Pientä virkistystä

Meitä on pitkään yhdessä ollut ystäväpiiri. Opiskelupaikassa tutustuttu ja yhteinen harrastus yhdistää. Meillä oli orastavaa vipinää yhden pojan kanssa, kunnes kumpikin löysi tahollaan toisen, jonka kanssa perustettiin perheet ja lapsetkin on ihan saman ikäiset. 

Elämä on ollut onnellista ja oma mies on edelleen rakas. Siitä huolimatta on niin kiva kun kokoonnutaan yhteen ja voi tavata tuota toista. Halaaminen tuntuu hyvältä ja se antaa voimia arkeen.

Näin ei kai saisi tuntea, vai mitä? Vaikka kaikki on viatonta eikä tosiaankaan ole koskaan johtanut mihinkään.