Lue keskustelun säännöt.
Mistä olen jäänyt paitsi, kun vakiinnuin ekan seurustelukumppanin kanssa?
27.09.2012 |
11 vuotta kestänyt suhde, olemme molemmat parikymppisiä. Naimisissa, yhteinen koti ja lapsi jne. peruselämää. Vähän väliä palstalla säälitään niitä, jotka ovat tämmöiseen elämään päätyneet. Epäillään kykyä tavata muita ihmisiä, nuoruuden ohikiitämistä ja liian nopeaa sitoutumista. Vaan kun tämä mieheni oli silloin -ja on nytkin- ainoa ihminen, jonka kanssa olen halunnut olla. Kaverit ovat tulleet ja menneet, mutta tämä ihminen on erilainen. Sellainen jonka kanssa jaksan ja tahdon olla.
On vaikea kuvitella, millaista elämäni olisi, jos olisin eronnut hänestä ja viettänyt samanlaista nuoruutta, mitä valtaosa parikymppisistä kavereistani viettää nyt. Jatkuvaa kännäystä, biletystä jossain itä-blokin halpamaissa, lävistyksiä, tatuointeja, vaihtuvia suhteita ja seksuaalisia suuntauksiakin. Kuulostan varmasti tiukkapipolta mutta sitä en ole; koen vaan heidän elämäntapansa niin outona ja erilaisena, etten oikein osaa suhtautua siihen. Minulla ei ole juurikaan keskusteltavaa näiden ihmisten kanssa nykyään koska en osaa samaistua heihin (ja toistepäin).
Niin että mistä jäin paitsi?
Kommentit (73)
Jokainen meistä on erilainen, jokaisen meidän puoliso on erilainen ja jokaisella meistä on erilainen parisuhde.
Itse teinirakkauteni kanssa onnellisesti yhdessä ja olen siihen tyytyväinen. Voihan toki olla, että jossain olisi joku toinen mies jonka kanssa saisin megalomaanista seksiä ja elämämme olisi kuin satua. Voi olla, että myös teillä joilla on ollut useita kumppaneita, on jossain vielä joku mies joka on vielä parempi kuin nykyinen. Kuka tietää?
En kuitenkaan ymmärrä sitä, että hyvä mies ja hyvä parisuhde olisi pitänyt heittää romukoppaan vain sen vuoksi, että lähtee etsimään jos löytäisi jostain jotain vielä parempaa. Jokainen varmaan tietää niitäkin parisuhteita mitkä ovat kaatuneet kun toinen lähtee etsimään jotain parempaa ja päätyy elämään katkerana yksin ex: n perään haikaillen.
Ei elämää voi elää siten että koko ajan pitää tavoitella jotain lisää. Jos on nyt onnellinen ja rinnalla on hyvä puoliso niin miksei voi tyytyä siihen?
Monelta puuttuu kyky sitoutua ja elää tasapainoista normaalia elämää, koko ajan haetaan jotain extreme-kokemuksia ja parisuhteesta lähdetään kun toinen alkaa kyllästyttää tai tulee vastoinkäymisiä. Tällaiset ihmiset eivät ikinä pysty ymmärtämään sitä mitä meillä, jotka olemme olleet yhdessä esim. 20 vuotta, on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen meistä on erilainen, jokaisen meidän puoliso on erilainen ja jokaisella meistä on erilainen parisuhde. Itse teinirakkauteni kanssa onnellisesti yhdessä ja olen siihen tyytyväinen. Voihan toki olla, että jossain olisi joku toinen mies jonka kanssa saisin megalomaanista seksiä ja elämämme olisi kuin satua. Voi olla, että myös teillä joilla on ollut useita kumppaneita, on jossain vielä joku mies joka on vielä parempi kuin nykyinen. Kuka tietää? En kuitenkaan ymmärrä sitä, että hyvä mies ja hyvä parisuhde olisi pitänyt heittää romukoppaan vain sen vuoksi, että lähtee etsimään jos löytäisi jostain jotain vielä parempaa. Jokainen varmaan tietää niitäkin parisuhteita mitkä ovat kaatuneet kun toinen lähtee etsimään jotain parempaa ja päätyy elämään katkerana yksin ex: n perään haikaillen. Ei elämää voi elää siten että koko ajan pitää tavoitella jotain lisää. Jos on nyt onnellinen ja rinnalla on hyvä puoliso niin miksei voi tyytyä siihen? Monelta puuttuu kyky sitoutua ja elää tasapainoista normaalia elämää, koko ajan haetaan jotain extreme-kokemuksia ja parisuhteesta lähdetään kun toinen alkaa kyllästyttää tai tulee vastoinkäymisiä. Tällaiset ihmiset eivät ikinä pysty ymmärtämään sitä mitä meillä, jotka olemme olleet yhdessä esim. 20 vuotta, on.
