Mitä fobioita tai rajoitteita sinulla on, jotka haittaa joskus arjessa, kylässä tms

Tai siis oikeastaan tukehtumista ruokaan. Siksi valitse mieluummin ruokaa, jossa ei ole klönttejä (esim. pinaattikeiton tms.)



En tiedä, mistä pelko on lähtöisin koska tietääkseni en ole meinannut tukehtua ruokaan.

hämähäkkikammo. Ja se tulee tietenkin esiin vain jos hämppy näköpiirissä. Pahinta tässä on se, että ihmiset pitävät sitä ihan nauerttavana. Minusta on naurettavaa taas vähätellä toisen jotakin pelkoa, kaikilla kuitenkin on omansa.

Hemoglobiinipiikinkammo. Se sattuu. Vedän käteni alta pois aina, kun se juuri ollaan napsauttamassa. Ja lopuksi yleensä itken. Tästäkin minulle suoraan sanoi läheiseni "Naurettavaa." Muita piikkejä en pelkää niin paljoa.

sitä vehjettä mikä ampuu tuon piikin,sen tähren piikkaan itse sen reijän sormeeni. auttaiskohan sulla sama?

vessat rakennetaan aina lähelle keittiötä tai muuta ruokailutilaa ja en kehtaa mennä vieraisilla vessaan jos paukuttelenkin ja muut kuulee.



Miksi tosiaan vessat on aina keittiön vieressä????

potee täällä joku muukin. Mullakaan mökkikammo ei liity niinkään luontoon, vaan oloni on kuin Kubrickin Hohto-elokuvassa. Se on jonkinlainen saavuttamattoman paikan kammo ja tunnen olevani loukussa. Mulla ei ollut tätä lapsena, mutta se alkoi joskus teininä kun paikanymmärrys täsmentyi. En myöskään tykkää saunoa joten en koe jääväni mistään paitsi vaikka en mökkeile. Sekään ei auta, että lähtisi vaikka kaveriporukalla mökille, sillä siitä tulee sellainen BB-talofiilis. Vaikka olen oikeasti todella sosiaalinen ihminen ja mulla on laaja kaveripiiri, niin en siltikään mielelläni vietä yötä toisten kotona tai mökillä muiden kanssa. Meille voi kyllä tulla yökylään milloin vain. Jotenkin kai vai en halua olla muiden armoilla.



Niin ja ikää on hieman yli 30 vuotta eli ihan teini en ole minäkään.



- se ensimmäinen tässä ketjussa mökkikammon maininnut -

en voi sille mitään että kiljun ääneni käheäksi jos näen hiiren.

hämähäkkikammo. Ja se tulee tietenkin esiin vain jos hämppy näköpiirissä. Pahinta tässä on se, että ihmiset pitävät sitä ihan nauerttavana. Minusta on naurettavaa taas vähätellä toisen jotakin pelkoa, kaikilla kuitenkin on omansa.

Hemoglobiinipiikinkammo. Se sattuu. Vedän käteni alta pois aina, kun se juuri ollaan napsauttamassa. Ja lopuksi yleensä itken. Tästäkin minulle suoraan sanoi läheiseni "Naurettavaa." Muita piikkejä en pelkää niin paljoa.

sitä vehjettä mikä ampuu tuon piikin,sen tähren piikkaan itse sen reijän sormeeni. auttaiskohan sulla sama?

ainakin ihan harkitsemisen arvoinen ehdotus. Yleensä olen niin kauhusta sekaisin, kun tiedän, että hemo otetaan, etten vaan pysty ajatella järkevästi. Äitiysneuvoloissa minulta on jätetty ottamatta ko näyte, siis ihan on minimoitu sen ottaminen. Esikoisen jälkeisessa jälkitarkastuksessa sitä ei otettu ollenkaan. Viime äitiysneuvolassa sanoin, että en suostu sen ottoon. Täti sanoi, että menkööt tällä kertaa, mutta ensi kerralla se kuulemma on jo pakko ottaa...

niin mullakin, kuten jollakin muullakin joku kertoi mökkikammostaan tässä ketjussa, on sama homma hiljaisuuden suhteen. Nautin hiljaisuudesta esim. kotona kerrostalossamme jos mies on lasten kanssa jossain muualla. Nautin myös siitä, ettei aina ole kiire tai tekemistä. Näillä asioilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä tuon mökkikammon kanssa. Mökkikammo iskee pintaan jo pelkästä ajatuksesta eikä liity siihen, että tylsistyisin vaikka parin päivän jouten olon vuoksi.

