Auttakaa mut ylös tästä suosta

Johan oli tarina. Sulla ei ole ollut kovin helppoa, en ihmettele, että lapsuutesi heijastelee nykyisyyteenkin. En varmaan osaa auttaa, mutta haluan sanoa, että kertomuksesi kosketti.

Jos YTHS ei auta, oletko kääntynyt Nyytin puoleen? https://www.nyyti.fi/nyyti-ry/

Oletko edelleen tekemisissä isäsi kanssa? JOtenkin tuntuu siltä, että se ei ehkä olisi hyväksi sulle.

Kiitos todella paljon kommentistasi ja vinkistä Nyytin suhteen. Tuntuu että tilanne on käymässä kestämättömäksi kun sisällä on niin suuri möykky ahdistusta, pelkoa ja surua :(

Emme ole lähes ollenkaan tekemisissä, isä ei ole soittanut minulle kahteen vuoteen. Synttäreinä laittaa rahaa tilille ja lähettää tekstiviestin, jouluna lähetti joulukortin. Surettaa tosi paljon. Viimeksi oon käynyt pikaisesti kotona kesän lopulla jolloin sanoin isälle että minusta hänen pitäisi pyytää meiltä tytöiltä anteeksi. Ei vastannut mitään eikä puhunut mulle enää vierailun aikana sanaakaan.

T: aloittaja

Hei! Tuntuu todella oudolta ettet saa YTHS:ltä kunnollisempaa tukea. Mielestäni sinun kannattaisi vielä yrittää saada sieltä aikaa psykiatrille ja sitä lähetettä tuettuun terapiaan. Koska kyllähän työkykysi on tietyllä lailla uhattuna, vaikka oletkin tunnollinen ja ahkera. (Jonot ovat varmasti pitkät eikä terapeuttejakaan liikaa ole, mutta toivoisin että yrität vielä kerran.) Oikein harmittaa kun ovat noin nihkeitä ja lyhytnäköisiä. Onko niin että varat eivät riitä terapiaan, jos et saa kelan tukea?

Yksi asia joka tulee mieleen on, että asutko edelleen kotiseutujen lähellä? Oletko ollut vaihdossa, tai muuten pidempään ulkomailla? Ympäristön vaihdos tekee usein todella hyvää, ei tietenkään ratkaise mitään pysyvästi, mutta voi auttaa ottamaan etäisyyttä...

Voi sinua! Kyllä sä olet tarpeeksi hyvä, kyllä sä riität. Mä en voi tosiaan juuri muuta kuin sanoa, että tunnen lämmintä myötätuntoa. Nyt sä onneksi olet aikuinen ja voit itse valita, ketä tapaat. Et ole enää riippuvainen isästäsi ja sen mielivallasta niin kuin lapsena.

Ota ensi viikolla yhteyttä Nyytiin. Ja jos se möykky meinaa nujertaa sut ennen sitä, voit illalla viikonlopun aikanakin soittaa  010 1952 02 :

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin

Ei tuo ole mikään pikkujuttu, josta itseään ravistelemalla pääsee yli seuraavaan vaiheeseen. Hienoa, että olet kuitenkin liikkeellä. Ja upeaa, että sun poikaystävä on noin hyvä.

Koeta jaksaa!

-2-

Kiitos vastauksestasi 4. Mulle nousi melkein tippa linssiin että tuntemattomat ihmiset reagoi tähän avunpyyntöön. En asu enää kotikaupungissani vaan usean sadan kilometrin päässä. Muutin tahallaan ja tietoisesti kauemmas, vaikka kotikaupungissanikin olisi ollut oikeustieteellinen tdk. Tarvitsin ilmaa. Kuten sanoit, ympäristön vaihdos auttoi tosi paljon, tuntui melkein että olisi ihan fyysisestikin helpompaa hengittää. Samalla kun tänne muutin, jäi itsetuho pois (syömisongelmat, kehon rääkkäys liialla liikunnalla, useat seksipartnerit ym). Osa ongelmista on siis onneksi jo selätetty ja olen menossa parempaan päin, uskoisin.

Olen saanut psykiatrin ajan YTHS:ltä ja sitä kautta pääsin psykologin jonoon, saan siis periaatteessa YTHS:än omalta psykologilta käyntejä, mutta tosi vähän. Jono on niin pitkä.. ja tuntuvat ajattelevan ettei ongelmat voi olla kovin suuria, jos pystyy kuitenkin kohtuu vaikeella alalla opiskelemaan normaaliin tahtiin. Inhottavaa sinänsä koska luulen että jos romahdan niin sitten en kyllä ole laisinkaan koulu- tai työkykyinen pitkään pitkään aikaan. Tai että romahdus on sitten kunnon romahdus.

