Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus ja syyllisyys
16.08.2015 |
Ollaan yritetty miehen kanssa lasta jo jonkun aikaa, mutta alkukesästä selvisi, että minulla on sairaus joka hyvin todennäköisesti aiheuttaa minulle lapsettomuuden. Olen miettinyt ja jutellutkin mieheni kanssa asiasta, mutta hän on sitä mieltä, että jos lasta ei tule niin sitten ei tule. En kuitenkaan pääse eroon syyllisyydestä, että minä ikäänkuin riistän mieheltä mahdollisuuden isyyteen. Onko muita samassa tilanteessa olleita, kokemuksia ja ajatuksia?
Kommentit (4)
Samaa olen miettinyt, vaikka meillä ei vielä ole tutkittu kummasta lapsettomuus johtuu. Jossain vaiheessa elämää kuitenkin harrastin irtosuhteita, ja pahin pelkoni on nyt että se kummittelisi näin vuosia myöhemmin ja paljastuisi selitykseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksistanne! Tiedän, että mieheni rakastaa minua ja haluaa olla minun kanssani, mutta silti pieni syyllisyys kalvaa. Oman lapsen saamista kuitenkin sanotaan maailman parhaaksi asiaksi ja ilman minua mieheni mahdollisesti sen saisi. Nämä ovat tietenkin täysin ennenaikaisia ajatuksia, kun vasta hoitojen jälkeen on mahdollista sanoa onko meillä mahdollisuuksia saada lapsia. Kaikenlaisia ajatuksia kuitenkin pyörii päässä ja vertaistuki ja muiden kokemukset voivat auttaa. Ap
Heh heh, kakkonen, Suomen surullinen todellisuus ei ole tuo. Täällä väännetään ensin penikka, sitten mietitään, voisiko toiseen sitoutua ja useimmiten päädytään kuitenkin etsimään uusi uhri ja väkertämään lisää penikoita. Tsemppiä ap:lle, itse ainakin arvostaisin enemmän sinua kuin jotain jokaiselle vastaantulijalle poikivaa kiertopalkintoa. Lapsettomuus on surullinen asia, mutta asiat voisivat olla huonomminkin, varmaan jokainen meistä tietää jonkun epämääräisen uusperheviritelmän, sillä parhaiten lisääntyvät ne, jotka ovat surkeinta ainesta.
En ole samassa tilanteessa, mutta mulla on aina ollut vahva ajatus siitä, että ensin valitaan puoliso, jonka kanssa päätetään jakaa elämä ja sitten katsotaan, tuleeko lapsi. Jos ei tule, se on yhteinen suru. En osaa ajatella, että tuollaisen takia jätettäisiin puoliso ja yhteinen elämä. Kun yhteinen elämä on aloitettu, yhdessä otetaan vastaan se, mikä elämässä eteen tulee. En missään tapauksessa olisi jättänyt miestäni, vaikka olisimme jääneet lapsettomaksi ja "syy" olisi ollut hänessä. Puhuimme tästä yhteisen elämän alussa ja kummallekin oli selvää, että näin se asia on.
miehesi rakastaa sinua ja on valinnut elämän sinun kanssasi. Jos se on lapseton, se on, mutta se voi silti olla onnellinen elämä. Ja on myös muitakin mahdollisuuksia ryhtyä vanhemmaksi kuin biologinen vanhemmuus.