Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 34 vuotta ja elämä hukattu
15.03.2010 |
Vielä 5 vuotta sitten luulin kaiken olevan vasta edessäpäin, mutta nyt huomaan, että silloin alamäki juuri alkoi. Mitä siis tapahtui? Sain ensimmäisen lapsen, muutimme miehen työn takia toiselle paikkakunnalle.
En ole löytänyt tältä paikkakunnalta vakituista työtä, vaan olen tehnyt määräaikaisia äitiyslomien välissä. Lapsia on nyt kaksi ja kolmas on tulossa.
Olen niin ahdistunut, kun jälleen jään täysin tyhjän päälle äitiyslomalle jäädessäni. En pysty nauttimaan tästä raskaudesta yhtään, kuten en edellisestäkään, kun jatkuvasti mieltä painaa huoli töistä ja tulevaisuudesta. Voi kun saisikin odottaa ja tehdä suunnitelmia varma työpaikkka taustalla.
Kun kolmas syntyy, olen jo 35 vuotta ja kun seuraavan kerran haen töitä, olen jo lähempänä 36 vuotta. Kuka enää palkkaa näin vanhan?
Huomaan, että elämä on yhtäkkiä lipunut sormien välistä ja viimeiset viisi vuotta ovat täysin hukkaanheitettyä aikaa. Vastahan minä valmistuin ja ovet olivat aukenemassa työelämään, nyt ne ovat yhtäkkiä jo sulkeutumassa :(
Kommentit (98)
Mulla tuollaiset ajatukset valtaa pään yöllä. Eikä silloin tunne mitään positiivista tuulahdustakaan missään.Oletko varma, ettet ole masentunut?
Et ole vanha. Työkokemuksesti ei poistu mihinkään. Ihan varmasti elämä kantaa, kunhan vaan luotat siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samalta musta tuntuu. Tottakai lapset on mulle kaikista rakkainta ja tärkeintä mutta onhan se ärsyttävää että sillä aikaa kun on itse saanut ja hoitanut tässä lapsia niin mies (ja lapsettomat) on saanut jo monta ylennystä. Kun itsekin olen kunnianhimoinen myös sen suhteen että etenisin töissä mutta näin ne "parhaat vuodet" vaan menee. Jotta tässä asiassa olisi jotain tasa-arvoa niin nämä perhevapaat pitäisi pystyä jakamaan. Olisihan se ihan eriasia olla töistä pois puolet vähemmän kun nyt.
Just eilen tästä keskusteltiin miehen kanssa ja niin alkoi ottamaan päähän kun se ei edes myöntänyt asian olevan näin vaan sanoi vaan että "onhan sun vaikea saada ylennystä jos et osaa hommias". Sanoin ettei siitä ole kyse vaan siitä etten ole edes töissä tai sitten ehdin käydä siellä vaan kääntymässä. Ja pitkän loman jälkeen joutuu taas ainakin jossain mielessä aloittamaan alusta (kun en mä ainakaan muista enää kaikkea jne).
Olipa avautuminen! :)
Olen saman ikäinen kuin sinä ja vasta palannut kolmannesta lapsesta työelämään.
Mä jäin ekasta lapsesta tyhjän päälle ja tehtiin toinen lapsi sitten samaan putkeen, kun ei ollut työtä mihin palata. Olin 5 vuotta kotona yhtä kyytiä. Tokan jälkeen sain heti vakipaikan. Syyksi ilmeni se, että mut oli hyvä palkata kun oli kaksi lasta ja "lapset tehty". Sairasta ajattelua työnantajapuolelta!
Kun kävin esikoisen jälkeen työhaastatteluissa mulle sanottiin monissa paikoissa, että olet hyvä, mutta ei palkata koska jäät kohta äippälomille. Että näin akateemisessa maailmassa...
Tokan lapsen jälkeen sain siis vakipaikan isosta firmasta, koska äitiyslomavaaraa ei heidän mielestään ollut. No, olin töissä 1,5v ja jäin taas äippälomille :D Olin äippälomilla 1,5 v ja nyt siis taas töissä. Oli oikeasti ihana palata töihin, kun sai etukäteen rauhassa hoitaa tarhapaikkojen haun ja tosiaankin sai nauttia äippälomasta.
