Mua kaduttaa lapsen saaminen

otan osaa, loppuelämäsi menee paskan siivoamiseen : )))) miksi helvetissä lapsia tehdään?? ei ymmärrä ei....

Paitsi että mun lapsi on kylla vaikea, mutta toisaalta työskentelin aikaisemmin lastenhoitajana joten se ei ollut yllätys.

Omaa elämää???

niitä pitkään tarvitse siivoilla, ja onhan meidänkin jätökset joku hoitanut, kun pieniä ollaan oltu. Minun lapset jo teini ikäisiä, ja elämä on ihanaa :). Käydään yhdessä kaupungilla, reissaillaan, tehdään ruokaa ja jutellaan. Mahtavia lapsia, joiden seurassa on mukava olla :):

Kyllä se menon jälkeen homma on enemmän tasapainossa kun vaan illat ollaan yhdessä. Sulatellessa voi mennä muutama vuosi, niin iso on muutos. Voi olla että kun aika kuluu vielä kaipaat pikkulapsi-aikaa.

menon= töihin menon

En tiennyt lapsiperhe-elämästä mitään, kun aloin omaa kuumeilla. Mulla ei ollut mitään kokemusta lapsista. Vain naapurissa lapsia, mutten niitä mitenkään tunne tai seuraa.



Ehkä oli ruusuiset kuvitelmat tms. mutta en kyllä voi sanoa tätä elämää ihanaksi, kun vertaa siihen vanhaan, jossa oltiin ihan rauhassa miehen kanssa. Ja saatiin mennä vapaasti koska vaan ulos ilman järjestelyjä ja kaaosta.

jätät lapsen miehelle ja lähdet käymään vaikka ystävien kanssa jossakin.



Kummasti piristää.



Itselläni oli aivan samoja tunteita, ja on joskus vieläkin. Sain avauduttua miehelleni ja nyt ymmärtää minua välillä hoputtaa aivan omiin menoihin.



Lapsen syntymä mullistaa kumminkin koko elämän, yhtäkkiä siinä on joku joka tarvitsee hoitoa 24/7 ku ennen on ollut niin paljon vapaampi menemään ja tulemaan.



Puhu ja ota omaa aikaa. kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, voimia. :)

kannattaa välillä järjestää sitä omaa aikaa, ilman lasta siis. Jos olet tottunut tekemään asioita nopeasti, mielijohteesta, niin se ei ole aina mahdollista lapsen kanssa. Mulle riittää välillä ihan se, että sanon miehelle että hoitaa esikoisen ja vauvan, laitan lenkkivaatteet päälle ja lähden tunniksi ulos, metsään tai lenkkeilemään, tai pyöräilemään.

Tai jos teillä on mummola minne vois lapsen viedä, niin iästä riippuen yhden yön yökyläreissun aikanin voi lähteä vaikka Tallinnaan.

Loput on kiinni asenteesta, elämä nyt ei vain ole samanlaista lasten kans, mutta eikö lapsi myös anna sinulle ap paljon? Itsellä vaakakuppi kallistuu enemmänkin saajan kuin antajan osaan, lasten kanssa olen oppinut huomaamaan paljon elämän pieniä iloja, lapsen kehitys on huimaa, saan läheisyyttä, koen olevani tärkeä mutta myös puutteellinen, jokainen päivä kaksivuotiaan kanssa on erilainen..!

otan osaa, loppuelämäsi menee paskan siivoamiseen : )))) miksi helvetissä lapsia tehdään?? ei ymmärrä ei....

Luojan kiitos oma vauvakuume ei ole koskaan herännyt ja kävellyt terveen järjen ylitse.

En syyllistä niitä joilla näin on käynyt. Se on vaan biologiaa. Mutta olen kyllä tuhottoman onnellinen, että olen tällainen "luonnonoikku". :DD

Onni ei tule vauvasta, se ei tule enemmästä omasta ajasta, paremmasta työpaikasta, asunnosta jne.



Pitäisi elää hetkessä ja olla kiitollinen siitä, mitä on. Sääli viatonta lastasi.

Mulla ei koskaan ollut vauvakuumetta, ajattelinkin lapsensaannin niin, että koska ei ole mitään syytä, miksemme hankkisi lasta, niin antaa tulla jos om tullakseen...voimakasta hoivaviettiä minulla ei myöskään ole, mutta olen silti onnellinen kahdesta lapsestamme, ja äidinrakkaus on kasvanut koko ajan kun hekin kasvavat.. Välillä lapset on velvollisuus, mutta yleensä etuoikeus!

otan osaa, loppuelämäsi menee paskan siivoamiseen : )))) miksi helvetissä lapsia tehdään?? ei ymmärrä ei....

Luojan kiitos oma vauvakuume ei ole koskaan herännyt ja kävellyt terveen järjen ylitse.

En syyllistä niitä joilla näin on käynyt. Se on vaan biologiaa. Mutta olen kyllä tuhottoman onnellinen, että olen tällainen "luonnonoikku". :DD

Että jotkut osaa olla ilkeitä! Toivon että joku ilkkuu teille samaan tyyliin joskus jostain elämässänne tekemästä valinnasta, joka myöhemmin kaduttaa. Vaikkapa sitten siitä että ette ole hankkineet lapsia.

