Puhumaan oppiminen vieraskielisessä ympäristössä?

Sitten varmaan pitäisin kotona. Sekoittaa turhaan lasta, jos oppii kieltä ja sitten pitäisi taas vaihtaa.

ja pane lapsi englanninkieliseen tarhaan 3-vuotiaana. Muutenkaan ei ole hyvä panna 1,5-vuotiasta tarhaan ja teillä ei liene rahapula ulkomaankeikalla.



Silloin oppii suomen kunnolla ja sitten sellaisen vieraan kielen, jota tekin osaatte. Jos tapaa muuten paikallisia lapsia yms. saa kyllä senkin kielen alkeet, mutta kielipaletti ei sekoa liikaa ja kahdesta kielestä tulee vankat perusteet.



t. kielten maikka

Jos olette suomenkielinen pari, lapsen suomi pysyy kyllä hyvänä ihan kotitreenillä. Jos toinen vanhempi ei ole suomenkielinen, homma vaatii enemmän paneutumista siltä suomea puhuvalta vanhemmalta.



Miksei au-pair voisi olla englanninkielinenkin? Olisi hyvää harjoitusta päiväkotia varten. Ja jos aiotte pysyä maassa vuosia, maan kielen oppiminen on kyllä ehdottomasti hyvä asia niin aikuisille kuin lapsillekin.



Meillä 1.5-vuotias meni päiväkotiin Britanniassa. Alussa oli hankalaa, kun oli juuri alkanut puhumään suomea vähän ja tietysti ymmärtämään aika paljon. Ja sitten heitetään taas ihan outoon kielimaailmaan. utta kuukaudesa alkoi tajuta ne peruskuviot ja muutamassa kuukaudessa ymmärsi hoitajien ohjeet tms ihan samalla tavalla kuin englantilaisetkin lapset.



Puhumaan (englantia) alkoi kyllä vasta aika myöhään, reilusti yli kaksivuotaana, suomea puhui kotona aikaisemin.

mutta kolmen kielen jatkuvaa sotkemista en suosittele, siis suomenkielisen kodin, englanninkielisen tarhan ja tuon maan omankielisen päiväkodin.



Itse panostaisin yhtä kaikki alussa erittäin vankkaan suomen kielen rakentumiseen, koska äidinkielen hyvä hallinta on kaiken kielten oppimisen perusta. Vieraassa ympäristössä lapsena niitä kieliä oppii joka tapauksessa nopeasti, mutta äidinkieleen voi jäädä yllättävän isoja aukkoja, mikä sitten vaikeuttaa esim. abstraktien asioiden hahmottamista yläasteella.



3

ja toinen lapsista oli vuoden, toinen syntyi heti sinne päästyä. Heillä oli paikallinen hoitaja (1 kieli), panivat sitten englanninkieliseen tarhaan 2-vuotiaina (2. kieli) ja puhuivat itse suomea (3. kieli). Perhe asui siellä neljä vuotta.



Kun lapset tulivat suomeen, eivät osanneet yhtään kieltä kunnolla, nuorempi sai hirveitä tuntikausien raivareita, koska kukaan ei tajunnut hänen puhettaan missään maassa. Kävivät sitten täällä puheopetuksessa kaksi vuotta ja esikoisen koulunaloitus lykkääntyi vuodella kielisotkun takia.

Meillä myös perheen kieli on muu kuin ympäristön kieli ja hyvin ovat lapset oppineet puhumaan, vaikka ovat vieraskielisessä hoidossa.

Suomessakaan.



Hoitaja kotiin ja lapsi tarhaan 3-vuotiaana. Ihan kuten Suomessa. Ja kieliä kaksi, ei kolme.

Hyvä ihminen, onhan nyt kaksikielisiä lapsia ollut iät ja ajat. Ajattele kaikkia lapsia joilla vanhemmat puhuvat eri kieltä.



Meillä on kolme kolmekielistä lasta enkä koskaan ole katunut asiaa. Epäilijöille tiedoksi, että he todellakin osaavat kolmea kieltä. Ympäristön kieli on vahvin, ja koululaisemme ovat luokkansa paremmasta päästä myös äidinkielessä, ja koulutodistukset on tosi hyviä. Molempien vanhempien kieltä osaavat puhua hyvin, toki esim suomalainen kuulee, että puhe on erilaista ja siinä on pieni aksentti mutta kaiken haluamansa pystyvät sanomaan ja se myös ymmärretään. Kotikieliämme lapset oppivat kirjoittamaan ja lukemaan paikallisissa kerran viikossa kokoontuvissa kouluissa (siis mm Suomi-koulussa).

Vierailija:

Hoitaja kotiin ja lapsi tarhaan 3-vuotiaana. Ihan kuten Suomessa.

Missähän todellisuudessa sinä elät?