Ja joo, olet oikeassa, opiskelijana rahani eivät riitä yksityisen terapeutin käynteihin ilman Kelan tukea. Joskus sitten varmaan riittäisivät kun valmistun, mutta oikeestaan tarvitsisin apua nyt, en sitten joskus monen vuoden päästä..

Voisit myös yrittää saada apua oman terveysaseman kautta. Ei sinun tarvitse kertoa että olet oikeutettu yths:n palveluihin. Jos voit noin huonosti, sinun kyllä kuuluu saada apua.

Hei,

Mulla on aika paljon samankaltaisia kokemuksia kuin sulla. Edellä on annettu hyviä neuvoja, mutta kehottaisin sua myös miettimään, onko parisuhde, oikis yms. elämässäsi hyvin olevat puitteet sulle oikeita. Onko esim. oikis se ala, jota todella haluat opiskella, vai oletko halunnut alalle vain sen maineen vuoksi, siksi koska täydellisen kympin tytön "kuuluu" haluta oikikseen tai vastaavaan? Oikistahan pidetään haastavana, sinne on hankala päästä opiskelemaan ja se johtaa melkein automaattisesti hyväpalkkaiseen ja arvostettuun työhön. Mutta onko se itse ala sun intohimos?

Aina kun mulle tulee vaikeeta niin mietin sitä, miten olen lapsena, puolustuskyvyttömänä ja avuttomana ihmisen alkuna, selvinnyt täysin yksin monesta ikävästä tilanteesta. Se antaa mulle voimaa; jos lapsena olen selvinnyt sellaisista tilanteista, mitä yhdenkään lapsen ei tulisi kokea, miksen nyt, omilla jaloillani seisovana aikuisena, selviäisi sellaisista ongelmista kuin työstressistä? Leuka ylös, sä olet selvinnyt vaikka mistä, sä olet vahva, sä pystyt vaikka mihin!

Myöskin mua askarruttaa, että ketä varten sä treenaat, tavoittelet parempia tenttiarvosanoja jne. Kenen silmisä sä pelkäät olevasi riittämätön?

Joka tapauksessa, tsemppiä sulle kovasti <3

Kirjoita kokemuksistasi, se auttaa. Etsi myös jotain ammattiapua, olet järkevä nuori nainen! Mieti mikä on sinulle tärkeätä ja tee sen mukaan päätöksiä.

8, luit varmaankin mun ajatuksia? Oikis ei ole välttämättä "se oikea" ja olen koko viime syksyn miettinyt heittäytymistä, alan vaihtoa. Oon avoimessa lukenut vapaaehtoisesti pari psykan kurssia (kehitys, mt, persoonallisuus) ja ne kiinnostaa hirveästi. Luulen että olisin parhaimmillani psykiatrisena SH:na, nuorisopsykologina, neuvolassa, seksuaalineuvojana tms. Ihmisten lähellä siis. Olen miettinyt että osa ahdistuksesta johtuu ehkä siitä, et saatan olla kulkemassa väärään suuntaan. Toisaalta oikiksestakin varmasti pääsee ihmisläheiseen työhön jos niin yrittää suuntautua. Ja en osaa vastata kysymykseen ketä varten teen tän kaiken. En kai ketään enää? Se on kaiketi vaan niin syvälle iskostunut ettei ole hyvä ja riittävä ihminen jollei ole täydellinen. Mä ymmärrän kyllä että ajattelen väärin mutta sitä on vaikeaa muuttaa :-)

Mies on kyllä oikea. Hän on tervejärkinen, fiksu ja lempeä. Hellitään ja kehutaan paljon puolin ja toisin. Hyväksyy minut sellaisena kun olen ja minä hänet. Hän on kyllä sanonut että tukee mua mihin ikinä päädynkään töihin.

Tsemppiä myös sulle 8, kurjaa että sullakin on samankaltaisia kokemuksia ja toivottavasti oot löytänyt oman suuntasi mihin päin kulkea <3

Oletko tutustunut palveluun tukinet.net tai johonkin muuhun nettipalveluun, jossa voi saada tukea? Voi auttaa, jos saat oikeanlaisen tyypin vastakirjoittelijaksi.

