Mistä olen jäänyt paitsi, kun vakiinnuin ekan seurustelukumppanin kanssa?

Roikut lapsissasi tms. Itsenäistyminen on vaikeampaa vanhana.

ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :) Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.

kommentti kuin että mitä jos joskus kuolet, kannattiko hankkia lapsia tai kotia kun kuitenkin kuolet pois:D Kyllähän ihminen voi ihan oikeasti olla terve ja tasapainoinen ja onnellinen vaikka ei oliskaan elänyt yksin! Ja jos tulee tilanne eteen niin sittenhän sen oppii, niinkuin kaiken muunkin elämässä. Itse olen pärjäillyt yksin ja itsenäisesti, elänyt perheessä ja eronnutkin. Ei ole mikään itseisarvo että joutuu sinnittelemään ja pärjäämään. Vaihtaisin heti puolet tästä "elämänkoulustani" pois onnellisiin, hellpoihin, tasapianoisiin hetkiin jos voisin. Vaikka olen saanut paljon hyötyä myös elämänkoulusta, surettaa kuinka vähän on ollut sitä helppoa, läheistä ja onnellista. Olisin mielestäni ansainnut myös sellaisia aikoja... Että nauttikaa nyt ihmeessä siitä mitä elämä antaa älkääkä koko ajan yrittäkö loytää joka asiasta jotain vikaa!!!! KYllä ne viat tulee ihan sitsestään vastaan ja sitten on niiden ja oppimisen aika!

"Sinnittelemään"? Mitä ihmettä? Eihän yksin eläminen ja vastuussa oleminen ole mitään sinnittelyä ja hampaat irvessä olemista, jos ja kun siihen on kasvanut.

Päin vastoin - itselleni se oli erittäin rikas ja antoisa elämänvaihe, jota kaipaan takaisin.

kyllä mun yksinelämisessä oli myös sinnittelemistä kun etsin koulutusta vastaavaa työtä ja välillä muutin toiselle paikkakunnalle ja toimeentulo oli kaikenkaikkiaan pientä. Monenmonta asiaa.. Oli sellainen elämäntilanne silloin. Ja eron jälkeen lasten kanssa arki on ihanaa mutta kyllä todellakin saa sinnitellä niin ajan kuin rahan kuin voimiensa kanssa. Mut kiva et sulla on ollu vaan helppoo

Nämä ovat normaaliin elämään kuuluvia asioita, ei sinnittelyä. Juuri sitä, mitä sinulle tässä ketjussa yritetään selittää.

NORMAALIIN ELÄMÄÄN KUULUVIA ASIOITA, eivät SINNITTELYÄ!!! Kyllä mä nyt ymmärrän et käytän ihan vääriä sanoja ja myös kokemukseni ovat vääriä koska sun kokemukset mun asioista on oikeita:D Oletpa varsinainen pöljä:D Mutta selitä sie vaan jos siitä kiksit saat:D

taas kokoontuvan oikea väittäjien ja tietäjien tunkio. Mitäpä jos jokainen elelis oman elämänsä omine kokemuksineen? kUn eihän sitä voi tietää toisen sielunelämästä, tunteita yms yhtään mitään. Joten ap jos sulla on asiat hyvin niin nauti siitä. Ei tällaisten vänkyttäjien kanssa kannata mieltään pahoittaa. Sanot niin tai näin niin jäkäjäkä.

Jos ap:lla on 11 vuoden liitto, lapsi(a?) ja yhteinen koti, miksi hän ei olisi jo aikuistunut? Vai onko tämä taas sellainen katkerien nelikymppisten uusperheeläisten juttu, että mitään et elämästä tiedä ennenkuin kaikki on mennyt päin persettä..?

Jos ap:lla on 11 vuoden liitto, lapsi(a?) ja yhteinen koti, miksi hän ei olisi jo aikuistunut? Vai onko tämä taas sellainen katkerien nelikymppisten uusperheeläisten juttu, että mitään et elämästä tiedä ennenkuin kaikki on mennyt päin persettä..?

