Mitä fobioita tai rajoitteita sinulla on, jotka haittaa joskus arjessa, kylässä tms

Rajoittaa elämää paljon. Pissaamisen ajatteleminen pahentaa vaivaa. Aina kun mietin lähtemistä johonkin, mietin onko vessassa käyminen helppoa. En ole vuosiin käynyt edes elokuvissa.

Te ootte kaikki hulluja t. sivullinen.

Te ootte kaikki hulluja t. sivullinen.

kyllä sinultakin joku fobia tai neuroosi löytyy kun tarpeeksi tongitaan!

Miksi ette hoidata kammoja/pelkoja pois, vaan valitatte niitä täällä. Kyllä ootte vajakkeja.

olisiko sulla ehdotuksia, miten hoitaisin kammoni pois?

Eli jos lähden kotoa, alan jännittää ja vatsa menee totaalisen sekaisin. Ärsyttävää, kiusallista ja kotiin kahlitsevaa.

liian aukeat ja avarat paikat sekä paikat, joissa on katto liian korkealla ahdistavat. Tulee turvaton olo. Aivan kuin olisi joku saaliseläin vailla kotipesän suojaa.

haastatella jotain fobioista kärsivää mammaa siitä aiheesta, että miten on selvinnyt lasten kasvatuksesta fobioidensa kanssa... ja onko ne lapset saatu kasvatettua täysjärkisiksi...

vaan voin pantata viikonkin. Ihan kauheaa, maha on aina tosi kipeä.

Siksi mieluummin majoitun aina jossain hotellissa tms. että saan rauhassa käydä vessassa.

Työmatkoilla on sama ongelma, kaikkein pahinta jos joutuu jakamaan hotellihuoneen jonkun kanssa.

Huh, juuri sama juttu minulla!

Kaikki yöpymiset jonkun luona ovat hankalia, koska en tahtoisi jakaa vessaa kenenkään kanssa!!

Tämä on ollut minulla ihan jostain 7 vuoden iästä lähtien. Muistan kuinka 6-vuotiaana oksensin eskariretkellämme bussin lattialle ja pihalle. Trauma tietty jäi. Sen jälkeen olen oksentanut vain kaksi kertaa. Outoa sinänsä, kuinka vähän olen elämäni aikana oksentanut, mutta silti kammo on elämää suurempi.



Lapsena ja nuorena minulle tuli huono olo eri liikennevälineissä, varsinkin autossa ja bussissa. Tämähän oli aina vaan kuviteltua ja paradoksaalista onkin, että pelkäsin niin kovasti huonoa oloa, että minulle tuli huono olo! Tästä olen onneksi päässyt jo yli.



Tämä fobia on yksi suuri syy, miksi en ole juonut alkoholia lähes ollenkaan - pelkään krapulaa ja oksentamista! En voisi kuvitellakaan aiheuttavani itselleni tarkoituksella huonoa oloa. En usko hyvän humalan korvaavan sitä.



Haluan saada myöhemmin elämässäni lapsia, mutta raskausaika jo pelottaa, kun ajattelen raskauspahoinvointia. Silloin viimeistään joudun kohtaamaan pelkoni.

- Sosiaalisia tilanteita inhoan ja parhaimmillani jännitän esim. virastokäyntiä tai lääkäriaikaa niin paljon että tärisen ja voin pahoin. Inhoan vieraita ihmisiä, enkä ole oikein sosiaalinen muutoinkaan kuin netissä ja vanhoille, turvallisille kavereilleni. Kai tuo on jonkinlaista ahdistuneisuushäiriötäkin. Olen vain naamioinut sen jonkinasteiseksi misantropiaksi.

- Änkyttäminen ja sanojen sotkeminen. Jännittessä siis alan änkyttämään ja sekoitan sanoja keskenään ja unohtelen sanoja. Se on sieltä ja syvältä, koska annan itsestäni to-del-la idiootin kuvan jos jään miettimään jotain arkipäiväistä sanaa. Asiaa ei helpota se, että ihmiset alkavat vaihtamaan sellaisia silmienpyörittely katseita kun alan änkyttämään, sekoitan sanat/sotken sanojen tavut tai unohdan jonkun sanan.

