G: Kuinka monta kertaa SINÄ olet käynyt oopperassa?
Kommentit (61)
On sanottava, etten vieläkään erityisemmin nauti tästä korkeakulttuurista, vaikka mm. klassisesta musiikista tykkäänkin.
vaikka laulu onkin upeaa, ei ole minun juttu. Jotkuthan liikutuu kyyneliin oopperasta, jäi aika kauas minulla se tunne.
Olen sen verran epäkyldyrelli, että ennemmin menen musikaaliin.
olen aloittanut jokunen vuosi sitten, olen rakastunut oopperaan. Olen käynyt nyt 2 kertaa Savonlinnan oopperajuhlilla ja muutoin kansallisoopperassa. Ulkomailla en ole vielä päässyt oopperaan, se on siis vielä koettava.
Kerran Suomessa ja kerran Venäjällä. Haluaisin mennä vielä uudestaan.
ja balettia kastomassa pari kertaa. Ai niin, olenhan käynyt lisäksi lapsen kanssa kaksi kertaa, toinen satuooppera ja toinen ns. normaali. Eli viisi oopperaa siis, ekan kerran vanhassa oopperatalossa, aitiossa:-9
En jaksanut oikein sitäkään, joten en ole mennyt toiste.
Minun on vastattava etten kertaakaan..
t. 38v
Peesi. Sama juttu baletin kanssa.
vain 3 kertaa. Kävisin mielelläni mutta mies haluaa aina mieluummin teatteriin ja nykyisin päästään vain 1-2 kertaa vuodessa kun ei ole oikein lastenhoitajaa. ehkä sitten parin vuoden päästä kun lapset isompia.
Kun olin teini, äitini innostui oopperasta ja pakotti minut mukaansa katsomaan esityksiä. Minulle on jäänyt ikuinen kammo kyseiseen taiteenlajiin :(
Liian kalliit liput, tykkään enemmän elokuvien visuaalisesta maailmasta.
-45v.-
Tykkään Mozartista ja italialaisista, Wagneria en voi sietää, enkä modernia oopperaa.
Balettiin minuna ei saa kirveelläkään. Kummaa koikkelehtimista.
oopperassa töissä, joten varmaan ainakin 1000 kertaa. :)
Nyt olen käynyt oopperassa 7 kertaa ja teatterissa ehkä 40 kertaa.
T: 25-vuotias
Puccinin Madame Butterfly :) Mä ajattelin, että se on vaan kirkumista, mutta ooppera olikin todella kiva ja taisin itkeäkin lopussa :D
Voisin mennä uudestaankin. Millaisia oopperat Suomessa on? Kannattaako mennä? Onko ne Suomeksi?
N21
kertaakaan