossa iässä, mutta minä laiskana en lähtenyt mukaan. Jos ruoka tai lelu ei kiinnostanut, otin ne pois. Lapsi kiukkusi mutta pikku hiljaa tajusi, kun oli nälkä tai kun lelut oli hyllyn päällä. Sama juttu yleisillä paikoilla huutamisen kanssa. Mukaan kauppaan, museoon, kirjastoon pääsi hyvällä käytöksellä. kun ensimmäiset kaupparaivarit tuli, lapsi lähti auton turvaistuimeen huutamaan. 

Vähän yli parivuotiaana kaikki alkoi sujua, ja sen jälkeen temppuilua ei ole ollut. Nyt lapsi jo murrosiässä. Toki murkkuilu näkyy, mutta väitän, että löperömmällä otteella lapsesta olisi kasvanut onneton ja riehuva, huonokäytöksinen teini. Nyt hän on tosi kiva, mukava ja hyvää seuraa. 

Tiedän olevani 50-luvun kasvattaja. Mut en olisi jaksanut mitään löperöintiä pikkulapsen kanssa. Mitä aiemmin lapsi oppii talon tavat, sitä helpompaa hänen on tulla maailmassa toimeen. Tai en tiedä. Mulla kokemus vain tästä yhdestä lapsesta.

Meillä 1,5v tekee samaa. Tehnyt jo ihan pienestä, 6kk lähtien konttasi tömistellen ja heitteli tavaroita jos suuttui. Välillä saattaa mennä hyvin pari päivää ilman heittelyitä ja taas alkaa. Saa vain yht`äkkiä raivarin ja huuto alkaa, vaihdellen saattaa hakata päätä lattiaan, seinään, lyödä seinää tai lattiaa, ruokapöydästä heittää lautaset, lusikat yms ja muuten leluja. Olen jossain vaiheessa hermostunut, olen itkenyt, olen istunut vieressä rauhallisena, yrittänyt ottaa syliin (pahentaa raivoa) yms. Nykyisin katson, ettei voi satuttaa itseään ja jatkan rauhallisena omia tekemisiäni, välillä käyn kokeilemassa josko voisi ottaa syliin ja jos ei niin jatkan taas tai istun lattialle odottamaan jos ei ole mitään tekemistä.

Joitain tilanteita on missä tuo on loppunut, mutta noin yleisesti jatkuu kuitenkin edelleen. Olen kuullut monesti, kuinka käyttäytyisi hyvin jos vaan kieltäisin ja käskisin olla hiljaa paikallaan, mutta ei todellakaan auta. Lisäksi auttaisi jos olisit rauhallinen, no ei ole sekään auttanut.

Kehun aina hyvästä käytöksestä, ihan pikkujutuistakin ja on todella iloinen noista kehuista, mutta ei ole vaikuttanut raivoamisiin.

Onneksi esikoinen on helppo ja raivonnut VAIN uhmakausina, eikä koko aikaa. :) Niin ne lapset vaan on erilaisia. Itse olen ollu tuollainen raivoaja ja äitini sanonut, ettei mikään auttanut, vaikka piti kanssani rajat paljon tarkempina, kuin veljieni kanssa. Helpottaa kuulemma vuosi vuodelta, sitä odotellessa. :)

Hauska juttu. Nämä vanhemmat, jotka puhuvat normaalia haastavammasta lapsestaan eivät ole kovinkaan jämäköitä kasvattamisessaan :). Se on toiston, toiston, toiston, toistoa elämä lasten kanssa. Kun yksi tulos saavutetaan, niin tulee uusi harjoittelun kohde. 

Monesti tekisi mieli sanoa vanhemmalle, että sinä teet lapsestasi tuommoisen, kun annat lopulta aina periksi. Siksi se lapsi on muka kovapäinen. Hohhhoijaa.

Lapsi on aika pieni, mutta lelujen heittely ei ole enää niin kivaa, kun joutuu ne itse keräämään.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 13:04"]

Meillä istuttiin sitten ilman mitään tavaroita kunne rauhoittui ja yritettiin leikkiä / syömistä uudelleen. Tuhat ja tuhat kertaa tätä tehtiin kunnes alkoi sujua paremmin. Meillä tosin rauhoitti se että joutui olemaan paikallaan (istui omassa tuolissaan, itse tein sen aikaa muuta mutta vahdin sivusilmällä). Kyse oli vähän kuin jäähypenkistä.

