Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko kaltoinkohtelun uhri?
27.06.2015 |
Olen yläasteikäinen nuori, ja tänään taas kerran ajauduin pahaan riitaan isäni kanssa. Minua sekä sisarustani ovat molemmat vanhempamme lapsuudessamme tukistaneet ja antaneet luunapeja, niitä tosin harvoin. Tätä pidän normaalna kurituksena, jos emme totelleet, koska tiesimme käyttäytyvämme silloin huonosti.
~
Nyt kuitenkin, kun olen tullut teini-ikään, isäni edelleen tarttuu niskasta todella kovaa jos menettää hermonsa. Myönnän, että osaan olla välillä todella hankala. Sen lisäksi olen laiska, enkä varsinkaan nyt kesälomapäivinä ole tehnyt juuri mitään (harrastanut liikuntaa, tavannut kavereita) muutamaa kesäaktiviteettia lukuun ottamatta. Tästä tuleekin yleisimmät ja isoimmat riitamme, kun en arkipäivisinkään harrasta liikuntaa, vaikka minulla kyllä soittoharrastus on, joka vie 2-4 iltaa viikostani. Roikun myös paljon netissä. Tiedostan, että muutos on tapahduttava, mutta en vaan saa itseäni liikkumaan. Kuntoni on huono, mutta painoni täysin normaali, ylipainosta ei ole siis kyse. Nyt kesäpäivissäni ei ole juuri ollenkaan rytmiä, kun nousen vasta klo 12 jälkeen ja vasta noin 13.30 olen valmis tekemään mitään, muutamaa päivä lukuunottamatta tämä on päivärytmini. En tee juuri mitään, vaikka pari kertaa olen kyllä nähnyt kavereita ja tehnyt jotain.
~
Tänään isäni taas menetti hermonsa, koska en ole tehnyt koko päivänä taaskaan mitään ja sen lisäksi oli hänen mielestään törkeää, kun olin vessanpöntöllä samaan aikaan kun pikkuveljeni oli suihkussa. Ehkä vähän ällöttävää, myönnän (Hajun takia). Kun isäni koputti vessan oveen, sanoin, että avaan kohta ja kun avasin, isäni ensin rauhallisesti sanoo että voitaisiinko sopia että en mene enää vessaan samaan aikan kun toinenon suihkussa, muta sitten laittaa vessan oven kiinni ja nappaa minua niskasta kiinni puristaen todella kovaa, niin että oikeasti sattui. En saanut sanaa suustani koska olin aika järkyttynyt. Seuraavaksi isä alkaa sanoman, että "Ihan turha pillittää siinä, mä en tehnyt mitän väärää, sun käytös on tosi huonoa". Sitte hän pakoyti minut menemään alas tyhjentämään astianpesukoneen, samalla takanani tuuppien minua rapuissa. Itku kurkussa menin alas ja isäni alkaa nimitellä ja raivoamaan minulle. Myöhemmin linnoitauduin omssn huoneeseeni, ja kun ruoka oli valmista enkä tullut, isä tuli tekemään sovintoa. Pyysi anteeksiin, että kävi käsiksi. En sanonut mitään enkä katsonut päinkään. Olen jo pitkän aikaa miettinyt, onko isäni käsiksikäyminen jne ihan normaalia. Kuten alussa jo mainitsin, pieni kuritus on mielestäni ok, mutta isäni käytös alkaa mennä jo liian pitkälle, vaikka aihetta hänellä onkin suuttua minulle. Tiedän myös että isäni katuu myöhemmin mitä teki ja sanoi, mutta kyllä se joka kerta jää mietityttämään. Rakastan isääni ja perhettäni hyvinä hetkinä, joita on paljon. Silti nämä hetket satuttavat ja jättävät jälkiä.
~
Mitä minun tulisi tehdä isäni suhteen?
Kommentit (6)
Minusta voit suoraan sanoa isällesi, että otat yhteyttä poliisiin, jos hän tekee kerrankin vielä noin. Sinun iässäsi pystyt jo tiedostamaan, ettei fyysinen (ei sen puoleen henkinenkään) väkivalta ole ok. Kerro se myös isällesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 vielä: kiinnostaa, että miten äitisi suhtautui asiaan? Tietääkö hän?
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 20:27"]
2 vielä: kiinnostaa, että miten äitisi suhtautui asiaan? Tietääkö hän?
[/quote] En itsekään tiedä, onko isäni toiminta oikein vai väärin. Tietenkin on aina väärin käydä käsiksi, etenkin lapseen, mutta toisaalta tiedän, miksi isäni tekee näin, se johtuu omasta käytöksestäni.
En millään halua tehdä tästä poliisiasiaa, vaikka tiedän, että siitä voisi koitua ainakin sakkoja isälleni (fyysisestä kurituksesta). Isäni ei ole koskaan lyönyt tai tönäissyt niin, että olisin kaatunut tai loukannut itseni, joten pahoinpitelystä tai suorasta väkivallasta en vaan voi tässä tapauksessa puhua.
Äitini ei ole vuosiin tukistanut tai muutakaan, vaikka riitoja meilläkin on. Itseasiassa olen itse joskus läpsinyt äitiäni riidan seurauksena. En tietenkään poskelle tai naamaan, vaan vaikka käteen tai olkapäälle.