Noh ensinnäkin mä mietin vastatassani yleisesti tätä teemaa "nuorena yhteen", en vain ap:n tilannetta. Toiseksi ilmaus "aikuistua" nyt tuli ensimmäisenä mieleen, mutta se voi nyt tässä yhteydessä tarkoittaa ylipäänsä sitä että ihminen yleensä muuttuu elämänsä varrella, etenkin kun verrataan nuoruusikää ja aikuisempaa ikää.

Ja en ole nelikymppinen, uusperheeläinen enkä toivon mukaan katkerakaan. Ja jos luit viestini niin varmaan myös huomasit, ettei mulla ole mitään äärimielipidettä tästä asiasta suuntaan eikä toiseen eikä näinollen mitään tarvetta alkaa asiasta vittumaiseen sävyyn tapella. Tämä on vaan asia jota on mielenkiintoista pohtia. Useimpien mielestä lähinnä tappelu on kiinnostavaa täällä av:lla, niin kuin monista vänkäysviesteistä tässäkin ketjussa voi huomata. (Esim. tämä tappelu siitä onko yksi kirjoittaja ollut tarpeeksi itsenäinen asuessaan ulkomailla.)

Noh ensinnäkin mä mietin vastatassani yleisesti tätä teemaa "nuorena yhteen", en vain ap:n tilannetta. Toiseksi ilmaus "aikuistua" nyt tuli ensimmäisenä mieleen, mutta se voi nyt tässä yhteydessä tarkoittaa ylipäänsä sitä että ihminen yleensä muuttuu elämänsä varrella, etenkin kun verrataan nuoruusikää ja aikuisempaa ikää.

Ja en ole nelikymppinen, uusperheeläinen enkä toivon mukaan katkerakaan. Ja jos luit viestini niin varmaan myös huomasit, ettei mulla ole mitään äärimielipidettä tästä asiasta suuntaan eikä toiseen eikä näinollen mitään tarvetta alkaa asiasta vittumaiseen sävyyn tapella. Tämä on vaan asia jota on mielenkiintoista pohtia. Useimpien mielestä lähinnä tappelu on kiinnostavaa täällä av:lla, niin kuin monista vänkäysviesteistä tässäkin ketjussa voi huomata. (Esim. tämä tappelu siitä onko yksi kirjoittaja ollut tarpeeksi itsenäinen asuessaan ulkomailla.)

et ole "parikymppinen", vaan "kolmekymppinen". Miten ihmeessä onnistut pyöristämään keski-ikää lähestyvän ikäsi 20:een??

Toiseksi, ilmeisesti kuitenkin on alkanut vihreämpi ruoho kiinnostaa, kun tällaisen aiheen aloitit... ;) Että mitäs parempaa sitä nyt olisikaan tarjolla, ehkä se oma mies ei olekaan ihan niin kiinnostava kuin yrität täällä hehkuttaa...... Nähty!

Vaikutat rasittavalta ihmiselta.

mut vastaan ap:lle, koska olen hyvin samanlaisessa tilanteessa elämääni elellyt.



Aivan ensimmäinen seurustelukumppani mieheni ei ole, mutta toisaalta en laske parin kk seukkailua 15-vuotiaani kovin vakavissani. 16-vuotiaani luulin löytäneeni elämäni rakkauden, mutta valitettavasti pojan tunteet eivät riittäneet, joten sydänsuruisena päätin, etten huoli enää ikinä ketään. Vuosi myöhemmin mieheni astui elämääni ja tiesin heti, että tässä hän on. Ja on ollutkin jo 14 vuotta.



Olen opiskelujen takia asunut yksin, juhlinut, ollut ulkomailla harjoitteluissa ja töissä ja silti vastaan ei koskaan tullut sellaista ihmistä, joka olisi peitonnut mieheni. Naimisiin menimme, kun olin 22v ja samana vuonna ostimme talomme. Esikoisen sain 25v ja kaksi muuta parin vuoden välein.



