Keskenmenon kokeneet kuumeilijat - kokemuksia

Voiko liittyä mukaan keskusteluun?

Sain keskenmenon elokuussa, kun viikkoja piti olla 11+4. KKM ja sikiö vastasi noin viikkoa 7. Tämä olisi ollut meidän esikoinen, ja sai alkunsa jo yk 3. Koko alkuraskauden mulla oli tunne, ettei kaikki ole hyvin. Lisäks mulla oli aivan hirveitä kipuja viikoilla 5-6..  olen näin jälkeenpäin miettinyt, että keskenmeno koitti silloin käynnistyä, mutta jostain syystä vuoto ei alkanut ja keho ei vaan päästänyt raskautta loppumaan. Paria päivää ennen np-ultraa aloin sitten vähän vuotamaan, jolloin viimeistään olin jo melko varma, että tämä on tässä.

Tästäkin huolimatta ne sanat, ettei sykettä näy, oli järkyttävät. Ja ne kivut, joita koin lääkkeiden ottamisen jälkeen oli jotain aivan käsittämätöntä. Olin jo lähdössä sairaalaan, kun luulin kuolevani, mutta just sillon kivut helpotti ja vuoto alkoi lorisemalla. Kävin kolmen viikon päästä tästä jälkitarkastuksessa ja kaikki oli tullut ulos.

Tämän jälkeen on ollut yhdet kuukautiset ja toiset ilmeisesti alkaa tänään tai huomenna. Miten menkkojen alkaminen onkaan NÄIN kova pettymys, vaikka ei yritystä ole kovin kauaa vielä edes takana :( Tiiän, että meidän ajoitus tässä kuussa meni miehen töiden takia vähän pieleen, mutta silti elättelin toiveita. Tuntuu jotenkin niin vihaiselta ja katkeralta! En haluaisi nähdä ketään raskaana olevia.

Mä nyös itken tosi usein tätä keskenmenoa. En oikein tiedä, mitä siinä itken. Ehkä sitä menetettyä unelmaa.

Mutta tosiaan, tällaista tarinaa mulla. Huomenna taitaa olla taas kp 1/28. Huoh.

Heips,

Käydäänkö täällä vielä keskustelua aiheesta? 

Ei hirveesti ole ollut aktiivista porukkaa :/ mutta kiva jos käytäisiin. 

Kohta on kulunut kuukausi omasta keskenmenosta, eikä menkkoja vaan kuulu :/

Vaimomamma: muistan että ollaan oltu samassa ryhmässä keskustelemassa, ja nyt olemme taas samassa tilanteessa. Itselläni oli km lääkkeillä 2 viikkoa sitten. Itse kaipailisin vertaistukea ja että saisin keskustella aiheesta jonkun sellaisen kanssa, kuka on kokenut saman. Jokatoinen päivä itken ja tuntuu että kaikki hajoaa. Välillä pystyn ajattelemaan suht positiivisesti tulevasta. Mielelläni liittyisin johonkin suljettuun ryhmään tai johonkin missä voisi keskustella salaisesti, onko sellaisia aiheeseen liittyen?

Hei vaan kaikille!

Voimia keskenmenon kokeneille ja hirmuisesti onnea uudelleen raskautuneille.

Haluisin purkaa tuskaani ja jakaa tarinani.

Heinäkuun lopussa poistatin kierukan ja heti seuraavalla viikolla oli ovulaatio josta heti raskauduin. Voi sitä ilon määrää kun niin pian kuudes lapsi ilmoitti tulostaan. Olin innoissani, vaikka minua pelottikin kovasti. Rv 7 kieppeillä vessa reissulla tuli hieman verta pyyhittäessä joka säikäytti. Kävin yksityiselle alkuraskauden ultrassa siellä oli pieni möykky ja sykkivä sydän. 

Mummoni oli vasta kuollut ja haudattu joten kävin usein hautuumaalla ja lähes joka käynnillä kierrellessä kohdalleni sattui hautoja jonne oli pieniä kuolleena syntyneitä haudattu. Tunsin surua ja vanhempien tuskaa aina löytäessäni tällaisen haudan.

