Auttakaa, miten yli abortista?

Olen itse abortin kokenut pienten lasten äiti. Vaikeassa elämäntilanteessa olin, kaikin tavoin.



En kadu, koska osaan projisoida asiat oikeaan mittekaavaan.



Kuitenkaan te aborttihörhöt ette lue näitä ketjuja riittävällä intensiteetillä tai haluatte ohittaa ne kertomukset, jotka saattaisivat näkemystänne muuttaa. Olen koko hedelmällisen ikäni joutunut tallomaan seksuaalisuuteni jonnekin lattiakaivoon: hormonaalinen ehkäisy ei sovi ja kierukkakin jouduttiin poistamaan. Kondomi pettää jossain vaiheessa, sen on fakta.



Seksistä pidättäytyminen on tehnyt vamman minuun, en ole riittävä nainen ja halut ovat kuitenkin olemassa. Mies kärsii jne.



Myöhemmin tapasin liudan naisia, jotka ovat kokeneet saman: joillakin oli jo lapsia, joillekin tuli myöhemmin abortin jälkeen.



Sinä itse tiedät, mitä kykenet ja jaksat. Tällaisena aikana köyhyydestäkään ei välttämättä pääse eroon. Miehen kanssa opintovelkaa kamalasti ja työttömänä minä nyt. Miehellä vain tämä kesä töitä. Kotona koululainen, joka kyselee, miksi meillä ei ole rahaa mennä edes huvipuistoon jne. Kaverit syrjivät jne.

et koskaan pääse yli vaan elät sursn kanssa

on opinnäytetöitä, graduja ja tutkimusta muutenkin.

Aikaa siitä on kulunut jo turkasen paljon. ja omia lapsia on jo useampi. mutta ikävä kyllä en taida ikinä päästä asiasta yli:(

kokemusta on.

että katuu aborttiaan etenkin silloin, kun on 50v ja lapseton.

Teet niinkuin itsestä parhaalle tuntuu.

Teet niinkuin itsestä parhaalle tuntuu.

JOS tilanne olisi toinen=(

aborttia vuosittain ja suurin osa ensikertailaiselle.



Ne 10 tuhatta kuusisataa ja jotakin eivät ole täällä kertomassa asioistaan ja jatkavat elämäänsä. Osa näistä "masennuin abortistani" ovat hihhuliporukan viestejä, joita ei kannata noteerata. Heille sikiö on tärkein äidin tilanteesta välittämättä.



Jos ajattelet, että teillä on mahdollisuus selvitä, pidät lapsen ja sillä sipuli! Mutta jos on jotakin muuta, mikä painaa vaakakupissa, voit miettiä sitä toistakin vaihtoehtoa.



Meuhkataan, että abortin tehneet masentuvat ja käyttävät mielenterveyspalveluja, mutta miltä lienee tuntua naisesta, joka antaa pois lapsensa? Sekään ei kuulkaan ole helppoa! Lapsi saa myöhemmin tietää olevansa adoptoitu ja käy kriisin hänkin. Tai jos asiat menevät huonommin, köyhyyttä, mielenterveysongelmia, parisuhde kariutuu, päihdeongelmaa, huostaanottoja jne. Huostaanottoja joka vuosi yli 2000. Joku äiti senkin käy läpi!



Ei ole mitään oikeata ja väärää. Nettipalstalle eksyminen ja vastauksen etsiminen on pahin mahdollinen tapa selvittää asia, koska kukaan ei tiedä kirjoittajan omaa tilannetta, mielentilaa, parisuhdetta, terveyttä jne. Tuntematon ihminen ei voi sanoa, että näin on tehtävä ja piste!



Se tuntematon kirjoittaja ei ole enää näiden keskusteluketjujen jälkeen millään tavalla naisen elämässä mukana, oli sitten pidetty lapsi tai abortti.

Laita siihen kommenttiisi aina loppuun "AP" niin tiedetään että alkuperäsiviestin kirjoittaja on linjalla :)

aborttia. Olin kolmen lapsen äiti ja juuri päässyt opiskelemaan kun tulin vahingossa raskaaksi. Olin sillon ja olen yhä edelleen sitä mieltä että päätos oli ehdottomasti oikea, en mieti asiaa sen kummemmin.

Mies on sitä mieltä, että kyllä me pärjätään vaikka se vähän haastavaa voi olla. Huh huh, en kyllä ymmärrä miten te voitte vaan tehdä lapsia? Tuntuu että hirveä huoli ja vastuu kaikesta ja rahasta ja omasta kyvystä vanhemmaksi jne...

Hei ap!

Väistämättä teksteistäsi tulee tunne, että haet hyväksyntää asialle, jota et itsekään ole hyväksynyt, etkä edes päättänyt. Vähän kuin hakisit "lupaa" tehdä se äärimmäisin, vaikka vaihtoehtona taitaa edelleen olla myös lapsen pitäminen...? No, tällainen fiilis vain tulee, voin toki olla väärässä, minäkin... :)

Mutta mitä tähän kirjoitukseesi tulee - muistathan, ettei hyvässä parisuhteessa (joka sulla näemmä on, hienoa!) tällaisia asioita päätetä yksin. Joo, vartalo on naisen, riskit on naisen, käytännössä päätös on loppukädessä naisen. Mutta kuuntele myös miestäsi. Kyseessä on myös hänen lapsensa (jos niin päätätte; vielähän se on pelkkä alkio, ei ole tarkoitukseni siis tunteellistaakaan asiaa liikaa).

