Lue keskustelun säännöt.
Mistä olen jäänyt paitsi, kun vakiinnuin ekan seurustelukumppanin kanssa?
27.09.2012 |
11 vuotta kestänyt suhde, olemme molemmat parikymppisiä. Naimisissa, yhteinen koti ja lapsi jne. peruselämää. Vähän väliä palstalla säälitään niitä, jotka ovat tämmöiseen elämään päätyneet. Epäillään kykyä tavata muita ihmisiä, nuoruuden ohikiitämistä ja liian nopeaa sitoutumista. Vaan kun tämä mieheni oli silloin -ja on nytkin- ainoa ihminen, jonka kanssa olen halunnut olla. Kaverit ovat tulleet ja menneet, mutta tämä ihminen on erilainen. Sellainen jonka kanssa jaksan ja tahdon olla.
On vaikea kuvitella, millaista elämäni olisi, jos olisin eronnut hänestä ja viettänyt samanlaista nuoruutta, mitä valtaosa parikymppisistä kavereistani viettää nyt. Jatkuvaa kännäystä, biletystä jossain itä-blokin halpamaissa, lävistyksiä, tatuointeja, vaihtuvia suhteita ja seksuaalisia suuntauksiakin. Kuulostan varmasti tiukkapipolta mutta sitä en ole; koen vaan heidän elämäntapansa niin outona ja erilaisena, etten oikein osaa suhtautua siihen. Minulla ei ole juurikaan keskusteltavaa näiden ihmisten kanssa nykyään koska en osaa samaistua heihin (ja toistepäin).
Niin että mistä jäin paitsi?
Kommentit (73)
Roikut lapsissasi tms. Itsenäistyminen on vaikeampaa vanhana.
ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :) Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.
kommentti kuin että mitä jos joskus kuolet, kannattiko hankkia lapsia tai kotia kun kuitenkin kuolet pois:D Kyllähän ihminen voi ihan oikeasti olla terve ja tasapainoinen ja onnellinen vaikka ei oliskaan elänyt yksin! Ja jos tulee tilanne eteen niin sittenhän sen oppii, niinkuin kaiken muunkin elämässä. Itse olen pärjäillyt yksin ja itsenäisesti, elänyt perheessä ja eronnutkin. Ei ole mikään itseisarvo että joutuu sinnittelemään ja pärjäämään. Vaihtaisin heti puolet tästä "elämänkoulustani" pois onnellisiin, hellpoihin, tasapianoisiin hetkiin jos voisin. Vaikka olen saanut paljon hyötyä myös elämänkoulusta, surettaa kuinka vähän on ollut sitä helppoa, läheistä ja onnellista. Olisin mielestäni ansainnut myös sellaisia aikoja... Että nauttikaa nyt ihmeessä siitä mitä elämä antaa älkääkä koko ajan yrittäkö loytää joka asiasta jotain vikaa!!!! KYllä ne viat tulee ihan sitsestään vastaan ja sitten on niiden ja oppimisen aika!
"Sinnittelemään"? Mitä ihmettä? Eihän yksin eläminen ja vastuussa oleminen ole mitään sinnittelyä ja hampaat irvessä olemista, jos ja kun siihen on kasvanut.
Päin vastoin - itselleni se oli erittäin rikas ja antoisa elämänvaihe, jota kaipaan takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Roikut lapsissasi tms. Itsenäistyminen on vaikeampaa vanhana.
ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :) Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.
kommentti kuin että mitä jos joskus kuolet, kannattiko hankkia lapsia tai kotia kun kuitenkin kuolet pois:D Kyllähän ihminen voi ihan oikeasti olla terve ja tasapainoinen ja onnellinen vaikka ei oliskaan elänyt yksin! Ja jos tulee tilanne eteen niin sittenhän sen oppii, niinkuin kaiken muunkin elämässä. Itse olen pärjäillyt yksin ja itsenäisesti, elänyt perheessä ja eronnutkin. Ei ole mikään itseisarvo että joutuu sinnittelemään ja pärjäämään. Vaihtaisin heti puolet tästä "elämänkoulustani" pois onnellisiin, hellpoihin, tasapianoisiin hetkiin jos voisin. Vaikka olen saanut paljon hyötyä myös elämänkoulusta, surettaa kuinka vähän on ollut sitä helppoa, läheistä ja onnellista. Olisin mielestäni ansainnut myös sellaisia aikoja... Että nauttikaa nyt ihmeessä siitä mitä elämä antaa älkääkä koko ajan yrittäkö loytää joka asiasta jotain vikaa!!!! KYllä ne viat tulee ihan sitsestään vastaan ja sitten on niiden ja oppimisen aika!"Sinnittelemään"? Mitä ihmettä? Eihän yksin eläminen ja vastuussa oleminen ole mitään sinnittelyä ja hampaat irvessä olemista, jos ja kun siihen on kasvanut.
