Mitä fobioita tai rajoitteita sinulla on, jotka haittaa joskus arjessa, kylässä tms

hoidan mieluiten kaikki asiat sähköpostilla tai tekstiviestillä, mutta joskus se on todella hankalaa.



Inhoan myös väkijoukkoja ja välttelen niitä, joten moni sinänsä kiva joukkotilaisuus jää väliin. En myöskään voi esim. mennä raitiovaunulla laivalle, koska ne on aina niin täyteen tupattuja.



Olen myös hieman nirso, tosin en nyt aikuisena enää niin paljon kuin aiemmin.

ja varsinkin nimen kirjoittaminen. Kauppoihin voin muuten kyllä mennä mutta tämä maksamistilanne ahdistaa suunnattomasti. Samoin kahvin juominen/syöminen muiden seurassa.

tämä aiheuttaa paljon ahdistusta elämääni, esim. jos pitää soittaa jonnekin, jos kohtaan ihmisen talomme rapussa, jos joku tulee töissä juttelemaan minulle jne. Oikeastaan aina kun kohtaan vieraamman ihmisen. Mutta pystyn kyllä pitämään käyttäytymiseni asiallsiena ja näennäisesti sosiaalisena vaikka minua sisäisesti ahdistaa ja pelottaa tilanne.

kahvikuppi neuroosi ja korkean paikan pelko.

vaan voin pantata viikonkin. Ihan kauheaa, maha on aina tosi kipeä.



Siksi mieluummin majoitun aina jossain hotellissa tms. että saan rauhassa käydä vessassa.



Työmatkoilla on sama ongelma, kaikkein pahinta jos joutuu jakamaan hotellihuoneen jonkun kanssa.

vaan voin pantata viikonkin. Ihan kauheaa, maha on aina tosi kipeä.

Siksi mieluummin majoitun aina jossain hotellissa tms. että saan rauhassa käydä vessassa.

Työmatkoilla on sama ongelma, kaikkein pahinta jos joutuu jakamaan hotellihuoneen jonkun kanssa.

Sosiaalisten tilanteiden fobia - tämä aiheuttaa paljon ahdistusta elämääni, esim. jos pitää soittaa jonnekin, jos kohtaan ihmisen talomme rapussa, jos joku tulee töissä juttelemaan minulle jne. Oikeastaan aina kun kohtaan vieraamman ihmisen. Mutta pystyn kyllä pitämään käyttäytymiseni asiallsiena ja näennäisesti sosiaalisena vaikka minua sisäisesti ahdistaa ja pelottaa tilanne.

Tämä on kauheeta ja haluaisin fobiasta eroon mutten pysty.

nää pelot on tosi yleisiä ja melkein jokaisella ihmisellä jossain vaiheessa elämää on jotain. Monesti aika auttaa parhaiten, oppii hyväksymään ittensä kaikkine vikoineen päivineen ja loppujen lopuks ei enää välitä niistä. Tietysti apuakin on saatavilla, jos haluaa. :)

vai pystyttekö käymään töissä?

Ei, tämä ei ole provo! Silliä en kertakaikkiaan saa alas ( tulee saman tien ylös) ja uudet perunat eivät maistu miltään.



Tämä on todellinen sosiaalinen handikappi Suomen kesässä: kaikkien oletetaan rakastavan silliä ja uusia perunoita eikä kylässä useinkaan ole tarjolla muuta. Joudun sitten pärjäämään niillä kurjilla perunoilla.

Laittakaan kaikki foobikot vielä ammattinne esiin vai pystyttekö käymään töissä?

on akateemisesti koulutettu ohjelmistosuunnittelija. Tässä ammatissa fobia haittaa harvinaisen vähän koska päivät pitkät istun yksikseni tietokoneella.

tämä aiheuttaa paljon ahdistusta elämääni, esim. jos pitää soittaa jonnekin, jos kohtaan ihmisen talomme rapussa, jos joku tulee töissä juttelemaan minulle jne. Oikeastaan aina kun kohtaan vieraamman ihmisen. Mutta pystyn kyllä pitämään käyttäytymiseni asiallsiena ja näennäisesti sosiaalisena vaikka minua sisäisesti ahdistaa ja pelottaa tilanne.

Esim. kauppaan meno laukaisee yleensä aina paniikkikohtauksen. Pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi astua ulos kämpästä, ahdistaa ja saa kädet hikoamaan.

lähihoitaja,nyt kylläkin kotiäiti.

tämä aiheuttaa paljon ahdistusta elämääni, esim. jos pitää soittaa jonnekin, jos kohtaan ihmisen talomme rapussa, jos joku tulee töissä juttelemaan minulle jne. Oikeastaan aina kun kohtaan vieraamman ihmisen. Mutta pystyn kyllä pitämään käyttäytymiseni asiallsiena ja näennäisesti sosiaalisena vaikka minua sisäisesti ahdistaa ja pelottaa tilanne.