- En voi käyttää muiden ihmisten käyttämiä pyyhkeitä. Yleensä siis jossain kyläpaikassa sanotaan että "hei tuletteko saunaan" ja vastaan että ei ole pyyhettä, niin siihenhän tarjotaan pyyhettä lainaan. No, mitenkä sitten selität sen että en ihan tosissani PYSTY käyttämään toisten ihmisten käyttämiä pyyhkeitä ilman että loukkaat niitä isäntiä/emäntiä? Niin, et mitenkään.. Toki voisin sanoa että en kiitos tarvitse käydä saunassa, mutta sittenhän sitä saadaan taas yksi loukkaus aikaiseksi..

- Itkuherkkyys. Tämä häiritsee todella paljon. En edes itke mistään empatiasta tms. vaan itken vaikkapa vitutuksesta. Esim. Olen jossain vieraammassa paikassa, alan änkyttämään hermostuneisuuttani ja unohdan muutamia sanoja. Tässä vaiheessa jotkut antavat sen "ei hyvä luoja mikä idiootti" katseen toisilleen ja minä huomaan sen. Minua alkaa suututtamaan ja vituttamaan niin paljon että kyynelet kirpoavat silmiini.

Ei varmaan tule yllätyksenä että viihdyn suurimmaksi osaksi yksin.

En ole työelämässä tällä hetkellä. Ja olen hakenut apua mutta mikään terapia tms. ei auta tuohon änkyttämiseen ja sanojen sotkemiseen. Tuo on omasta mielestäni suurin ongelma minulla.

*lähettää halin!*

mua ei todellakaan haittaisi sun änkytykset tai itkuherkkyydet jos olisin sun ystävä!

Jos ihan totta puhutaan niin en minä ihmisiä inhoa, ehkä vain pelkään.. Sosiaaliset tilanteet vieraampien kanssa on oikeasti ahdistavia, kun en ikinä tiedä miten ne vieraammat ottavat tuon änkyttämisen. Pahimmillaan saan vielä kuulla vittuilua siitä että en saa sanaa suustani.

Mielelläni minä puhuisin vaikka sanan viikossa, kunhan saisin tuon änkyttämisen loppumaan, mutta ei. Sitten itse tuskastun siihen puhumisen vaikeuteen ja lopulta ollaan siinä tilanteessa että minua itkettää. Huoh..

- Sosiaalisia tilanteita inhoan ja parhaimmillani jännitän esim. virastokäyntiä tai lääkäriaikaa niin paljon että tärisen ja voin pahoin. Inhoan vieraita ihmisiä, enkä ole oikein sosiaalinen muutoinkaan kuin netissä ja vanhoille, turvallisille kavereilleni. Kai tuo on jonkinlaista ahdistuneisuushäiriötäkin. Olen vain naamioinut sen jonkinasteiseksi misantropiaksi.

- Änkyttäminen ja sanojen sotkeminen. Jännittessä siis alan änkyttämään ja sekoitan sanoja keskenään ja unohtelen sanoja. Se on sieltä ja syvältä, koska annan itsestäni to-del-la idiootin kuvan jos jään miettimään jotain arkipäiväistä sanaa. Asiaa ei helpota se, että ihmiset alkavat vaihtamaan sellaisia silmienpyörittely katseita kun alan änkyttämään, sekoitan sanat/sotken sanojen tavut tai unohdan jonkun sanan.

- En voi käyttää muiden ihmisten käyttämiä pyyhkeitä. Yleensä siis jossain kyläpaikassa sanotaan että "hei tuletteko saunaan" ja vastaan että ei ole pyyhettä, niin siihenhän tarjotaan pyyhettä lainaan. No, mitenkä sitten selität sen että en ihan tosissani PYSTY käyttämään toisten ihmisten käyttämiä pyyhkeitä ilman että loukkaat niitä isäntiä/emäntiä? Niin, et mitenkään.. Toki voisin sanoa että en kiitos tarvitse käydä saunassa, mutta sittenhän sitä saadaan taas yksi loukkaus aikaiseksi..

- Itkuherkkyys. Tämä häiritsee todella paljon. En edes itke mistään empatiasta tms. vaan itken vaikkapa vitutuksesta. Esim. Olen jossain vieraammassa paikassa, alan änkyttämään hermostuneisuuttani ja unohdan muutamia sanoja. Tässä vaiheessa jotkut antavat sen "ei hyvä luoja mikä idiootti" katseen toisilleen ja minä huomaan sen. Minua alkaa suututtamaan ja vituttamaan niin paljon että kyynelet kirpoavat silmiini.

Ei varmaan tule yllätyksenä että viihdyn suurimmaksi osaksi yksin.