Päin vastoin - itselleni se oli erittäin rikas ja antoisa elämänvaihe, jota kaipaan takaisin.
että se yksin elämisen vaihe voi tulla joskus näille muista riippuvaisille yllättäen ja pyytämättä eteen. Silloin meneekin sormi suuhun, kun ei osaa mitään itsenäisesti eikä pysty ottamaan vastuuta itsestään.
ja asioista yksin vastuussa oleminen on melko lailla eri asia. Sen tietävät ne, jotka ovat asuneet yksin. Ero on kuin yöllä ja päivällä.
yksin asumisesta ja pärjäämisestä.
Itse olen 43v ja sama mies on ollut kohta 20v. Ei nuoruus ole pelkkää kännäämistä ja biletystä. Se on aikuistumista ja itsenäistymistä. Monet tuntemani naiset jotka on suoraan kotoa muuttaneet miehen luo ovat yliriippuvaisia.
Minä en muuttanut suoraan kotoa miehen LUO vaan muutettiin yhteiseen vuokrakämppään, kulut puoliksi jne. Kyllä siinä oppi pärjäämistä ja talouden hoitamista.
Olemme tasavertaisia suhteessa, emmekä ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme.
Asuin vuoden aivan yksin miehen ollessa armeijassa, kokemusta tästäkin siis on enkä nyt sanoisi että se on niin erilaista.
muutin mieheni kanssa yhteen. Ei olla mikään teinipari kuitenkaan.
Tiedän pärjääväni yksinkin, enkä usko roikkuvani lapsissani.
Roikut lapsissasi tms. Itsenäistyminen on vaikeampaa vanhana.
ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :) Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.
et ole "parikymppinen", vaan "kolmekymppinen". Miten ihmeessä onnistut pyöristämään keski-ikää lähestyvän ikäsi 20:een??
Toiseksi, ilmeisesti kuitenkin on alkanut vihreämpi ruoho kiinnostaa, kun tällaisen aiheen aloitit... ;) Että mitäs parempaa sitä nyt olisikaan tarjolla, ehkä se oma mies ei olekaan ihan niin kiinnostava kuin yrität täällä hehkuttaa...... Nähty!
Ikä ei ala numerolla 3 ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
peikko et joutuu joskus vanhempana opettelemaan yksin elämistä ja yksin pärjäämistä? Miksei noita käytännön juttuja oppisi siinä kuin nuorempanakin?
on noin kolmekymmentävuotias, pari vuotta ALLE tai päälle.
29-vuotias ei todellakaan ole parikymppinen vaan kolmekymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Roikut lapsissasi tms. Itsenäistyminen on vaikeampaa vanhana.
ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :) Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.
kommentti kuin että mitä jos joskus kuolet, kannattiko hankkia lapsia tai kotia kun kuitenkin kuolet pois:D Kyllähän ihminen voi ihan oikeasti olla terve ja tasapainoinen ja onnellinen vaikka ei oliskaan elänyt yksin! Ja jos tulee tilanne eteen niin sittenhän sen oppii, niinkuin kaiken muunkin elämässä. Itse olen pärjäillyt yksin ja itsenäisesti, elänyt perheessä ja eronnutkin. Ei ole mikään itseisarvo että joutuu sinnittelemään ja pärjäämään. Vaihtaisin heti puolet tästä "elämänkoulustani" pois onnellisiin, hellpoihin, tasapianoisiin hetkiin jos voisin. Vaikka olen saanut paljon hyötyä myös elämänkoulusta, surettaa kuinka vähän on ollut sitä helppoa, läheistä ja onnellista. Olisin mielestäni ansainnut myös sellaisia aikoja... Että nauttikaa nyt ihmeessä siitä mitä elämä antaa älkääkä koko ajan yrittäkö loytää joka asiasta jotain vikaa!!!! KYllä ne viat tulee ihan sitsestään vastaan ja sitten on niiden ja oppimisen aika!"Sinnittelemään"? Mitä ihmettä? Eihän yksin eläminen ja vastuussa oleminen ole mitään sinnittelyä ja hampaat irvessä olemista, jos ja kun siihen on kasvanut.