Mä myös neuvoisin, et anna isäsi olla. Tai siis älä vaivaa häntä enää lapsuuden tapahtumilla. Usein se on hyödytöntä. Puhukaa vain, jos isäsi ottaa asiat puheeksi. Yritä ajatella, että isällesi äitisi kuolema oli varmasti kova paikka. Hän on ehkä tehnyt parhaansa, ehkä hän ei osannut olla parempi kasvattaja ja tukija? Hänelläkin on ehkä ahdistus ja paha olla. Usein anteeksianto vapauttaa, en tiedä oletko siihen valmis tai oletko koskaan. Jos et, miettisin onko järkevää pitää yhteyksiä, jos se saa ainoastaan ahdistuksen lisääntymään. Jos haluat tavata isääsi enemmän, kerro se hänelle. Hän on ehkä pahoillaan lapsuudestanne ja kömpelö teidän tyttärien kanssa, en tiedä...

Olisikos ketään muuta sukulaista, keneltä pystyisit kysymään äidistäsi ja joka olisi halukas siitä puhumaan? Jos siis haluat tietää äidistäsi enemmän.

Jokatapauksessa voimia paljon.

AP,

mä mietin, miten sä voit. Onko parempi olo? Tiedätkö jo, miten saat alettua purkaa asioitasi?

Lämmöllä,

2

Hei 2, 

aion ottaa yhteyttä Nyytiin ja myös YTHS:ltä kysyä jos voisin saada enemmän terapiakäyntejä. Aion myös helpottaa vähän koulunkäyntiä ottamalla valinnaisia kursseja kevään ajan, lukea sellaista mikä kiinnostaa ja pohtia suuntaa tälle elämälle askel kerrallaan. Rauhassa miettiä mitä haluan, kuka oon ja missä olisin onnellisempi. Luin just tänään lehdestä jutun mindfulnesistä joka kyllä varmaan auttais tällasta kroonista stressaajaa. Kiitos sinulle huolenpidosta ja kaikkea hyvää elämääsi. Halauksia!

T: aloittaja

Kiinnitin aloituksessa huomiota siihen, että et tiedä äidistäsi mitään. Hän on kuitenkin elänyt 1980-luvulla, ja silloin ihminen on jättänyt paljon jälkiä, on olemassa ihmisiä jotka ovat tunteneet hänet ja jotka voisivat kertoa hänestä sinulle paljonkin.

Et kertonut sitäkään, oliko isällänne uusi vaimo, ja miten hän suhtautui teihin. Joka tapauksessa sinun kannattaisi paikata äitisi jättämä aukko elämässäsi. Jos isä ei ole koskaan kertonut mitään, kysy isovanhemmiltasi, kummeiltasi, äidinpuoleisilta sukulaisilta tai keneltä tahansa, joka osaa kertoa sinulle ja siskollesi jotain tärkeää.

Hei Ap!

Vaadi YTHS:ltä vielä enemmän tukea. Itse sain kriisitilanteesta heiltä jopa maksusitoumuksen yksityiselle psykoterapeutille 10krt kun YTHS:n omia psykologiaikoja ei liiennyt. Tämän jälkeen psykiatrin tapaamisia 3kpl, joiden aikana kirjoitti lausunnon psykoterapiahakemusta varten. Hakemus hyväksyttiin ja sain yhteensä 3v psykoterapiaa, jotka kävin sitten tuon saman yksityisen terapeutin luona, jolle minut maksusitoumuksella lähetettiin.

Minun perusteeni olivat huomattavasti heppoisemmat. Ehtona on että opiskelu- tai työkyky on uhattuna, sen ei tarvitse olla vielä menetetty. Kyllä se hakemus menee läpi, kun siihen lekuri osaa kirjoittaa oikeat jutut. Tärkeintä on osoittaa uhka ja sinun soveltuvuutesi ja oma motivaatiosi terapiaan. Sieltä kautta löytyy kyllä vastaus!

AP,
kiitos, että kerroit kuulumisiasi. Vaikutat tänään huomattavasti rauhallisemmalta ja myönteisemmältä kuin ensimmäisen viestin kirjoittaessasi, mikä tuntuu hyvältä ja rauhoittaa mieltäni. Suunnitelmasi ovat hyvät, ja kuten nro 15 kirjoitti, sulla on ihan hyvät mahdollisuudet saada YTHS:ltä enemmän apua.

Uskon, että sun käy hyvin. Toivon niin, eikä ole syytä, miksi ei kävisi.

Pidä huolta itsestäsi.

Oikein hyvää vuotta 2014!

-2-