Mulla on akateeminen tutkinto ja ihan hyvä sellainen. Mutta nyt huomaan, että olen jäänyt äitiyslomien takia ylennyksistä ja sen myötä palkankorotuksista. Olen KTM ja teen tässä firmassa samoja hommia kuin tradenomit. Arvaa motivoiko? Tässä lamassa ei tosin voi valittaa, pääasia että jostain tulee edes jonkin verran euroja. Monet entiset kollegani, joilla sama koulutus ja työkokemus kuin mulla, ovat äitiysloman aikana ylenneet jopa pari pykälää. Tosin he ovat saman ikäisiä ja lapsettomia uratykkejä.
Mä ajattelen tosin nykyään niin, että mulla on jotain miljoona kertaa arvokkaampaa kuin näillä uratykkikollegoillani.Mulla on kolme tervettä lasta ja onnellinen perhe ja mikään työ ei ole sen arvokkaampaa. Heillä ei ole kuin läppäri, sähköpostit ja iltamyöhään kertävät palaverit. Eli he ovat niitä todellisia häviäjiä.
Putoaminen työelämän organisaatiokorotuksista on pieni hinta sen rinnalla, että ei olisi sitä nykyistä perhettä.
Nauti siis äippälomastasi!
Sä palaat joskus hamassa tulevaisuudessa töihin. Asennoidu niin, että "työ on sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä". Kunhan sen verran saatte rahaa, että perheellä riittää ruokaa. Sama se loppujen lopuksi mitä tekee liksansa eteen, vaikka nenäänsä kaivelisi :D
voisin suunnitella elämääni pidemmälle kuin huomiseen eikä tarvisi koko ajan olla huolissaan taloudellisesta toimeentulosta puolen vuoden päästä. Eikä tarvisi vielä nelikymppisenäkin olla aloittamassa alusta. Todella kuvittelin, että elämä menisi toisin. Että se olisi mutkattomampaa edes.
En minä lapsiin mitään kaada, ne itse kyllä aikanaan hoksaavat, että ovat köyhiä ja käytetyissä vaatteissa. Sieltä se kateus ja katkeruus tulee.
Ihan on omasta aikuistumisesta kiinni, mitä ehtii ja tekee.
Ja jos on niin luuseri, että lapsille kaataa tuollaista ahdistusta, kateutta jne. on tosiaan paras antaa adoptioon.
Eiköhän se tulevaisuus tuo murheet tullessaan.
Ei kannata itse keksiä huolia märehdittäväksi. Kyllä tekevälle töitä löytyy - ihan varmasti. Monet muutkin tekevät pätkää. Se on tätä päivää.
Elämässä on muutakin kuin työelämä.
Kuulostat aika itsekkäältä ja hemmoltellulta. Rupea hoitamaan tuota ahdistustasi. Terveellistä ruokaa, liikuntaa, rentoutusta, mukavia asioita ja lämmintä yhdessäoloa niiden kaikkein tärkeinten eli lastesi kanssa.
Surisin puolestasi enemmän, jos olisit 45 ja jäänyt tahtomattasi lapsettomaksi. Silloin olisivat mahdollisuudet menneet - lapsentekoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama se loppujen lopuksi mitä tekee liksansa eteen, vaikka nenäänsä kaivelisi :D
Entä jos en halua seuraavaa 25-30 vuotta toimia muiden käskettävänä? Entä jos haluan edetä, vaativimpia työtehtäviä, haasteita jne?
En vaan tajua miten pystyn kilpailemaan näitä lapsettomia tai miehiä vastaan kun en pysty tekemään pitkää päivää (enkä halua) ja keskittymään pelkästään töihin?
olin kai 6
jossa ei olisi muiden käskytettävänä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä kestää, keskenkasvuinen äiti on eri asia.
Kyllä se on itsestä kiinni, mitä valintoja tekee ja miten elämäänsä asennoituu.
