Yksipuolisen vauvakuumeen kestäminen
Ajattelin kokeilla löytyisikö täältä neuvoja, miten purkaa vauvakuumeetta, kun avomies ei vielä innostu vauvasta. Olen 26-vuotias ja kärsinyt noin vuoden kovasta vauvakuumeesta. Vakituinen työ meillä molemmilla, toki iso asuntolaina. Ystävät menevät naimisiin tai saavat lapsia ja kuume senkun yltyy. Avomiehen ystävät ovat poikamiehiä suurin osa, eli siellä ei vauvoja vielä näy..
Puhun vauvasta lähes päivittäin ja tiedän sen ärsyttävän miestä. En vaan tiedä, miten purkaa tätä kuumetta. yhdelle ystävälle olen uskaltanut puhua asiasta ja hänellä on jo lapsi eikä joutunut suostutelemaan miestään. Mihinköhän tätä kuumetta voisi purkaa? Palstoilla surffailen aktiivisesti, tekisi miele tilata vauva-lehti, mutta luulen, että avomies voisi vetää herneen nenään siitä....
Miehen vastaus on tyyliin kolmen vuoden päästä, en kestäisi odottaa niin kauaa...
Kommentit (192)
Me mentiin viime keväänä naimisiin, eli siinäkin mielessä vauva olis jotenki luonnollinen jatkumo minusta. Mää aloin joku päivä miettiä, että joskos tuolla mun miehellä on jonkinlainen epäluottamus itseensä isänä, varsinki pienen vauvan isänä. Hänellä ei pienempiä sisaruksia ole, eikä muutenkaan lapsista paljon kokemusta. Minä taas opiskelen hyvin lapsikeskeiseen ammattiin, ja varmaan oon kerran jos toisenki paasannu miehelle jostain kasvatukseen ja kehitykseen liittyvästä asiasta, ihan siis yleisellä tasolla, ei mitenkään mieheen liittyen. Jos sitä nyt jännittää, ettei kelpaa isäksi vauvalle, ainakaan niillä tiedoilla ja taidoilla mitä sillä nyt on. Oonkin yrittäny aina ujuttaa johonkin lauseeseen, kuinka siitäkin joskus tulee ihana ja maailman paras iskä! Ja tosiaan meidän ystäväpiirissä on useammalle pariskunnalle tullu vauva nyt vuoden sisään, niin ehkä miehenikin huomaa, että ihan hyvin ne tuoreet iskät pärjää, vaikka ei ois eläissään vaippaa vaihtanu :)
Onpa ollu mukava lukea ja purkaa tunteita täällä, heti jotenki rauhallisempi ja malttavaisempi mieli kun huomaa, ettei tämä oo vain meidän pienen perheen ongelma :) Jospas sitä nyt malttaisi antaa vähän vielä miettimisaikaa tuolle rakkaalle. Hän on mua kolme vuotta nuorempi (vaikka minäki oon nuori), niin ymmärrän kyllä toisaalta hyvin, että haluaa vielä vuoden tai pari odottaa. Ite vaan ei malttais ;)
Koitetaan vaan jaksella. Oon nyt yrittäny purkaa ajatuksiani ja energiaa kaikenmaailman harrastuksiin ja työntekoon, jos sais välillä muutakin mietittävvää kun vauvat. Ei tässä auta kun odotella ja ihmetellä. Ja ku vähän väliä käy täällä vuodattamassa ni ei ihan hulluks tuu! :D
Noh kuumeilijat, mitään uutta sinne päin? Meillä ei kummempaa :) Minä kuumeilen ja hoivaan toisten vauvoja minkä ehdin. Mulla on tosi ristiriitaisia ajatuksia tuosta miehen käytöksestä... Toisaalta se entistä enemmän lepertelee sukulaisvauvoille ja ottaa syliin, perjantainakin oli törmännyt koulussa yhteen kaveriin, jolla on kaks pientä mukulaa, olivat koko perheellä olleet syömässä. Niin minä tietty kiusoitellen mieheltä kysyin, että eikö sille tullut yhtään vauvakuume ko näki muutaman kuukauden ikäisen poikavauvan. Niin mitä teki mies! Katto mua ja hymyili ilkikurisesti eikä sanonut mitään! Mulla alko sydän läpättää ja toiveet nousi heti taivaisiin... Ja eilen kylässä hoivas puolivuotiasta tyttöä kuin omaansa. Että tältä osin voin olla erittäin hyvällä mielellä, että kyllä mekin oikeesti joskus vielä :)
Toisaalta taas mies valittaa päivittäin, kuinka sillä on nyt kiireinen vaihe elämässä menossa. Mikä on ihan totta. Opiskelut, työt, soittoharrastus... Eikä hän tällä hetkellä voi oikein mitään niistä vähentää. Tekee hurjasti töitä sekä koulun että työn kanssa, eikä sillä todellakaan ole nyt yhtään ylimääräistä aikaa eikä energiaa miettiä vauvajuttuja. Minä en onneksi tunne itseäni hylätyksi tai unohdetuksi vaikka mies onkin kiireinen. Parisuhde meillä voikin kaikin puolin hyvin, ja vaikka vauva-asiassa onkin erimielisyyksiä, jotenkin tuntuu, että tämä yhteinen asia lähentää meitä jo nyt. Meidän perhettä
Täällä ei oikeastaan mitään uutta. Mies on hiukan luvannut, että ensi vuonna yritys alkaisi, mutta en oikein jaksa uskoa tähän. Miehelle on yleensäkin sellainen tyyli, että lupaukset venyvät aika lailla.