En ole työelämässä tällä hetkellä. Ja olen hakenut apua mutta mikään terapia tms. ei auta tuohon änkyttämiseen ja sanojen sotkemiseen. Tuo on omasta mielestäni suurin ongelma minulla.

*lähettää halin!*

mua ei todellakaan haittaisi sun änkytykset tai itkuherkkyydet jos olisin sun ystävä!

Jos ihan totta puhutaan niin en minä ihmisiä inhoa, ehkä vain pelkään.. Sosiaaliset tilanteet vieraampien kanssa on oikeasti ahdistavia, kun en ikinä tiedä miten ne vieraammat ottavat tuon änkyttämisen. Pahimmillaan saan vielä kuulla vittuilua siitä että en saa sanaa suustani.

Mielelläni minä puhuisin vaikka sanan viikossa, kunhan saisin tuon änkyttämisen loppumaan, mutta ei. Sitten itse tuskastun siihen puhumisen vaikeuteen ja lopulta ollaan siinä tilanteessa että minua itkettää. Huoh..

Mulla ei ole änkytystä (joskus sitäkin esim jos kahvipöydässä joku ihana mies) mutta punastelen ja menen ihan totiseksi. Siis hymy "kuolee" kasvoille kun joku kertoo vitsin. Siinä kai on ajatus, että mun pitäis käyttäytyä jonkin tietyn sosiaalisen odotuksen mukaisesti ja vedän siitä hirveät paineet. Ja tunne on todellakin helvetillinen, kun tuntee sen muiden ihmisten huomion itsessään ja tuntee menevänsä lukkoon. Joten TIEDÄN tunteen. Halit.

huono uimataito ja surkea parkkeeraamistaito. En viitsi räpiköidä yleisillä paikoilla ja vältän viimeiseen asti parkkeeraamista ahtaisiin tiloihin, joudun paniikkiin kun ajattelen että kolhaisen jotain autoa. Ilmeisesti mulla on vaikeuksia hahmottaa tilaa ja suuntia.

että tulee paskat housuun enkä ehdi vessaan. Mulla on todellinen stressivatsa ja aina ihan sekasin, kun jotain erikoisempaa on. Koko ajan täytyy kytätä mistä löytyy vessa. Aamusin on ihan hirveetä, kun muutenkin vatsa toimii monta kertaa ja sitten pitää istua työkaverin autossa 30min työmatka. Kiva jos tulis kauhee hätä kesken matkan :-/

tuo maha rajoittaa elämää kyllä todella paljon. Kiva jos vaikka joutuu jakamaan hotellihuoneen jonkun kanssa. Ei ole mukava poistua vessaan 10krt aamutoimien aikana. Yleensä käyn välillä aulan vessassa tms. :(

Minulla on korkeanpaikankammo, mutta se ei hirveästi haittaa elämistä, koska osaan välttää korkeita paikkoja.



Vieraiden tai jopa joidenkin tuttujen seurassa olen hirveän hermostunut. Ahdistun helposti sosiaalisissa tilanteissa. Pelkään, että olen epäkiinnostava tai tyhmä keskustelukumppani ja se aiheuttaa hermostunutta puhetta.



Pelkään myös luontoa, kaikkia eläimiä: käärmeitä, haukia (!), hiiriä, rottia, sammakoita tms. ja nyt olen alkanut pelätä punkkeja. Vältän todellakin mökkeilyä.



Olen kova yleisesti huolehtimaan. Pelkäsin ihan täysillä lintuinfluenssaa, sikainfluenssaa ja jossain vaiheessa, kun luin tähtitieteellisiä kirjoja, aloin pelätä kaikkea avaruuteen liittyvää. Pelkään myös sairastuvani. Huh, kaikkea löytyy.



Pystyn kuitenkin elämään ihan normaalia elämää, vaikka olenkin tällainen nynny.



Pitäisi vielä uskaltaa joskus mennä sinne lentokoneeseenkin, että pääsisi kunnon lomalle :)

tämä aiheuttaa paljon ahdistusta elämääni, esim. jos pitää soittaa jonnekin, jos kohtaan ihmisen talomme rapussa, jos joku tulee töissä juttelemaan minulle jne. Oikeastaan aina kun kohtaan vieraamman ihmisen. Mutta pystyn kyllä pitämään käyttäytymiseni asiallsiena ja näennäisesti sosiaalisena vaikka minua sisäisesti ahdistaa ja pelottaa tilanne.

Esim. kauppaan meno laukaisee yleensä aina paniikkikohtauksen. Pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi astua ulos kämpästä, ahdistaa ja saa kädet hikoamaan.