Jollekin ehkä vaihtoehto "apua apua" mutta meille se oli pelastus, joten turha itkeä tai tuomita sen enempää :)

[/quote]

Meillä kanssa on ruokailutilanteita helpottanut se, että saa syödä itse ja minä täyttelen vaikka astianpesukonetta siinä samalla tai syön omaa ateriaani keittiön puolella. Jos nyt kiukku ihan mahdottomaksi yltyy, niin otan syliin ja yritetään vähän ajan päästä uudestaan. Jos ei silti onnistu tai jos tavarat alkavat lentelemään, loppuu syöminen siltä erää. Toisinaan auttaa myös se, että antaa ruuan kanssa erilliseen kippoon jotain herkkua (raejuustoa, tomaattia), jota voi sitten itse sormin syödä samalla kun minä syötän sitä oikeaa ruokaa.

Ihan hurjaan kiukkuun tuo (skorpioni)lapsi saa kyllä itsensä lietsottua. Ja suurella todennäköisyydellä toinen tulossa...

Missä vaiheessa astioiden heittely alkaa? Meillä poika tuon ikäisenä alkoi viskoa tavaroita siinä vaiheessa, kun ei enää halunnut syödä. Tässä ketjussa monta kertaa annettu ohje ruokailun lopettamisesta astioiden heittelytilanteessa vain vahvistaa ei-toivottua käytöstä, jos lapsi nimenomaan astioita heittämällä haluaakin päästä pois ruokailutilanteesta. Meillä astioiden heittely loppui vasta kun poika alkoi syödä juniorituolissa, josta pääsee itse omin avuin pois. Puhe on vieläkin (2v) niin heikkoa, että ei osaa puhumalla ilmasta, että haluaa jo lopettaa syömisen. Hieman epäillen suhtaudun myös tuon nälän tunteen opettavaan vaikutukseen noin pienellä, kun ei meillä ainakaan poika vielä 1,5-vuotiaana ymmärtänyt, että kurja olo johtuu syömättömyydestä. Nälkäisenä saattoi päinvastoin kiukutella siten, että kieltäytyi syömästä, kun ei vaan tajunnut, että se nälän tunne korjaantuu juurikin syömällä..

Valitettavasti minäkin ajattelen samoin kuin 36.

Pitää vain miettiä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Vaikka lapsi huutaisi satana päivänä peräkkäin kaksi tuntia kerrallaan raivosta, vanhemman on oltava samanlainen joka kerta. Huutoa ei pidä noteerata. Kun oma helposti suuttuva lapseni raivosi 1-2-vuotiaana, tein omia hommiani. Huomiota sai hyvällä käytöksellä. Ei pidä joka päivä yrittää eri konstia ja hyppiä kuin hermostunut heinäsirkka raivoavan lapsen ympärillä. 

Ja mikäli ei hyväksy ruuan haaskaamista tai tavaroiden rikkomista, se pitää osoittaa lapselle. Muistan, että oma lapsi jo 9-kuisena hoksasi, että ruokailu päättyy heti, kun ruoka lentää lattialle. muista tuon ikävaiheessa yksivuotiaasta kaksivuotiaaksi. Yhtä jäähyä se oli, rähjäämistä ja sanktioiden jakamista. En vain suuttunut ikinä vaan toimin joka krt samalla tavalla, vaikka usko meinasi loppua. 

Kun nuo kuukaudet oli ohi, rähisevästä pikkutytöstä sukeutui hyväkäytöksinen ja iloinen päivänsäde. 

Seurasin tietty muitakin lapsia. tuntuu siltä, että tilanteesta toiseen ajelehtivat, joka tilanteessa eri tavalla toimivat huoltajat ovat kroonisesti pulassa huonokäytöksisten lastensa kanssa. olen karu, mut mielestäni lapselle pitää näyttää, kuka talossa määrää. Mitä pienempi lapsi tuon koirakoulun käy läpi, sitä helpommalla koko perhe pääsee.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 13:33"]

Hauska juttu. Nämä vanhemmat, jotka puhuvat normaalia haastavammasta lapsestaan eivät ole kovinkaan jämäköitä kasvattamisessaan :). Se on toiston, toiston, toiston, toistoa elämä lasten kanssa. Kun yksi tulos saavutetaan, niin tulee uusi harjoittelun kohde. 

Monesti tekisi mieli sanoa vanhemmalle, että sinä teet lapsestasi tuommoisen, kun annat lopulta aina periksi. Siksi se lapsi on muka kovapäinen. Hohhhoijaa.

