Yksipuolisen vauvakuumeen kestäminen

mullakin on ollut vauvakuume jo pitkään... mies vaan ei osoita minkäänlaisia merkkejä että haluaisi myös vauvan. itsekin olen miettinyt keinoja helpottaa tätä oloa, mutta olen tullut siihen tulokseen, että vasta oma vauva auttaa tuskaan :´(

tilaa vaan vauva lehti jos haluat, ei siihen miestä tarvita:) eikä lupaa. Itselläni ainakin kuukauden kohokohta on kun vauvalehti tulee postiluukusta!

välillä tuntuu että koko maailma potkii päähän, kun vauvankaipuu pääsee oikein valloilleen.... mutta ehkä tässä selvitään. tsemppiä!

Mukava kuulla, että on muitakin samassa tilanteessa!



Pitääkin varmaan tilata lehti! : )



Nämä kuumeen oireet ovat välillä "rasittaviakin". Tavallisessa ruokakaupassakin eksyn nykyään vauvatarvikeosastolle. : )



Kaikista eniten ärsyttää se, että kaveripiirissä kukaan ei ole joutunut tekemään tällaista taivuttelua. Ne, jotka ovat halunneet lasta, niillä on myös mies halunnut. toki tämä varmaan johtuu siitä, että kaikille heillä on hiukan vanhemmat puolisot.



Sitten on niitä kavereita, joita ei vois vähempää kiinnosta vauvat vielä.



Tsemppiä sinne sulle myös! Kyllä ne miehet jossain vaiheessa myös haluaa jälkeläisiä!

Moi



Mitäköhän tän ketjun keskustelijoille kuuluu? Joko olette päässeet asiassa eteenpäin?



Mä olen samassa jamassa, sillä erolla, että olen jo 37v! Ja mies haluaa odotella asian kanssa. Helvetti. Olen latonut faktat pöytään, pitänyt suun kiinni ja auki, yrittänyt kärsivällisesti odotella miehen kypsymistä asiaan mutta tää vauvakuume ei ota hellittääkseen! Olen miettinyt jopa miehen vaihtoa, mutta meillä on muuten ihan hyvä suhde eikä varmaan olisi kovin todennäköistä että tosta vaan löytyis uusi hyvä joka haluaisi heti perheen pystyyn.



Meillä puhutaan ainakin puolen vuoden odottelusta, mahdollisesti pidemmästäkin. Mun asiasta puhumisen johdosta miehen viimeinen kommentti oli että ei ole varman haluaako ylipäänsä lapsia vaikka tähän asti on aina sanonut että kyllä kun aika on kypsä.



En tiedä miten mä tän asian kanssa eläisin ja olisin edes jotenkin rauhassa. Se on koko ajan takaraivossa melkein.



Toivottavasti muilla mennää toiveikkaimmissa merkeissä...

Hei kaikki kuumeiset!



Maisuliini: mieleen tuli, että miehesi saattaa vain jännittää vastuuta pienestä kääröstä. Tuskimpa ihan kokonaan on mieltänsä muutanut. Oliko tuo vain joku äkäistyksissä sanottu lause, ettei halua lasta? nimittäin hermostuessaan saattaa sanoa jotain jota ei tarkoita. Miehesi varmaan ymmärtää, että tosiaan ikä tulee vastaan jossain vaiheessa. Tuo miehen vaihto on itsellekkin tullut mieleen tämän kolmen vuoden vauvakuumeiluni aikana, mutta se tuskin on hyvä ratkaisu, kun suhde on muuten hyvä.



Meillä mies jo toisinaan itse ottaa vauva asian puheeksi, esimerkiksi sanomalla, että "Sitten kun meillä on lapsi niin..." Vaistoni sanoo, että yrityksen aloittaminen on monien kuukausien, jos ei vuosien päässä. Nämä miehen sanat ovat vasta pieniä lämpenemisen merkkejä. Mukavaa kuitenkin huomata, että mies pohtii asiaa.