Itse olen ollut aika allapäin viime viikkoina, joten on ollut kiva saada vertaistukea täältä.
Töissä on ollut motivaation puutetta ja vauvakuume on ihan hirveä.
Itse olen miettinyt, että työmotivaation puutekin voi varmaan osittain selittyä vauvakuumeella.
On jotenkin ollut itkuinen fiilis vaikka kaikki muu on elämässä suht hyvin. VAAN se vauva puuttuu!!! EN jaksais enää odottaa!! Jotenkin odotan niin sitä, että saisin olla kotona pienen käärön kanssa. Ehkä se päivä joskus koittaa!
Voimia teille kaikille!
Palaillaan taas!
MINÄ HALUAN VAUVAN! kamalaa, en kestä tuota miestä kun se on niin välinpitämätön tän vauva-asian kanssa: "no ei nyt vielä", "ehkä vuoden päästä, katotaan nyt", "älä painosta, en halua puhua asiasta". Mulla lähtee niin järki. Enkä voi asiasta oikein kellekään räyhätä! Kaikki kaverit vaan saa lapsia ja olen niin kamalan kateellinen, että tekis mieli vaan jäädä kotiin jokapäivä... Minusta on epäreilua että mies ei edes halua puhua asiasta!! Eihän se ole painostamista jos haluan tietää että miksi se ei nyt halua lapsia! Eihän? :) En vaan voi käsittää...yhyyy. Yks päivä se tuli kotiin ja sano että nyt sillä synty ehkä pieni vauvakipinä. Olin ihan taivaassa, että jeeejee nyt se tapahtuu, kohta se sanoo, että antaa sen lapsen tulla vaan. Mutta ei. Tuntuu että oon ihan yksin tän asian kanssa.
Viime aikoina on ollut niin kiire koulun kanssa etten ole yksinkertaisesti ehtinyt ajatella vauvaa. Kaverini sai muutama päivä sitten lapsen ja olen niin onnellinen hänen puolestaan. Ihme kyllä kateus on myös pysynyt poissa ainakin vielä tähän saakka.
Olimme pari viikkoa sitten miehen kanssa sukuloimassa miehen siskon luona jolla on 6 kk ikäinen lapsi. Oli lähes helpottavaa katsoa kun mies ihan oma-aloitteisesti otti pienen syliin ja kanniskeli ympäriinsä. Ehkäpä toivoa on, vaikka meillä kylläkin on edessä vielä se parin vuoden pakollinen odotus. Paljon kärsivällisyyttää muille yksipuolisille kuumeilijoille!