Jätin aikoinaan ammattikoulun kesken. Töissä olen kuitenkin ollut ihan parikymppisestä lähtien. Ahtaaja siis olen. Joudun töissä aika paljon olemaan muiden kanssa tekemisissä, onneksi työkaverit ovat tuttuja niin ei aiheuta mitään sen kummallisempia paniikkeja.

Merimiehet ovat sitten eri asia, kun pitää kaiken lisäksi puhua englantia.

Mun on ihan pakko kysyä että missä satamassa olet töissä?

Minulle sattui 16 vuotiaana melko vakava onnettomuus, jossa siis kaaduin pahasti portaissa. Sen jälkeen erityisesti portaiden kävely alas aiheutti tuskaa kun päässä alkoi heittää ja joka askeleeseen oli keskityttävä. Mitä pidemmät portaat, sen pahempi.

Pääsin tosin kammosta kokonaan eroon kun olin kahtena kesänä kesätöissä jakamassa postia ja portaita oli vaan pakko kipittää. Enää ei tarvitse ottaa tukea kaiteesta!

Punkit pelottaa tänä vuonna, mutta ilmeisesti jotain apua pitäs olla hyönteiskarkottimista.

[/quote]

Meillä päin (Keski-Euroopassa) saa rokotteen tuota borrelioosia vastaan, onkohan tätä Suomessa? Meinaan, että veisikö se pelkoa yhtään pois, jos tietäisi olevansa "suojattu"?

ei ole olemassa rokotetta, vain punkkien levittämään aivokuumeeseen on rokote.

Punkit pelottaa tänä vuonna, mutta ilmeisesti jotain apua pitäs olla hyönteiskarkottimista.

Meillä päin (Keski-Euroopassa) saa rokotteen tuota borrelioosia vastaan, onkohan tätä Suomessa? Meinaan, että veisikö se pelkoa yhtään pois, jos tietäisi olevansa "suojattu"?

Punkit pelottaa tänä vuonna, mutta ilmeisesti jotain apua pitäs olla hyönteiskarkottimista.

Meillä päin (Keski-Euroopassa) saa rokotteen tuota borrelioosia vastaan, onkohan tätä Suomessa? Meinaan, että veisikö se pelkoa yhtään pois, jos tietäisi olevansa "suojattu"?

puutiaisaivokuumerokote on, mutta borrelioosirokotetta ei. Punkkeja vastaan on omat karkotteet, mitkä on kyllä tehokkaita. Myös punkkitarkastus kannattaa tehdä aina, kun on samoillut ulkona heinikoissa tms paikoissa. Eläimet myös kuskaa punkkeja mukanaan, joten nekin pitäisi aina muistaa suojata punkkipannalla, mistä niiden turkkiin leviää punkkeja karkottavaa ainetta.

Yllättävää, ettei kukaan ole maininnut tätä. Menen ihan hysteeriseksi, kun ajattelenkin että joutuisin hammaslääkäriin ja taas sen aika on pian. Olen taas 3 vuotta ollut käymättä ja hammasvaivaa on kertynyt. Viimeksi olin nukutushoidossa, ja se meni suht ok, mutta esikäynti ja jälkitarkastus tehtiin tajuissaan ja se oli aivan kamalaa. Itkin kontrolloimattomasti esilääkkeestä huolimatta ja hävetti kauheasti. Nyt olen menossa psykologille puhumaan asiasta, mutten usko että se auttaa mitään. Aloin itkeä myös, kun puhuin asiasta työterveyslääkärille. Ensin olin aivan järkevä ja "normaali" ja kun puheenaihe vaihtui hammaslääkäriasiaan, tuntui kuin olisin tukehtumassa ja puhkesin itkemään. Lääkärikin näytti aika ällistyneeltä että mikä sille nyt tuli. En tiedä, mistä kammo on alkanut, en lapsena pelännyt hammaslääkäriä, mutta kammo on pahentunut koko ajan. Vaikka koko alaleuka olisi täysin puudutettu, olen niin hermostunut, ettei poraamisesta tule mitään, kun aistin sen kivun vaikkei se ole fyysisesti mahdollista. Eli puudutteet eivät auta. Yksi huono (yksityinen) hammaslääkäri pahensi ongelmaa vielä entisestään, kun tokaisi minulle vihaisesti, että häiritsen hänen työtään, kun olin niin hermona. Silloin yritin vielä käydä normaalisti hammaslääkärissä. Poistuin kesken vastaanoton ja maksoin tyhjästä.