30 vuotta täyttäessäni koin jonkinlaisen ikäkriisin ja mietin paljonkin sitä mistä olen jäänyt paitsi ja tunsin itseni ikälopuksi 3 lapsen kotiäitinä. Kävin sinkkuystäväni kanssa paljon viihteellä, kunnes vain eräänä aamuna tajusin, ettei siinä ole mitään järkeä ja ymmärsin, että enhän minä ole jäänyt yhtään sen enempää paitsi, kuin netkään jotka edelleen bailaavat ja odottavat sitä oikeaa. Meillä jokaisella on oma elämänpolkumme ja omani on ollut tällainen ja en voisi olla onnellisempi ja tyytyväisempi.

Mikä on se asia, jonka perään n. kymmenen vuoden päästä lähtisin? Vihlailuja riittää, vaan eipä kukaan ole suoraan viitsinyt vielä selittää.

AP

No en mä usko että minkään perään välttämättä. Nämä on niin yksilöllisiä juttuja. Niin monet asiat varmaan vaikuttaa siihen, tuleeko vanhemmalla iällä sellaista tarvetta.

Esim.

- tuuri (sattuuko se eka kumppani olemaan sellainen että sovitaan yhteen silloinkin kun on jo aikuistuttu vai tajutaanko jossain vaiheessa että vain "tavan vuoksi" mentiin yhteen)

- seksielämä (alkaako kaivata jotakin parempaa vai onko tyytyväinen siihen mitä on)

- kyky olla tyytyväinen siihen mitä on (vai onko juuri tätä että koko ajan mietitään, mitä parempaa MINÄ voisin ehkä saada kun tämä ei nyt ole aivan täydellistä)

- ehkä joku uusi seksuaalinen herääminen voisi tehdä tällaisen, eli sinussa heräisi jotakin mitä et ole ennen huomannut ja alat voimakkaasti kaivata jotakin erilaista

- raju rakastuminen johonkuhun uuteen ihmiseen, sellainen joka vie järjen ja aiheuttaa sellaisen "TÄLLAISTA sen pitäisi olla" -tunteen

- oma tai miehen muuttuminen (eli ei olla enää tyytyväisiä suhteeseen -tätä tietenkin voi tulla kelle vaan)

Yleisesti ottaen se on mun mielestä hienoa että on saman ihmisen kanssa koko elämänsä, ja kenties osoitus siitä että osaa ottaa elämänsä sellaisenaan ja olla kiitollinen siitä mitä on. Eikä koko ajan haikailla jotakin uutta/erilaista/parempaa/täydellisempää...

57

Ai niin ja pakko sanoa, että munkin mielestä on kyllä aika harhaanjohtavaa puhua itsestään parikymppisenä jos on kuitenkin reippaasti lähempänä 30 ikävuotta. Parikymppinen on mun mielestä jotain n. 19 ja 24 ikävuoden välillä.



57

Ai että kännäys ja biletys avartaa maailmankuvaa ja lisää suvaitsevaisuutta?

Enpä ole hullumpaa aikoihin kuullut :D

Matkustelu kyllä voi tehdä sitä mutta...:D

No ei nyt ihan noin yksioikoisesti tokikaan, että jos kännää ja bilettää niin on automaattisesti jotenkin tosi avara ja suvaitsevainen maailmankuva. Mutta sanotaanko että erilaisten elämäntyylien ymmärtämiseksi siitä on kuitenkin hyötyä. Usein sitä huomaa olevansa ehkä vähän eri aaltopituudella sellaisten ihmisten kanssa, joille kaikenlainen alkoholin nauttiminen on kauhistus, jostain baarissa käymisestä nyt puhumattakaan.