Ap, minkä ikäinen lapsi sulla on? Mulla oli samoja tunteita vauvani kanssa suunnilleen ekat 3 kk, vauva oli tosin koliikkivauva ja muutenkin vaativa. 3 kk jälkeen alkoi helpottaa ja aloin saada äitiydestä jotain irtikin ja rakkauden tunteet lapseen syvenivät.

Nykyään säälin niitä joilla ei ole lapsia, koska, käsi sydämellä, eivät he tiedä Elämästä oikeasti mitään. ;-)

...

Koetahan ap jo aikuistua ja olla vanhempana. Nuoruus ei kestä loputtomiin.

on ollut vasta neljänkympin korvilla raskautumisessa, että sitä omaa mukavaa elämää sai elää tosi pitkään. Jotenkin sitä sai silloin nautiskella riittävästi. En sitä enää ole kaivannut vaikka monesti olenkin todella poikki tässä äidin arjessa.

Kun on työ ja lapsi niin välillä olen ihan väsy-poikki-puhki :/

Kuitenkin oma lapsi on maailman paras asia enkä vaihtaisi tämän hetkistä elämäntilannettani nuoruuden sinkkuvuosiin.

Meillä on yksi 1 vuotias tyttö ja aivan ihana persoona, kova touhuamaan, suukottelee, halailee, käveleekin jo vähän, positiivinen persoona, mutta ollut aina vaativa luonne. Koko ajan pitää olla tekemistä, ei viihdy paikallaan hetkeäkään. Kaikki kiinnostaa, oppii uusia juttuja jopa ihan päivittäin. Ihanahan sitä on seurata, mutta kyllä sitä tulee hiki päässä painettua ympäri kämppää lapsen perässä. Onneksi ei ole kuitenkaan kiukkuinen ja nukkuu aina hyvin nyt, kun täytti 1 vuotta.



Aina ennen kuvittelin ja ajattelin, että ahluan ainakin 2 lasta, koska itselläni on kaksi sisarusta ja sisarukset koen hyvin tärkeiksi. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä lapsi saa jäädä ainokaiseksemme. En enää jaksa toista vauva-aikaa, vaikka vuosi onkin mennyt nopeasti. Nyt, kun tyttö on jo vuoden vanha, on ollut mummolassa yökylässä ja muutenkin välillä hoidossa, että ollaan päästy leffaan tai ulos syömään. Jotenkin on helpottanut, kun vauva-aika on nyt tavallaan jo jäänyt taakse. Ihanaa ajatella, että pari vuotiaana puhuu jo ehkä hieman ja koko ajan ymmärtää enemmän ja enemmän meidän puhettamme. En tavallaan kadu tätä lastamme, mutta jos nyt menisin ajassa taaksepäin ja tietäisin mitä tuleman pitää, harkitsisin ehkä tarkemmin, mihin olen ryhtymässä.



Ajattelen usein pitkälle elämäämme ja onhan se ihanaa, että sitten kun ollaan vanhoja, on lapsi ja ehkä lapsen lapsia. Sisaruksillani on molemmilla kaksi lasta ja kaikilla näillä lapsilla (serkuksilla) on hyvin lyhyet ikäerot. Se ehkä on osittain saanut meidän päättämään, että tämä lapsemme jää ainoaksi. Hänellä tulee olemaan paljon seuraa serkuistaan, olemme hyvin läheisiä sisarusteni perheiden kanssa, vietämme lomia yhdessä ja asumme kaikki samassa kaupungissa. Olen myös miettinyt sijaiskotilasta sitten joskus myöhemmin, samaa ikäluokaa kuin tyttäremme. Olen ehkä lapsirakas, mutta en välttämättä kovin vauvarakas.. Jos niin voisi sanoa.



Kyllä se helpottaa, kunhan lapsesi kasvaa. Minkä ikäinen hän nyt on? Me ollaan miehen kanssa sovitty, että tyttö menee kerran kuussa 1 yöksi mummolaan, että me voidaan joko vaan olla kotona tai käydä ulkona, leffassa, syömässä jne. Lisäksi mummo hoitaa välillä iltaisin täällä meillä, kun käydään miehen kanssa kahvilla jossain tai lenkillä yhdessä. Ne on mulle todellisia henkireikiä ja huilin jälkeen on taas ihanaa mennä kotiin pusuttelemaan rakasta lastaan ja arkikin sujuu taas mukavammin. Mies harrastaa omia juttujaan ja minä myös, eli ainakin parina iltana viikossa minä käyn uimassa tai sauvakävelyllä kaverini kanssa, mies on kotona. Mies menee myös välillä sunnuntaisin kahdestaan tytön kanssa serkulleen pariksi tunniksi, siellä on pieniä lapsia myös. Minä katson kotona Kauniita ja Rohkeita nauhalta, nukun, teen pihahommia, pyörin kaupungilla tai ystävä tulee meille kahville. Mitä milloinkin.



Nyt otat vaikka kynän ja paperia ja suunnittelet, milloin otat omaa aikaa ja mitä silloin teet. Jos sinulla on mies, keskustele hänen kanssaan, hän ei välttämättä tiedä että olet uupumassa.



Halaus!

Ja miksei ne voi kattoo muksua, kun menette harrastuksiin, kavereille, leffaan jne... ?

baby blues, baby blues