[/quote]

Höpö höpö. Meillä on samanlaiset lapset kuin 35:lla ja toiminta raivoamisissakin samantapaista ollut. Toinen lapsi on rauhallisempi. Hän ei itseasiassa ole koskaan saanut kunnon raivaria ja kauppa ym. käyttäytyminen on ollut aina hyvää. Hänen kanssaan ei ole edes tarvinnut kerrata mitään. Ja kuopus on yhtä tulta ja tappuraa. Pienempänä sai raivokohtauksia, joihin ei auttanut mikään muu kuin että antoi rauhassa ja turvallisesti raivota ja puhti loppui (kerran lomareissulla raivosi tunnin sängyn alla, jonne kieriskeli, se tosin oli pahin tapaus). Sylissä pitäminen vain kiihdytti, puhumalla ei saanut mitään kontaktia, kun silmät kiinni raivosi räkä poskella. Ja kun raivo alkoi hiipua, ja lapsi alkoi kertomaan mikä harmitti niin kovin, niin sama saattoi alkaa uudelleen, kun tunnekuohu vei uudelleen mukanaan ja harmitus uusiutui. Raivo saattoi nousta nollasta sataseen hetkessä ja asiana saattoi olla aivan mitätön asia, kuten väärän värinen paprika lautasella tms. Lapsi ei yhtään osannut hallita tunnekuohujaan. Pikkuhiljaa, kun puheen tuottaminen alkoi parantua (alkoi hitaasti puhumaan), alkoivat myös raivoamiset vähentyä. Nyt lapsi on 3,5v, temperamenttia löytyy edelleen, mutta raivokohtaukset ovat lähes loppuneet vaikka muuten helposti kiukustuu/harmistuukin. Nyt kun osaa jo itse omin sanoin kertoa, mikä harmittaa ja ymmärtää meidän sanoittamiset (eli sinua varmaan harmittaa siksi, että...), päästään monesti heti alussa välttämään raivoaminen vaikka vähän muuten kiukuttaisikin. Eli ei siinä mikään kasvatus auta, vaan aika, omien tunteiden (lapsen ja omat) hallinta, turvallinen läsnäolo, antaa purkaa raivonsa mutta käydään jälkikäteen läpi, puheen kehittyminen jne.

Ainakin meillä kaksi niin totaalisen eriluontoista lasta, että aika erilainen kasvatus pitäisi olla, jotta siihen pääsee...

[quote author="Vierailija" time="16.05.2014 klo 13:04"]Meillä istuttiin sitten ilman mitään tavaroita kunne rauhoittui ja yritettiin leikkiä / syömistä uudelleen. Tuhat ja tuhat kertaa tätä tehtiin kunnes alkoi sujua paremmin. Meillä tosin rauhoitti se että joutui olemaan paikallaan (istui omassa tuolissaan, itse tein sen aikaa muuta mutta vahdin sivusilmällä). Kyse oli vähän kuin jäähypenkistä.

Jollekin ehkä vaihtoehto "apua apua" mutta meille se oli pelastus, joten turha itkeä tai tuomita sen enempää :)

[/quote]

Meillä on käytössä myös vähän kuin jäähypenkki. Lapsella on ikää 1v 8kk ja kun ruokailu ei suju, vaan tilalle tulee huutoa ja kiukuttelua ilman syytä,niin lapsi nostetaan syöttötuoleineen päivineen hetkeksi huoneessa kohtaan joka on hyvin tylsä, siitä ei oikein näe mihinkään, eikä pääse koskemaan mihinkään. Ihan lyhyen hetken päästä kysytään lapselta, joko tulet takaisin syömään. Sen jälkeen ruokailu sujuu rauhallisesti. Jos lapsi heittelee astioita, en edes antaisi lapselle niitä käteen. Se ei oikein vastaa tarkoitusta, jos ajatuksena on, että lapsi oppii itse syömään ja siitä kuitenkin muodostuu "minä heitän-sinä nostat" leikki. Eli itsenäisen syömisen opettelu tauolle. Ruokailua en lopettaisi kesken, silloin kun on ruoka-aika, niin silloin syödään ja istutaan paikallaan. Täytyy vaan keksiä ne keinot, miten hetkestä tulee rauhallinen. Mikään ei ole niin hirveää, kuin taaperon perässä juoksevat vanhemmat jotka pitävät hirveätä showta ja juoksevat ruuan kanssa perässä, jotta saavat sen yhden lusikallisen laitettua taaperonsa suuhun. Siinä ei enään ole kyse haastavasta lapsesta vaan liian lepsuista vanhemmista.