Nyt on iha pakko kirjottaa tänne. Luin näitä juttuja, ja ihan pahamieli tuli puolestanne. Varmasti ikävä tuollainen tilanne. Voisin kertoa oman tarinani koska jotenkin tuli entinen suhde mieleen näistä. Seurustelin siis noin 5 vuotta erään miehen kanssa. Hän oli aivan samanlainen kuin nämä lukemani miehet, hän tosin ei halunnut sitoutua millään tavalla. Jo vuoden yhteis olomme jälkeen odotin kovasti kihloja. Vastaus oli aina: Ei nyt! Älä painosta, jien. 5 vuotta mä odotin sitä sormusta ja että mies muuttuisi. Näin ei koskaan käynyt. Loppu peleissä erosimme ( muista syistä). Ero oli minulle kaikkein vaikein ero ikinä. Kärsin hyvin pitkään Ja oli hyvin vaikeaa. Eron jälkeen meni vuosi kun löysin nykyisen. Ei mennyt kauaa, kun tämä herrasmies jo polvistuikin eteeni ja halusi kihloihin. Hän myös silitteli massuani ja sanoi että tekisinkö minä hänestä isän. Tässä sitä nyt ollaan helmikuussa syntyy esikoisemme ja mies rakastaa pientä jo nyt vaikka on vielä massussa. Joten naiset, se ei aina ole hyväksi jos vain odottaa.. Jos mies ei anna mitään kiinnostuksen merkkejä niin voi olla että ette ehkä ikinä saa sitä pientä nyyttiä. Tosin mies voi muutua, mutta jos suhde on hyvällä pohjalla niin mikä siinä sitte estää? Vain se että mies EI halua?! Tsemppiä teille upeille naisille jotka vielä " taistelette" asian eteen!
Uskomatonta mutta totta, mun mies on lämmennyt vihdoin ja viimein. Ei tapansa mukaan tietenkään sano suoraan, että nyt saa lapsi tulla, mutta ehkäisy on jätetty pois. Eilenkin kysyi, että pitäsköhän sua roikottaa jaloista, niin valuis s.. oikeaan paikkaan? Ja missä asennossa niitä poikia tehdään? ;) Yritän itsekkin suhtautua asiaan yhtä rennosti. Helpommin tosin sanottu kuin tehty. Koitan pitää vielä tämän kierron matalampaa profiilia ja ens kierrosta sitten kunnolla yrittämään ja 2012 vavva saa tulla!
Kaikilla teilläkin on siis toivoa, älkää menettäkö sitä! Pian nähdään tuolla "yrittäjien" puolella!
Mahdottomasti onnea Hupsu!!
Uusi yksipuolinen kuumeilija ilmoittautuu joukkoonne! Ikää minulla on 25v ja tämä yksipuolinen kuumeilu alkaa olemaan melkosen sietämätöntä.
Välillä mies on puhunut, että sitten joskus.. Toisinaan on myös puhunut "sitten kun meillä on lapsia.." mutta vähän aikaa sitten sanoi, ettei halua koskaan.. nyt en enää tiedä mihin uskoa. Minä olisin ollut valmis yrittämään lasta jo vuosia sitten, mutta koska mies vain lykkäsi asiaa "sitten kun.." emme ole yrittäneet.
Eniten tässä mietityttää se, että jos hän ei tosiaankaan halua ikinä lapsia, niin mitä tästä suhteesta voi tulla jos minä haluan palavasti lapsia ja tiedän, että minun on niitä jossain elämäni vaiheessa (mahdollisimman pian tietenkin) saatava tai ainakin yritettävä saada ja toinen ei halua koskaan.
Yhdessä olemme olleet jo 8 vuotta ja koko suhteen ajan olen ollut siinä uskossa, että jossain vaiheessa lapsia tulee. Nyt on jotenkin petetty olo, kun on odottanut niin kauan ja sitten ajatus tyrmätään kokonaan.
Rankkaa ja masentavaa.
Sun kirjoittama viesti on melkein vuoden vanha. Onko tapahtunut muutosta? Itsellä vähän sama tilanne, ainakin sen suhteen että olen haaveilut omasta lapsesta jo monta vuotta..
Eihän täällä oikein ole edistystä tapahtunut tai ehkä vähän. Mies on luvannut, että ensi vuonna, mutta en vaan jaksa sitä uskoa ennen kun se lupa on tullut!
Mies puhuu enemmän kyllä siitä, mitä sitten kun on vauva eli ehkä voi tätä pitää edistyksenä.
Itse olen aika epätoivoinen. On hirveätä kävellä kaupungilla tai esim. kaupassa. Olen kateellinen kaikille, joilla on pieni käärö matkassa. Kateellinen unettomista öistä, väsyneistä silmistä, kakkavaipoista jne. Kunhan olisi se pieni nyytti sylissä jaksan mitä vain!
Olen jotenkin myös erittäin kateellinen ystäville, jotka ovat raskaana. Tietenkin iloitsen heidän puolesta, mutta välillä tuntuu kun veistä väännettäisiin haavassa.
En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että vauvakuume voi olla näin raastavaa.
Oikein paljon tsemppiä teille kanssasisarille!
Palaillaan taas!