Np ultra oli 11+5 ja siellä oli Villi Ipana joka riehui villinä. Vilkutti ja potki. Saatiin monen monta ultrakuvaakin. Tämän ultran jälkeen uskalsin ihan tosissani olla tosiaan onnellinen. Olin aivan varma, että kaikki tulee menemään hyvin. Laskettuaika oli 29.4.2015. 

Kotidopplerilla muutamaan otteeseen kuuntelin sykkeitäkin ultran jälkeen. Mutta olin aika laiska sitä käyttämään. Tissit kasvoi ja oli kipeät. Muutenkin oli olo, että kaikki on hyvin.

Rv 13+ tai jotain sinnepäin näin unta, että olin tavaratalon rappusilla pieni vastasyntynyt poikavauva sylissäni. Hellin ja paijasin poikaa ja olin niin onnellinen. Se tunne oli niin selvä. Ihana rakas poikani. Tavaratalossa alkoi ammuskelu ja juoksin henkeni edestä suojaten poikaa kunnes näin joukon sotilaita joiden luokse juoksin turvaan ja heräsin. Hämmästelin unta, että jaa onko enne uni ja neljäs poika tulossa.

Tämän unen jälkeen muutaman päivän päästä dopplerilla etsin sykkeitä joita en löytänyt, mutta en kauaa jaksanut etsiä kun ei niitä aina niin helposti löydy. Mutta en yhtään siis en yhtään huolestunut.

Tämän viikon keskiviikkona minulla oli rv 15+0 kun menin neuvolalääkärille. Neuvolatäti otti rutiini kokeet ja ihmettelin kun hemppa oli noussut edelliskerran 117 jopa 128, vaikka minulla hemppa joka raskaudessa laskee läpi raskauden ja jossain vaiheessa joutuu rautaakin syömään. Myös verenpaineet oli korkeammat kuin yleensä, mutta hoitajan mielestä kuitenkin normaalit. Lääkärin kanssa juteltiin perus asiat ja lääkkeet läpi. Teki sisätutkimuksen ja rupesi etsimään sykkeitä. Ei löytynyt ja käski välillä kävellä ja itse venytteli selkää. Uudelleen etsi ja etsi. Sanoi, että ei tässä varmaan mitään hätää kun on näitä vatsanpeitteitä niin voi olla vaikea löytää. Kuulin lievän paniikin hänen äänessään, mutta vakuutteli, että kaikki on varmaan ihan hyvin, mutta nyt kuitenkin täytyy varmuudeksi ultraan mennä kaupungin toiseen neuvolaan. Soitti sinne tulostani. Käväsin kotona välissä ja kaivoin edelliset 5 äitiyskorttia ja tarkistin miten on äänet kuuluneet ja saman lääkärin tekemänä oli sykkeet löytynyt jopa 14 viikolla vatsanpeitteistä huolimatta. Silloin vähän säikähdin, mutta jaksoin edelleen uskoa, että kaikki on hyvin.

Toisessa neuvolassa ihana hoitaja otti minut vastaan ja vei ultraushuoneeseen. Samantien kun kuva ruutuun ilmestyi niin näin itsekkin pikkuisen jokanökötti paikallaan kädet edessä aloillaan ja jalat myös. Vaikka hoitaja mitä teki niin ei se liikkunut. Silloin pääsi parku. Miten näin voi tapahtua ja tässä vaiheessa. Hoitaja rauhoitteli ja sanoi, että ei hän valitettavasti sykettä löydä. Mutta sanoi, että lääkärin täytyy vielä asia tarkastaa. Jouduin käytävälle odottamaan itkuisena. Siellä oli nuori kaunis äiti ison suloisen mahan kanssa. Hän katsoi todella säälivästi. Pian lääkäri tulikin ja taas ultrattiin. Sama tulos ei sykettä ja ei liikettä. Itkusta ei tullut loppua. Lääkäri oli tosi nuiva. Sellainen jolta puuttuu kokonaan myötätunto tms. Sanoi, että tilastollisesti joka kuudes raskaus menee kesken ja sullahan on jo viis joten....sanoin, että olisin tämänkin halunnut. Se on vain elämää tokaisi lääkäri. Oli aivan paska olo. Niin kuin tuo nyt helpottaisi. Olisi ollut parempi kun olisi ollut ihan hiljaa. Lähdin sanomatta mitään ja menin vessan ovelle. Tuo nuori kaunis äiti juuri tuli ulos vessasta ja pyysi anteeksi. Eihän vessassa käyntiä tarvitse pyytää anteeksi, mutta hän oli varmaan hieman hämmentynyt ja ehkä jopa huolestunut minusta. Tuo anteeksi tuntui 100 kertaa myötätuntoisemmalta kuin lääkärin sanat.