Vaikutat todella vastuulliselta ihmiseltä. Pelkäät jo etukäteen vastuuta ja epäilet kykyäsi vanhempana. Tiedätkös, juuri niin sun kuuluukin tuntea. SE on sitä vanhemmuuteen kypsymistä. Itsensä kyseenalaistaminen, kauhuskenaarioiden pohtiminen, "me ei ikinä pärjättäis"... Ja huomaat, että kun olet ne pahimmatkin vaihtoehdot käynyt mielessäsi läpi (köyhyys, pelko, suuri vastuu), eivät ne niin pelottavia olekaan. Vastuuseen kasvaa, lapsi ottaa mieluummin läheisyyden kuin materian jne.

Ei kai kukaan ihminen ole valmis vanhemmaksi tuosta noin vaan. Kaikki me olemme käyneet läpi noita samoja tunteita ja pakokauhua, onko minusta tähän... Mutta sitä varten odotammekin lasta 9 kuukautta (niin joo ja vähäsen sen sikiön kehityksen vuoksi myös :D ); vähintään sen aikaa kestää kypsyä ajatukseen: minusta tulee äiti/isä. Ja voin kertoa, ettei sitä sittenkään ole valmis. Olen ollut äiti 7 vuotta, enkä ole lähellekään valmis. Opin koko ajan uutta ja joudun aina uusiin tilanteisiin lapsen kehittyessä. Mutta niin vaan niistä selvitään, kun perusluotto on kuitenkin siihen, että minä olen tämän lapsen paras äiti. Sinä olet omasi.

Muistathan, että et myöskään enää ihan kaikkein hedelmällisimmässä iässäkään ole; uskallatko oikeasti ottaa riskin siitä, että kun aika ja paikka on sinulle sopiva, tulisitkin noin vain raskaaksi? Abortista varmaan pääsisitkin yli, mutta siinä hetkessä kun tajuat yrittäneesi vuoden, voi olla että hienoinen katumus käväisisi mielessäsi... No, ei tämäkään mikään välttämätön skenaario ole, ihan hyvin voit raskautua helposti uudelleenkin, mutta kun kukaan ei voi sitä luvata.

Suhtaudun aborttiin järjellä niin kuin sinäkin näemmä, eikä minulla ole mitään intressiä puhua sinua siitä ympäri. Itsehän te päätöksen teette (toivottavasti siis miehesikin sana painaa!) ja jos päädytte aborttiin, varmasti osaat työstää sen mielestäsi. Tuntuu kuitenkin ettet aidosti sitä ehkä halua, ja ehkä haluan rohkaista sinua menemään sen riman toiselle puolelle, sille pelottavammalle, kuitenkin paljon antavammalle puolelle...

Ja vielä lopuksi; itse suuria päätöksiä miettiessäni muistan aina viisaan ystäväni sanat: "Kumpaakin päätöstä tulet katumaan. Valitse se, jota tulet katumaan vähemmän." :) On olemassa mahdollisuus, että tulet katumaan aborttia, mutta montako äitiä tiedät, jotka katuvat lapsen saamista?

Toivon sulle rohkeutta päätöksentekoon! :)

eikä pidäkään päästä. Seksistä tulee raskaaksi, niin opetetaan nuoria.

eikä pidäkään päästä. Seksistä tulee raskaaksi, niin opetetaan nuoria.

itselleni tehtiin abortti kun olin 15 vuotias.

Vieläkin välillä mietin että mitä jos olisin sillon valinnut toisin. Abortti ei ole unohtunut vaikka aikaa siitä on jo 17 vuotta ja yhden lapsenkin olen tehnyt.

varsinkaan sen jälkeen kun uusia lapsia olisin saanut, miettisin olisiko tullu poika vai tyttö ja minkälainen persoona ylipäätään.

enkä voisi kuvitellakaan tekeväni. Tietääkseni suurin osa sen tehneistä sitä katuu ainakin jossain määrin.



Elämäntilanne tuskin koskaan on täydellinen kenellekään vauvan tulla.

Hei,

Mitä tarkoittaa "huonoin aika ikinä"? en oikein osaa antaa "neuvoa" suuntaan tai toiseen, kun ei tiedä mitä se lause teillä tarkoittaa.

Olisiko adoptio mikään vaihtoehto?

Ei lapsia. En oikeasti voi kertoa tarkkoja yksityiskohtia elämästämme sillä pelkään että joku tunnistaa minut. En voi kertoa tästä kenellekään, sillä itsekin tuomitsisin oman toimintani!

Kyllä siitä suuri osa pääsee yli, lukeudun heihin, ei tehnyt kohdallani jälkikäteen tiukkaa, sitä ennen kyllä.