Keskustelin asiasta gynekologin kanssa. Hän sanoi, että teen viisaasti jos odotan enkä turhaan painosta. Hän sanoi myös, että on aivan luonnollista ja tavanomaista, että miehet kypsyvät ajatukseen vauvasta myöhemmin kuin naiset. Hän myös varoitteli, että takapakkejakin saattaa tulla sitten kun mies vihdoin suostuu "yrittämään" vauvaa. Eli miehet kuulemma saattavat usein siinä vaiheessa jänistää ja pyytävät lisää harkinta aikaa. Eli parempi tosiaan varautua siihen, että tämä tulee edelleen kestämään vielä aika kauan. :)



Välillä tämä yksipuoleinen vauvakuumeilu on tuskaista. En tiedä, johtuuko kesän lämmöstä ja vaatteiden vähyydestä, että vauvamahoja tulee vastaan joka kadunkulmassa vai kiinnitänkö niihen muuten vaan enemmän huomiota. Toisinaan pystyn melko hyvin keskittymään muihin asioihin, mutta toisinaan vauvakuume saa yliotteen. Silloin vauvahaaveet pyörivät päässä halusin tai en. Silloin mieskin saa vastata muutamaan tiukkaan kysymykseen aiheesta. Vaikka kuinka olisin päättänyt pitää suuni kiinni. :)Mutta tosiaan vauvakuume on tullut jäädäkseen. Päivittäin asia putkahtaa joskakin mieleen, eikä sille oikein voi mitään. tätä samaa taidan kirjoittaa joka kerta, kun tänne kirjaudun. Mutta kun tilanne ei muutu niin kuulumisetkin on melkein niitä samoja. On vaan haaveiltava ja purtava huulta ja uskottava siihen, että miehen mieli vielä joskus muuttuu.

Piti jo eilen kirjoittaa tähän ketjuun, mutta en sitten uskaltanut=/ Olen tässä jo jonkin aikaa kärsinyt valtavasta vauvakuumeesta ja se tuntuu ottavan minusta voiton. Ajattelin aina, etten itse halua lapsia, sillä minulla on iso perhe. Sisaruksia on kahdeksan ja heillä lapsia yhteensä jo pitkästi toistakymmentä. Olen hoitanut sisarusten lapsia pienestä pitäen ja tuntuu, että olisin saanut niistä tarpeekseni. Mutta nyt haluan oman lapsen! Elän avoliitossa ja olemme miehen kanssa molemmat kohta 27v, joten tuntuu, että olisi jo aika. Mieheltä olen asiaa jo moneen otteeseen kysynyt ja hän tuntuu olevan innostunut, mutta ei kuitenkaan ota sen kummemmin kantaa asiaan. Tuntuu, että olen aivan yksin näiden ajatusteni kanssa tässä parisuhteessa! En ole kenellekään asiasta puhunut ja tuntuu, ettei minulla ole ketään kenelle puhuisi. Kaikki sukulaiset odottaa jo niin kovasti meiltä lasta, joten ei tunnu mukavalta heidän kanssa asiasta keskustella. En tiedä pelkääkö mies tulevaa vastuuta vai mikä mahtaa olla syy tähän "hiljaisuuteen" asian suhteen. Ja ketä ei pelottaisi!



Tuntuu, että olisi parempi unohtaa kokonaan tämä haaveilu lapsesta, kun se ei tunnu saavan tuulta purjeisiin!



Tuntuipas ihanalta purkaa tuntojaan tänne!

Ajattelin purkaa tuntojani tänne kun en oikein tiedä onko tämä vauvakuumetta vaiko ei.



Meillä tilanne siis niin päin, että mies olisi valmis vaikka heti yrittämään vauvaa mutta minä en. Nyt olen ehkä hiljalleen muuttamassa mieltäni, että joo, ehkä sittenkin meille niitä vauvoja voisi tulla. Ennen kuin olin ehdottomasti sitä mieltä, että ei lapsia meille!



En siis koskaan ole ollut mikään lapsirakas enkä ole koskaan suunnitellut elämääni niin, että siihen olisi lapset kuuluneet. Nyt alkaa ikää olemaan 30, miehellä 33 ja kait niitä lapsia pitäisi sitten tehdä. Kaupoissa katselen kaikkia kivoja leluja mitä lapsille on ja ajattelen, että tuollaisia meillekin pitää hankkia, en tosin tiedä tykkääkö lapset niistä mutta äiti ainakin olisi innoissaan! :-) Haluaisin kokea millaista on olla raskaana mutta en ihan oikeasti ja rehellisesti sanottuna tiedä, haluaisinko sitä "tuotosta" mitä siitä raskaana olosta tulee.