Kotiin tultua olin ihan sekaisin. Itkin vain ja odotin soittoa sairaalasta. En edes saanut kunnon ohjeistusta. Luulin, että sairaalaan pääsee samantien. Torstaina soitin itse sairaalaan ja minulle luvattiin soittaa samanpäivän aikana. Soitto tulikin, että ottavat yhteyttä perjantaina. Hämmentyneenä jäin odottamaan perjantaita. No perjantaina kätilö soitti, että tiistaina tulet ultraan jossa vielä tarkistetaan tilanne ja sanoin, että ei siellä elämää ole näin sen itsekkin. Sanoi, että tarkistetaan viikot ja juttelu lääkärin kanssa ja sitten vielä hoitajan kanssa keskustelua. Itse tyhjennys olisi luultavasti keskiviikkona. Tuntui ihan sairaalta, että pitää viikko odottaa tyhjennystä kun tietää kantavansa sisällään kuollutta sikiötä. Yritin kovasti kysyä häneltä tietoa tulevasta, mutta edelleen jäin hyvin epätietoiseksi tulevasta. Onko se tyhjennys tapa sitten niin erillainen jos sikiö on menehtynyt viikolla 12 kuin lähempänä viikkoa 15. En tiedä. Oikeasti en tiedä mistään mitään. Haluan saada tämän päätökseen, mutta tuntuu, että päivät matelee. Ahdistus ei ainakaan helpotu. Päivät vielä menee kun on niin paljon hommaa näissä jo olemassa olevissa lapsissa. Mutta välillä tuntuu, että voimat loppuu ja iltaan on ikuisuus. Ilta kun saapuu niin saapuu tyhjyys. Epätoivo iskee ja kyyneleet valuu poskille. Sängyssä joka ilta kokeilen tuntuisiko kohtu yhtään isommalta, mutta ei. Tissitkin on lässähtäneet tedon jälkeen.

Minä en jaksa käsittää miksi tässä tilanteessa annetaan ihmisen pärjätä omillaan jopa viikon verran? Tämä on ja tulee olemaan elämäni pisin viikko. Itse olisin omakohtaisesti halunnut tyhjennyksen/synnytyksen heti jotta voin yrittää jatkaa elämääni. Keskusteluapuakin olisin tarvinnut heti. Minut tavallaan jätettiin aivan yksin ilman mitään tietoa tai tukea.

Tänään on sunnuntai ja selkää särkee. Paristi on pyyhkiessä tullut ihan mini veri viiru. Pelottaa jos vuoto alkaa täällä kotona kun kuitenkin on nuo viisi lastakin. Toisaalta ehkä helpottaisi kun homma olisi ohi. Mutta kun on lukenut viikkoja kestävistä vuodoista, kaavinnoista ja kohtutulehduksista niin olen pelosta kankea. Minulla on tänä vuonna ollut kaikissa asioissa ns huono tuuri, että olen varma, että tästä ei helpolla selvitä.

Olen myös varma, että olen jotenkin jollakin tavalla itse syypää tähän menetykseen tai, että olen tehnyt jotakin niin suurta vääryyttä, että olen tämän ansainnut. En edes ole uskovainen, mutta kaikenlaista itse syyttelyä on ollut ilmassa.

Kaikki nuo hautausmaa käynnit ja se uni on saanut minut uskomaan, että ne oli vihjeitä minulle, että tässä ei käy hyvin. Toisaalta, vaikka se uni oli pelottava niin oli se myös tavallaan lohduttava, että sain pienen hetken pitää ja paijata pientä suloista vauvaani. Se tuntui niin todelliselta.

Jos vielä joskus saan tilaisuuden uuteen vauvaan niin käyn varmaan jatkuvasti ultrattavana ja en taatusti uskalla onnellisesti odottaa vauvaa ennen kuin vauva on sylissä.