Täällä ruvetaan ny hössöttää häitä!
Jee iippa88, se vasta onkin mukavaa puuhaa! :) Meillä oli puoli vuotta sitten tosi ihanat, pienet häät, joita sain järjestellä niin paljon kuin halusin. Kaikki mitä en itse jaksanut alkaa järkätä, niin pitopalvelu taikka ystävät ja perhe hoiti kuntoon. Meni tosi ihanasti koko päivä ja kaikki aivan nappiin! Varoitan vaan, että häitten jälkeen se vauvakuume vasta iskeekin :p Minusta ainaki alko tuntua, että nyt kun ollaan jo naimisissa ja kaikkia, niin vauvahan se tästä olis luonnollinen jatkumo... Mutta varmaan tuo mieskin on nyt häitten jälkeen alkanut ajatella sitä vauvaa enemmän tosissaan. Ja onkin. Koko ajan vaan enemmän :) Me ollaankin päästy tässä jonkunlaiseen yhteisymmärrykseen, enkä usko, että mun tarvii enää montaa kuukautta odottaa lopullista lämpenemistä. Hyvältä tuntuu ja näyttää siis täällä!
vaikka tämä topic on jo vajonnut, niin nostelempa sen verran, että tilanteeni on vihdoin muuttunut.
miehen 3-kymppisen lähestyminen, oma asunto ja muutoinkin vakaa elämäntilanne ovat hänet saaneet toisiin ajatuksiin. vaikka sisälläni kiehui ja olin kovassa vauvakuumeessa, yritin hillitä itseäni. en siis maanitellut, yms. miestä, vaan ripottelin matkan varrella "vinkkejä/faktoja" lapsiin liittyen. omaa vauvakuumetta hoidan / hoisin vauvanvaatteita hankkimalla ja lukien lapsiin / vauvoihin liittyen. hoidin myös paljon lähipiirini lapsia.
vihjaisin seuraavilla keinoin:
oma automme oli korjauksessa ja vuokra-auto oli farkku-volvo, miehelle tokaisin että on tämä ihan hyvä ja hieno auto perheelle, koska mahtuu hyvin lasten rattaat ja tarvikkeet taakse, mutta kyllä se miehen auto on paljon sopivampi ja hienompi, ei pariskunta mitään isoa autoa tarvitse...(ei se auto kovin paljoa isompi ollut).. mies jatkoi auton vuokrausta parilla päivällä, tykkäsi ajaa sillä ja "pitihän sitä kokeilla että minkälaista olisi ajaa tulevaisuudessa". no, parin päivän päästä mies katseli tän farkku-volvon sivuja.
olen useamman kerran miestä leikkimielisesti kiusannut hänen vanhasta iästään (30). käyneet keskusteluja minkälaista kuvitteli elämänsä olevan 30-v.
olen myös lukenut miehelle lehdestä/netistä "yllättäviä" faktoja hedelmällisyyden ja iän suhteesta toisiinsa. ystäväpariskuntamme on jo pitkään yrittänyt lasta tuloksetta, kerran kertoessani heidän kuulumisiaan, mieheni oli kuvitellut, etteivät he oikeasti ole yrittäneet. hän kuvitteli että r
raskaaksi voi tulla niiiiiin helposti, sormia naksauttamalla.
katson usein myös teiniäitejä (teen mom, mtv), jota kerran mieskin jäi katselemaan, ihme kyllä. sen jakson aikana mies huomasi että teini joutuu luopumaan paljosta,tuumasi että on helpompaa jos on koulunsA käynyt, työ, yms yms. asiat jo valmiina. mitäs minä siihen muuta kuin että "nii-in, nii-in"..
en siis ole mitenkään painostanut miestä sanomalla asiaa suoraan, vaan ajan kanssa ohjannut häntä pohtimaan ja oivaltamaan "itse" kuinka otollisessa tilanteessa elämme ja vaivihkaa tehnyt selväksi, ettei lasten saaminen ole itsestään selvää.
kerran puhuessamme aivan toista asiaa illalla, mies pohdiskelevasti teki ytimekkään johtopäätöksen tilanteestamme ja totesi olosuhteidemme olevan otollinen.
nyt olemme jättäneet ehkäisyn pois, lapsi saa tulla jos on tullakseen. haluan tällä koko viestillä sanoa sen, että omalla kohdallani tällaisella lähestymistavalla mursin mieheni avaruuteen asti hipovat muurit, joita nakertelin useamman vuoden.
