Lue keskustelun säännöt.
Jos sinulla olisi 2 viikoa elinaikaa, mitä vielä tekisit ja olisitko tyytyväinen tähänastiseen elämääsi?
03.09.2006 |
Tajusin eilen, että tosi moni sukulaiseni on kuollut syöpään, kuolenkohan minäkin? Sitten viime yönä yhtäkkiä heräsin pohtimaan, että apua, jos minä nyt sairastun, niin olenko tyytyväinen elämääni tähän asti. Mitä pitäisi vielä tapahtua, miten elää, jotta voisi " luovuttaa elämänsä" myöhemmin tyytyväisenä? Mulle iski varmaan näin 32-vuotiaana 3-kympin kriisi.
Mitä itse tekisit, jos elinaikaa ei enää olisi paljon? Muuttaisitko jotakin nykyisessä elämässäsi? Ja olisitko menneeseen tyytyväinen? Minä en vielä tiedä omaa vastaustani.
Kommentit (10)
Olisin varmaan kotona perheen kanssa ja kävisin vanhempieni luona monta kertaa (asuvat lähellä). Pyytäisin veljeni kylään.
Joisin shampanjaa siten, etten olisi humalassa, mutta olo olisi rennompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En menisi enää töihin. Olisin läheisteni kanssa ja viettäisin laatulomaa. Illanistujaisia, retkiä, kaikkea mukavaa yhdessä. En ole tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, enkä haluaisi jatkaa sitä, siksi ajatus pikaisesta kuolemasta olisi hyvä.
ja tietysti lasteni kanssa haluaisin olla. Jättäisin jotain jälkeeni, ehkä videon lapsille, jossa kerron itsestäni ja elämästäni.
Kaksi viikkoa olisi todella lyhyt aika.
Eí mua kiinnosta yhtään pohtia olisinko tähän astiseen elämääni tyytyväinen. Mitä sillä on väliä? Jäljellä oleva aika on tärkeämpi. 2 viikossa ei ehdi myöskään elämäänsä muuttaa.
Jos siis 2 vkoa elinaikaa ja ilman vaivoja ne viikot, ekan käyttäisin hurjasteluun, bilettämiseen ja tekisin kaikkea villiä. Toka perheen kesken seesteisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulevaisuutta.. En tiedä! Kaamea ajatus!
ja nyt on ollut 4 päivää korkea kuume joten hyvään saumaan tuli mietittävää :-)
Tuo kriisi on tuonut mulle sen, että okei, periaatteessa KAIKKI on hyvin, mulla on työ ja perhe jne. mutta tuntuu että jotain puuttuu. Työhaasteita olenkin tämän vuoksi etsiskellyt.
Eli jos nyt olis kaksi viikko elinaikaa, mä käyttäisin sen energian kyllä vain ja ainostaan siihen, että olisin tyttären ja miehen kanssa mahdollisimman paljon. Että heillä olisi edes hitusen helpompi jatkaa, minunkin puolestani. Saattaisin tässä shokissa varmaan alkaa organisoimaan varahoitajia, raha-asioita jne. jotta se tuska, jotta tyttäreni tulee kokemaan ei olisi mielessä koko ajan.
Tällöin kaikki ne kolmenkympin kriisin aiheet kuten " olenko saavuttanut sen mitä halusin" eivät olisi millään lailla merkittäviä. Hmmm... pistää itseäkin miettimään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta mua ei oma kuolema huoleta. Tiedän, että lapsillani tulisvat asiat olemaan mun poismenon jälkeen kuitenkin ihan hyvin. Olen kohdellut heitä hyvin ja ikääkin on lapsilla sen verran, että varmaan jotain muistoja olis äidistäkin viel myöhemmin.
Olen jotenkin hyväksynyt sen, että kuolen. En vain tiedä milloin. Nautin joka hetkestä niin paljon kuin kykenen. Kuolema ei pelota, eikä huoleta minua. Eniten vain mietityttää jos se on kovin kivulloinen ja pitkäkestoinen tapahtuma.
En oo vielä saanu lapsia enkä siinä kahdessa viikossa niitä mitenkään ennättäisi saamaankaan. Toisaalta, kyllä mä voisin sillä tavalla kuolla ihan rauhassa, että asiat on ok, ei ole mitään keskeneräistä.
Viettäisin sen kaksi viikkoa perheeni kanssa (siis äitini ja sisarukseni). Jättäisin kaikille hyvästit ja koettaisin saada kerrottua, että hyväksyn sen kuoleman, ettei kaikki niin paljoa surisi ja ajattelisi että elämä jäi ihan kesken.
Rukoilisin paljon. Harmittaisi etten ole tullut uskoon aiemmin (otan vasta nyt ensimmäisiä kunnon askelia uskoa kohti).
Jännä nähdä miten erilaisia me ollaan. Kun joku tuossa sanoi että juhlisi ensin sen toisen viikon; itselläni ei tuo juhliminen käynyt mielessäkään =)
mutta luultavasti kaksi viikkoa menisi vain itkisessä ja pakokauhun vallassa.