Kunhan tämä tästä etenee niin mieluusti kirjoitan lisää tilanteestani. Tuntuu, että tätä täytyy saada purkaa sydämmeltä. 

Sirppana: Voimia paljon myös sinulle! Itselläni on tunne ettei kenenkään sanat lohduta, vaan enemmänkin ärärsyttävät sanoi ystävä mitä tahansa. Tiedän heidän tarkoittavan hyvää, mutta parempi kuin eivät sanoisi mitään. Kotona on hyvä olla, ja jotenkin turvallista kun ei tarvitse esittää iloista jos en ole sillä tuulella. Sain myös huonoja kokemuksia,( epäammattitaitoista,)neuvolan hoitajan kanssa käydyistä keskusteluista, varhaisultrassa olleelta lääkäriltä sekä myös Kätilöopiston henkilökunnalta. Tuntui etteivät he kukaan tienneet kysymyksiini vastauksia eivätkä vakuuttaneet tiedoillaan. Ehkä he ovat tottuneet näkemään keskenmenoja niin paljon, ettei empatia riitä kaikille. Olin yksin varhaisultrassa ja jälkeenpäin mietin, että ehkä aavistelin ettei kaikki ole ok koska en edes halunnut ystävääni mukaan, mies ei päässyt. Edelleen odotan milloin jälkivuoto loppuu kokonaan.. itselläni on rinnat edelleen kipeät ja isommat sekä vatsani pyöristyi jo selkeästi hyvin ajoissa joten sitäkin katsoessa suututtaa. Kroppa kun ei näköjään palaudu ihan heti. Olen myös syytellyt itseäni, ja miettinyt mitä olen voinut tehdä väärin. Vai olenko vain jotenkin ansainnut tämänkin kuran? Tuntuu pahalta nähdä kaupassakin naisia vatsat pyöreinä, olen heille niin kateellinen. En haluaisi kenenkään muun onnea pois, mutta miksi itselleni ei suotu sitä onnea? 

Olen myös jo valmiiksi miettinyt seuraavaa mahdollista raskautta ja sitä pelkoa, kun menisin varhaisultraan.  Jos kaikki ei olisikaan kunnossa tai menisi myöhemmin kesken. Itselleni lääkkeellinen tyhjennys sujui melko helposti ja kivuttomasti. Sain lääkkeet jotka otin kotona ja vuotoa kesti 12h putkeen. Tämän jälkeen on vähäisempää vuotoa ollut. Särkylääkkeitä otin säännöllisesti sen 12h ajan, pelkäsin kipuja. 

Näin pimeänä syksynä ajatukset ovat olleet aika negatiivisia, mistä löytäisi sitä positiivisuutta? Menisipä aika pian ja voisimme ruveta taas yrittämään..

Mä olen niin pahoillani teidän puolesta, sydämeen sattuu. Voimia teille <3

Luin aikaisemmista viesteistä, että moni on lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen joutunut vielä kaavintaan. Millaista vuotoa teillä tuli lääkkeellisen jälkeen? Itse ajattelin tehdä testin tämän viikon lopussa, ja kerrankin toivon sen olevan nega. Kauan teillä vuoto on kestänyt? 

Nita85: Mulla kesti vuoto reilu 2 viikkoa lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen. Reilun viikon se oli tosi runsasta (verta tuli lorottamalla) ja siitä se sitten pikkuhiljaa alkoi hiipumaan.  Toivotaan tässä tapauksessa sulle negaa, että pääset yrityshommiin mahdollisimman pian! Voimia! <3

Sirppana: En edes löydä sanoja... oon tosi pahoillani myös! Voimia suruun! <3

Jonsteri: Itselläni vuosi 12h runsaasti tyhjennyksen jälkeen ja sen jälkeen on 3,5viikkoa joka päivä tullut (edes) vähän. Kiitos voimista <3 Testi näytti vielä haamua, mutta teen uuden ensiviikon alussa.

Oletteko syöneet rautalääkkeitä pitkän vuodon takia?

Nita85: mulla myös tän toisen keskenmenon jälkeen vuotanut pitkään ja menkat alko loppujen lopuksi 16.11 ja eilen vihdoin loppui ja menkat oli tosi runsaat. Mä olen pikku hiljaa hyväksynyt asian. 