Toinen jo aika hyvin ohitettu pelko on korkeanpaikan pelko. Jätin yhden koulunkin aikanaan kesken, koska se oli joen toisella puolella ja sillan ylittäminen oli kammottavaa.

minäkin haluaisin päästä eroon tuosta elämää rajoittavasta pelosta!

Itsellänikin olisi saattanut kouluun meno jäädä sillan takia ellei ystäväni olisi ottanut minua kädestä kiinni ja alkanut talutella siltojen yli, aluksi erittäin kapean joen sillan yli ja pikku hiljaa siirryimme pidemille ja korkeammille silloille. Vieläkään en pysty menemään kuin korkeintaan kolmannessa kerroksessa olevalle parvekkeelle mutta se on jo iso edistys siihen että menetin järkeni jos piti olla toisen kerroksen partsilla =p Kohta 10 vuotta kun tämä ystäväni alkoi siedättää minua ja yhäkin joka kerta kun ylitän siltaa kiitän häntä mielessäni

Minulle sattui 16 vuotiaana melko vakava onnettomuus, jossa siis kaaduin pahasti portaissa. Sen jälkeen erityisesti portaiden kävely alas aiheutti tuskaa kun päässä alkoi heittää ja joka askeleeseen oli keskityttävä. Mitä pidemmät portaat, sen pahempi.

Pääsin tosin kammosta kokonaan eroon kun olin kahtena kesänä kesätöissä jakamassa postia ja portaita oli vaan pakko kipittää. Enää ei tarvitse ottaa tukea kaiteesta!

aina kulkea hylätyn talon ohi ja se oli niin aavemaista ettei tosikaan. Lisäksi ahdistun väenpaljoudessa, en käy koskaan missään Hulluilla päivillä tai festareilla ym. joissa on paljon ihmisiä. Myös umpihissit tai se jos jään lukkojen taakse jonnekin aiheuttavat paniikkikohtauksen.

tän mökkikammoni kanssa, sitä ei nimittäin kukaan mun tuntemista ihmisistä ole tajunnut. On kyllä huojentavaa, että meitä on muitakin. Juuri se sellainen Hohto-olo, enpä ole aikaisemmin edes osannut kuvata fiiliksiä, mitä tulee jos mökille pitää lähteä. Haluaisin tietää, miten sinä, joka tässä ketjussa ensimmäisen kerran mökkikammon mainitsit, olet ratkaissut tämän mökkiasian lasten kanssa? Mies kun on sitä mieltä, että lapsen pitää perheen kanssa mökille päästä, että siellä on kivaa jne. Itse en ole ajatuksesta ollenkaan niin vakuuttunut, varsinkin jos äiti on naama väärinpäin ahdistuneena mukana.



-Se, joka toisena tässä ketjussa ilmoittautui mökkikammoiseksi-

joitain inhoja kokemuksia takana

t. sivullinen.

tän mökkikammoni kanssa, sitä ei nimittäin kukaan mun tuntemista ihmisistä ole tajunnut. On kyllä huojentavaa, että meitä on muitakin. Juuri se sellainen Hohto-olo, enpä ole aikaisemmin edes osannut kuvata fiiliksiä, mitä tulee jos mökille pitää lähteä. Haluaisin tietää, miten sinä, joka tässä ketjussa ensimmäisen kerran mökkikammon mainitsit, olet ratkaissut tämän mökkiasian lasten kanssa? Mies kun on sitä mieltä, että lapsen pitää perheen kanssa mökille päästä, että siellä on kivaa jne. Itse en ole ajatuksesta ollenkaan niin vakuuttunut, varsinkin jos äiti on naama väärinpäin ahdistuneena mukana.