-Särkyneestä sydämestä
- huoran maineesta
- sukupuoli taudista
- pettymisistä
- mitä näitä nyt on...
Eli et mistään, onnea :)
Se ei ole mitään "pimeässä peiton alla kerran viikossa"-tasoista jyystämistä, vaan meillä on rikas seksielämä. Osa kun tuntuu kuvittelevan, että varhain vakiintuneilla seksi olisi lähes poikkeuksetta tylsää tai jopa huonoa.
AP
Varhain vakiintuneilla voi olla paras seksielämä mitä on, koska ovat tunteneet toisensa pidempään, ovat toistensa ensimmäiset ja uskaltavat kokeilla yhdessä uusia asioita, kun tietää, ettei toinen mene kehuskelemaan sitten kuinka "exän kanssa tehtin tätä ja exäkin teki näin".
:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin meillä yhteistä elämää vasta 8 vuotta, mutta naimisissa ollaan viidettä vuotta ja on lapsia.
En pidä tällaista asiaa kirkkaana kruununa, mutta olen itsekin ihmetellyt miten moni suorastaan moittii valintojani. En tiedä olisiko maailmasta löytynyt vielä täydellisempää puolisoa minulle, mutta enpä välitä sellaista etsiäkään.
Minä muuten menetin myös neitsyyteni miehelleni. Joten siinäkin mielessä olen varmaan "menettänyt paljon"..
Ihan oikeesti, 11 vuotta kestänyt suhde, ja olette parikymppisiä? Siis "yhdessä olo" on alkanut joskus 9-11- vuotiaana? Jos näin on niin missä vaiheessa se on ollut keveruutta, missä vaiheessa muuttunut "seurusteluksi"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 34 ja ollut saman miehen kanssa 19 vuotta, eli 15-vuotiaasta asti. Asuimme kuitenkin erillämme kunnes olimme yli parikymppisiä ja oli varaa ostaa oma talo. Nuorempina biletimme tietysti kavereiden kanssa, mutta kuitenkin maltillisesti ja aina samassa porukassa. Nykyään elämme tavallista perhearkea ja olen tyytyväinen. Minulla on edelleen kavereita jotka eivät ole löytäneet elämänsä miestä ja ovat surullisia siitä kun heillä ei ole lapsia ja perhettä! Joten mielestäni et ole jäänyt mistään paitsi vaikka olet vakiintunut jo nuorena etkä ole pelehtinyt 20 eri miehen kanssa :).
koen vaan heidän elämäntapansa niin outona ja erilaisena, etten oikein osaa suhtautua siihen. Minulla ei ole juurikaan keskusteltavaa näiden ihmisten kanssa nykyään koska en osaa samaistua heihin (ja toistepäin). Niin että mistä jäin paitsi?
No ainakin ripauksesta avarakatseisuutta. Pidät itseäsi selkeästi parempana ihmisenä. Ei muihin ihmisiin (siis näihin sinua alempiin) tarvitse "samaistua" tai ei tarvitse olla elänyt samanlaista elämää, että ihmisten kanssa osaisi keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeesti, 11 vuotta kestänyt suhde, ja olette parikymppisiä? Siis "yhdessä olo" on alkanut joskus 9-11- vuotiaana? Jos näin on niin missä vaiheessa se on ollut keveruutta, missä vaiheessa muuttunut "seurusteluksi"?
Parikymppisellä 20-29 vuotiasta.
Tapasimme teineinä netissä ja myöhemmin livenä (asuimme eri paikkakunnilla). Siitä päivästä lähtien, kun vaihdoimme puhelinnumeroita, ei ole mennyt päivääkään ettemme olisi olleet tekemisissä edes puhelimen välityksellä.
Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut rehvastella pitkällä suhteella, vaan saada tietää että mitä ovat nämä kuuluisat "jäät niin paljosta paitsi"-jutut.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vaikea siinä on jutella mistään, eivät yhteiset muistot lapsuudenajoilta kanna loputtomiin kun elämäntyylit ovat aivan erilaiset ja mielipiteet myös.
AP
Tapasimme teineinä netissä ja myöhemmin livenä (asuimme eri paikkakunnilla). Siitä päivästä lähtien, kun vaihdoimme puhelinnumeroita, ei ole mennyt päivääkään ettemme olisi olleet tekemisissä edes puhelimen välityksellä. Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut rehvastella pitkällä suhteella, vaan saada tietää että mitä ovat nämä kuuluisat "jäät niin paljosta paitsi"-jutut. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melko nuoria edelleen, et voi siis vielä sanoa mitään siitä miten hyvin teillä tulee menemään.
Voi toki olla, että kaikki menee hyvin. Voi myös olla, että "vapaudenkaipuu 35-40 -vuotiaana kasvaa ylitsepääsemättömän suureksi.
8, mistä keskustelet sellaisen kanssa, jonka kanssa ei löydy mitään yhteistä? Aika vaikea siinä on jutella mistään, eivät yhteiset muistot lapsuudenajoilta kanna loputtomiin kun elämäntyylit ovat aivan erilaiset ja mielipiteet myös. AP
keskustelet "ystäviesi" kanssa vain lapsuudenmuistoista ja menneistä seksikumppaneista, vain ne tekijät yhdistävät? Surullista.
Me puhumme politiikasta, maailman tolasta, parisuhteesta (vaikka ihmisellä olisi ollut vauhdikas menneisyys, ei se sitä tarkoita, ettei osaisi parisuhteessa olla ja siitä keskustella), lapsista, muodista, työstä, harrastuksista... Oikeastaan hyvin harvoin lapsuuden tuttujenkaan kanssa lapsuudesta, saati siitä, montako kumppania kelläkin on ollut!
Ihmeellinen äärimmäisyys-yleistys, johon kirjoittajalla selvästi on jokin tarve.
Minä menin naimisiin 29-vuotiaana. Sitä ennen minulla oli muutama pitkä ja lyhyt seurustelusuhde, joiden kautta opin asioita itsestäni, parisuhteista, miehistä, tarpeistani, toiveistani jne. jne. Ihmeemmin en ole rellestänyt ja bilettänyt missään.
Pitkän suhteen aikana tulee väistämättä jossain vaiheessa jotain ongelmia, kuten vaikka ihastumisia muihin. Voihan olla, että te pystytte käsittelemään niitä asioita yhtä hyvin kuin sellaiset, joilla on monipuolisempaa parisuhdekokemusta. Itsestäni kyllä tuntuu, että paljon huterammalla pohjalla olisin avioliitossani koko loppuelämää ajatellen, jos mies olisi ensimmäiseni.
Tuleeko ero varmemmin, jos avioituu ensimmäisensä kanssa? Tällaista tilastoa varmaan vääristäisi se, että joissain alakulttuureissa avioeroa ei hyväksytä, ja näissä samoissa on pakkokin ottaa aviopuolisoksi se ensimmäisensä. (Uskonnolliset ääriliikkeet.....)
yksin asumisesta ja pärjäämisestä.
Itse olen 43v ja sama mies on ollut kohta 20v. Ei nuoruus ole pelkkää kännäämistä ja biletystä. Se on aikuistumista ja itsenäistymistä. Monet tuntemani naiset jotka on suoraan kotoa muuttaneet miehen luo ovat yliriippuvaisia.
en ainakaan ole jäänyt kaipaamaan mitään. Tavattiin miehen kanssa kun olin 18v ja heti synkkasi. Yhdessä oltu nyt 23v ja meidän on niin helppoa ja hyvä olla yhdessä. Lapset tehtiin vasta kolmikymppisenä joten matkusteltiin ja biletettiinikin paljon silloin parikymppisenä. Päivääkään en vaihtaisi pois.