Lue keskustelun säännöt.
Mistä olen jäänyt paitsi, kun vakiinnuin ekan seurustelukumppanin kanssa?
27.09.2012 |
11 vuotta kestänyt suhde, olemme molemmat parikymppisiä. Naimisissa, yhteinen koti ja lapsi jne. peruselämää. Vähän väliä palstalla säälitään niitä, jotka ovat tämmöiseen elämään päätyneet. Epäillään kykyä tavata muita ihmisiä, nuoruuden ohikiitämistä ja liian nopeaa sitoutumista. Vaan kun tämä mieheni oli silloin -ja on nytkin- ainoa ihminen, jonka kanssa olen halunnut olla. Kaverit ovat tulleet ja menneet, mutta tämä ihminen on erilainen. Sellainen jonka kanssa jaksan ja tahdon olla.
On vaikea kuvitella, millaista elämäni olisi, jos olisin eronnut hänestä ja viettänyt samanlaista nuoruutta, mitä valtaosa parikymppisistä kavereistani viettää nyt. Jatkuvaa kännäystä, biletystä jossain itä-blokin halpamaissa, lävistyksiä, tatuointeja, vaihtuvia suhteita ja seksuaalisia suuntauksiakin. Kuulostan varmasti tiukkapipolta mutta sitä en ole; koen vaan heidän elämäntapansa niin outona ja erilaisena, etten oikein osaa suhtautua siihen. Minulla ei ole juurikaan keskusteltavaa näiden ihmisten kanssa nykyään koska en osaa samaistua heihin (ja toistepäin).
Niin että mistä jäin paitsi?
Kommentit (73)
ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :)
Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja asioista yksin vastuussa oleminen on melko lailla eri asia. Sen tietävät ne, jotka ovat asuneet yksin. Ero on kuin yöllä ja päivällä.
yksin asumisesta ja pärjäämisestä.
Itse olen 43v ja sama mies on ollut kohta 20v. Ei nuoruus ole pelkkää kännäämistä ja biletystä. Se on aikuistumista ja itsenäistymistä. Monet tuntemani naiset jotka on suoraan kotoa muuttaneet miehen luo ovat yliriippuvaisia.
Minä en muuttanut suoraan kotoa miehen LUO vaan muutettiin yhteiseen vuokrakämppään, kulut puoliksi jne. Kyllä siinä oppi pärjäämistä ja talouden hoitamista.
Olemme tasavertaisia suhteessa, emmekä ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme.
Roikut lapsissasi tms. Itsenäistyminen on vaikeampaa vanhana.
ja aikoinani ensimäisen seurustelukumppanin kanssa naimisiin mennyt. Vielä ei ole iskenyt mitään vapaudenkaipuuta eikä muutakaan sellaista kriisiä et pitäisi päästä muita miehiä kokeilemaan. Miksi ihmeessä, kun löytyi kerralla hyvä? :) Olen mielestäni onnekas kun olen saanut olla hyvässä ja turvallisessa suhteessa koko aikuisikäni. En usko jääneeni yhtään mistään paitsi.
Minunkin aviomieheni ja lasteni isä on ensimmäinen seurustelukumppanini. Tapasimme minun ollessani 20 ja olin viettänyt tuota ennen pari vuotta aika railakasta elämää.
En koe jääneeni mistään paitsi, mutta tiedostan itsestäni sellaisen huonon puolen, että jos olisin ollut neitsyt tavatessamme, miettisin varmasti silloin tällöin erimielisyyksien yhteydessä suutuspäissäni onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella... Kaikilla näin ei tietenkään ole.
Seurustelusta en ajattele, sitä minkälaista se olisi jonkun muun kanssa. Aikanaan minulla oli erilaisia suhdekiemuroita, vaikken varsinaisesti seurustellutkaan.
En olisi kuvitellut vakiintuvani noin nuorena, mutta niin siinä kävi. Ajattelin että kolmenkympin tietämissä voisi alkaa olla toivoa löytää elämänkumppani ja lapsia en ollut ajatellut haluavani edes tuolloin. No ikää alle 30, naimisissa ja lapsiakin löytyy.
et ole "parikymppinen", vaan "kolmekymppinen". Miten ihmeessä onnistut pyöristämään keski-ikää lähestyvän ikäsi 20:een??
Toiseksi, ilmeisesti kuitenkin on alkanut vihreämpi ruoho kiinnostaa, kun tällaisen aiheen aloitit... ;) Että mitäs parempaa sitä nyt olisikaan tarjolla, ehkä se oma mies ei olekaan ihan niin kiinnostava kuin yrität täällä hehkuttaa...... Nähty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin aviomieheni ja lasteni isä on ensimmäinen seurustelukumppanini. Tapasimme minun ollessani 20 ja olin viettänyt tuota ennen pari vuotta aika railakasta elämää.
En koe jääneeni mistään paitsi, mutta tiedostan itsestäni sellaisen huonon puolen, että jos olisin ollut neitsyt tavatessamme, miettisin varmasti silloin tällöin erimielisyyksien yhteydessä suutuspäissäni onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella... Kaikilla näin ei tietenkään ole.
Seurustelusta en ajattele, sitä minkälaista se olisi jonkun muun kanssa. Aikanaan minulla oli erilaisia suhdekiemuroita, vaikken varsinaisesti seurustellutkaan.
En olisi kuvitellut vakiintuvani noin nuorena, mutta niin siinä kävi. Ajattelin että kolmenkympin tietämissä voisi alkaa olla toivoa löytää elämänkumppani ja lapsia en ollut ajatellut haluavani edes tuolloin. No ikää alle 30, naimisissa ja lapsiakin löytyy.
roikkumisesta yms?