Päin vastoin - itselleni se oli erittäin rikas ja antoisa elämänvaihe, jota kaipaan takaisin.
kyllä mun yksinelämisessä oli myös sinnittelemistä kun etsin koulutusta vastaavaa työtä ja välillä muutin toiselle paikkakunnalle ja toimeentulo oli kaikenkaikkiaan pientä. Monenmonta asiaa.. Oli sellainen elämäntilanne silloin. Ja eron jälkeen lasten kanssa arki on ihanaa mutta kyllä todellakin saa sinnitellä niin ajan kuin rahan kuin voimiensa kanssa. Mut kiva et sulla on ollu vaan helppoo
avartaa maailmankuvaa ja lisää suvaitsevaisuutta?
Enpä ole hullumpaa aikoihin kuullut :D
Matkustelu kyllä voi tehdä sitä mutta...:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Roikut lapsissasi tms. Itsenäistyminen on vaikeampaa vanhana.
ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :) Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.
kommentti kuin että mitä jos joskus kuolet, kannattiko hankkia lapsia tai kotia kun kuitenkin kuolet pois:D Kyllähän ihminen voi ihan oikeasti olla terve ja tasapainoinen ja onnellinen vaikka ei oliskaan elänyt yksin! Ja jos tulee tilanne eteen niin sittenhän sen oppii, niinkuin kaiken muunkin elämässä. Itse olen pärjäillyt yksin ja itsenäisesti, elänyt perheessä ja eronnutkin. Ei ole mikään itseisarvo että joutuu sinnittelemään ja pärjäämään. Vaihtaisin heti puolet tästä "elämänkoulustani" pois onnellisiin, hellpoihin, tasapianoisiin hetkiin jos voisin. Vaikka olen saanut paljon hyötyä myös elämänkoulusta, surettaa kuinka vähän on ollut sitä helppoa, läheistä ja onnellista. Olisin mielestäni ansainnut myös sellaisia aikoja... Että nauttikaa nyt ihmeessä siitä mitä elämä antaa älkääkä koko ajan yrittäkö loytää joka asiasta jotain vikaa!!!! KYllä ne viat tulee ihan sitsestään vastaan ja sitten on niiden ja oppimisen aika!"Sinnittelemään"? Mitä ihmettä? Eihän yksin eläminen ja vastuussa oleminen ole mitään sinnittelyä ja hampaat irvessä olemista, jos ja kun siihen on kasvanut.
Päin vastoin - itselleni se oli erittäin rikas ja antoisa elämänvaihe, jota kaipaan takaisin.
kyllä mun yksinelämisessä oli myös sinnittelemistä kun etsin koulutusta vastaavaa työtä ja välillä muutin toiselle paikkakunnalle ja toimeentulo oli kaikenkaikkiaan pientä. Monenmonta asiaa.. Oli sellainen elämäntilanne silloin. Ja eron jälkeen lasten kanssa arki on ihanaa mutta kyllä todellakin saa sinnitellä niin ajan kuin rahan kuin voimiensa kanssa. Mut kiva et sulla on ollu vaan helppoo
Nämä ovat normaaliin elämään kuuluvia asioita, ei sinnittelyä. Juuri sitä, mitä sinulle tässä ketjussa yritetään selittää.
vuokraamaan asunnon jne, vai hoitaisiko työnantaja käytännön järjestelyt?
Itsenäisyys ei ole sama asia kuin sinä nyt luulet. Jos kerran kuvittelet eläneesi itsenäisesti vanhempiesi luona.
Ne mun vanhemmat oli Suomessa, minä vain välillä kävin täällä.
Mutta ensin piti tietysti löytää sellainen työpaikka, jossa se kuului luontaisetuihin. Kokeile luoda itsellesi teini-ikäisenä sellainen verkosto työssäsi ( johon sinulla ei tietenkään tuossa iässä voi olla koulutusta), että saat ulkomailta töitä joihin kuuluu luontaisetuna asunto. Vaatii hieman yritteliäisyyttä. Ja älä vastaa, ettet voi kokeilla kun et ole enää teini, vaan ota ihan pelkkänä ajatusleikkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuokraamaan asunnon jne, vai hoitaisiko työnantaja käytännön järjestelyt?