En väitä, että jokainen joka ei ole kännännyt ja bilettänyt olisi jotenkin suvaitsematon tai tuomitseva, mutta valitettavasti siihen on tullut törmättyä että jotkut tällaiset ihmiset kohottavat itsensä "bilettäjien" yläpuolelle tämän ominaisuutensa johdosta. Itseen liitetään ominaisuuksia kuten fiksu, syvällinen, järkevä, vastuullinen, kun taas bilettämistä harrastaviin liitetään ominaisuuksia kuten bimbo, lutka, vastuuton, pinnallinen,... Todellisuudessa kuitenkin useimmissa ihmisissä löytyy monenlaisia ominaisuuksia.

57

En väitä, että jokainen joka ei ole kännännyt ja bilettänyt olisi jotenkin suvaitsematon tai tuomitseva, mutta valitettavasti siihen on tullut törmättyä että jotkut tällaiset ihmiset kohottavat itsensä "bilettäjien" yläpuolelle tämän ominaisuutensa johdosta. Itseen liitetään ominaisuuksia kuten fiksu, syvällinen, järkevä, vastuullinen, kun taas bilettämistä harrastaviin liitetään ominaisuuksia kuten bimbo, lutka, vastuuton, pinnallinen,... Todellisuudessa kuitenkin useimmissa ihmisissä löytyy monenlaisia ominaisuuksia.

57

Tästä tulikin mieleeni sellainen asia, että hyvin nuorena vakiintunut saattaa juuri kieltää tai "piilottaa" itsestään tiettyjä ominaisuuksia siksi, etteivät ne sovi vakiintuneeseen elämäntyyliin. Eikä välttämättä tietoisesti kieltää tietenkään, vaan ne vaan eivät tule esiin. Sitten jos syystä tai toisesta nämä ominaisuudet pulpsahtavatkin esiin myöhemmällä iällä niin ne saattavat saada kohtuuttoman paljon valtaa kun niihin ei olla totuttu. Vrt juuri nämä "teiniäipät" jotka sitten kolmevitosena ramppaa "radalla" harva se viikonloppu. Eli selkeästi eletään sitä teinin/nuoren sinkun elämää jota ei nuorempana pystytty elää.

Niin eli mitähän asioita olet siis joutunut itse hoitamaan..? työluvat, sähkösopimukset, vuokranmaksut, pankkitilin aukaisut,netti- ja puhelinliittymät ? Et varmaan mitään näistä.. Ihan normaaliin elämään kuuluvia asioita, mutta helkkarin vaikeita, jos ei puhu maan kieltä..

Ainoa asia, jonka noista olen "joutunut" hoitamaan itse oli puhelinliittymä ( voisihan ulkomailla käyttää tietysti suomalaistaliittymää, tulee vaan halvemmaksi paikallinen) ja se on tietysti noista helpoin. Kävelet paikalliselle ärrälle ja kokeilet sanoa pre paid, ilman yhteistä kieltäkin saattaa onnistua.

Olen pärjännyt suomalaisella pankkitilillä. Nettiä minulla ei ole ollut ( nettikahviloita on kutenkin ainakin isommilla paikkakunnilla) ja asunto mulle sähköineen, vesineen ja kaasuineen järjestyi.

Henkilökohtaisia asioita en ole kovinkaan paljoa joutunut hoitamaan, mutta työasiaoissahan ei ole kukaan tullut kädestä pitämään vaan kyllä se on itse pitänyt hoitaa annetut tehtävät ( kuten muissakin töissä) ja minulla niihin tehtäviin kuului paljon sellaista toisten asioilla juoksemista ja muuta jossa piti sitten välillä toimia ihmisten kanssa joiden kanssa ei ollut yhteistä kieltä.

Olen siis itsenäistymätön ja tulen eroamaan 35-40 vuotiaana. Tämä selvä, säästin selvännäkijäkäynnin verran rahaa av:n ansiosta =D

Jep jep,mutta joka tapauksessa sinulla oli se joku, johon turvata ja jonka luo palata. Tilanne on aivan toinen,kun muuttaa sinne ulkomaille oikeasti yksin.

Siis ei ne mun vanhemmat tulleet sinne mun töitä tai muitakaan asioita hoitamaan. Mä oikeasti hoidin ne yksin, en nyt ihan ymmärrä miten se olisi vaikuttanut, että olisin jäänyt jonnekin niistä maista pysyvästi?