Ystäville on niin kauan puhunut siitä kun se mua on ahdistanut, ja täytyy sanoa mulla on niin ihana ystävä hän tuli silloin heti keskenmenon jälkeen meille ja toi suklaata ja yhdessä itkettiin.

mä en oo ottanut rautatabletteja, mutta jos on heikko olo niin kannattaa.

ehkä meille jo ensi kuussa tai ensi vuoden alussa suodaan terve pieni yksilö <3

Nita85 miten oot nyt jaksanut? (: 

Vaimomamma: Kiitos vastauksesta. Luulin että menkat alkoivat toissapäivänä, kun tuli punaisempaa verta mutta ei sitä hieman runsaampaa vuotoa kestänyt kuin 2päivää ja nyt rupesin miettimään, että mistä tiedän oliko ne kuukautiset vai ei? Olen lukenut että monella ensimmäiset on ollut runsaammat ja kivuliaammat, joten siihen tuo ei täsmäisi. Alkoi jo mietityttämään ettei vaan ole käynyt niin, ettei kohtu ole tyhjentynyt kunnolla ja sen takia vuotaa vielä. Teen tiistaina uuden testin ja jos tulee edelleen haamu, niin soitan sairaalaan ja kysyn neuvoa.  Inhoittaa tällainen tietämättömyys ja arvailu, jota on nyt saanut kestää jo pitkään. Olisi tiedettävä terojen aloitusta varten kiertopäivät.. 

Kiitos kysymästä, ihan hyvin olen nyt jaksanut.  Paremmin ainakin. Tuntuu että hormonit on tasoittunut ja välillä jopa ajattelee positiivisesti ;) Haluaisin vain että tämä olisi ohi ja voisi aloittaa yrityksen uudestaan :) Mites itse olet jaksanut? Ihanaa että sinulla on ystävä jonka kanssa olet voinut jakaa asian.  Olen itsekin keskustellut asiasta ystävien kanssa, mutta en usko että ne jotka eivät ole tätä itse kokeneet, ymmärtäisi miltä tämä tuntuu. Kaupassa ja ulkona huomaan kyllä katsovani vauvamasuja haikein mielin. On tämä niin epäreilua, että joutuu tämmöistä kokemaan. Harmi ettei täällä keskusteluissa ole aktiivista porukkaa. Moni kuitenkin miettii näitä samoja asioita ja olisi mukava jakaa tunteita.

Oletteko ajatellut heti aloittaa uuden yrityksen? :) Peukkuja meille! Hyvät uutiset olisi paikallaan. <3

Nita85:  Mulla myös tuli aluksi vaan pientä ja rustaavaa ja sitten se loppui. Ja meni joku 3 päivää sitten alkoi kunnon vuoto onneksi oli sairaalasta isoja siteitä, mulla ei kummankaan kipuja ollut yhtään. 

Kuinkas kauan sulla on nyt keskenmenosta kulunut?  Mulla tosiaan kesti yli 4 viikkoa että alkoi kunnon menkat. Kotiohjeessa luki että alkaa 2-6 viikon sisällä.

Mäkin halusin jo, mutta annan nyt mielelle ja kropalle aikaa ainakin tää joulukuu vielä. Kuitenkin vauva saa tulla kun on tullakseen. Kaikenlisöksi olin vastannut vauva sivuilla kilpailuun ja voitin sähkökäyttöisen rintapumpun :D noh, toivottavasti ensi vuonna tai viimestään seuraavana sille olisi käyttöä (: 

Niin, keskenmenosta ei hirveesti puhuta vaikka sitä tapahtuu paljon :/ 

Kyllä se kolmas pieni saa nyt pysyä sitten matkassa loppuun saakka! <3

Vaimomamma: Ehkäpä ne sitten sieltä alkaa vielä kunnolla, kerrankin kunnon menkkoja odotellessa :) 

Jospa sen rintapumpun voitto tuo hyvää onnea sinulle :) Eiköhän täältäkin nousta ja iloita raskausoireista vielä jonkun ajan kuluttua. Pakkohan onnen on potkaista meitäkin jossainvaiheessa.

Olen ajatellut niin, että ehkä tällä oli kuitenkin joku merkitys. Vielä en sitä tiedä että mikä, mutta uskon vahvasti että tämäkin opettaa minua paljon ja osaan taas arvostaa tiettyjä asioita vielä enemmän kuin ennen.