Itsenäisyys ei ole sama asia kuin sinä nyt luulet. Jos kerran kuvittelet eläneesi itsenäisesti vanhempiesi luona.
Ne mun vanhemmat oli Suomessa, minä vain välillä kävin täällä.
Mutta ensin piti tietysti löytää sellainen työpaikka, jossa se kuului luontaisetuihin. Kokeile luoda itsellesi teini-ikäisenä sellainen verkosto työssäsi ( johon sinulla ei tietenkään tuossa iässä voi olla koulutusta), että saat ulkomailta töitä joihin kuuluu luontaisetuna asunto. Vaatii hieman yritteliäisyyttä. Ja älä vastaa, ettet voi kokeilla kun et ole enää teini, vaan ota ihan pelkkänä ajatusleikkinä.
Miksi sinun piti löytää sellainen työ, johon kuului luotaisetuna asunto? Miksi et vain vuokrannut asuntoa? Niitäkin kun voi vuokrata yksityisiltäkin markkinoilta ihan kalustettuna..
Ai että kännäys ja biletys avartaa maailmankuvaa ja lisää suvaitsevaisuutta? Enpä ole hullumpaa aikoihin kuullut :D Matkustelu kyllä voi tehdä sitä mutta...:D
..no ei ne absolutisti kukkahatutädit ainakaan mun mielestä kovin suvaitsevaisia ole. Ja kukkahattuTÄTI voi tosiaan olla jo parikymppisenä jos ei missään kotikulmilta ja omista turvallisista ympyröistään liiku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä usko, että jokaiselle aivan varmasti tulee elämässään vaihe kun on pakko saada bilettää ja iskeä miehiä. Ei kaikki vaan ole sellaisia. Kenties kotitaustakin voi jonkin verran vaikuttaa. Mulla on tuttu, joka (ja jonka molemmat siskot) ovat alkaneet seurustella yläasteiässä ja vakiintuneet ekan poikaystävänsä kanssa. Ja edelleen ovat naimisissa kaikki jne. Vanhempansa ovat myös alkaneet seurustella ja tehdä lapsia tosi nuorena. Ehkä joillekin voi tulla jo kotoa sellainen "näin se homma menee" -tunne ja siitä on sitten luontevaa jatkaa (vai voiko tuo olla geeneissä?).
Siihenkin varmaan kyllä vaikuttaa moni asia, että miten iso merkitys sillä kodin mallilla on.
Kyllä meinaan munkin vanhemmat on edelleen yhdessä jne (tosin molemmilla jotain suhteita ollut ennen toisiaan), mutta en mä kuitenkaan ole mikään "perheihminen" enkä sellainen joka vaan on aina halunnut miehen ja rauhallista kotielämää.
Kai mulla on ollut jotakin intimiteettiongelmiakin joiden takia vakiintuminen tai ylipäänsä seurustelu alkoi vasta aika vanhana (vaikka oli vientiä), mutta mä olen kyllä juhlinut ja elänyt ihan mukavan villiä elämää täysi-ikäisestä jonnekin 26-vuotiaaksi. Asunut itsenäisesti jne. Etenkin yhden voimakkaan ihastumisen (ja sen kariutumisen) jälkeen mussa heräsi jokin aikaisempaa vahvempi "minä". Siihen asti oli tavallaan ollut vähän haku päällä koko ajan, jollakin tasolla. Mutta sen jälkeen mä vielä astuin jollekin ihan erilaiselle itsenäisyyden tasolle. En kaivannut suhdetta, aluksi en halunnut olla missään kontaktissa miehiin (siis sellaisessa jossa olisi jotakin "viritystä"). Jossakin vaiheessa hoksasin että voin nauttia siitä vapaudestani täysillä eikä mieskontaktien tarvitse tarkoittaa mitään vakavaa.
Se oli oikeasti hyvää aikaa. Juhlin paljon ja pidin hauskaa, jonkin verran irtosuhteita mutta ei nyt niin hirveästi loppujen lopuksi. Samalla pidin itsestäni huolta, urheilin jne eli en ollut mitenkään "rappiolla". Nautin sosiaalisista viikonlopuista juhlahumuineen, ja toisaalta omasta rauhasta arkena.
