Näin kesäisin näkee paljon väsyneitä isovanhempia pikkulasten kanssa
Huomaa selvästi että monet vanhemmat haluavat omaa aikaa ja eihän siinä ole mitään pahaa, mutta joskus tulee mieleen että ajatteleeko ihmiset YHTÄÄN niitä isovanhempien voimavaroja. Tänään puistossa näin valehtelematta reilusti yli 80-vuotiaan (lieko lähemmäs 90) mummon lastenlastensa kanssa. Luojan kiitos olivat rauhallisia tyttöjä, mutta kyllä pahaa teki kun mummo ei meinannut päästä edes penkistä ylös. Ja selvästi ahdistui kun paikalle tuli muitakin lapsia ja hälinää. Enhän voi tietää vaikka vanhemmilla olisi tullut joku akuutti hätä tai työkeikka, mutta silti... 80-vuotias nainen, herranjumala.
Kaupassa näkee myös näitä sydänalaansa piteleviä mummoja jotka yrittävät saada kuria juoksenteleviin pienokaisiin. Ehkä se on myös antoisaa, mutta eivät he kauhean iloisilta näytä.
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 21:38"]Ilmeisesti meidän vanhemmat nähneet samanlaisia tapauksia. Anoppi 59v ja minun äitini 54v. Kysyimme kummaltakin kesän alussa olisiko voinut ottaa lapset hoitoon YHDEKSI yöksi, että voisimme viettää miehen kanssa kerrankin yhden illan ja yön kahdestaan (viimeksi mahdollisuus ollut ennen lapsia). Kummankin äidit totesivat, etteivät he hoida lapsia lomalla (vaikka molemmilla oli 2 viikkoa lomasta ilman suunnitelmia).
Taustana, että kaksi lasta 4v ja 2v ja todella helppoja lapsia.
[/quote]
Kyllä niistä "todella helpoistakin" lapsista oma vaivansa on.
Oma yli 90 v. mummoni ihmettelee, että mikä muka on äidilleni tärkeämpää, kuin aika lasten lasten kanssa. Huomaan myös, että hän paheksuu tyttärensä laiskuutta, kun ei tämä anna minulle samaa lastenhoitoapua kuin itse sai aikoinaan.
Me käytetään maksullisia hoitajia. Muistan kyllä miten kurjaa oman äidin kanssa oli, kun on liian kärsimätön viihtymään lasten kanssa.
t. 16
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:07"]
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 21:38"]Ilmeisesti meidän vanhemmat nähneet samanlaisia tapauksia. Anoppi 59v ja minun äitini 54v. Kysyimme kummaltakin kesän alussa olisiko voinut ottaa lapset hoitoon YHDEKSI yöksi, että voisimme viettää miehen kanssa kerrankin yhden illan ja yön kahdestaan (viimeksi mahdollisuus ollut ennen lapsia). Kummankin äidit totesivat, etteivät he hoida lapsia lomalla (vaikka molemmilla oli 2 viikkoa lomasta ilman suunnitelmia).
Taustana, että kaksi lasta 4v ja 2v ja todella helppoja lapsia.
[/quote]
Kyllä niistä "todella helpoistakin" lapsista oma vaivansa on.
[/quote]
En tajua tällaista. Itse ainakin haluan antaa omille lapsilleni apua ja tukea tarvittaessa myös silloin kun ovat aikuisia. Minusta ei tule näitä olen-jo-omani-hoitanut -mummoa.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:11"]Oma yli 90 v. mummoni ihmettelee, että mikä muka on äidilleni tärkeämpää, kuin aika lasten lasten kanssa. Huomaan myös, että hän paheksuu tyttärensä laiskuutta, kun ei tämä anna minulle samaa lastenhoitoapua kuin itse sai aikoinaan.
Me käytetään maksullisia hoitajia. Muistan kyllä miten kurjaa oman äidin kanssa oli, kun on liian kärsimätön viihtymään lasten kanssa.
t. 16
[/quote]
Silloinhan on lapsillesikin parempi, että ovat ammattitaitoisten hoitajien kanssa. Isoäidit voivat nauttia siitäkin, että tapaavat lapsia siten, ettei heistä tarvitse olla koko ajan vastuussa.