Pitäisi nyt saada vauva-ajatukset pyörimästä päästä hetkeksi ja osata nauttia vaikka joulun odotuksesta. Ensivuonna uudet kujeet :) Harmi kun tämmöinen positiivsuus on hetkittäistä tällä hetkellä, eikä ajatukset pysy tällaisina pitkään.Kiva että olet jaksanut kommentoida tänne :) Olen lukenut että jossainvaiheessa täälläkin on keskustelu ollut aktiivista.

Miten sinun ja muiden miehet ovat suhtautuneet keskenmenoihin? 

Nita85: Kyllä ne sun menkat sieltä vielä tulee, ja jos ei ala kuulumaan niin soita sitten neuvontaa.

Sanos muuta, kyllähän se pakko jossain vaiheessa iloksi on muuttua tämä elämä. 

Mä olen juuri yrittänyt miettiä joulua ja töitä ja sitten kun meillä on vielä kylppäriremppa. Ehkä stressi aiheutti kaiken tämän ikävän.

Musta on kiva jutella jollekin kuka on kokenut samaa vaikka ystävät  ja läheiset tukevat silti he eivät tunne sitä mitä olen läpi käynyt. Se tyhjyyden tunne on se pahin kun tunnet ensin että sun sisällä kasvaa pieni ihme ja yhtäkkiä et tunne sitä enään. 

Kaikki meidän läheiset kelle kerittiin kertoa on olleet myös niin surullisia meidän puolesta ja ymmärtäneet.

Keskenmenoja tapahtuu paljon, mutta se on ikävää kun niitä on käynyt jo 2:/ Kyllä sen kolmannen täytyy olla jo hyvä yksilö! Siti mua pelottaa uusi raskaus aika paljon että taas kerkeen innostuu ja sitten tapahtuu jotain kamalaa. 

Taidan ostaa kotiin dopperin, jotta voin kuunnella silloin jos ahdistaa sydänääniä (: 

mites teillä on lähituttavat ottanut vastaan suru-uutisen? 

Oliko tää teidän ensimmäinen raskaus?

Vaimomamma: Ei kerrottu raskaudesta sukulaisille ollenkaan. Ehkäpä oli pieni ajatus, ettei kaikki mene hyvin kun mieskin sanoi ettei kerrota vielä. Itse olisin halunnut tietenkin kertoa heti kaikille, olihan se niin ihana uutinen. Kerroin kyllä keskenmenosta useammalla ystävälleni, on helpottanut kun olen saanut kertoa heille. En ole pystynyt olemaan ennen kertomista normaalisti heidän seurassaan, kun on valmiiksi jo ahdistanut että mitäpä jos kysyvät joko vauvoja tulee tms.. Ja aika paljon keskustelut ovat vauvoissa, kun monella ystävällä on jo lapsia ja yhteisillä tutuilla myös. En ole ehkä osannut suhtautua näihin keskusteluihin niin kuin aikaisemmin ja jotenkin on tullut tarve kertoa että itsellä meni kesken.. 

Ensimmäinen raskaus oli tämä, sukulaisista ei siis tiedä keskenmenosta kuin yksi ihminen. Hän työskentelee  alalla, eli tekee vauvojen kanssa töitä joten hänelle oli luonnollista kertoakin. Sen olen kyllä huomannut, että vaikka ihmiset eivät puhu keskenmenoista niin kerrottuani heille omastani, olenkin kuullut että parilla on itselläänkin joskus mennyt kesken. Ehkä se onkin yleisempää kuin luulin. Olen miettinyt monesti, että miksi juuri minä "ansaitsin" tämän, mutta toisaalta se on helpottava kuulla, että muutkin ovat selvinneet näistä ja saaneet terveitä ihania lapsia myöhemmin.