-Se, joka toisena tässä ketjussa ilmoittautui mökkikammoiseksi-

Ei onneksi miehelläkään ole tarvetta mökkeilyyn, vaikkei hänellä varmasti sitä vastaan mitään olisi. Mutta jos tilanne olisi toinen, niin passittaisin varmaankin miehen lasten kanssa mökkeilemään keskenään ja jäisin itse kotiin. Tai menisin perästä vain yhdeksi yöksi sinne. Suomalaiset kun ovat mökkikansaa, niin ylipäätään on hankalaa kieltäytyä mökkikutsuista jollakin verukkeella sillä tavalla, ettei tule loukanneeksi ketään. Jos rupeaa avautumaan mökkikammosta (olen kyllä muutamalle kaverilleni tästä puhunut) tulee tunne, että antaa itsestään keskenkasvuisen pissiksen vaikutelman.

- se eka mökkikammoinen -

tän mökkikammoni kanssa, sitä ei nimittäin kukaan mun tuntemista ihmisistä ole tajunnut. On kyllä huojentavaa, että meitä on muitakin. Juuri se sellainen Hohto-olo, enpä ole aikaisemmin edes osannut kuvata fiiliksiä, mitä tulee jos mökille pitää lähteä. Haluaisin tietää, miten sinä, joka tässä ketjussa ensimmäisen kerran mökkikammon mainitsit, olet ratkaissut tämän mökkiasian lasten kanssa? Mies kun on sitä mieltä, että lapsen pitää perheen kanssa mökille päästä, että siellä on kivaa jne. Itse en ole ajatuksesta ollenkaan niin vakuuttunut, varsinkin jos äiti on naama väärinpäin ahdistuneena mukana.

-Se, joka toisena tässä ketjussa ilmoittautui mökkikammoiseksi-

Ei onneksi miehelläkään ole tarvetta mökkeilyyn, vaikkei hänellä varmasti sitä vastaan mitään olisi. Mutta jos tilanne olisi toinen, niin passittaisin varmaankin miehen lasten kanssa mökkeilemään keskenään ja jäisin itse kotiin. Tai menisin perästä vain yhdeksi yöksi sinne. Suomalaiset kun ovat mökkikansaa, niin ylipäätään on hankalaa kieltäytyä mökkikutsuista jollakin verukkeella sillä tavalla, ettei tule loukanneeksi ketään. Jos rupeaa avautumaan mökkikammosta (olen kyllä muutamalle kaverilleni tästä puhunut) tulee tunne, että antaa itsestään keskenkasvuisen pissiksen vaikutelman.

- se eka mökkikammoinen -

Että menevät möksälle sitten keskenään. Mies on sellanen sienestämisestä ja kalastamisesta tykkäävä, on mennyt tähän asti yksin, kun ei musta olis kuin valittajaksi siellä mukana.

Musta tuntuu, että mun kaverit on vaistonneet, että en mökkeilystä, grillaamisesta ja saunomisesta niin erityisesti välitä, ja kutsujakin oon vähän opetellut väistelemään. Eipä sitten paljoa pyydellä, kun ei kauheasti luvata tulla käymään. En oo edes kauheasti kehdannut koskaan mitään sanoa, menen vaan jotenkin ihan vaikeaksi kun joku alkaa hehkuttaa esim. töissä perjantai-iltapäivällä, että mies tulee hakemaan suoraan töistä, että päästään sitten heti lähtemään mökille. Eihän siihen kehtaa sanoa, että mua ei ikimaailmassa kukaan tulis noin vaan hakemaan "suoraan mökille", että pelkkä ajatuskin puistattaa. Miehen sukulaisille menin taannoin jotenkin paniikissa (yllättäen, mökillä) sanomaan, kun kysyivät ,että pidänkö mökkeilystä ja mökistään, että en, en todellakaan pidä. Oli sitten hetki siinä mökin kahvipöydässä hiljaista. Enkä todellakaan halunnut olla niin törkeä, se paniikki vaan jotenkin purkautui niin. Ja järkytyksestä toinnuttuaan yks miehen sukulaisukko sitten alkoi mutisemaan jotain hienohelmasta. Että ymmärrystä tähän ei kyllä hirveesti ole herunut.