Siinä oli hienointa se vapaus, se että periaatteessa kaikki oli mahdollista. Hormonit hyrräsivät ja oli sellainen mukavan seksuaalinen olo koko ajan. Se näkyi ulospäinkin ilmeisesti, sillä mua tultiin iskemään keskellä päivää kadulla, tai jos jossakin juhlissa iskin silmäni johonkin mieheen niin aina se homma siitä johonkin eteni. Ihan kuin mun viehätysvoimalla ei olisi ollut rajoja, vaikka en mä mikään Angelina Jolie ole. Ihan nätti joo, mutta en niin erityinen että pelkkä ulkonäkö olisi tuollaista mehiläiskuningatar-ominaisuutta saanut aikaan. Se oli äärimmäisen hauskaa. Tuntui että olen jotenkin "yhtä maailman kanssa" ja että asiat vaan jotenkin tapahtuu niin kuin ajattelen niiden tapahtuvan. Oli sellainen flow päällä. Siitä huolimatta mä arvostan kyllä hyvää parisuhdetta enemmän. Koska olihan tuo kivaa, hauskaa, jännää jne, mutta jossakin vaiheessa elämäänsä alkaa kaivata muutakin kuin kivaa ja jännää. Kyllä se tuossa 5-6 vuodessa oli jo aika nähty, vaikka kivaa olikin. Toki ajoittain voi kaivata tuota seksuaalista vapautta, mutta arvostan kuitenkin hyvää suhdetta niin paljon etten tosissani alkaisi missään viilettää vain siksi että se on kivaa.
Tästä tuli nyt tällainen omaelämäkerta, mutta pointti oli siis kuvailla mitä mä olisin menettänyt, jos olisin vakiintunut jo joskus 19-vuotiaana. MUTTA toisaalta ei musta olisi siihen ollutkaan todennäköisesti. Tai en tiedä. Mä "kehityin myöhään" näissä seurustelu- ym. asioissa.
Yksi ajatus mikä tässä myös herää on se, että länsimaissa ja ainakin Suomessa on kovin vahvana sellainen individualismi. Juuri tuo ajatus, että kaikkien "kuuluu" elää yksin, pärjätä täysin yksin, selvitä kaikesta yksin. Ja sitten vasta voi olla valmis olemaan yhdessä jonkun kanssa. Tavallaan mä ymmärrän tuon ja allekirjoitankin osittain, mutta on hyvä huomata, että tuo puhe on vain sellaista "individualistista diskurssia". Ei mikään yleismaailmallisen tosi asia.
Lopulta ihminen on kuitenkin aikalailla "laumaeläin" ja ON riippuvainen muista. Sellainen itsenäisyyden ja yksin pärjäämisen korostaminen menee vähän ylikin joskus. Kyllä esim. mun pitkän yksinelon aikana mä olin tosi paljon tekemisissä kavereideni kanssa. Toki siis hoidin oman asumiseni, ruoanlaiton, laskut ym omin avuin, mutta en mä ollut mitenkään "yksin maailmassa". Ystävillä oli erityisen iso osa mun elämässä tuolloin.
Tottakai parisuhde on eri kuin ystävyyssuhde, mutta välillä tuntuu että yksinelämisen tärkeyttä korostavat jotenkin ajattelevat, että ihmisen tulisi pärjätä AIVAN yksin ja jos ei pärjää niin on jotenkin vajavainen. Onko se ero nyt sitten lopulta niin merkittävä, että onko se yhteisö siinä ympärillä ystäviä, perhettä vai parisuhdetta vai vain joitakin näistä?
vuokraamaan asunnon jne, vai hoitaisiko työnantaja käytännön järjestelyt?
Itsenäisyys ei ole sama asia kuin sinä nyt luulet. Jos kerran kuvittelet eläneesi itsenäisesti vanhempiesi luona.
Ne mun vanhemmat oli Suomessa, minä vain välillä kävin täällä.
Mutta ensin piti tietysti löytää sellainen työpaikka, jossa se kuului luontaisetuihin. Kokeile luoda itsellesi teini-ikäisenä sellainen verkosto työssäsi ( johon sinulla ei tietenkään tuossa iässä voi olla koulutusta), että saat ulkomailta töitä joihin kuuluu luontaisetuna asunto. Vaatii hieman yritteliäisyyttä. Ja älä vastaa, ettet voi kokeilla kun et ole enää teini, vaan ota ihan pelkkänä ajatusleikkinä.