Tein eilen taas raskaustestin, näytti haamua edelleen. Soitin sairaalaan ja sain heti ajan sinne. Kävin ultrassa ja siellä näkyi vielä tavaraa sisällä :/ Sain 2x antibioottikuuria jotka aloitin juuri ja niiden lisäksi vielä jouduin äsken aloittamaan taas tyhjennyksen lääkkeillä. Jouduin eilen vielä menemään töihin tuon sairaalareissun jälkeen, oli ihan kamalaa kun itketti niin että päähän koski mutta jouduin koko illan pidättämään itkua töissä. Kotona sitten itkin silmät päästäni. Tuntuu että joudun aloittamaan taas kaiken alusta ja tässä menee taas yli kuukausi ennen menkkojen alkamista. Tällä hetkellä kyllä tuntuu myös sille, etten tiedä olenko ihan heti valmis uuteen yritykseen kun tämäkin on näin hankalaa. Nyt odottelen kotona tulevaa kipua ja vuotoa, toivottavasti nyt kaikki tyhjenisi. Käyn sitten ensiviikolla taas ultrassa ja jos ei ole tyhjentynyt, ottavat jollakin imulla. Eilen istuin labravuoroani odottaen siellä vastasyntyneiden ja raskaana olevien seurassa.. Kyllä teki kipeää :/

Kun olin raskaana niin luinkin tuosta dopperista. Mietin vain, että itse en uskaltaisi sitä ostaa kotiin koska jos sattuisikin niin, että joku päivä en löytäisi sydänääniä (jostain syystä) niin olisin ihan paniikissa. Ilmeisesti aina niitä välttämättä ei kuulu, vaikka kaikki olisikin hyvin? Millainen tilanne teillä on nyt? Oletko bongaillut ovulaatiota itse vai testeillä? Oliko niin, että asut Uudenmaan alueella? Muistelin että olitko se sinä, jolla luki että synnytyssairaalana olisi Hyvinkää?

Mites muut voivat? Sirppana?

Jospa mäkin tulen myös tänne puolelle :(

Mä kertaan nopeasti meidän taustan eli mulla todettiin viime perjantaina toisessa ar-ultrassa mitä ilmeisemmin rypäleraskaus, rv 7+5. Kaksi viikkoa aikaisemmassa ultrassa kaikki oli vielä hyvin ja sykekin löytyi. Pääsin heti samana päivänä sairaalaan ja kaavintaan.

Meillä on kotona 2-vuotias esikoinen. Esikoista tehtiin ainakaan 9 kiertoa.

Mulle tämä km oli jo toinen. Ensimmäinen km tuli yk 9, tämän vuoden elokuussa ja siitä 2 kk myöhemmin sain uuden plussan, joka siis meni nyt kesken. Perjantaina olen menossa hcg mittaukseen ja saan samalla koepalatulokset raskausmateriaalista.

Meille lääkäri sanoi, että heti kun hcg on laskenut niin saa aloittaa uuden yrittämisen. Käytännössä pitää varmaankin odottaa myös seuraavia menkkoja, koska kaavinnan myötä tuli myös 3 viikon seksikielto. Mutta enkä mä olen perjantain jälkeen vähän viisaampi.

Mimmu75: Kiva että tulit myös tänne keskustelemaan. Voimia sinullekin! En ole aikaisemmin kuullut rypäleraskaudesta, piti ihan lukea mitä se tarkoittaa. Hyvä että pääset nopeasti sairaalaan ja kaavintaan. Itseäni inhottaa tämmöinen pitkittynyt odotus, olisi vain pitänyt soittaa aikaisemmin sairaalaan ja kysyä onko tämä normaalia. Mutta eihän näistä voi itse tietää, kun itselläni oli ensimmäinen raskaus vasta. Mitä koepalatuloksista voi selvitä?

Toivottavasti sait hyvää ja ammattitaitoista hoitoa. Itse en aikaisemmin ole omasta mielestäni saanut, mutta eilen sairaalassa oli oikein mukava lääkäri ja hoitaja. Ehkäpä uskallan vielä joskus luottaa ammattilaisiin, joiden pitäisi tietää vastaukset asioihin eikä minun.

Minkälainen tilanne se kaavinta on? Kauan olit sairaalassa? Itse menen ensi torstaina uuudestaan ultraan ja pelkään että lopulta joudutaan kaapimaan. Oletteko te kertoneet läheisille raskaudesta?