Oho. Omalla lapsella on aika nuoret isovanhemmat.. Ikää heillä siis 47 ja 48.
Mummu haluais lapsen koko ajan hoitoon!
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:16"][quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:07"]
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 21:38"]Ilmeisesti meidän vanhemmat nähneet samanlaisia tapauksia. Anoppi 59v ja minun äitini 54v. Kysyimme kummaltakin kesän alussa olisiko voinut ottaa lapset hoitoon YHDEKSI yöksi, että voisimme viettää miehen kanssa kerrankin yhden illan ja yön kahdestaan (viimeksi mahdollisuus ollut ennen lapsia). Kummankin äidit totesivat, etteivät he hoida lapsia lomalla (vaikka molemmilla oli 2 viikkoa lomasta ilman suunnitelmia).
Taustana, että kaksi lasta 4v ja 2v ja todella helppoja lapsia.
[/quote]
Kyllä niistä "todella helpoistakin" lapsista oma vaivansa on.
[/quote]
En tajua tällaista. Itse ainakin haluan antaa omille lapsilleni apua ja tukea tarvittaessa myös silloin kun ovat aikuisia. Minusta ei tule näitä olen-jo-omani-hoitanut -mummoa.
[/quote]
Eli isovanhemmuus on sinulla ehkä vasta tulevaisuudessa? Toivottavasti terveytesi pysyy hyvänä ja omat menosi joustavat tulevien lastenlasten tarpeiden mukaan mahdollisesti eläkkeelläkin. Kohtuullista näin onkin, mikäli omille lapsillesikin odotat omien vanhempiesi hoitoapua.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:25"]Oho. Omalla lapsella on aika nuoret isovanhemmat.. Ikää heillä siis 47 ja 48.
Mummu haluais lapsen koko ajan hoitoon!
[/quote]
Ikä varmasti selittää tuon. Tuttavapiirissä on 65-82-vuotiaita isoäitejä. Heidän lapsensa tosin ovatkin tulleet äideiksi jopa nelivitosina.
Antakaa jo teidän vanhempien viettää jo auvoisia eläkepäiviä. Sitten ne mummelit jotka vielä työelämässä niin ne tarvii sen oman loman että jaksavat painaa t6aas niska limassa.
Toisten on ilmeisesti vaikea ymmärtää, että jotkut isovanhemmat haluavat viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Meillä molemmat mummot ovat 50+ ikäisiä reippaita naisia, jotka hoitavat lastenlastaan omasta halustaan vanhempien ollessa töissä. Kaikki voittavat; isovanhemmat saavat haluamaansa aikaa lapsenlapsen kanssa ja lapsen ei tarvitse viettää aikaansa vierassa päiväkodissa vieraiden hoitajien kanssa ja vanhemmat stressaavat vähemmän, kun lapsi on tutussa ympäristössä. Kaikkien lasten isovanhemmat eivät ole seniilejä vanhuksia.
Ne on ne nykyajan mummot näitä 40-luvulla syntyneitä itsekkäitä suurten ikäluokkien edustajia. Niitä nyt lastenlapset kiinnosta, kun voi istua persiillään. Kummasti ovat vaan itse saaneet lastenhoitoapua omilta mutseiltaan.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:33"]

Niin sai. Niillä muutti anopit samaan kämppään asumaan ja majaili siellä vuositolkulla. Miksi ei nykyperheet saa samalla tavalla mummoilta apua, olisi aina joku kotona koululaisia odottamassa.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:19"][quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:11"]Oma yli 90 v. mummoni ihmettelee, että mikä muka on äidilleni tärkeämpää, kuin aika lasten lasten kanssa. Huomaan myös, että hän paheksuu tyttärensä laiskuutta, kun ei tämä anna minulle samaa lastenhoitoapua kuin itse sai aikoinaan.
