teini-ikäinen tyttöni

on ollut todella vaikea viimeisen vuoden, kapinoinut kaikella mahdollisella tavalla meitä vanhempia vastaan (alkoholi, koulu, kotiintuloajat). Aina ei ole käyttäytyt nätisti, koulussakin riehunut ja lintsannut, ei tosin ole haistetellut kotona tai koulussa, mutta muulla tavalla uhmannut.



Pari viikkoa sitten hän näki ikkunasta tapauksen, jossa iso porukka 12-14 v.tyttöjä pahoinpiteli yhtä samanikäistä tyttöä. Tyttöni meni tilanteeseen väliin ja sai pahoinpitelyn loppumaan. Jutellessaan pahoinpitelyn kohteeksi joutuneen tytön kanssa selvisi, että kiusaamista oli jatkunut jo pitään eikä tyttö ollut kertonut siitä kenellekään, jolloin teinini soitti asiasta nuorisotyöntekijälle, joka lupasi varmistaa, että asia menee eteenpäin, jos tytön vanhemmat ei sitä tee (jos tyttö ei esim. uskaltaisi siitä kotona kertoa). Asia on tällä hetkellä poliisin tutkittavana.



Olen todella ylpeä tytöstäni, ja se on ihana tunne vaikean vuoden jälkeen, kun olen lähinnä saanut hävetä sen tekosia esim. koulussa.



Tuollaiseen kiusaamistapaukseen väliin meneminen vaatii aikamoista rohkeutta. Ehkä se sama luonteenpiirre, joka on tehnyt teinistämme kapinoivan, sellaisen joka ei hyväksy ihan nielemättä kaikkia sääntöjä (vaikka ne säännöt kaiken järjen mukaan onkin hyviä ja järkeviä), sai hänet myös olemaan hyväksymättä sivustakatsojana tuollaista kiusaamista.



Oli miten oli, niin yrittäkää nähdä se ihminen sen teinimurjotuksen/kiukuttelun takana. Ja kun se pahin teini-ikä menee ohi, niin pikkulapsestanne on varmasti kasvanut hieno, oma-aloitteinen ja pärjäävä nuori ihminen, josta voitte olla ylpeä =).