Muita jotka " yksin" äidiksi pyrkimässä?

oli meillä esikoista yrittäessä. Naimisissa tosin oltiin, mutta eihän mikään sano että avioliitotkaan välttämättä kestää..



Mutta siis meillä oltiin " tekovaiheessa" arjet eri osoitteissa ja kaupungeissa, kun mies sai ensin töitä toiselta paikkakunnalta tois puolelta Suomea ja sit sen jälkeen taas aivan toiselta puolelta maata. Pari vuotta siinä meni, ensin yrityksessä ja sitten odotusvaiheessa.



En tiedä, oliko se niin raskasta, se oli meillä silloin niin ja siihen sopeuduttiin. Myöhemmin tulin huomaamaan, että vaikka raskautta yritettiin ja koettiin myöhemmin samassakin osoitteessa niin tilanne oli oikeastaan sama, koska meillä miehelle ei vain milloinkaan raskaus konkretisoitunut ennen kuin se nyytti oli sylissä. Eikä hän niinollen ollut koskaan hypettämässä mitään raskausvaiheita samalla lailla kuin minä. Että täällä palstalla minä olen riemuihini ja huoliini saanut enemmän tukea kuin mieheltä ikinä.



Että tollaset järjen sopimukset ja päätökset on tuttuja, siitä vaan miten se omalla kohdalla parhaiten toimii.



(Nyt kummittelen täällä palstalla taaaas kun mieli siintelis neljättä vaikka viime yökin oli yhtä horroria sairastuvien lasten kanssa. Tässä kohtaa ei enää järjellä oo mitään tekemistä asian kanssa ;-)

Kun ei ensimmäisenä tullut noottia niskaan:))



Ei tämä sinällään ollut mikään epänormaali päätös minulle, kun aikas itsenäinen olen aina ollut. Suurempi vaikeus olisi varmasti ollut jos mies olisi sellainen " puoli-nainen" , joka haluaisi olla joka tikkua ja nippaisua jakamassa..;)



Mutta vaikka sitä miten itsenäinen on, niin silti haluaa jakaa niitä ihmetyksiä ja tuntojaan jonkun kanssa, eikä ihan alkuun vielä halua ääneen puhua muille, vaikka useimmat läheiset tästä ovatkin edes jollain asteella tietoisia, joten tämä palsta ilman tuomarointia tästä tilanteesta on olisi oikea Herran lahja..:))



Meillä vielä ongelmana se, että pupuilu juuri niinä oikeina päivinä ei aina oikein onnistu, joten haasteita, haasteita... Mutta eipä kukaan sanonut, että se olisi helppoa..!;)

saiko tosta mun aikajanasta jonkun väärän käsityksen, siis tolla viikonloppuyrityksellä meni ekaan tärppiin vuosi. Se tosin oli keskenmeno ja eri tarina. Siinä ehkä ois kaivannut olkapäätä joskus ihan livenäkin, mutta oikeastaan olen kyllä aina yksin itkuni itkenyt muutenkin. Mutta positiivisempaan tää viesti, seuraavaan tärppiin sen jälkeen meni 3 kk ja esikoinen ilmotti itestään.



Mä oon kyllä ollut analysointiin taipuvainen aina, niin toi " tutki kiertoa, etsi ovis ja nakita mies petiin lähimpänä mahdollisena vkonloppupäivänä" -tekniikka sopi mulle, spontaani en oo muutenkaan. Ja ei siitä aina tarttenut miehelle kertoa kun sillä raukalla meni välillä vähän maku " puurtamiseen" eikä niin sitten innostunut aina tarpeen tullen. Kaameeta kun näyttää kylmältä tekstiltä mutta kuten sanottu, kukin taaplaa tyylillään ja yhdessä me saman miehen kanssa vielä ollaan :-)

Meillä oli myöskin esikoista tehdessä samanlainen tilanne, että mies asui viikot eri paikkakunnalla. Meillä tosin oli tiedossa, että eri osoitteissa asuminen loppuu ennen lapsen syntymää. Mua ei ainakaan yhtään haitannut, vaikkei mies ollutkaan koko aikaa " mukana" . Miehellekin raskaus konkretisoitui sitten lapsen syntymään niin, että mä en sairaalassaoloaikana tainnut montaakaan vaippaa vaihtaa, kun tyttö hurmasi isänsä.



Ja siihen, että lapsen tekeminen voi olla vaikeaa täytyy sanoa, että nyt meillä kolmatta vasta tehtiin. Seksielämää ei tuntunut olevan kuin juuri oviksen aikaan väkisin, mutta kyllähän se kolmaskin saatiin alulle. Ekan kanssa ei tarvinnut yhtään temppuilla niin paljoa, vaan luonto hoiti hommat pikavauhtia 8-)

Meillä on kolme lasta ja myös tilanteet ollet sellaisia että vasta tässä viimeisessä raskaudessa mies on asunut viikot kanssamme. Eli hän opiskeli nämä edelliset raskaudet toisella paikkakunnalla ja oli kotona vain viikonloput ja loma-ajat. Esikoista meillä ei edes yritetty vielä vaan hän sai alkunsa ehkäisystä " varmat päivät" eli ovis oli 12 vrk myöhässä ja osui viikonlopulle ja se yksi kerta riitti.

Toisen lapsen yrityksen ollessa ajankohtainen minua jännitti myös että jos ovis osuu keskelle viikkoa. Toisin kävi, tunsin oviksen sunnuntaina ja olin heti raskaana. Tämän kolmannen kohdalla se ovis sitten osui keskelle viikkoa mutta ei haitannut ;)



Meillä myös tilanne ollut aika samanlainen kuin leekolassella eli että mies ei ole kauhean kiinnostunut ollut näistä raskauksista. Tämän viimeisen kohdalla olinkin aika pettynyt kun ymmärsin että näin tämä asia on vaikka asummekin nyt kaikki yhdessä. Myös leekolassen tavoin haaveilen neljännestä ja nyt olen jo valmiiksi miettinyt että turha odottaa mitään vatsaantaputteluja tälläkään kertaa jos sinne saakka nyt ikinä päästään. Toisaalta mieheni kyllä ymmärtää pahoinvoinnit ja muut raskauden aikana ja antaa minun aina levätä niin paljon kuin mahdollista mutta ei sinänsä ole tulevasta vauvasta niin innoissaan, lähinnä kokee aika raskaaksi sen ajan. Vauvoihinkin kiintyy sitten vasta pikkuhiljaa mutta varmasti. Nyt kun tuo kuopus on jo päälle vuoden niin isä on kyllä aivan myyty ja aina odottaakin kun tuo ikä alkaa ja pääsevät tekemään kaikkea yhdessä.