Patrik Borg: Lihavuus ei johdu laiskuudesta

Olin ylipainoinen lapsi. Minut lihotettiin kun en edes kyennyt itse vaikuttamaan ruokailuuni ja samalla minua haukuttiin kotina kunolin lihava. 

Aika epäreilua. Olen vasta nyt aikuisena tajunnut kuinka epäreilusti minulle tehtiin. Minua periaattteessa vihattiin.

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:43"]

Ja mä kun aina pitänyt Patskua fiksuna poikana, mutta täytyy vissiin sit reivata käsitystä siitäkin pellestä:( Itse oon ollu tilantteessa jollaista ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle ja siinä kävi samalla tavalla kun mulle käy aina vaikeassa paikassa: ei pysty syömään. Mitään. Yhtään. Laihduin muutamassa viikossa 7kg ja kun jo valmiiksi oli BMI 22, niin voin sanoa että en ollu kovin kaunis näky. Jotkut syö kriisissä, toiset ei. tämäkin on yksilöllistä. Ja harvan kriisi nyt kymmeniä vuosia kuitenkaan kestää, mutta ne läskit näyttää kestävän. 

[/quote]

Ja minä olen pitänyt ihmisiä fiksuina. Kun sinun kohdallasi yksi asia meni tietyllä tavalla, yleistät sen kaikkia koskevaksi, vaikka se on yksilöllistä. Harvan tyhmyys nyt kymmeniä vuosia kuitenkaan kestää, mutta sinun tyhmyytesi vaikuttaa sitkeältä.

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 20:47"]

Pötyä. Inhottaa että aina aletaan höpöttämään näistä psykologisista ongelmista. Se on leimaavaa.

Kylläisyyskeskus joko toimii tai ei toimi. Jos on terve fyysisesti niin ei pysty syömään liikaa jatkuvasti. Ei vaan pysty.

[/quote]

Vaan kun kylläisyyteen vaikuttavat myös psykologiset seikat. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus.

Kyllä minusta lihavuus on suurimmalla osalla mielenterveysongelma ja käytöshäiriö. Käytetään normaaliongelmien selättämiseen infantiileja coping keinoja. Jokin mennyt kognitiivisissa prosesseissa pieleen kun ei ymmärretä sen jääkaapilla ramppaamisen tai ylensyönnin aiheuttavaa syytä. Itsekin ollut 115kg ja söin jatkuvasti. Lopulta tajusin että suurimmaksi osin minun nälkäni oli janoa, väsymystä ja tylsyyttä. Painokin lähti laskuun kun tajusin nämä. Syyhän löytyi ihan lapsista. Kun ne ei antaneet nukkua viiteen vuoteen niin söin pysyäkseni hereillä. Kahdessa/kolmessa vuodessahan lihoin 50kg. Vieläkin joutuu miettimään niin entäs jos joisi vaan vettä tai menisi nukkumaan. Krooninen.masennushan jäi ikuiseksi vieraaksi. Ei umpimasentuneena jaksa miettiä minkään tekemisensä syytä.

Miten ihmisten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että meidän kaikkien elimistöt on erilaisia? Ihminen ei ole auto, jossa kaksi samanlaista moottoria kuluttaa saman verran ja kulkee samalla bensamäärällä saman matkan.

Autovertausta käyttäen kahden samanpainoisen ihmisen välillä voi olla iso kulutusero - toisen moottori kuluttaa esim. 2500 kcal päivässä, kun taas toisen kuluttaa 1500 kcal. Siis samoilla elintottumuksilla ja liikunnan määrällä. Ensin mainitun bensamittari alkaa huutaa punaisella kun hän syö vain 2000 kcal (500 kcal vajetta), kun taas jälkimmäisen mittari on rikki ja huutaa myös lisää bensaa jo 2000 kilokalorin päiväsaannilla (eli kun oikeasti energiaa tulee jo 500 kcal yli kulutuksen).

Ensimmäinen tyyppi laihtuu helposti, sillä hän voi olla 500 kcal/miinuksilla ja alkaa vasta sitten tuntea nälkää, ja saa silti syödä 2000 kcal päivässä. Jälkimmäinen taas lihoo helposti, kun hänen bensamittarinsa on rikki ja vaatii lisää ravintoa jo silloin, kun sitä tulee vielä kulutukseen nähden 500 kcal liikaa.