Miksi ette hoidata kammoja/pelkoja pois, vaan valitatte niitä täällä. Kyllä ootte vajakkeja.

Rakastan yksinäisyyttä, hiljaisuutta, sitä ettei ole mitään tekemistä. Sienestän ja liikun luonnossa ja vesillä mielelläni. Mutta saunomisesta en välitä, tulee huono olo. Minussa on vähän siisteysneurootikon vikaa, ja mökit ovat jotenkin likaisia, tunkkaisia ja ahdistavia. Niissä on yleensä kesälläkin hämärää sisällä, paljon hyönteisiä jne. Kammoan huusseja.



Ympäri vuoden asutuissa maalaistaloissa ei ole tullut samanlaista oloa. Koko se tunnelma on ihan erilainen, ei sellainen hohto-tyyppinen, kuten joku osuvasti kuvaili. Mökit ovat minusta vihamielisiä, maalaistalot koteja.

Paikat joissa ollaan pitkässä jonossa ja otetaan ruoka tarjottimelle ja sitten maksetaan. Istuminen siellä väkijoukossa, meteli, tuolien kirskunta. Ruuan epätasalaatuisuus, vain pari vaihtoehtoa. Ihmisten pöytätavat. Sotkut. Oman paikan siistiminen.



En osaa selittää tätä. Olen joskus maksanut lounaasta aika paljonkin siihen verrattuna, että olisin syönyt ruokalassa.

Lienee turhaa kertoa että olen tuskainen marras-huhtikuun elu norokauden. Ajatus lasten oksentamisesta saa mut aivan raiteltani. Olen kokeillut NLP ja terapiaa ilman apua eli ei kaikkia fobioita vaan hoideta pois.

Minua on vaivannut ala-asteesta lähtien virtsaamisen vaikeus yleisissä vessoissa. Vaikka rakko olisi halkeamassa, en vain pysty pissaamaan. Yleensä nämä tilanteet ovat sellaisia, että vessassa on esimerkiksi ruuhkaa, ja minusta tuntuu, että minua odotetaan. Inhoan sitä, että joku seisoo oven takana ja pahimmassa tapauksessa vieläpä odottajan jalat näkyy vessakopin oven takaa. Olen onneksi oppinut rauhoittamaan itseäni ja keksinyt useita kikkoja, millä pissaaminen onnistuu nykyään jopa ruuhkaisessa yleisessä vessassa.

Tämä vaiva on ollut todella nolo, ja rajoittanut elämääni aika paljon. Ei ole todellakaan mukavaa vieraaseen paikkaan mentäessä tai esimerkiksi pitkällä autoreissulla ollessa miettiä paniikissa etukäteen, että minkähänlaiset vessat siellä on ja että olispa siellä yksittäisvessat eikä niitä viheliäsiä koppeja.

Ala-asteella vaiva oli niin paha, että en esimerkiksi pystynyt 12 h automatkan aikana käymään kertaakaan vessassa kun pysähdyimme jollain huoltoasemalla. Myös kutosluokan luokkaretki Tukholmaan oli aivan helvetillistä, koska en vain yksinkertaisesti pystynyt käymään laivahytin vessassa. Opin jo ala-asteella kikkailemaan itseni tilanteisiin, jolloin olisin mahdollisimman yksin ja rauhassa.

Tälle vaivalle on ollut välillä vaikeaa löytää ymmärrystä. Useimmiten en edes jaksa alkaa selittää ihmisille, miksi haluan esim kesken shoppailureissun lähteä vaikkapa toiselle puolelle kaupunkia vessaan. No just siks, koska se on yksittäinen vessa ja siinä on paksut seinät ja siellä ei tule sellasta tunnetta, että joku on oven takana oottamassa ja hengittämässä "niskaan"...

Mut joo, tää on ihan hirveetä useimmiten. Ja sitä ei edes uskois, että miten paljon energiaa menee tämän asian päivittäiseen miettimiseen. Pissaaminen on kuitenkin ihmisen perustoiminto, ei sitä pitäis joutua pakonomaisesti ajattelemaan KOKO AJAN.

Tulipas pitkä pissaamistarina :D