Meillähän on kaikki puitteet kohdallaan, asutaan maalla (maatila), on pihaa missä temmeltää, on eläimiä (koiria, kissoja, lampaita, hevosia, kanoja, kukko) ja tietysti tarviihan tila jatkajankin. Meillä on hyvä ja vakaa parisuhde ja uskoisin, että mieheni osallistuisi omalla panoksellaan lapsen hoitoon ja mahdollistaisi sitä kautta omissa harrastuksissa käynnin.



Olen aloittamassa elokuun alusta vakituista ja kokopäiväistä työsuhdetta nyt vaihteeksi. Aikaisemmin olen ollut töissä osa-aikaisesti samalla alalla ja nyt kyllä töihin lähtö suoraan sanoen harmittaa. Harmittaa jo sillä, että olen ollut tämän alkuvuoden kotona ja saanut rauhassa puuhastella kaikkia kotijuttuja täällä ja nyt tämä kaikki loppuu kun työt alkaa. Tosin tätä eloa helpottaisi huomattavasti myös se seikka, jos tästä kotona olosta maksettaisiinkin jotain mutta kun ei makseta. Minut luetaan mieheni rinnalla yrittäjäksi, josta johtuen jään kaikkien tukien ulkopuolelle. Olenkin nyt ajatellut, että onkohan tämä vauva-asia nyt pompahtanut pinnalle sen takia, että jos tekisi lapset, olisi sitten oikea syy jäädä sen kanssa kotiin ja siitä kait käsittääkseni vielä maksettaisiinkin jotain?



Eli siis onko tämä kaikki nyt vain jotain, jolla etsiä syitä kotiin jäämiseen vai onko tässä osittain jotain viitteitä siihen, että niitä vauvojakin ehkä saisi alkaa tulemaan? Olen jopa harkinnut, että jättäisin pillerit pois kun siinä raskautumisessa ilmeisestikin saattaa hieman kestää. Ja onhan se varmaan kiinni myös siitä, kuinka useasti sitä peittoa heilutellaan! :-D

.. se, ettei mies taida haluta lapsia. Siis ihan oikeasti. Ensin hän oli sitä mieltä, että haluaa, mutta nyt kun olen kysynyt, että milloin olisi niiden lapsien aika tai milloin voitaisiin aloittaa yritys, hän vain tuumaa, ettei tiedä tai ei osaa sanoa. Olen itse tehnyt kyllä selväksi, että olen valmis vaikka heti aloittaa yrittämisen sillä jotenkin minulla on tullut sellainen tunne, ettei se meidän kohdallamme tule olemaan helppoa.

En tiedä.. kaikki tuntuu kaatuvat niskaan ja tekisi mieli heittäytyä kuin pieni lapsi lattialle ja itkeä!

Minulla oli ihan sama ongelma useamman vuoden ajan.. Olen nyt ollut mieheni kanssa lähes 7 vuotta yhdessä ja vauvakuumetta on ollut jo monen vuoden ajan, mies vaan aina sanoi: parin vuoden päästä, puolen vuoden päästä jne. Ja aina se vain siirtyi ja siirtyi. Minullakin oli vauva ajatuksissa päivittäin ja siitä miehelle höpisinkin paljon ja muutaman kerran siitä minulle hermostuikin. Itse en silloin tajunnut että täällä Internetissä voi myös purkaa tunteitaan, olisi varmaan hieman helpottanut. Nyt viime talven mies sanoi, että kesällä voidaan aloittaa yrittämään ja lupauksensa piti, eli hyvää kannattaa odottaa! :) Minä pientä manipulaatiota harrastin koko ajan, vein miehelle koko talven kavereiden vauvoja syliin ja siitä se vaan alkoi pikkuhiljaa pehmenemään. Toivon koko sydämestäni että teille käy samoin! Oli nimittäin tosi surkua kun vauvahaaveet oli yksipuolisia ja ulkopuolelta tuli koko ajan kyselyitä että milloinkas teille tulee vauva tai jopa juoruja kuulin kylältä että odotan, vaikka asia oli ihan päinvastainen. Tilaa vain vauva lehti, eihän se pelkästään täynnä vauva-asioita ole. Itsekin olisin tilannut lehden, mutta työpaikalla sain sen aina luettua joten en ole tarvinnut tilata.

Moi kaikille!

Voi jospa meilläkin kävisi joskus yhtä ihanasti kuin teillä mimmu1984!



