Isä riisui 4-6 v. lapset kuin vauvat
Kyllä huvitti katsoa erään isän toimintaa. Toi kaksi lastaan jumppaan, jossa kaikki lapset siis vähintään 4 v. Vuoronperään nosti lapset korkealle patjalle pötköttämään kuin vauvat hoitopöydälle ja riisyi heiltä haalarit ja kengät ja hatut siinä. Kaikki tuon nähneet hymyilivät vaivautuneen huvittuneina, yksi äiti alkoi nauraa.
Yleensä jo 2 v. alkaa itse harjoitella riisumista. Ja noista vanhempi oli jo eskarissa pituudesta päätellen.
Kommentit (7)
Tänään tapahtui Helsingissä. Tosin ei voi tietää oliko mies lasten isä vai esim. isäpuoli joka ei tiedä lasten kanssa olemisesta mitään :-)
Kyllä ne joskus alkaa itsenäisiksi, odota vaan. Kyllä on kummallista kun heti jos tehdään jotain vähän eri lailla eikä saman muotin mukaan kuin kaikki muut oikeaoppiset neuvolan opit absorboineet vanhemmat niin aletaan huvittuneesti katsella.
Eläkää ja antakaa elää.
lapset 4 ja 5 v. Joskus eteisen lattilalla kotonakin. syitä on 2. Haluan hieman hemmotella lapsia, heistä on ihanaa saada joskus palvelua, niin kuin meistä jokaisen. Jos on ollut raskas päivä, tarhaa ja harrastuksia ja menoa, niin saatan tehdä näin, että heillä olisi kaiken kiireen keskellä tunne siitä, että saa hetken helpotusta. Toinen syy voi olla se, että olen itse jostain syystä todella väsynyt tai esim kipeänä ja lapset jostain syystä hankalalla tuulella ja en vaan jaksa käydä läpi sitä pukemisen ja riisumisen patistelua.
niillä taisi olla kiire tunnille, nehän tuli myöhässä.
Ja mitäs sitten vaikka riisuikin.
Tänään tapahtui Helsingissä. Tosin ei voi tietää oliko mies lasten isä vai esim. isäpuoli joka ei tiedä lasten kanssa olemisesta mitään :-)
Mitä sitten jos isä riisui? Tai joku syöttää kolmivuotiasta? Heri kun mä lopetin aamuisin ton pukemisjankuttamisen ja syömispatistamisen alkoi meidän aamut sujua. 5v poikaa avustan pukemaan ja 2 v syötän kun hän katselee iPadiä :) eli se nalkuttava-jankuttava äiti on meillä vähemmän paikalla vaikka mä varmasti olen nyt pilannut lapset peruuttamattomasti.
Se, miten isä lapsensa pukee on ehkä maailman pienin murhe.
Ainahan kerhoissa ja jumpissa näkee vaikka mitä, mut ikinä en ole todistanut tilannetta, jossa kaikki muut "vaivautuneina hymyilisivät" jonkun vanhemmat omalaatuisille tavoille. Vanhemmat kun eivät ole mitään teini-ikäisiä vaan aikuisia. Pääasia, että niitä lapsia hoidetaan!
ajatella (vai ajatteleeko mitään?) kun puen ja riisun päällyvaatteet kohta 4-vuotiaalle pojalleni joka aamu ja iltapäivä kun vien hänet hoitoon/haen hoidosta. En nyt sentään laita selälleen pötköttämään :D mutta sylissä puen.
Ja syy siihen on niinkin yksinkertainen (ja typerä, joo joo) että mä en kertakaikkiaan jaksa riihetä lapseni kanssa siitä pukemisesta. Muutenkin kovatahtoinen ja kovaääninen mukula, yritän siis helpottaa meidän rutiineja niin paljon kuin pystyn.
Ja siis lapsi osaa kyllä pukea melko hyvin itsekin, JOS viitsii. Päiväkotiin meno ja sieltä lähtö ei vaan yleensä ole näitä hetkiä, että viitsisi...