Jos voisit päivän olla anoppisi,

makaisin haudassa

Järjestelisin appivanhempieni kodin ja heittäisin rikkinäiset ym. sekalaiset kamat kuuseen. Ei kai tuhat jugurttipurkkia voi olla tarpeen kenellekään?? Tai vuosia vanhat, jo täytetyt ristikkolehdet?

Olisin edes joskus ystävällinen enkä piikittelisi puolisoa ja lähisukua. Tekisin itselleni jotain etten olisi valittava, säälittävä vanhus.

Avioerohakemuksen.

Kävisin rannalla kävelyllä, joisin hyvät kahvit kahvilan terassilla, söisin sufllaqen lounaaksi ja kävisin shoppailemassa. Söisin jättiannoksen jätskiä.

Rentoutuisin. Nukkuisin hyvin, kävisin ravintolassa syömässä puolisoni kanssa, saunoisin jne.

EN hoitaisi tyttäreni lapsia.

Hakeutuisin hoitoon ja pyytäisin anteeksi puolisolta, lapsilta ja lasten puolisoilta käytöstäni.

Siivoaisin taloni.

Kirjoittaisin kirjeen miniöilleni ja pyytäisin anteeksi kohtuutonta syyllistämistä ja arvostelua vuosien varrelta. Kiittäisin heitä siitä miten ovat jaksaneet tukea poikiani, kun näillä on ollut ote elämän ihan hukassa.  Lopettaisin työnteon, jäisin vihdoin eläkkeelle ja alkaisin tehdä jotakin, josta todella itse pidän, viis siitä mitä mies sanoo. Ottaisin lapset yökylään ja leipoisin korvapuusteja.

Soittaisin siskolleni ja kertoisin, että pojallani on vakavia mielenterveysongelmia, jotka aiheuttavat sen ettei hän saa nähdä lapsiaan. Pyytäisin tukea ja ystävyyttä tähän vaikeaan tilanteeseen ja varmasti sitä saisin. Käytäisiin pitkällä kävelylenkillä ja vaihdettaisiin kuulumisia aidosti.

Sen jälkeen soittaisin samalle pojalle ja kertoisin, että päihteettömyys on ehto yhteydenpidolle ja etten enää valehtele hänen puolestaan. Soittaisin saman pojan exälle ja pyytäisin anteeksi, että olen syyttänyt häntä poikani psykoosista ja siitä että hän yrittää estää lasten tapaamisia isän kanssa. Sanoisin, että äitnä ymmärrän että päissään oleva psykopaatti voi tuntua lapsesta pelottavalta.

Soittaisin toiselle pojalle ja tyttärelle ja kysyisin mitä heille kuuluu. Pyytäisin lapsenlapset kyläään ja kuuntelisin heltä. Miniän ja vävyn kanssa olisin kuten tähänkin asti.

Illalla aloittaisin elämäni ensimmäisen romaanin takkatulen ääressä. Huomaisin, että elämässä on todella kipeitä asioita, mutta myös ihmisiä, jotka välittävät, aitoa läsnäoloa ja ystävyyttä.

Yrittäisin kerrankin ajatella muitakin kuin itseäni, mutta luultavasti yrittäisin myös jotenkin dokumentoida, miltä se itsekeskeisyys oikeasti tuntuu ja miten se vaikuttaa omaan ajatteluun ja käytökseen. Ihan vaan siksi, että kun palaan takaisin itsekseni, voisin käydä läpi sen dokumentoinnin ja ehkä jatkossa kestää anopin paskanjauhannan ja läsnäolon helpommin ilman että leukanivel lukkiutuu ja hartioissa lakkaa veri kiertämästä. Raivostuttaa, miten joku voi olla niin helvetin täynnä itseään...

Haudassa olisin minäkin. Ehkä kääntäisin kylkeä. Voisin myös ilmestyä haamuna pojalleni ja antaa kunnon korvapuustin! Ja en tarkoita pullaa..

Tyhjentäisin kotini kaikesta romusta. Alottaisin kauan suunnitellun remontin. Patistaisin miehen ostamaan uuden hellan, jääkaapin ja allaskaapin.

Hankkiutuisin terapeutille käsittelemään lapseni kuolemaa ja omaa itsekästä käytöstäni. Tekisin lääkärin kanssa liikuntasuunnitelman ja noudattaisin sitä.

Jos olisi anopin voimat, samaa kuin anoppikin. Käppäilisin rollaattorin kanssa pihalla, laittelisin ruokaa, soittelisin sukulaisille ja kattelisin telkkaria. Anopilla on hyvä tilanne, sillä kun lapsia ja lastenlapsia on paljon, sekä joka lastenlastenlapsiakin muutama, sunnuntaisin on yleensä aina joku käymässä. 

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 08:21"]Siivoaisin taloni.
[/quote]

Joo ja takoisin tyttärelleni järkeä päähän!

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 01:58"]Mitä tekisit? Tai vaikka pidempäänkin.
[/quote]

Antaisin appiukon kuulla kunniansa!

Laittaisin korkin kiinni.

Laittaisin appiukon vanhainkotiin ja pitäisin sen siellä. Lopettaisin vanhemman poikani avuttomana pitämisen.

En tupakoisi.

Minä taas leikkisin ja viettäisin aikaani lapsenlapsen kanssa.