Miksi sinun piti löytää sellainen työ, johon kuului luotaisetuna asunto? Miksi et vain vuokrannut asuntoa? Niitäkin kun voi vuokrata yksityisiltäkin markkinoilta ihan kalustettuna..
Ei tarvinnut, mutta kyseisessä hommassa se vaan yleensä kuuluu luontaisetuihin. Miksi olisin siis siitä kieltäytynyt ja vuokrannut asunnon pienellä palkallani? No ihan sama, elin sun mielestäsi silloin väärin, enkä ole edelleenkään itsenäistynyt, mutta mun elämä on mun omasta mielestä ollut mielenkiintoista ja se on tärkeintä.
oli ollut saman miehen kanssa koko ikänsä, samassa työpaikassa ja asunut samassa kaupunginosassa. Ja hemmetti miten se oli aina arvostelemassa muiden tekemisiä, eroja, muuttoja ym.
Noh, ehkä kaikilla ei käy niin jumalainen tuuri, että jokainen elämän valinta on täyskymppi ekalla kerralla.
Onpas tullut paljon keskustelua.
No, minusta olen parikymppinen jos ikäni alkaa kakkosella vielä useamman vuoden ajan.
Olen asunut yksin ennenkuin muutimme yhteen mieheni kanssa, hän taas muutti suoraan kanssani yhteen.
Mikä on se asia, jonka perään n. kymmenen vuoden päästä lähtisin? Vihlailuja riittää, vaan eipä kukaan ole suoraan viitsinyt vielä selittää.
AP
Onpas tullut paljon keskustelua.
No, minusta olen parikymppinen jos ikäni alkaa kakkosella vielä useamman vuoden ajan.
Olen asunut yksin ennenkuin muutimme yhteen mieheni kanssa, hän taas muutti suoraan kanssani yhteen.
Mikä on se asia, jonka perään n. kymmenen vuoden päästä lähtisin? Vihlailuja riittää, vaan eipä kukaan ole suoraan viitsinyt vielä selittää.
AP
Ero, uusi suhde, uusi ammatti, uusi työ, uusi harrastus, lisää lapsia, uusi elämäntyyli, uusi asunto... mikä vain noista tai ei mikään.
[/quote]
Miksi sinun piti löytää sellainen työ, johon kuului luotaisetuna asunto? Miksi et vain vuokrannut asuntoa? Niitäkin kun voi vuokrata yksityisiltäkin markkinoilta ihan kalustettuna..
[/quote]
Ei tarvinnut, mutta kyseisessä hommassa se vaan yleensä kuuluu luontaisetuihin. Miksi olisin siis siitä kieltäytynyt ja vuokrannut asunnon pienellä palkallani? No ihan sama, elin sun mielestäsi silloin väärin, enkä ole edelleenkään itsenäistynyt, mutta mun elämä on mun omasta mielestä ollut mielenkiintoista ja se on tärkeintä.
[/quote]
Niin eli mitähän asioita olet siis joutunut itse hoitamaan..? työluvat, sähkösopimukset, vuokranmaksut, pankkitilin aukaisut,netti- ja puhelinliittymät ? Et varmaan mitään näistä.. Ihan normaaliin elämään kuuluvia asioita, mutta helkkarin vaikeita, jos ei puhu maan kieltä..
Kuinkahan moni meistä on saanut sitä taivaallista seksiä ja vieläpä siinä parisuhteessa?? Ja kuinka moni meistä on saanut maistaa kaikkia elämän "sulkaalaatuja" että tietää mikä se kyllin hyvä on? Ja sitten tyytymättömänä tavoittelee koko elämänsä kuuta taivaalta??? Eikös tärkeää ole se että on itse tyytyväinen elämäänsä??? Ei sitä kannata vertailla. Ennen ihmiset oli onnellisempia koska kun itsestä tuntui hyvältä, elämä tuntui hyvältä. Nyt ihmiset keksittyy miettimään mikä toisella on paremmin, eikä elämä tunnu ikinä hyvältä. Tärkeää on VAIN JA AINOASTAAn se, mitä asiat merkitsee itselle, ei se onko jollain jotain "parempaa".