Nyt vaan tuntuu siltä, että sitä ei tapahdu koskaan.



Nyt on taas sellainen aika, että on aikaa itsellä enemmän miettiä omaa elämää eikä vaan töitä ja nyt sitten se vauvakuume iskee kahta kauheammin.



Ja avomies vaan sanoo, että älä hoe! Joo, tiedän ei pitäisi hokea, mutta minkä sille voi... Nyt on hetkiä jolloin olen tosi surullinen, kun ajattelen sitä tosiasiaa, etten todellakaan tiedä koska avomies suostuisi vauvan yrittämiseen. En halua olla "vanha äiti"!



Mikä siinä on niin vaikeata? Itse sanoin jo hänelle, että jos minä olisin halunnut lapsia 25-vuotiaana ja hän noin 30-vuotiaana niin eikö kompromissi olisi tyyliin nyt? Hän 28 ja minä 27. Hän vastasi siihen ehkä, eikä muuta.



siinä menee kuitenkin ainakin se 9 kuukautta ennen kun pieni käärö saapuu maailmaan ja itselläni on sellainen tunne, että voi mennä aika kauankin ainakin jos olen yhtään tullut äitiini.



Tällä kertaa oli vaan tällaista valittamista.



Onneksi on tämä palsta, jossa voi näitä höyryjä päästää pihalle!



SUURI KIITOS TEILLE!



VOIMIA KAIKILLE!

Olen kanssasi aivan samoilla ajatuksilla liikkeellä, etten halua olla "vanha äiti". Tuntuu jo nyt, kun olen kohta 27, että ihan liian vanha olen äidiksi. Avokki on edelleen ehkä linjalla ja kyllä tässä itellä menee kohta elämä niin sekaisin, kun ei oikein mitään muuta voi ajatella kuin lapsia. Ja eipä tuota koskaan tiedä kuinka vaikeaa se lapsen yrittäminen voi olla ja mitäpä sitten jos huomaa, että ei se onnistukaan?! Sitä alkaa pian itseään syyttämään, että olisi pitänyt yrittää aikaisemmin.. mene ja tiedä kuinka tässä käy.

Ja vielä tuohon "vanha äiti"-asiaan, että olen jo kauan sitten itsekseni ajatellut, että lapsia en tekisi enää 30 ikävuoden jälkeen. Ihan tuon "vanha äiti"-periaatteen mukaan. Vaikka eipä se ikä mitään loppupeleissä vaikuta!

No, tätä tällä kertaa ja koitan laittaa jäitä hattuun ja alan keksiä kovasti jotain muuta mietittävää..

Ihanaa ja aurinkoista heinäkuista päivää kaikille!

Olkaa onnellisia, teillä on miehet, jotka joskus suostuvat vauvantekoon. Minä poden yksinäni ilman miestä, yksipuolista vauvakuumetta. Olen nuori vielä, joten ei tässä kiirus olisi, mutta kun vauvakuumetta on potenut sellaiset 4 vuotta, niin alkaisi pikkuhiljaa riittämään.



Tsemppiä teille :)

Mulla on myös ollut HIRVEÄ vauvakuume jo monta kuukautta ja vaikka tiedän että mies haluaa lapsia, hänen kantansa on "ei vielä". Eikä osaa sanoa että milloin. Joten olen nyt omassa päässäni päättänyt että ensi kesänä alkaa yritys viimeistään... Olen siis itse niin kärsimätön ihminen että kaikki pitää saada heti ja jos ei, ni pitää ainakin tietää kuinka pitkään sitä joutuu odottamaan. :D



Minunkin miehellä tuntuu olevan semmoinen kuva asioista että sitä sitten saman tien pamahtaa paksuksi kun ehkäisyn lopettaa. Viimeksi eilen keskusteltiin asiasta ja yritin takoa sille päähän että ei se niin tapahdu (välttämättä)!

Moi kaikille!

Olen itsekin sitä mieltä, että helpompi kestää, kun tietäisi kuinka kauan pitää kestää. Eli jos vaikka mies lupaisi, että yritys aloitetaan ens vuoden tammikuussa tai kesäkuussa tai jotain niin olisi paljon helpompi olla, mutta ei niin ei.