Jos asuu kotimaassa yksin itsenäistyy, mutta jos ulkomailla niin on aina joku jonka luo palata. Selvä peli.

mutta esim seksissä et tiedä oletko jäänyt jostain paitsi kun sinulla ei ole vertailukohtia. Muut ihmissuhde asiat voi vertailla katsomalla lähipiiriä, mutta toisten makkariin kun ei pääse. Että oikeastaan se seksi ja tieto siitä, onko se todella rodella hyvää on ainoa mitä ilman jäät. Jos kuitenkin tuntuu, että seksi teidän suhteessa on hyvää, niin eiköhän sen pitäisi riittää. Koska kyllähän ruosleipäkin on hyvää, mutta jos ei ole koskaan edes maistanut suklaata, ei tiedä, että se on parempaa. Kun on syönyt vain ruisleipää niin se varmasti riittää ja on ihan onnellinen.

Jep jep,mutta joka tapauksessa sinulla oli se joku, johon turvata ja jonka luo palata. Tilanne on aivan toinen,kun muuttaa sinne ulkomaille oikeasti yksin.

Siis ei ne mun vanhemmat tulleet sinne mun töitä tai muitakaan asioita hoitamaan. Mä oikeasti hoidin ne yksin, en nyt ihan ymmärrä miten se olisi vaikuttanut, että olisin jäänyt jonnekin niistä maista pysyvästi?

Jos asuu kotimaassa yksin itsenäistyy, mutta jos ulkomailla niin on aina joku jonka luo palata. Selvä peli.

jep jep, mutta sinähän sanoit,ettet ole koskaan virallisesti yksin asunut? Eli olet ollut seurustelusuhteessa? Eli sinulla on ollut joku, jonka luo palata ja jolta olet henkistä tukea saanut tilanteessa kuin tilanteessa.

vuokraamaan asunnon jne, vai hoitaisiko työnantaja käytännön järjestelyt?

Itsenäisyys ei ole sama asia kuin sinä nyt luulet. Jos kerran kuvittelet eläneesi itsenäisesti vanhempiesi luona.

Itsenäistä elämää olen kuitenkin viettänyt alle 20 vuotiaanakin vanhempieni kanssa virallisesti asuessani. Vietin työni puolesta välillä lyhyempiä ja välillä pidempiä aikoja ulkomailla. Onhan se varmasti kasvattavaa asua yksin ja huolehtia vain itsestään. Mutta siinäkin itsenäistyy aika hyvin kun lähtee vieraaseen maahan, jossa hoitaa vieraalla kielellä ja vierailla käytännöillä ihan arkipäivän asioita. Ja ei, en kerro mitä tein tuolloin työkseni, on sen verran marginaalihommaa, että joku tuttu voisi tunnistaa ( sehän olisi ihan kauheeta ;D).

jep jep, mutta sinähän sanoit,ettet ole koskaan virallisesti yksin asunut? Eli olet ollut seurustelusuhteessa? Eli sinulla on ollut joku, jonka luo palata ja jolta olet henkistä tukea saanut tilanteessa kuin tilanteessa.

En ollut seurustelusuhteessa vielä tuolloin, vaan asuin virallisesti Suomessa vanhempieni luona, mutta oleskelin ulkomaille vaihtelevia aikoja, vaihtelevissa kaupungeissa työn puolesta. Katon pääni päälle sain vanhemmiltani kun välillä Suomessa olin, mutta henkistä tukea ei heiltä ole valitettavasti vuosien saatossa kauheasti irronnut. Kyllä työnsä puolesta matkustavilakin on usein joku virallinen asuinpaikka, vaikka eivät siellä ehtisikään paljoa aikaa viettää työmatkojen välissä.

Melko nuoria edelleen, et voi siis vielä sanoa mitään siitä miten hyvin teillä tulee menemään.