Ensimmäisestä voi tuntua että jälkimmäinen on itsekuriton laiskiainen, kun hän ei vaan tajua kuinka helpolla itse pääsee - hänen kun pitäisi tiputtaa kcal määrä tuhanteen päivässä jotta nälänaistimus olisi sama kuin toisella silloin kun kaloreita tulee -500 tarpeeseen nähden. Eikä lopputulos silti olisi yhtäläinen, sillä koska hänen elimistönsä kuluttaa enemmän, olisi hänellä näillä kaloreilla jo kolminkertainen vaje (1500 kcal) jälkimmäiseen nähden. 

Tämän jos ymmärtää, ymmärtää miksi toinen laihtuu ja toinen lihoo helposti. Jep, kaikki kyllä laihtuvat jos saavat vähemmän energiaa kun kuluttuavat - mutta kun toiset kuluttavat huomattavasti vähemmän, ja toisilla nälkäaistimus on huomattavasti voimakkaampi. Elimistöä on hyvin hankala tappaa nälkään, sillä primitiiviset vaistot lähes pakottavat syömään kun elimistön mielestä nälkä on liian kova. Ei itseään pysty tukehduttamaankaan vain päättämällä pidättää hengitystä.

Lihavuus ja taipumukset kerätä painoa periytyvät paitsi lapsuuden olosuhteista myös geenien kautta. On löytynyt selkeä yhteys sillä, että esimerkiksi isovanhempien ylipaino ja tupakointi näkyvät vielä heidän lastenlastensa geenien säätelyssä. Tämän vuoksi joillakin ihmisillä on suurempi taipumus lihoa ja sairastua. Tällöin täytyy olla huomattavasti kurinalaisempi elintavoissaan.

Tietysti myös ihmisen luonne ja koko historia vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu syömiseen. Usein hoikat ihmiset tekevät automaationa sellaisia valintoja elämisessään, jotka johtavat laihuuteen. Lihava voi taas joutua näkemään vaivaa asian eteen "on pakko tarkkailla syömistään", "on pakko laihduttaa", "on pakko lähteä lenkille", "on pakko saada 5kg pois ennen kesää", "on pakko jäädä karkkilakkoon". Kaikenlaiset ääripään suuntaukset paitsi lannistavat ihmistä myös saavat hänet stressaantumaan kaikenlaisten odotusten edessä. Nyky-yhteiskunta on valitettavan suorituskeskeinen kaikenlaisine fitness-villityksineen. Liikunta on hyvästä, mutta liika on liikaa. Eikä kukaan ole snaonut ihmisille, että hoikkaan kuntoon voi päästä myös ilman himoliikuntaakin terveellisillä elämäntavoilla.

Ja mä kun aina pitänyt Patskua fiksuna poikana, mutta täytyy vissiin sit reivata käsitystä siitäkin pellestä:( Itse oon ollu tilantteessa jollaista ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle ja siinä kävi samalla tavalla kun mulle käy aina vaikeassa paikassa: ei pysty syömään. Mitään. Yhtään. Laihduin muutamassa viikossa 7kg ja kun jo valmiiksi oli BMI 22, niin voin sanoa että en ollu kovin kaunis näky. Jotkut syö kriisissä, toiset ei. tämäkin on yksilöllistä. Ja harvan kriisi nyt kymmeniä vuosia kuitenkaan kestää, mutta ne läskit näyttää kestävän. 

Eiköhän noissa ylipaino-ongelmissa ole kysymys tunnetason säätelystä, joka juontaa juurensa lapsuudesta. Todella harva laiha varmasti lihoo jonkun kriisin kohdatessa. Kyllä siihen vaaditaan enemmän taustaa. Toiset tosiaan laihtuvat murheissaan ja toiset lihovat.

Kyllä se lihavuus aika usein johtuu nimenomaan laiskuudesta.

Ei laiskuudesta eikä pikaruoasta

Hyvin uaein näyttää johtuvan siitä, mitä lapsena on opetettu syömään ja geeneistä. Ite kyllä lihon jan laihdun just  tunne-elämän mukaan.

Mulla on todella vahvat läskigeenit, toinen puoli sukua on pahasti ylipainoisia, kuten minäkin olin lapsuuteni ja nuoruuteni. Aikuisiällä opettelin syömään oikein ja pysymään hoikkana, sitä kesti 7 vuotta. Ja mitä helvettiä sitten tapahtui? Jäin työttömäksi, masennuin, syrjäydyin. Paino nousi reilussa vuodessa melkein 20 kiloa. Koko ajan olen harrastanut liikuntaa ja mättänyt vihanneksia, mutta mättänyt paljon muutakin. Olen yrittänyt maltillisesti laihduttaa monta kertaa, mutta pieleen on mennyt. Ei pää kestänyt sen yhden nautinnon menettämistä muuten niin paskasta elämästä. Nyt olen siinä määrin päässyt jaloilleni, että paino ei enää nouse. Ylipainoa on indeksin mukaan 13 kg. Koetan elää tässä hetkessä ja sietää itseäni. Mutta ei, laiskuudesta ei tämä ulkomuoto johdu, vaan siitä että jossain kohtaa lakkasin välittämästä kaikesta.

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:43"]Ja mä kun aina pitänyt Patskua fiksuna poikana, mutta täytyy vissiin sit reivata käsitystä siitäkin pellestä:( Itse oon ollu tilantteessa jollaista ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle ja siinä kävi samalla tavalla kun mulle käy aina vaikeassa paikassa: ei pysty syömään. Mitään. Yhtään. Laihduin muutamassa viikossa 7kg ja kun jo valmiiksi oli BMI 22, niin voin sanoa että en ollu kovin kaunis näky. Jotkut syö kriisissä, toiset ei. tämäkin on yksilöllistä. Ja harvan kriisi nyt kymmeniä vuosia kuitenkaan kestää, mutta ne läskit näyttää kestävän. 
[/quote]

Ja miten tää on sun omaa ansiota? Sä olet parempi ihminen vaan automaattisesti? Siitähän tuossa vastakkain asettelussa on kyse.

Ei Borg pysty yhdessä lehtijutussa tuota mitenkään selittämään, ja tietenkään se ei ole kenenkään kohdalla yksiselitteisesti tietyllä tavalla. Ja varmaan löytyy se yksi miljoonasta, joka on nimenomaan laiskuuttaan lihava. Mut tuskin Suomesta.

Pikkuvelin itsemurha ja sitä seuraava vanhempien avioero. Kiloja tuli vuodessa lähes 30kg. Itkin, söin ja kirosin maailmaa. Ei siinä mikään narsisistinen salipelleily tai lenkille lähteminen tuntunut oikealta. En pystynyt edes roskien lajitteluun, miten olisin pystynyt laskemaan kaloreita? Edelleenkin kamppailen kilojen ja ilottomuuden tunteen kanssa. Oman vartalon palvominen tuntuu niin väärältä tässä tilanteessa.

No jaa, itselläni ylipaino johtuu puhtaasti terveydellisistä syistä. Olen kahden vuoden ajan kärsinyt kroonisista kivuista ja liikunta on ollut minulta kokonaan kielletty. Ei juoksua, ei jumppaa, mahdollisimman vähän kävelyä. Kun aikaisemmin liikuin tunnin päivässä, ero on suuri. Ruokahaluni ei kuitenkaan ole pienentynyt vastaavasti.

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 20:18"]

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:43"]Ja mä kun aina pitänyt Patskua fiksuna poikana, mutta täytyy vissiin sit reivata käsitystä siitäkin pellestä:( Itse oon ollu tilantteessa jollaista ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle ja siinä kävi samalla tavalla kun mulle käy aina vaikeassa paikassa: ei pysty syömään. Mitään. Yhtään. Laihduin muutamassa viikossa 7kg ja kun jo valmiiksi oli BMI 22, niin voin sanoa että en ollu kovin kaunis näky. Jotkut syö kriisissä, toiset ei. tämäkin on yksilöllistä. Ja harvan kriisi nyt kymmeniä vuosia kuitenkaan kestää, mutta ne läskit näyttää kestävän.  [/quote] Ja miten tää on sun omaa ansiota? Sä olet parempi ihminen vaan automaattisesti? Siitähän tuossa vastakkain asettelussa on kyse.