Ja jotenkin nämä sunnuntait ja lauantaitkin, jos ei ole ohjelmaa on kaikista pahimpia mun vauvakuumeen kannalta. Koko ajan vauva mielessä ja pienoinen masennus valtaa mielen, kun tietää, että ei voi kenenkään kanssa puhua tästä kotona.



Jotenkin tuntuu, että elämä on sellaista puolielämää tämän kuumeen kanssa. Tietenkin sitä kehittelee vaaleanpunaisilla kehyksillä valjastettua vauvaelämää vaikka todellisessa elämässä voi olla kaipuu ajoittain elämään ilman lapsiin.



Ajatus siitä, että se rakkaus mitä kokee lapseen on jotain elämää suurempaa ja sen haluaisi vaan kokea mahdollisimman pian tai edes joskus...



Joo, että tällaista näin snnuntaina.



Mukavaa kohta alkavaa syksyä kaikille!



Palaillaan taas



T.

Ei mitään edistystä näköpiirissä

Hei!



Meillä tämä vauvakuume on hiipinyt pikkuhiljaa vuosi sitten, en kauheasti ole asiasta puhunut aiemmin sillä tiesin mieheni kannan ettei vielä ole se hetki, KUNNES yllätyksekseni koin eräänä iltana saunassa: mies tokaisi haluavansa vihdoin sen vauvan (ihmettelen suuresti sillä olemmehan aika nuoria vielä minä 23 mies 21). Minähän innostuin heti ja jätettiin rengas pois.



Nyt pari kk tästä tapahtumasta hän tAAs kerran yllätyksekseni tokas että mitä jos ei ihan vielä, kun ei ole vielä ehtiny vauvaa tulemaan..huoh miehet, ei noin voi sanoa. Vedin tietenki kauheat kilarit, sillä olen nyt asennoitunu tähän 100% sekä miehen puheista ei olis koskaan uskonu että hän muuttais mielensä ½!"?# noh sitten sain jotenkin pinnani pidettyä ja pystyimme keskustelemaan rauhallisesti asiasta, miks yllätten mielen muutos? No lopulta paljastui että mieheni on funtsinu tätä asiaa päässään ja pelkää tulevaa, hän haluaa kuulemma lapsen mutta hänelle iski viime hetken paniikki (joka varmaan toistuu vielä)



Sanoin etten halua painostaa lapsen tekoon jos ei ole valmis niin sitten ei ole,( infosin myös asiasta ettei niitä lapsia noin vaan päätetä tehdä tai suunnitella että 4kk päästä tehdään se) Näin tämä puhe sitten tai joku tehos ja hän sanoi että jatketaan vaan tätä "yritystä"



Mulla vaan jäi nyt kalvamaan että mitähän se miettii, onko hän sittenkään valmis koska alkoi miettimään onko hetki vielä vai hieman myöhemmin..

en halua painostaa ketään mihinkään..

Haluaisin ihan ensiksi kysyä mielipidettä omaan tilanteeseni.

Olemme avomieheni kanssa seurustelleet 2,5 vuotta (kihloissa vuoden). Olimme ollut yhdessä puoli vuotta kun aloin kyselemään mieheltäni, että haluaako hän joskus lapsia ja vastaus oli sama kun kaikilla nuorilla miehillä, eli juu joskus. No, itse olisin ollut jo valmis äidiksi, mutta järki sanoi, että suhteen pitää kehittyä ja elämän normalisoitua ennen lasta. Kyselin kovin, että koska olisi sopiva hetki hankkia lapsia ja vastauksena sain 2012. Silloin oli vuosi 2008 ja aika tuntui hurjan pitkältä.

Vuosi sitten jouduin lopettamaan pillerit koska aloin kärsimään niiden vuoksi migreenistä. Käytimme muutaman kk kumia, mutta sitten sekin jäi pois. Yhä edelleenkään meillä ei ole mitään ehkäisiä ja raskaus voi alkaa koska tahansa. Viime joulukuussa sain kuulla lääkäriltäni, että en ovuloi joka kuukausi ja että lapsen hankita voi muutenkin olla hankalaa. Muutama viikko sitten keskustelimme vauvasta koska luulin olevani raskaana. Mieheni sanoi, että ei ole vielä valmis. Itse olin aika järkyttynyt kuullessani nuo sanat, koska itse jo toivoin pientä kääröä ja sen mahdollisuus oli suuri. Kysymykseni kuuluukin, että miten käsittelen tätä asiaa??