Ja kolmikielisyys onnistuu, jos on systemaattinen. Kavereilla on kotikielinä ruotsi ja portugali, ympäristön kieli englanti. Ja kaksivuotias ymmärtää jokaista ja puhuukin kohtuullisesti.

tai aikuisiällä abstraktien asioiden hahmottamisessa. Ja kaksikielisellä on myös olla kahdella kielellä puolikielinen - tämä on oikeasti uhka esim. suomenruotsalaisilla.

jossa on kymmeniä ex-pateja (mies kv. firmassa töissä) ja ulkomaalais/suomalaispariskuntia, itselläni kielikoulutus, kaksikielinen tausta, suvussani useita kaksi/kolmikielisiä lapsiperheitä ja itselläni kaksi adoptiolasta (äidinkieli heillä suomi, koska tulivat vauvoina).



9

Olen asiaa tutkinut vuosikausia ja aika perillä myös kaikista muista tehdyisä tutkimuksista. Tuohon korreloi hyvin vahvasti vanhempien koulutus ja vanhempien panostaminen molempiin kieliin. Kyllä takuulla tulee puolikielinen joo, jos toinen vanhemmista haukkuu toisen kieltä ja lapsi saa kokea että yksi kielistä ei ole minkään arvoinen jne.



Ei tietenkään monikielinen osaa kaikkia kieliä yhtä hyvin kuin yksikieliset puhujat, mutta yksi kielistä on aina vahvin. Vahvin kieli on juuri se lapsen koulukieli. Itse kyllä ajattelen, että kaikki muut kielet ovat sitten vain plussaa.



Vähän huvittaa, että tänne vastaavat ne, joilla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta kaksikielisyydestä. He myös tietävät, kuika haitallista se on kun tuttavan tuttavan tuttavan Jade-Wilma ei osannut suomea eikä ruotsia.

Asuimme ulkomailla lasten ensimmäiset vuodet. Suomeen palasimme, kun lapset olivat 3,5v ja vajaa 2. Olimme käytännössä kokonaan vieraskielisessä ympäristössä eli lapset kuulivat suomea vain ja ainoastaan kotona. Pienempi ei oppinut puhumaan saksaa juuri ollenkaan, ymmärtämään kyllä. Isompi oppi puhumaankin, koska kävi mm. kerhossa pari kertaa viikossa. Olin itse kotona heidän kanssaan.



Vasta kun tulimme Suomeen, huomasin miten lasten, varsinkin isomman, suomen kielen taito kehittyi ja sanavarasto laajeni. Siihen asti käytetty sanasto oli meidän perheen omaa kieltä, joka sopi siihen ympäristöön ja jossa käytettiin jonkin verran saksaa seassa (asuimme mieheni kanssa siellä jo aika pitkään ennen lasten syntymistä). Sittemmin saksan kieli on unohtunut melkein kokonaan, mutta tilalle on tullut ruotsi. Itselleni on ollut valtava yllätys miten suuri vaikutus ympäristöllä on kielen oppimiseen. Ei paljon auta mitä itse haluaisi lapsen oppivan, kun ympäristö ja sen käyttämä kieli vaikuttavat paljon enemmän.



En olisi niin huolissaan siitä oppiiko lapsi suomea tai ylipäänsä mitään kieltä, mutta suosittelisin tielle kyllä mieluummin hoitajaa kotiin. Joku muukin ehdotti suomalaista au pairia ja minä kannatan sitä ajatusta. Toinen suomalainen tuo käytettävään kotikieleen ja sanastoon laajuutta, lapsi saa olla kotihoidossa ja ehtii saada hyvän äidinkielen pohjan ennen mahdollista englantia.

kaksikielisestä suvusta. Itselläni on vahva suomi, mutta moni sukulainenkin kiroaa esim. sitä, että vaikka suomi sujuu hyvin, sen kirjoittaminen ei onnistu ja sitten taas ruotsiksi ei osaa minkään alan terminologiaa. Linnut oppii ruotsiksi, virastot suomeksi jne. Aina on vähän väärin kaikki. Se ei haittaa arkirupattelussa, mutta kaikessa muussa kyllä. Siskonmieheni on muuten kanadanranskalainen ja hän kiroaa ihan samaa asiaa muuten!



13

1.5 vuotiasta en minäkään päiväkotiin laittaisi. En suomessa enkä ulkomailla.



Me asumme ulkomailla, mieheni kotimaassa. Koululaisen vahvin kieli on koulukieli eli ympäristön kieli. Suomi alkaa rapistumaan ja saa tehdä paljonkin sen eteen töitä. Silti se korkeintaan pysyy saman tasoisena mutta ei kehity eteenpäin! Koululainen puhuu myös kolmatta kieltä (englanti) minkä on oppinut korvakuulossa kotona kun me vanhemmat käytämme sitä. On siis kielellisesti lahjakas ja oppii helposti uusia kieliä. Koskaan ei sekoita kieliä keskenään.