Kiva kuulla, Hupsu, että "yksi yksinäinen" on saanut miehensä mukaan juttuun. :)
Sosuli, meilläkin mies sanoi kun viimeksi aiheesta juteltiin, että hän voisi itse asiassa elää elämänsä ihan onnellisena kokonaan ilman lapsia! Kauheaa tuo, että sanoo "ei koskaan". Sitä miestäkin kuitenkin rakastaa eikä toki haluaisi luopua. Minä olen kyllä tehnyt alusta alkaen selväksi että minusta tulee äiti sitten miten tahansa, mutta olisi ihan kauheaa jos pitäisikin oikeasti päättää.
Meillä mies on kyllä kuulemma asennoitunut, että koska äitiys on minun haaveeni eikä häntäkään varsinaisesti haittaa, sitten joskus, niin se tulee kyllä toteutumaan.. no, tietenkin sitten vasta kun hän sanoo niin! Eipä tullut mieleen että lapset olisivat joku palvelus tai myönnytys minulle! Kai saan olla kiitollisuuden velassa loppu elämäni eikä poikkipuolista sanaa lastenhoidosta ikinä. Ääh, vähän paha mieli nyt. Toivon, ettei tarkoittanut sitä ihan niin kuin se kuulostaa. Muutoinkin ruvennut mies vähän pakittelemaan, sanoi, että olisi se kyllä hyvä olla kuitenkin jonkin aikaa naimisissa ennen sitä vauvaa. Jonkin aikaa? Miksei se vuosi voi riittää mikä siihen vauvan syntymään nyt vähintäänkin menee? Talossakin kuulemma pitää olla remontti jo hyvässä vaiheessa kun vauva tulee. Koko talosta ole vielä tietoakaan!
Äääääh tätä vitkuttelua ja anteeksi taas kasapäinen marina.
on vain vaikea ymmärtää että mitä ihmettä nuo ukot oikein odottaa. mulle on kans alettu esittää tuota "talo"juttua. kuulemma pitäis olla omistusasunto, jotta olisi sitten varallisuutta "jos menettää työn tai tulee taloudellisia ongelmia".
arvatkaas vain kuinka sitten riemastuin, kun asuntoja jonkun kerran katselemisen jälkeen mies totesi, ettei niitä kämppiä kannata vielä ostaa, koska kyllä se hintakupla joskus puhkeaa..
kohta puhkeaa mun kärsivällisyyskupla!
Ymmärrän hyvin sun tunteita,mullakin on ollut jo kauan vauvakuume mutta mies jarrutti..nyt hän on jo onneksi suostunut! : ) Täytän ens viikolla 27,mies on 32..yllättäen suostui kun olin just rauhoittunut ja hyväksynyt jo että joudun vielä odottamaan! Iloinen yllätys! Mutta siis,neuvoisin sua että älä puhu miehelle vauvajuttuja! Se tuskin auttaa,pikemmin lisää vastarintaa.Sen sijaan ole ovela ja puhu hänelle RAUHALLISESTI vedoten järkisyihin: biologisesti paras lapsentekoaika on 18-25,joten miksi sitä pitäis turhaan lykätä,kun sullakin on jo tota ikää..joutuu pian ehkä menemään lapsettomuushoitoihin..ja nuorena jaksaa paremmin hoitaa vauvaa,ja on lapsellekin kiva kun ei ole ikäloput vanhemmat.Teillä on sitäpaitsi työpaikat ja kaikki.Voit myös sanoa,että on luonnollista pelätä vauvan tuloa,mutta se kyllä rikastuttaa miehenkin elämää valtavasti.Ja lisäksi: yrittäminenkin voi viedä vaikka 2 vuotta,niin paras aloittaa heti! Ei se vauva heti sieltä tupsahda,kun tilaus on laitettu vetämään! : D Kun olet kerran esittänyt miehelle nämä argumentit painokkaasti,älä enää puhu aiheesta.Jätä se ajatus muhimaan hänen mieleen.Voit kyllä puhua lapsettomuuden yleisyydestä yleisellä tasolla jne. ovelaa..rupeaa sitten arvosttamaan lisääntymiskykyä.Tälläisia vinkkejä! Onnea! Sun tilanteessa olevia naisia on Suomessa paaaaljon..