Minulla oli tuollainen äiti, joka marttyyrina kökki kotona ja kertoili, mitä kaikkea saisikaan ilman meitä lapsia.
Se on todella näppärä tapa vierittää vastuu omasta elämästä toisten harteille! Nykyaikana vielä täysin kornia, koska kyllä kait 34-vuotias on kuullut ehkäisystä jo 20 - 25 vuotta aiemmin.
vielä täysin kornia, koska kyllä kait 34-vuotias on kuullut ehkäisystä jo 20 - 25 vuotta aiemmin.
mutta kyllä mä kuvittelin, että elämä menisi toisin. Kuvittelin, että vois olla perhe ja työura. Nyt alkaa näyttää siltä, että on perhe, joka joustaa aina työn edessä, koska ei ole uraa. Täytyy ottaa mitä tarjolla on, riippumatta siitä, onko se perheelle paras vaihtoehto.
Kyllä mä varmasti tekisinkin asioita toisin, jos voisin palata ajassa taaksepäin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja painin edelleen. Mulla riittää korvien välissä älyä ja kapasiteettia vaativiinkin tehtäviin ja olen sen jo monissa irtoprojekteissa osoittanut työnantajalleni.
On siis äärimmäisen turhauttavaa tehdä lällyhelppoa rutiinihommaa, kun tietää, että pystyisi älyllisiltä kyvyiltään tekemään samaan hommaa kuin esimiehet tässä firmassa.
Mulla on myös periaate, että työt täytyy pystyä tekemään työaikana = 37,5 h/vko niin kauan kuin olen normaali kuukausipalkkalainen. Suurilla johtajilla on viikkotuntimäärän jatkuva ylitys huomioitu palkassa, mutta ei heidän alapuolellaan olevilla.
Olen siis motissa.
Olisi kiva, jos joku osaisi vinkata firman missä saa tehdä kohtuullisen vaativaa työtä normaalilla viikkotuntimäärällä... ei sellaista varmaan olekaan.
- 7
Sama se loppujen lopuksi mitä tekee liksansa eteen, vaikka nenäänsä kaivelisi :D
Entä jos en halua seuraavaa 25-30 vuotta toimia muiden käskettävänä? Entä jos haluan edetä, vaativimpia työtehtäviä, haasteita jne? En vaan tajua miten pystyn kilpailemaan näitä lapsettomia tai miehiä vastaan kun en pysty tekemään pitkää päivää (enkä halua) ja keskittymään pelkästään töihin? olin kai 6
Ja luulit ja kuvittelit jne.
Eikö pitäisi tuossa iässä jo tietää ja tahtoa ja tehdä itse? Eikä marista ja syytellä ja ihmetellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
36v ei ole vanha, mieti sitten jos olet 46v etkä vieläkään ole töissä, sitten voi jo vähän valittaakin.
Koita olla murehtimatta siitä. Tällaisena aikana kenenkään työpaikka ei ole varma, ihan oikeasti. Vakituisten on ihan turha tuudittautua harhaan, että näinhän tämä kaikki tästä jatkuu eläkeikään saakka. Lama tekee Suomessakin tehtävänsä ja toimintoja vaan tehostetaan alalla kuin alalla.
Elät tietynlaista kolmenkympinkriisiä. Tuossa kriisissä sitä luo itselleen mitä mielikuvituksellisimpia paineita, miten ja missä mallissa elämä pitäisi tässä iässä olla jne.. Beeb there done that.. siksi tiedän mistä puhun!
Mutta siitä pääsee eroon, kunhan vain suostut ajattelemaan elämääsi oikealla tavalla: sulla on mies, koti ja lapset. Perusasiat siis kunnossa!? Miehellä on työpaikka ja sinä teet esim. sijaisuuksia välillä, eli raha-asioiden perusta on kunnossa! Ette ole köyhiä, mutta tietenkin mieli tekisi saada enemmän jne. Normaalitunne ja tilanne siis. Nyt vaan elät sen mukaan kuin elämänvaihe edellyttää!
