Minulla on kaksi aviomiestä. Tämä aiheuttaa jonkin verran
hämmennystä lähipiirissä.
Viranomaiset eivät tiedä, eivät ole vielä (onneksi) hoksanneet.
Toinen mieheni on ranskalainen, (avioiduimme ranskassa 1997) ja toinen mieheni suomalainen. (naimisiin 2002)
Asumme kaikki yhdessä suomessa.
Ranskalainen mieheni itse alunperin ehdotti tätä minulle, jolloin aluksi kieltäydyin.
Myöhemmin kiinnostuin asiasta, siihen vaikutti myös seikka, että ranskalainen mieheni koki idean erittäin kiihottavana.
Erikoista, mutta joillekin läheisillemme hämmentävää--vielä näin monen vuoden jälkeenkin.
Olenko outo?
Kommentit (8)
jotka hyödyttivät molempia osapuolia.
Ap
Jos minä kuolen, kaikki lapseni perivät, ja sen lapsi, jonka isä kuoli, perii häneltä.
Loogisesti.
p
puoliso perii puolet ja lapset toisen puolen? Pystyykö tätä ohittamaan edes testamentilla, avioehdon kautta vissiin onnistuu. Eli silloinhan eka mies perii koska ensimmäinen avioliitto on se lainvoimainen viranomaisten silmissä jos siihen tulee.
Ajattelisi että edes jonkinasteista mustasukkaisuustta olisi? Ei sillä, upea juttu jos kaikille sopii ja ilmeisesti sopii kun on noin kauan toiminut! Go girl, go!
Olemme kaikki onnellisia tilanteessa jossa olemme.
Toki hetkellisiä riita ja mustasukkaisuus hetkiä tulee, mutta niin kaikenlaisissa suhteissa.
Pääsääntöisesti pidämme tästä, koska minä pysyn aina onnellisena---onhan minulla kaksi niin erilaista miestä vierelläni.
Eri tarpeille eri tyydyttäjä.
Tosin rakastelen molempien kanssa, fiiliksen mukaan.
Olemme jopa tehneet sen kolmistaan, kun on oikein fiilis päällä...=))
Nukumme kaikki omissa sängyissämme.
ap
Jos on lapsia, he perivät. Lesken ja kuolleen (pesän) välillä tehdään ositus eli kummallekin oma omaisuus ja jos ei ollut avioehtoa, niin vähemmän omistava saa tasinkona enemmän omistavalta, niin että menee tasan... lesken ei kuitenkaan ole pakko luovuttaa kuolinpesälle tasinkoa. Tämä sille joka ihmetteli, että eikös puoliso peri.
Ymmärrän ehkä jotenkin vielä sen että on kaksi miestä, mutta miksi sen toisen kanssa piti mennä naimisiin? Miksi ette voineet vaan asua kimpassa kaikki kolme? Meinaan ihan noin lainpuitteissa miksi ehdoin tahdoin rikkoa lakia kun homman voisi hoitaa laillisestikin?