Emme käytä mitään ehkäsyä emmekä ns. touhua vain varmoina päivinä. Olen miettinyt asiaa näin, että jos mieheni ei oikeasti haluaisi lasta niin hän haluaisi käyttää jotain ehkäsyä. MUTTA miksi pitää ns. leikkiä tulella. Pää sekoaa koska en tiedä mitä teen ja pystynkö kertomaan miehelleni kun tulen raskaaksi. Miten hän suhtautuu ja miten meidän suhteen käy. Omalla itsekkäällä tavalla olen tyytyväinen tilanteeseen koska voi olla, että sinä päivänä kun alamme OIKEASTI yrittämään lasta niin se ei onnistu. Nyt se tulee jos on tullakseen ja minä itse riemuitsen asiasta koko sydämestäni.



Tässä oli asiano tiivistettynä :D toivottavasti joku jaksaa jollain tavalla vastata viestiini.



Kaikille tsemppiä miehien ymmärtämiseen.

Täällä myös uusi kuumeilija ketjuun! On ollut tämä kuumeilu jo pidemmän aikaa eikä loppua näy. Miksei tähän vaivaan löydy reseptiä :(

Rakas avopuolisoni haluaa vielä odottaa muutaman vuoden eikä tunne vielä ajan olevan kypsä. Kunnioitan hänen mielipidettään mutta en tiedä mitä tehdä kun joka päivä itkettää ja ajatukset leijailevat aina väärää suuntaan...vauva vauva vauva..miten jaksan odottaa ne "muutamat vuodet" tai kuinka kauan sitten ikinä onkaan..salaa toivon että ehkäisy pettäisi ja sattuisi vahinko, mutta jäänee toiveajatteluksi. Eikä tätä tilannetta helpota se, että kaikki tuttavat ovat raskaana tai jo pieni käärö kainalossa. Myös kaksi parasta ystävääni odottavat tällähetkellä esikoisiaan! Tottakai olen onnellinen heidän puolestaan mutta samalla sydämeen sattuu :( Tämä ketju on aivan ihana ja paras, joten jatketaan tätä! On mukava huomata että ei ole ainoa tämän asian kanssa..oikeasti auttaa kun pääsee kirjottelemaan ja lukemaan toisten tuntemuksia! Toivon sydämestäni että me kaikki vielä kirjotellaan tuolla plussaneiden palstalla ja päivitellään raskauden ihanuuksia ja kamaluuksia..voimia kaikille! :)

Minä jossain vaiheessa kuvitelin että vauvakuumeilu laantuu kun tarpeeksi kauan odottaa, mutta paskat, se vaan pahenee! En oikein tiedä mitä tekisin. Periaatteessa näen itseni onnellisena ja tyytyvisenä elämääni vielä muutaman vuoden ajan ilman lapsia (eikä iänkään puolesta ole vielä hirveä kiire; minä 23, mies 26), mutta tämä vauvakuume on niin kokonaisvaltaista ja piinaavaa että en vaan osaa olla onnellinen. Roikun päivittäin kaikilla vauva-sivuilla netissä ja haaveilen raskautumisesta. Asiaa ei yhtään helpottanut se että jo hetken luulin olevani raskaana ja luonnollisesti kuvittelin millaista elämä tulee olemaan pian.



Mieheni on kyllä aivan ihana ja ymmärtäväinen ja sanoo että ei se mikään kauhea katastrofi olisi jos nyt raskautuisin. Mutta on kuitenkin sitä mietlä ettei vielä ole vauvan aika. Ymmärrän toki hänen kantaansa, minustakin olisi mukava nauttia kahdestaan olosta vielä jonkun aikaa. Mutta vauvakuume vaan on niin kova että se tekee vaikeaksi nautia elämästä!



Minua pelottaa myöskin se että kun sitten joskus aletaan oikeasti yrittämään vauvaa ja olen ihan onneni kukkuloilla, en tulekaan raskaaksi. Se jokakuinen pettymys olisi varmaan niin suuri etten kestäisi. Vaikka onkin täysin normaalia yrittää puoli vuotta tai vuosikin, olen niin kärsimätön että jokainen negan testaaminen on varmasti kamalaa!