Ei sulla elämä sormien välistä minnekään ole valunut, höpöhöpö! Lapset vaan vaativat osansa myös ja heille annettu aika ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Se tunne, joka tulee, kun ei ole hetkeen töissä tekee ton fiiliksen! Ei ole muka minkään arvoinen jne. Kyllä mä sen tiiän, olin työnarkomaani ennen lapsia ja pudotus ekalle äippälomalle oli aika kova! Nyt kun niitä on jo muutama takanapäin ja yhtä edelleen vietän, on mieli muuttunut kovasti asian suhteen. Sanotaanko näin, että katsantaan on tullut hieman avaruutta lisää. (Olen 39v)
Sitä sinullekin odotellessa! Mukavaa ja antoisaa kevättä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fiksu nainen huolehtii itsensä ainakin uran alkuun ennen kuin alkaa vääntää niitä mukuloita.
Ja fiksu nainen, joka oikeasti haluaa uran, valitsee myös miehekseen sellaisen, joka hoitaa oman osansa perhevapaista.
Luulet, että työurasi on ohi. No ei ihan ole! Uuteen kaavailtuun eläkeikään on vielä aika pitkä matka, paljon pidempi kuin sulla takana oleva työura! Mietippä sitä!
Se on vain hyväksyttävä.
Mutta joskus saa enemmän kuin osasi toivoakaan, vaikkakin ehkä eri asioita mitä kuvitteli haluavansa.
Ap, ei sun elämä sentään ole hukattu vaikka on mahdollista että se loistava ura on. Mutta vanha sä et ole, ehdit kyllä hyvin työelämään.
Mäkin oon sitä mieltä että elät vaan päivä kerrallaan. Hoidat lapsesi hyvin, opiskelet omatoimisesti, otat asioista selvää, kehittele esim jotain pientä yritys/ammatinharjoittajatoimintaa. Kunnianhimosi valitettavasti keskittyy vaan siihen että miten korkealle jalustalle asetut. Olet suoritus ja urakeskeinen, mutta ne oikeasti fiksut osaakin yhdistää siviilielämän uraan. Todista että sulla on kunnianhimoa myös siihen. Jos syytät muita saamattomuudestasi niin et kyllä tule saavuttamaan mitään.
tyhmä olin, kun luovuin siitä uran alusta miehen työkuvioiden vuoksi. Olin tosi tyhmä, kun kuvittelin pääseväni kohtuuhelposti takaisin työuralle äitiysloman jälkeen.
Ja mitä perhevapaisiin tulee, lapset on menneet hoitoon alle 1-vuotiaina molemmat. Jos et hoksannut, niin suren eniten sitä, että lapset ovat joutuneet aina kakkoseksi tärkeysjärjestyksessä, kun en ole uskaltanut olla ottamatta töitä vastaan. Hoitovapaat ei ole olleet uran este, vaan uran puute on hoitovapaan este.
Mutta niinhän se on, että tälle ei mitään nyt enää mahda. Ja todennäköisesti 10 vuoden kuluttua suren sitä, että stressasin itseni pilalle ehkä nauttinut näistä vauva-ajoista ja raskauksista kuten olisin ehkä voinut.
ap
Fiksu nainen huolehtii itsensä ainakin uran alkuun ennen kuin alkaa vääntää niitä mukuloita.
Ja fiksu nainen, joka oikeasti haluaa uran, valitsee myös miehekseen sellaisen, joka hoitaa oman osansa perhevapaista.
tuon kouhkaamisesi seurauksena?
Alle 1-vuotiaat ei kuulu päivähoitoon.
Ja sinä se vaan luulet ja kuvittelet ja ruikutat.
Alue: Aihe vapaa
Mitä mä pystyn lapsillekaan tarjoamaan tässä elämässä työttömänä luuserina? Köyhyyttä, kituutusta, ahdistusta ja kateutta. Ja enhän mä ehdi elämään lasten kanssa muutenkaan, kun aina on laitetttava mahdolliset työt etualalle. Lapset tulee kakkosena. Jos saan töitä kun lapsi on 9kk niin lapsi menee hoitoon. Sitäpä mä tarkoitinkin, että olisi kiva jos pystyisi suunnittelemaan mm. töihinpaluun lasten ehdoilla.