Ymmärrän hyvin sun tunteita,mullakin on ollut jo kauan vauvakuume mutta mies jarrutti..nyt hän on jo onneksi suostunut! : ) Täytän ens viikolla 27,mies on 32..yllättäen suostui kun olin just rauhoittunut ja hyväksynyt jo että joudun vielä odottamaan! Iloinen yllätys! Mutta siis,neuvoisin sua että älä puhu miehelle vauvajuttuja! Se tuskin auttaa,pikemmin lisää vastarintaa.Sen sijaan ole ovela ja puhu hänelle RAUHALLISESTI vedoten järkisyihin: biologisesti paras lapsentekoaika on 18-25,joten miksi sitä pitäis turhaan lykätä,kun sullakin on jo tota ikää..joutuu pian ehkä menemään lapsettomuushoitoihin..ja nuorena jaksaa paremmin hoitaa vauvaa,ja on lapsellekin kiva kun ei ole ikäloput vanhemmat.Teillä on sitäpaitsi työpaikat ja kaikki.Voit myös sanoa,että on luonnollista pelätä vauvan tuloa,mutta se kyllä rikastuttaa miehenkin elämää valtavasti.Ja lisäksi: yrittäminenkin voi viedä vaikka 2 vuotta,niin paras aloittaa heti! Ei se vauva heti sieltä tupsahda,kun tilaus on laitettu vetämään! : D Kun olet kerran esittänyt miehelle nämä argumentit painokkaasti,älä enää puhu aiheesta.Jätä se ajatus muhimaan hänen mieleen.Voit kyllä puhua lapsettomuuden yleisyydestä yleisellä tasolla jne. ovelaa..rupeaa sitten arvosttamaan lisääntymiskykyä.Tälläisia vinkkejä! Onnea! Sun tilanteessa olevia naisia on Suomessa paaaaljon..
mutta minä kyllästyin miehen jahkailuun. Tunsin lisäksi, että pillerit eivät sopineet minulle. Silloin ajattelin, että oireeni voivat olla psykosomaattisia. Eli, koska haluin niin paljon lasta pillereiden syöminen tuntui kuin myrkkyä olisi niellyt.
Eli päätin vain lopettaa pillerit. Sanoin tietenkin miehelleni asiasta ja olin vatvonut asiaa jo ainakin puoli vuotta. Käytimme kondomia silloin tällöin, mieheni oli vähän laiska sen käytössä ja todellakin tiesi ovulaatiosta ja hedelmällisistä päivistä..
Kai sitten jossain vaiheessa päivien laskeminen unohtui tai ehkäisy ei enää ollut niin merkityksellistä.. 10kk ehkäisy oli siis miehen vastuulla ja sitten tulin raskaaksi :D
Olihan se oikeastaan järkytys ensiksi meille kummallekin, kun emme olleet asiasta varsinaisesti päätöstä tehneet. eli mitään odottelua, jännäämistä ei olluut tms..
Jossain rv18 paikkeilla mieheni kävi jo todella kärsimättömäksi, että miksi odotus on niin pitkä, ja eikö se lapsi koskaan synny! Kun lapsi vihdoin syntyi, niin mieheni ihmetteli, että miksei olla aikaisemmin tehty lasta.. niinpä..
Noh, päätin kuitenkin että toisen lapsen yrittämisestä pitäisi jotenkin päättää jne ja kärsivällisesti olen odottanut vaikka tiukkaa on välillä tehnyt. Nyt mies on näyttänyt vihreää valoa, teinkin toisen aloituksen aiheesta.. outoja noi miehet välillä!
Niin samat fiilikset täälläkin!
Minä ajattelin joskus (seurustelun alussa ja sitä ennen) että ehdottomasti haluan naimisiin ennen kun lapsia aletaan tekemään. Nyt se on jotenkin niin toisarvoista. Ei se naimisissa olo kuitenkaan muuta elämää sen kummoisemmaksi kun se nyt on. Siis konkreettisesti. Arvostan kyllä avioliittoa ja haluan todellakin naimisiin, mutta ymmärrän sen että ei se naimisissa olo ole mitenkään erilaista kun avoliitossa. Toista on vauvan saanti. Jos sellainen meille suodaan, tulee se muuttamaan elämämme ihan täysin. Se on myös meille vanhemmille elinikäinen sitoumus, ei pelkästään lapseen, mutta myös toisiimme. Ehkä juuri tämä miehiä mietityttää, se on niin "lopullista". Sitä sitoumusta ei voi perua niin kuin esim. avioliiton.
Rakastan miestäni yli kaiken ja olen varma että haluan lapsia hänen kanssaan. Mieluiten Nyt. ;)