Onko kenelläkään tapahtunut muutosta tilanteeseen? Itse olen kuitenkin positiivisin mielin liikkeellä ja luulenpa (vai toivon?) mieheni lämpeävän vauvalle seuraavan vuoden sisällä. :)

En malta pysyä poissa kun ei ole muutakaan keinoa purkaa ajatuksia. Olen tässä pyöriny monilla samankaltaisilla palstoilla ja lukenut kertomuksia. Oikein rupesin analysoimaan että mikähän noilla miehillä on kun ne niin pelkää tota lisääntymistä :D

Tuntuu että keksivät kaikenlaisia järkeenkäypiä "tekosyitä" siirtääkseen asiaa. Niitä taitaa vaan oikeasti pelottaa! Kaikki se vastuu ja miten olla hyvä isä. Miehet olettavat olevansa valmiimpia jos odottavat "sitä oikeaa aikaa" jota ei tule koskaan ja se on aina "katotaan muutaman vuoden päästä" jne jne..mutta eivät he siitä sen valmiimmiksi muutu! Sen kun saisi taottua niiden päähän! Edessä se hirvitys on joka tapauksessa, hirvitys johon taatusti rakastuvat ensisilmäyksellä :) Koitetaan ymmärtää miehiämme vaikka se välillä niin vaikeaa onkin.

Heippa vaan kaikki, uusi kuumeinen ilmoittautuu!



Nyt kyllä löytyi se mulle kaikista paras keskustelu- ja vertaistukiryhmä :) Oon vauvakuumeillut pienen ikäni, sisaruksilla ja parhailla kavereilla on lapsia, ja itsekin isosta perheestä tulen. Musta on aina tuntunut, että olisin valmis äidiksi vaikka heti. Miehellä on aina ollut selkeä halu myös saada lapsia, mutta kuumetta hänellä ei vielä ole. Olemme molemmat vielä nuoria ja opiskelua ja muuta kiirettä riittäisi, joten mies jarruttelee ja tekee juuri noita ärsyttävän hämäriä lupauksia, että juujuu, kyllä me vielä, mihinkä tässä kiire :p Ja eihän meillä mitään kiirettä oliskaan... Pääsis vaan tästä kuumeesta! Niin kuin joku jo sanoikin, että jos tietäisi, että mies haluaa lapsia vaikka kahden vuoden päästä, ja heti tärppäisi kun yritys aloitetaan, niin mikäs siinä nuoruudesta nauttiessa. Itseäni hoputtaa kovasti juuri se epätietoisuus, että joudutaanko me yrittään vuosikausia, vai voidaanko me ylipäänsä saada ikinä lapsia. Toisaalta kyllähän se jännältä tuntuisi, jos "varalta" alettais yrittään jo vaikka heti, ja sitten se tärppäiskin eka yrittämällä :p



Ei tuolla mun miehellä onneksi tosiaan mitään kammoa lapsia tai vauvoja kohtaan ole, yhä useammin puhuu muodossa "sitten kun meillä on lapsia..." "meidän lapset ei sitte...". Itellä vaan tekis mieli kysyä, että millon tuo SITTEN on! Ja minäkin yritän välttää vauvoista puhumista, rakas kyllä tietää kuinka kova mun kuume on, ja minä tiiän ettei hän vauvaa vielä halua. Siispä yritän antaa aikaa ja hän yrittää sopeutua. Mua vaan pelottaa, että me ollaan vielä viiden vuoden päästä samassa tilanteessa. Eihän aika ole ikinä otollinen vauvan saannille, aina on joku työ-, koti- tai opiskeluprojekti kesken. Ja meidän parisuhteessa minä olen tunteet ja mies aivot :p Eli mies muistuttaa kyllä, mitkä järkisyyt puoltaa odottamista. Ja minä yritän muistuttaa, kuinka lapset on meille molemmille tärkeä ja tavoittelemisen arvoinen asia :)



Huh mikä stoori! Ja tsemppiä kanssasisarille!

Näin estiina meilläkin. Minä ajattelen tunteella ja mies järjellä. Olen yrittänyt rakkaalleni sanoa että ei lapsi ole mikään raha-asia tai päätösasia, se on tunneasia! Toisaalta joku pieni pirulainen sanoo mun takaraivossa että "onhan noissa miehen perusteluissa järkeä ja toki olisi parempi odottaa että on omakotitalo, ollaan naimisissa ja kaikki mitä muka täytyy olla" Mutta silti suurempi on tämä tunne sydämessä että pikkuinen nyytti tänne ja heti!