Esim. kauppaan meno laukaisee yleensä aina paniikkikohtauksen. Pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi astua ulos kämpästä, ahdistaa ja saa kädet hikoamaan.

Jätin aikoinaan ammattikoulun kesken. Töissä olen kuitenkin ollut ihan parikymppisestä lähtien. Ahtaaja siis olen. Joudun töissä aika paljon olemaan muiden kanssa tekemisissä, onneksi työkaverit ovat tuttuja niin ei aiheuta mitään sen kummallisempia paniikkeja.

Merimiehet ovat sitten eri asia, kun pitää kaiken lisäksi puhua englantia.

tällähetkellä kotona lapsen kanssa ja vauva tulossa. Tuleva työelämä kyllä jännittää jonkinverran, mutta uskon kyllä selviytyväni. Sinänsä työntekoa fobiani eivät rajoita. Olen myös kokenut ongelmani olevan ns. itsestään poismenevää sorttia. Välillä vaivaa enemmän ja toisinaan taas ei juuri lainkaan.

joka on hieman helpottanut koska hakeuduin puhelintyöhön osittain vain päästäkseni puhelinkammosta. Mutta silti lykkään joitain puheluita ihan viimeiseen asti ja etenkin tilanne, jossa vaikkapa mieheni pyytää soittamaan kaverilleen puhelun kun ajaa itse autoa, saa minut täysin lukkoon. Enkä pysty soittamaan.



Mulla on myös keliakia, mikä rajoittaa elämää jonkin verran. Etenkin vieraisilla on hankalaa koska en voi olla sataprosenttisen varma, että emäntä/isäntä on vakuutteluistaan huolimatta ollut riittävän tarkka tarjottavien suhteen.



Mulla on myös mökkikammo ja pimeänpelko. Näiden kahden asian vuoksi en mökkeile enkä muutenkaan viihdy maaseudulla. Mua ahdistaa olla kaukana kaikesta ja tunnen olevani kahlittu. En osaa selittää paremmin, mutta olen tyytyväinen elämääni kaupungissa hyvien kulkuyteyksien ja kävelymatkan päässä kaikesta. Naapurien puute aiheuttaa mulle turvattomuuden tunnetta.

1. Kakalla käynti muualla kun kotona. Olen useasti ruokatunnilla ajanut töistä kotiin, että pääsen vessaan rauhassa jos maha on ollut sekaisin.

Mulla menee maha sekaisin aina stressistä sillä tavalla että vessaan on päästävä heti ruuan jälkeen.



2. Neulat. Verikokeeseen en suostu kuin äärimmäisessä pakossa ja yhden verikokeen oton jälkeen voin aikaisintaan vuoden päästä suostua seuraavaan. Tuntuu että käsi alkaisi näivettyä piston jälkeen ja tulee kamala kuolemanpelko. Pidän vähintään viikon-kaksi sidettä pistokohdan päällä ja pidempään jos on pahasti mustelmaa jäänyt. En myöskään voi käyttää kyseistä kättä mihinkään useaan päivään. Esim tietokoneen käyttö ja autolla ajo ovat hankalia asioita suoriutua yksikätisenä.

Synnytys jouduttiin käynnistämään ja menetin tajunnan kun tippa laitettiin käteen.

Mulla myös mökkikammo. Sille ei löydy juurikaan löydy hyväksyntää. Kaikkien pitää haluta kesällä mökille pois kaupungista. Mä en missään nimessä halua mukaraataamaan minnekään jumalan selän taakse kylmältä talvelta haisevaan mökkiin. Jännää, että jollekin muullekin tulee sellanen kahlittu oli maaseudun rauhassa. Mä oon pitkään luullu, että mä oon oikeesti jotenkin ihan täys luonnonoikku. Juhannus kauhistuttaa aina etukäteen, oon monta kertaa ollu kuskina, niin ei tarvii jäädä kenenkään mökille yöksi.

taitaa löytyä nuorista ikäluokista paljonkin kohtalotovereita :) Itse olen päinvastainen eli hilijaisuutta, yksinäisyyttä ja rauhaa kaipaava, mutta olen huomannut että monet alta parikymppiset ahdistuvat sellaisesta kun ei tapahdu mitään, ympärillä ei ole ihmisiä eikä menoa eikä muutenkaan ärsykkeitä tarpeeksi.

vai oletteko yrittäneet hommata apua?