[/quote]

Tuo ihminen ei vain tajua... Siksi laittaa itsensä ylemmäs. Yleistäminen ei poissulje...

Mun ystävä riutuu langanlaihaksi pahojen elämäntilanteiden aikaan, syö enemmän kuin minä, minä lihon samaan aikaan. Tänäänkin syönyt 2 ruispalaa, oivariinia ja juusto siinä päällä... En uskalla mennä vaakaan. Myös kaverini ei voi syödä kunnolla, mutta silti vähän enemmän kuin minä, mutta laihtuu.

[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:43"]

Ja mä kun aina pitänyt Patskua fiksuna poikana, mutta täytyy vissiin sit reivata käsitystä siitäkin pellestä:( Itse oon ollu tilantteessa jollaista ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle ja siinä kävi samalla tavalla kun mulle käy aina vaikeassa paikassa: ei pysty syömään. Mitään. Yhtään. Laihduin muutamassa viikossa 7kg ja kun jo valmiiksi oli BMI 22, niin voin sanoa että en ollu kovin kaunis näky. Jotkut syö kriisissä, toiset ei. tämäkin on yksilöllistä. Ja harvan kriisi nyt kymmeniä vuosia kuitenkaan kestää, mutta ne läskit näyttää kestävän. 

[/quote]

Eli kun sinä reagoit syömättömyydellä hyvin vaikeaan elämäntilanteeseen, niin kaikkien muidenkin pitäisi reagoida samoin? Luulisi että jos joku, niin juuri sinä ymmärtäisit ihmistä jonka tunne-elämän vaikeudet heijastuvat syömiskäyttäytymiseen, kun sinullakin niin käy.

Minua on aina ihmetyttänyt nämä lihavuus johtuu laiskuudesta väittäjät. Eivätkö he näe mitään muuta ahkeruuden mittaria maailmassa kuin painonkontrollointi? Moni lihava on hyvinkin ahkera muilla elämänalueilla ja taas vastaavasti painoaan mestarillisesti hallitseva saattaa laiskotella jollain toisella mittarilla. Esim. eräs ystäväni joka on todella lihava on yksi ahkerimmista ihmisistä jonka tunnen. Kokopäivätyön ja kahden lapsen lisäksi hän tekee mahdollisuuksien mukaan vapaaehtoistyötä. Hän on mukana puuhanaisena monissa projekteissa ja leipoo leivonnaisia ja kutoo sukkia ja lapasia sekä omalle perheelleen, myös ystäville lahjaksi ja myyjäisiin. Koti on kauniisti sisustettu ja aina siisti. Itselläni ei ole edes lapsia ja silti kämppä on tosi usein kuin lentoon lähtevä laiva. Mä jaksan töiden jälkeen lähinnä vain käydä lenkillä tai salilla ja löhötä telkan ääressä. Jopa tiskarin täyttö ja tyhjennys jää monesti väliin niin kauan kuin puhtaita astioita suinkin riittää! Pidän itseäni huomattavasti laiskempana ihmisenä kuin ylipainoista kaveriani.

Syöminen on primitiivinen tarve, jonka kautta säädellään monia tunteita. Tämä tarve ohjelmoituu ihmiseen osittain geeneissä mutta myös opittujen käytösmallien kautta.

Isäni on aina ollut hoikka. Kun hän on onnellinen, syö hän sopivasti. Kun hän on surullinen, ei hän syö lainkaan.

Olen itse äitini ja siskoni kanssa tunnesyöppöjä. Syömme, kun olemme iloisia. Syömme, kun olemme surullisia. Syömme kun ahdistaa. Syömme kun vituttaa. Syömme kun elämä kolhii. Syömme, kun on aihetta juhlaan.

Toisille houkutusten vastustaminen nyt on vain paljon helpompaa. Itse en voi esim. vastustaa kiusausta kaupan karkkihyllyllä rankan työpäivän jälkeen.

Pötyä. Inhottaa että aina aletaan höpöttämään näistä psykologisista ongelmista. Se on leimaavaa.

Kylläisyyskeskus joko toimii tai ei toimi. Jos on terve fyysisesti niin ei pysty syömään liikaa jatkuvasti. Ei vaan pysty.