Voi toki olla, että kaikki menee hyvin. Voi myös olla, että "vapaudenkaipuu 35-40 -vuotiaana kasvaa ylitsepääsemättömän suureksi.

Komppaan! Mun systerille tuli tämä vaihe 35v neljän lapsen jälkeen. Ihan kamalaa katottavaa kun piti kokeilla kaikkee mitä ei sillon 20v kokeillu. Lapsia käy sääliksi kun äiti elää kuin 18v. Oma äitimme on aivan loppu systerin toilailuihin.

esimerkkinä nyt yksi kaveri, jolla poikakaveri a:n kanssa oli "taivaallista seksiä", poikakaveri b.n kanssa "supertaivallista seksiä", poikakaveri c:n kanssa megasupertaivaallista seksi, poikakaveri d:n kanssa "kingimegasupertaivaallista seksiä". Eli ei se a:n kanssa ehkä sit niin hyvää ollutkaan, mutta tosiaan, jos on itse tyytyväinen, niin mikäs siinä.

Toinen asia on se, että sulla on ehkä jäänyt kesken kehitys omaksi itseksesi, kun olet tärkeimmän identiteetin kehityksen ollut riippuvuussuhteessa (ok, tasavertaisessa, mutta silti) johonkin ihmiseen. Saatat 50-60-vuotiaana joutua miettimään, mitä sinä (ei me) oikeasti haluat.

Lisäksi kännäys, biletys, matkustelu, uusiin ihmisiin tutustuminen JA ylipäänsä nuoruuden eläminen avartaa maailmankuvaa ja lisää suvaitsevaisuutta. On monenlaisia tapoja elää.

Mutta jos oon onnellinen nyt, niin siitä vaan. Nyt varmasti tuntuu hyvältä, mutta luulen, että myöhemmin tulet tavalla tai toisella huomaamaan, mistä olet jäänyt paitsi. (ja myös sen, että jokainen ihminen jää jostain paitsi)

mutta esim seksissä et tiedä oletko jäänyt jostain paitsi kun sinulla ei ole vertailukohtia. Muut ihmissuhde asiat voi vertailla katsomalla lähipiiriä, mutta toisten makkariin kun ei pääse. Että oikeastaan se seksi ja tieto siitä, onko se todella rodella hyvää on ainoa mitä ilman jäät. Jos kuitenkin tuntuu, että seksi teidän suhteessa on hyvää, niin eiköhän sen pitäisi riittää. Koska kyllähän ruosleipäkin on hyvää, mutta jos ei ole koskaan edes maistanut suklaata, ei tiedä, että se on parempaa. Kun on syönyt vain ruisleipää niin se varmasti riittää ja on ihan onnellinen.

Roikut lapsissasi tms. Itsenäistyminen on vaikeampaa vanhana.

ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :) Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.

kommentti kuin että mitä jos joskus kuolet, kannattiko hankkia lapsia tai kotia kun kuitenkin kuolet pois:D Kyllähän ihminen voi ihan oikeasti olla terve ja tasapainoinen ja onnellinen vaikka ei oliskaan elänyt yksin! Ja jos tulee tilanne eteen niin sittenhän sen oppii, niinkuin kaiken muunkin elämässä. Itse olen pärjäillyt yksin ja itsenäisesti, elänyt perheessä ja eronnutkin. Ei ole mikään itseisarvo että joutuu sinnittelemään ja pärjäämään. Vaihtaisin heti puolet tästä "elämänkoulustani" pois onnellisiin, hellpoihin, tasapianoisiin hetkiin jos voisin. Vaikka olen saanut paljon hyötyä myös elämänkoulusta, surettaa kuinka vähän on ollut sitä helppoa, läheistä ja onnellista. Olisin mielestäni ansainnut myös sellaisia aikoja... Että nauttikaa nyt ihmeessä siitä mitä elämä antaa älkääkä koko ajan yrittäkö loytää joka asiasta jotain vikaa!!!! KYllä ne viat tulee ihan sitsestään vastaan ja sitten on niiden ja oppimisen aika!