Itsekin olen naimisissa teinirakkauteni kanssa, ikää kohta jo 40-v. Koen, että vaikka olen ollut parisuhteessa, olemme molemmat saaneet elää sellaista elämää kuin olemme halunneet.
Molemmilla on omat intohimot ja tavoitteet elämässään ja toinen tukee niiden tavoittelussa koskee ne sitten työuraa, opiskelua tai mitä milloinkin. Ei kumpikaan roiku toisessa tai lapsissa tai ole läheisriippuvainen reppana vaan ihan itsenäisiä aikuisia olemme molemmat.
Yhteisiä ja omia ystäviä, molemmilla vapaus mennä ja elää omaa elämäänsä. Pääsääntöisesti vietämme vapaa-aikaa kuitenkin oman perheen parissa ihan kotosalla tai yhteisiä ystäviä tavaten.
Meillä on samanlaiset arvot ja ajatukset, perhe on tärkein ja vietämme paljon aikaa lasten kanssa. Ja mitä seksiin tulee niin pakko tunnustaa, se vain paranee koko ajan! Tällä hetkellä meillä on aktiivisempi seksielämä kuin ehkä koskaan aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeasti mitään menetä, jos itse kokee ettei ole menettänyt. Tuossapa se.
Eihan seurustelukumppani/puoliso estä bilettämistä ja hauskanpitoa, ainoa mikä tuosta vapaudesta puuttuu on satunnaiset seksisuhteet.
Aika kultaa muistot, mutta koen että elin elämäni onnellisinta aikaa seurustelun alkuhuumasta lapsen syntymään.
Se, riittääkö oma puoliso koko elämän seksikumppaniksi on paljolti kiinni pariskunnan halutasoista ja tahtotasosta kehittyä silläkin saralla ihmisinä.
Sitten kun suhteeseen alkaa tulla ikää yli 10-15 vuotta, niin ylensä toinen osapuoli alkaa haluta siihen vaihtelua ja jos molemmat ovat siinä mukana, niin seksisuhde senkun syvenee, mutta jos vain toinen, niin tulee tyytymättömyyttä ja miettimisiä.
Itsenäistä elämää olen kuitenkin viettänyt alle 20 vuotiaanakin vanhempieni kanssa virallisesti asuessani. Vietin työni puolesta välillä lyhyempiä ja välillä pidempiä aikoja ulkomailla. Onhan se varmasti kasvattavaa asua yksin ja huolehtia vain itsestään. Mutta siinäkin itsenäistyy aika hyvin kun lähtee vieraaseen maahan, jossa hoitaa vieraalla kielellä ja vierailla käytännöillä ihan arkipäivän asioita.
Ja ei, en kerro mitä tein tuolloin työkseni, on sen verran marginaalihommaa, että joku tuttu voisi tunnistaa ( sehän olisi ihan kauheeta ;D).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja viedä kotiinsa ja tarjota sit aamiaista ;) ynnä muuta. uusiin ihmisiin tutustuminen on ihanaa!
oikeasti mitään menetä, jos itse kokee ettei ole menettänyt. Tuossapa se.
Eihan seurustelukumppani/puoliso estä bilettämistä ja hauskanpitoa, ainoa mikä tuosta vapaudesta puuttuu on satunnaiset seksisuhteet.
Aika kultaa muistot, mutta koen että elin elämäni onnellisinta aikaa seurustelun alkuhuumasta lapsen syntymään.
Se, riittääkö oma puoliso koko elämän seksikumppaniksi on paljolti kiinni pariskunnan halutasoista ja tahtotasosta kehittyä silläkin saralla ihmisinä.
Sitten kun suhteeseen alkaa tulla ikää yli 10-15 vuotta, niin ylensä toinen osapuoli alkaa haluta siihen vaihtelua ja jos molemmat ovat siinä mukana, niin seksisuhde senkun syvenee, mutta jos vain toinen, niin tulee tyytymättömyyttä ja miettimisiä.
Itsenäistä elämää olen kuitenkin viettänyt alle 20 vuotiaanakin vanhempieni kanssa virallisesti asuessani. Vietin työni puolesta välillä lyhyempiä ja välillä pidempiä aikoja ulkomailla. Onhan se varmasti kasvattavaa asua yksin ja huolehtia vain itsestään. Mutta siinäkin itsenäistyy aika hyvin kun lähtee vieraaseen maahan, jossa hoitaa vieraalla kielellä ja vierailla käytännöillä ihan arkipäivän asioita.
Ja ei, en kerro mitä tein tuolloin työkseni, on sen verran marginaalihommaa, että joku tuttu voisi tunnistaa ( sehän olisi ihan kauheeta ;D).
Jep jep,mutta joka tapauksessa sinulla oli se joku, johon turvata ja jonka luo palata. Tilanne on aivan toinen,kun muuttaa sinne ulkomaille oikeasti yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksi ja aamupala jää toki väliin, mutta kyllä meillä ainakin on aika kova meno kun tyttöporukalla biletetään ja pyöritetään miehiä ;D
Uusiin ihmisiin tutustuminen on hauskaa ja se kuuluu asiaan, itse en kuitenkaa koe, että seksi kuuluu osana siihen.
Minä en muuttanut suoraan kotoa miehen LUO vaan muutettiin yhteiseen vuokrakämppään, kulut puoliksi jne. Kyllä siinä oppi pärjäämistä ja talouden hoitamista.
Olemme tasavertaisia suhteessa, emmekä ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme.