En ole poistunut huoneestani kuuteen vuoteen

[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 16:01"]

Näin japanilaisen dokumentin tästä aiheesta. Nuoret jumiutuneet vuosiksi pelaamaan huoneisiinsa, joittenkin vanhemmat eivät edes menneet nuoren huoneeseen, jättivät tarjottimen oven taakse. AP ei ole ainoa lajissaan.[/quote]

Hikikomori-ilmiössä on kyse jostain muusta kuin selektiivisesta mutismista. Hikikomorit vetäytyvät eristyksiin välttääkseen japanilaisen yhteiskunnan kovat paineet. He tuntevat ehkä epäonnistuneensa joissain odotuksissa ja siksi eristäytyvät sosiaalisilta kontakteilta kokiessaan häpeää.

Selektiivisessä mutismissa henkilö, useimmiten lapsi, ei pysty puhumaan kuin vain harvoille ihmisille, useimmiten vanhemmilleen. Lapsi osaa siis puhua täysin normaalisti esim. kotioloissa. Kyse ei ole siitä, että lapsi kieltäytyisi esim. koulussa vastaamasta opettajalle vaan sanat eivät yksinkertaisesti tule ulos.

Selektiivisestä mutismista voi parantua ja onkin surullista, että ap on jätetty yksin diagnoosin jälkeen.

Tämä on jo askel eteenpäin, että jutskailet aihe vapaalla. Levottomampaa mutta toisaalta sosiaalisempaa palstaa saa etsiä. Pidä tätä yhtenä merkkinä siitä, että parantava prosessi on alkanut. Se, että olet täällä, on merkki, että pystyt sosiaalisuuteen ja haluat sitä. Siinä mielessä et ole friikki. Sinulle on muodostuntut melko tyypillinen kynnys. Ihmiset muodostavat niitä vaikka mihin, kuten on kynnys mennä yksin ravintolaan tai kynnys hypätä korkealta veteen jne. Aivot ovat sellaiset. Etsi tietoa siitä, miten ihmiset ovat onnistuneet ylittämään noita helpommin hahmotettavia kynnyksiä ja sovella tietoa omaan tilanteeseesi.

oletko katkera plösö joka käy palstoilla purkamassa naisvihaansa?

Miten sä jaksat?

Miten toimit jos äitisi sairastuu eikä voi enää huolehtia sinusta?

Ihmettelen miksi äitisi ei ole hankkinut sinulle apua?

Mitä tapahtui 6 vuotta sitten?

@2 - En yleensä postaile mitään minnekkään, vaikka luenkin paljon erilaisia palstoja.

@3 - Kaikkeen tottuu

@4 - En tiedä, varmaan nääntyisin nälkään huoneessani. En halua ajatella koko asiaa.

Mitä pelejä pelaat ja millä alustalla?

Ystävällisesti suosittelen, hanki elämä. Sulla on se vielä edessä, koita koota itsesi.

Miksi et hae apua? On lääkkeitä ja terapiaa.

Haluaisitko apua?. Voisitko kuvitella, että saisit apua/hoitoa ongelmaasi ja voisit poistua huoneestasi?.
Onko ongelmaasi koskaan yritetty hoitaa?.
Mikä oli se ratkaiseva hetki, kun et enää poistunut huoneestasi?.
Miten pärjäsit ennen ihmisten ilmoilla?.
Saatko mistään rahaa?.
Minkä ikäinen olet?.
Osaatko millään tavalla selittää, mitä varsinaisesti pelkäät poistuessasi huoneestasi?

En usko.

Oletko ns. hikikomori?

Hänhän sanoi jo ikänsä.
Kannattaa hankkia apua. Kaverini sekosi vanhempana ja tuli tuollaiseksi. Suku sen sieltä pakotti mielisairaalaan ja suku vaati kotiutumisen ehtona, että pn oltava pois äitinsä asunnosta klo 20-10 välinen aika. Silloin oltava omassa asunnossaan. Välillä taas on tullut taantumia, jolloin jäänyt äidilleen yöksi ja sitten suku raahannut taas mielisairaalaan.

@8 - Tietokoneella. Kaikenlaisia pelejä.

@9 - Ei se ole niin helppoa, kun ei uskalla edes astua omasta huoneesta ulos.

@11 - En ole koskaan sopeutunut mihinkään porukkaan tai omistanut yhtäkään kaveria elämäni aikana. Niin kauan kuin muistan minun on ollut vaikea olla muiden ihmisten kanssa. Ongelmaa on koitettu hoitaa, mutta lääkkeet ei auttaneet. En muista oliko ratkaisevaa hetkeä, peruskoulun loputtua vietin enemmän ja enemmän aikaa huoneessani ja poistuminen tuntui aina vain vaikeammalta. Saan rahaa jonkin verran äidiltäni.

Kyllä näitä on muitakin. Äitisi velvollisuus olisi hankkia sinulle apua mikäli et itse kykene. Apua on saatavilla ja se auttaa.

Tämä on minun pahin pelkoni omien lasten suhteen, överiksi mennyt biletys on minusta pientä tähän verrattuna.

Olisi myös mielenkiintoista tietää olitko sosiaalinen lapsena ja nuorena? Sekä miten sinut on kasvatettu, oliko harrastuksia, saitko hengailla kavereiden kanssa, oliko vanhemmillasu sosiaalista elämää jne.

Onko teitä muita perheenjäseniä kuin sinä ja äitisi?

Oletko kysynyt äidiltäsi, että hän hankkisi sinulle apua. Aluksi terapeutti voisi ehkä tulla luoksesi juttelemaan ennen kuin rohkaistut itse ulkomaailmaan.

Mä aattelin hypätä tynnyriin ja naputella nauloilla kannen kiinni.

Eikö sinua sureta, että elämä valuu tyhjänä ohitsesi? Etkö kaipaa esim. tyttöystävää?

Mikä on mielestäsi pahinta mitä voisi tapahtua, jos astut ulos talosta? Pelkäätkö ihmisten reaktioita? Koetko häpeää jostain?