Nykyään en edes tietä kunnolla, mitä äitini tästä ajattelee. Ei hän näe kaikkia tilanteita, mutta pitää kyllä isäni puolia siinä mielessä, että käytökseni on hänenkin mielestään välillä huonoa.
Ap
Minusta tuo on ihan hyvä merkki, että osaat kyseenalaistaa isäsi käytöksen. Itse en yläasteiässä osannut nähdä, mikä muiden käytöksessä minua kohtaan olisi ollut väärin, varsinkaan vanhempieni käytöksessä. He ei kyllä tehneet mitään ruumiillista, mutta jälkeenpäin (onneksi) tajusin henkisen kaltoinkohtelun/laiminlyönnin. Pahinta minusta olisi, jos ei ymmärtäisi koskaan että sellaista oli.
Odotan nyt ensimmäistä vauvaani ja ehkä siksikin vanhemmuusasiat pyörivät kovasti päässä. Kai se on niin että kukaan ei ole täydellinen, myöskään vanhemmat. Hienoa on minusta se, että isäsi näki virheensä ja oli riittävän vahva kohtaamaan asian ja pyytämään sinulta anteeksi. Moni vanhempi ei pysty siihen, vaan väittää loppuun asti olevansa oikeassa ja jopa valehtelee ettei tehnyt sitä mitä teki. Se että isäsi haluaa keskustella näinkin vaikeista asioista tekee mahdolliseksi sen, että voitte saada hyvän, avoimen keskinäisen suhteen, jos teillä molemmilla on halua siihen. Voi myös olla että isäsi kohtelu ei johdu pohjimmiltaan sinusta, vaan hänellä on muita paineita jotka purkautuvat sinuun. Toisaalta sinuna haluaisin tietää, miten isääsi kohdeltiin hänen lapsuudessaan - veikkaisin, että joku oli häntä kohtaan väkivaltainen. Sinuna kysyisin näistä asioista isältäsi.
Tsemppiä, ja oikein hyvää kesälomaa!
.. Ehkä voisit alkaa heräämään vähän aikaisemmin... :)
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 20:45"]
Minusta tuo on ihan hyvä merkki, että osaat kyseenalaistaa isäsi käytöksen. Itse en yläasteiässä osannut nähdä, mikä muiden käytöksessä minua kohtaan olisi ollut väärin, varsinkaan vanhempieni käytöksessä. He ei kyllä tehneet mitään ruumiillista, mutta jälkeenpäin (onneksi) tajusin henkisen kaltoinkohtelun/laiminlyönnin. Pahinta minusta olisi, jos ei ymmärtäisi koskaan että sellaista oli. Odotan nyt ensimmäistä vauvaani ja ehkä siksikin vanhemmuusasiat pyörivät kovasti päässä. Kai se on niin että kukaan ei ole täydellinen, myöskään vanhemmat. Hienoa on minusta se, että isäsi näki virheensä ja oli riittävän vahva kohtaamaan asian ja pyytämään sinulta anteeksi. Moni vanhempi ei pysty siihen, vaan väittää loppuun asti olevansa oikeassa ja jopa valehtelee ettei tehnyt sitä mitä teki. Se että isäsi haluaa keskustella näinkin vaikeista asioista tekee mahdolliseksi sen, että voitte saada hyvän, avoimen keskinäisen suhteen, jos teillä molemmilla on halua siihen. Voi myös olla että isäsi kohtelu ei johdu pohjimmiltaan sinusta, vaan hänellä on muita paineita jotka purkautuvat sinuun. Toisaalta sinuna haluaisin tietää, miten isääsi kohdeltiin hänen lapsuudessaan - veikkaisin, että joku oli häntä kohtaan väkivaltainen. Sinuna kysyisin näistä asioista isältäsi. Tsemppiä, ja oikein hyvää kesälomaa! .. Ehkä voisit alkaa heräämään vähän aikaisemmin... :)
[/quote] Kiitos. Isäni tulee kyllä aina pyytämään anteeksi, jos on tarttunut minuun tai jos sanoi tai raivosi liikaa. Ymmärrän senkin, että jotta yhdessäelo perheessä sujuisi, minun on muutettava omaa käytöstänikin. Välillä vähättelen tekemisiäni, jos vanhempani sanovat niistä minulle. En myöskään melkein ikinä myönnä tehneeni väärin, vaikka kyseessä olisi pikku juttu. Ymmärrän senkin, että vanhempanikin tosiaan ovat vain ihmisiä. Vaikka onkin väärin turvautua fyysisiin keinoihin, niin välillä menee hermo. Tiedän, että isäänikin on lapsena kuritettu sen ajan keinoilla. Ei nyt niillä pahimmilla mahdollisilla kuten remmillä (vaikkakin silläkin on uhkailtu, jos lapset ei totellu :D) eikä suoraa väkivaltaa ole käytetty, niinkuin ei meilläkään.
Kiitos, samoin! Pystyisin kyllä heräämään, mutta yleensä vaan laiskottelen aamupäivään asti.