Kyyneleitä ja verta vuotava Nita85

Mä olen saanut tähän saakka aivan täydellistä hoitoa, lääkäri sairaalassa oli aivan ihana. Musta oli hyvä päästä heti toteamisen jälkeen hoitoon niin ainakin fyysinen parantuminen pääsi heti käyntiin. Toi on Nita tosi raskasta, kun ei edes kroppa pääse toipumaan. Jotenkin ajattelen, että kun se puoli on kunnossa niin pystyisi helpommin aloittaa myös sen henkisen puolen kanssa.

Kaavinta itsessään oli ihan pala kakkua. Tehtiin narkoosissa ja olin hereillä 40 min saliin menon jälkeen. Mä ensin suurimmassa järkytyksessäni halusin vaan kotiin lääkkeiden kanssa mutta olen tosi tyytyväinen, että rypäleraskausepäilyissä tehdään aina kaavinta, koska kohdun tyhjeneminen on tavallaan avainsana kasvun hillitsemiseen ja onnistuneeseen hoitoon.  Mä olen viimeaikoina kuullut valitettaavasti pelkästään huonoa noista lääkeillä tyhjentämisistä :(

Meidän piti itseasiassa lähteä suoraan ar-ultrasta anoppilaan ja kertoa koko perheelle ja kavereille. Oltiin jo sovittu kaikkien kanssa tapaamiset. No se keikka jäi välistä ja mies sai ikäväksi tehtäväkseen ilmoittaa kaikille miksi ei tullakaan. Mä halusin, että ollaan asiasta avoimia niin ei tarvitse leikkiä kenenkään seurassa reipasta.

Mun pitää nyt viikottain käydä mittauttamassa hcg niin kauan kunnes se on 0. 6 viikon jälkeen on kontrolliultra. Hoitotavat taitaa vähän vaihdella maittain (en siis asu Suomessa) mutta meille on mun gyne sekä hoitava lääkäri sanonut, että kun hcg on laskenut niin saa yrittää uutta.

Mimmu75: Hienoa että sait hyvää hoitoa siellä! Se on niin paikasta, hoitajista ja lääkäristä kiinni, kuka sattuu kohdalle.. Ilmeisesti. Tuo on ihan totta, ettei se henkinen parantuminen ole minullakaan oikein päässyt käyntiin, kun asia tulee joka kerta mieleen kun käyn wc:ssä ja näen että edelleen tiputti verta.

Juuri kun aloin jo ajatella vähän positiivisemmin ja luulin menkkojen jo alkavan, jouduinkin taas tähän. Nyt on ainakin vuotanut kuin hanasta kaatamalla, toivottavasti kaikki tulee ulos että ensiviikolla voidaan todeta tyhjennyksen onnistuneen. Olen lukenut myös tuosta lääkkeellisestä tyhjennyksestä, että moni on joutunut siihen uudestaan tai kaavintaan. Täälläkin asiasta yritin kysellä muttei kukaan oikein tainnut vastata kokemuksistaan. Mutta hyvä että sain nyt asian eteenpäin ja ensivuoden puolella sitten jos ne menkatkin alkaisivat. 

Itsekin olen miettinyt että kertoisinko km myös vanhemmilleni, mutta en ole ainakaan vielä kertonut. Ehkäpä sitten joskus kerronkin.. Helpompi minustakin kun voi puhua asiasta rehellisesti, varsinkin ystäville. On niin ahdistavaa kun ei ole kertonut ja sitten tuntuu että joku painaa mieltä, eikä pysty osallistumaan täysillä kaikkiin keskusteluihin. Itkeminen ja puhuminen helpottaa onneksi. En kuitenkaan halua että kukaan liioittelee tai vähättelee tätä kokemusta ja asiaa, mieluiten että kuuntelisivat ja olisivat tukena muuten. Kyselisivät kuulumisia.. Niin kuin ovat tehneetkin <3

Välillä unohdan olleeni raskaana, kunnes mieleeni tulee varhaisultrakäynti, ja mietin sitä hetkeä kun lääkäri sanoi ettei sykettä näy.. Kyllä se tuntuu julmalta ja pahalta.. Mietin että mikähän tähän suruun auttaa? Mieleeni tuli ainoastaan se, että saisi tietää olevansa uudestaan raskaana. Mutta siitähän se stressi ja huoli taas alkaisi. Miten sitä sitten osaakin olla liikaa stressaamatta. Voikohan stressi oikeasti aiheuttaa km? 

Nia85