Me käytetään maksullisia hoitajia. Muistan kyllä miten kurjaa oman äidin kanssa oli, kun on liian kärsimätön viihtymään lasten kanssa.
t. 16
[/quote]
Silloinhan on lapsillesikin parempi, että ovat ammattitaitoisten hoitajien kanssa. Isoäidit voivat nauttia siitäkin, että tapaavat lapsia siten, ettei heistä tarvitse olla koko ajan vastuussa.
[/quote]
Joo käy se meillä kahvia juomassa ja ottaa jonkun poseerauskuvan lasten kanssa. Siinäpä se.
Eniten oikeasti harmittaa nähdä oman mummoni pettymys kiittämättömään tyttäreensä. Taitaa miettiä, että olisi pitänyt auttaa vähemmän, että äitinikin olisi ehtinyt aikoinaan oppia hoitamaan lapsia.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:33"]Ne on ne nykyajan mummot näitä 40-luvulla syntyneitä itsekkäitä suurten ikäluokkien edustajia. Niitä nyt lastenlapset kiinnosta, kun voi istua persiillään. Kummasti ovat vaan itse saaneet lastenhoitoapua omilta mutseiltaan.
[/quote]
Jos ihminen on 40-luvulla syntynyt, on hän iältään 65-74-vuotias. Eiköhän sen ikäinen jo voi viettää nautiskellen eläkepäiviään?
Aika mielenkiintoinen päätelmäsi, että sen ikäluokan ihmisiä olisivat automaattisesti vanhempansa lastenhoidossa auttaneet. Omat vanhempani ovat tuota ikäluokkaa ja eivät saaneet lastenhoitoapua omilta vanhemmiltaan, sillä isän isä menehtyi 40-luvun alussa ja isän äiti jäi yksinhuoltajaksi. Isä äitikin kuoli pitkälliseen sairauteen alle kuusikymppisenä. Vastaavasti äiti oli kotoisin maalaistalosta ja lähtenyt kaupunkiin opislelemaan. Kyllä vanhemmillani silti oli iltamenoja, mutta lastenhoitajia saivat silloin 70- ja 80-luvuilla palkattua.
Itse en myöskään aio alkaa ilmaiseksi lapsenpiiaksi. Toki joskus voi hoitaa. Mutta työkaverini alussa oli kamalan innoissaan lapsenlapsista, mutta tuli nyt töihin todella väsyneenä. Oli 3 viikkoa hoitanut lapsia. Se on meille työkavereillekin rankkaa, kun hän on väsynyt ja kohta varmaan hakee saikkua, kun ei saanut lomailla. Joten aion olla itsekäs paskiainen ja tuohon en aio alkaa
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:33"]Toisten on ilmeisesti vaikea ymmärtää, että jotkut isovanhemmat haluavat viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Meillä molemmat mummot ovat 50+ ikäisiä reippaita naisia, jotka hoitavat lastenlastaan omasta halustaan vanhempien ollessa töissä. Kaikki voittavat; isovanhemmat saavat haluamaansa aikaa lapsenlapsen kanssa ja lapsen ei tarvitse viettää aikaansa vierassa päiväkodissa vieraiden hoitajien kanssa ja vanhemmat stressaavat vähemmän, kun lapsi on tutussa ympäristössä. Kaikkien lasten isovanhemmat eivät ole seniilejä vanhuksia.
[/quote]
Hyvä, mikäli viisikymppinen äitisi oikeasti haluaa lastasi usein hoitaa.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:47"][quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:33"]Ne on ne nykyajan mummot näitä 40-luvulla syntyneitä itsekkäitä suurten ikäluokkien edustajia. Niitä nyt lastenlapset kiinnosta, kun voi istua persiillään. Kummasti ovat vaan itse saaneet lastenhoitoapua omilta mutseiltaan.
[/quote]
Jos ihminen on 40-luvulla syntynyt, on hän iältään 65-74-vuotias. Eiköhän sen ikäinen jo voi viettää nautiskellen eläkepäiviään?