Leikki-ikäisemme puhuu lähinnä suomea koska on kotihoidossa. Ei ole yhtään niin lahjakas kielissä kun koululainen oli jo saman ikäisenä. Ympäristön kieltä ymmärtää mutta ei hyvin ja puhuu vain välttävästi/huonosti vaikka isäkin sitä päivittäin hänelle on aina puhunut!!

Vanhempien kieltä englantia ei osaa eikä ymmärrä.



ELi siis kahdella lapsella samoilla taustoilla ihan erilaiset tulokset.



Nuorin on vauva ja siinä eritilanteessa, että tulee oppimaan puhumaan täällä eikä suomessa kuten isommat ovat oppineet. Tulee kuitenkin olemaan kotihoidossa pitkään, joten luulen suomen oppivan hyvin. Ympäristön kielen kuitenkin varmaan varhemmin kuin isommat lapset ovat oppineet.

Ei siis sekoittaa lapsen päätä ylimääräisillä kielillä.



Luonnollisesti kaksikieliset perheet ovat eriasia.

Asumme Suomessa, puhumme kotona suomea mieheni kanssa, tyttö on suomenkielisessä päivähoidossa. Kuulee isän kieltä vain isältään, jota ei näe edes joka päivä (isällä 3 päivää viikossa töitä 8-22 joten lapsi nukkuu kun isä lähtee, ja nukkuu kun isä tulee kotiin), ja erittäin satunnaisesti muutamalta lapsikaveriltaan, jotka ovat isän maasta kotoisin. Television, videoiden, musiikin ja kirjojen avulla olemme vahvistaneet isän kieltä niin, että nyt 3-vuotiaana lapsemme on täysin kaksikielinen.

Eli ei se kielen oppiminen vaadi sitä, että kieltä kuulisi jatkuvasti. Ainakaan meillä.

kielitaidosta tuon taivaallista! 3-vuotiaalla kieli on vielä niin rajallista ja vain puhetta, joten esim. myöhemmistä kouluvaikeuksista et tiedä yhtään mitään! Jos esim. luulet, että voisi käydä isänsä kielellä koulua noilla eväin, niin minä kyllä vahvasti epäilen.

Tutkimukset osoittavat (tutkimukset Suomessa asuvista suomi-ruotsi -kaksikielisistä) että he menestyvät keskimäärin paremmin koulussa kuin yksikieliset. Tämä on tilastoa, joten olen hyvin tietoinen, että poikkeustapauksiakin on. Kaksikielisyys kehittää lapsen kognitiivistä ajattelua ja kaksikielisen on myöhemmin helpompi oppia luonnollisesti muita kieliä, mutta myös muun alan tietoa.



En oikeen ymmärrä kommenttia että lapselle pitäisi alle kolmivuotiaana vain opettaa yhtä kieltä mutta kaksikieliset perheet ovat asia erikseen. Ihan samahan se on lapsen kannalta, miten ne kaksi kieltä oppii. Paras ikä lapselle oppia uusia kieliä on 2 - 4 v. Kolme vuotta ei ole mikään raha muulle kuin sille, että alle kolmevuotiaana opittuja kieliä kutsutaan joidenkin luokittelujen mukaan äidinkieliksi ja kolmeen ikävuoteen mennessä lapsi on oppinut ainakin yhden kielen säännöt. Kielet joita opitaan sen jälkeen, opitaan eri tavalla kuin sitä ennen opitut kielet.

Veljeni syntyi ulkomailla. Kotona puhuttiin suomea, mutta muuten elimme täysin vieraan kielen varassa. Itse kävin 1-2 luokan kyseisen maan koulua. Hallitsimme kumpikin kielen niin täydellisesti, kuin tuon ikäinen voi. Opimme ääntämään kaikki hankalat äänteet ja opimme aksentin.

Tätä ennen kävin parin vuoden ajan toisen kielistä koulua samalla periaatteella, että kotona suomea, muualla sen maan kieltä. Yhteensä asuimme ulkomailla 6,5 vuotta.



Veljeni on tänä päivänä varsinainen sanaseppo ja menestyvä AD.

En koe itsekään olevani mikään kielipuoli. Välillä jotkut sanat tuottavat ongelmia, mutta samoja ongelmia (pahempiakin) näyttää olevan av-palstalaisillakin=)



Suomeen muutosta on jo toistakymmentä vuotta, mutta yhä edelleen osaan noita kieliä, jotka tuolloin jouduin opettelemaan. Ylipäätänsä kielitaitoni on erittäin hyvä.

Veljeni on kielen jo unohtanut, mutta taito on edelleen takaraivossa ja voisi sen helposti elvyttää vähällä opiskelulla.



AP:n lapsella tulee olemaan sama tilanne. Lapsi asuu vain jonkun aikaa kyseisessä maassa. Ei siitä isompia ongelmia tule muodostumaan.

Päinvastoin - jos vain Suomessa on mahdollisuus ylläpitää vierasta kieltä, niin suosittelen lämpimästi!



Tiesittekö, että Nina Tapiokin on asunut lapsuutensa Englannissa ja onko hänellä ongelmia ilmaista itseään...