Aika mielenkiintoinen päätelmäsi, että sen ikäluokan ihmisiä olisivat automaattisesti vanhempansa lastenhoidossa auttaneet. Omat vanhempani ovat tuota ikäluokkaa ja eivät saaneet lastenhoitoapua omilta vanhemmiltaan, sillä isän isä menehtyi 40-luvun alussa ja isän äiti jäi yksinhuoltajaksi. Isä äitikin kuoli pitkälliseen sairauteen alle kuusikymppisenä. Vastaavasti äiti oli kotoisin maalaistalosta ja lähtenyt kaupunkiin opislelemaan. Kyllä vanhemmillani silti oli iltamenoja, mutta lastenhoitajia saivat silloin 70- ja 80-luvuilla palkattua.
[/quote]
No eipä ne isoisät niitä lapsia juuri olisi hoitaneetkaan, varsinkaan 40-luvulla syntyneet.
Pointti oli kuitenkin se, että hyvin joutavat meidän lapsia hoitamaan, kun maksattavat isot eläkkeensäkin meillä.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:33"]
Ne on ne nykyajan mummot näitä 40-luvulla syntyneitä itsekkäitä suurten ikäluokkien edustajia. Niitä nyt lastenlapset kiinnosta, kun voi istua persiillään. Kummasti ovat vaan itse saaneet lastenhoitoapua omilta mutseiltaan.
[/quote]
Aika loukkaavasti yleistät.
Olen 40-luvulla syntynyt suurten ikäluokkien edustaja, jolla on kuusi lastenlasta, tällä hetkellä 6 - 12 vuotiaat. Olen hoitanut heitä alusta asti useita kertoja viikossa erityisesti sen jälkeen, kun jäin eläkkeelle. Viime aikoina hoitoapu on ollut esim. kuljetusta harrastuksiin, toimimista "iltapäiväkerhona" alakoululaisille, hakemista päiväkodista tai eskarista ja silloin tällöin olen ollut hoitovastuussa myös esim. vanhempien matkatöiden vuoksi.
Enkä ole mikään poikkeus, vaan hyvin monet tuntemani saman ikäpolven edustajat osallistuvat hyvin aktiivisesti lastenlastensa elämään.
Sukulainen laittoi neljä lastaan 4-12v kahdeksi viikoksi mummolle kylään, jostain syystä juuri silloin kun molemmat vanhemmat jäivät lomalle töistä. Siellä ne viisi sitten elelivät pari viikkoa kolmiossa ja mummo valitti kun ei rahat riitä ruokkimaan teinejä.
en ymmärrä.
Meillä veikkaan todelliseksi syyksi sille ettei yökyläkutsuja lapsillemme eikä myöskään koko perheellemme usein tule, että mummille taitaa alkoholi maistua liikaa ja kylässä olijat ikävästi estäisi "iltarentoutumiset". Ikää alle 65, ei enää työelämässä, hyväkuntoinen ja reissaakin paljon. Surullista, että tuollaista se nykyvanhusten "oma aika" sitten on: kännäämistä muka hienostuneesti viinitellen :(
Luonani kävi viikonloppuna eläkkeellä olevan siskoni tytär miehensä ja kolmen 1-3 -vuotiaan tenavan kanssa. Vanhemmillakin oli täysi työ lasten vahtimisessa, kun olivat vähän aikaa kylässä. Siitä huolimatta olisivat tarjoamassa lapsiaan sukulaisille hoitoon.
Niinhän se logiikka taitaa mennä, että äidit ja isät tarvitsevat sitä omaa aikaa ja lomaa (omista lapsistaan). Jostain syystä sukulaisten tulisi mahdollistaa tämä vanhempien oma aika. Eiköhän tuohon nyt löytyisi niitä ammattitaitoisia lastenhoitajiakin? Hoitajan voi pyytää käymään etukäteen tutustumassa lapsiin. Kyllä ne lapset tottuvat uusiin ihmisiin ja ne hoitajat ovat kuitenkin sellaisia, että oikeasti jaksavat olla lasten kanssa. Eiköhän moni eläkeläinen ole jo hoitovelvoitteensa tehnyt?