Miten saan miehen tajuamaan että sen on PAKKO auttaa mua kotitöissä TAI lastenhoidossa?

Meillä mies on ihan samanlainen. Aikani valitin kun ei osallistu. Sitten päätin kokeilla sitä,että elän itseni ja lasten päivärytmiä. Mennää ulos ulkoiluaikana ja teen sitä ruokaa mitä ajattelin ja siihen aikaan syödään kun o ruoka-aika. Pian mies huomas että jää kaikesta paitsi ja ryhdistäytyi. Kerran viikossa käsken miehen lasten kanssa kotoa pois että saan imuroida ja pestä lattian ilman että kukaan konttaa märällä lattialla. Pidä huoli siitäkin että lähdet itse pois kotoa yksin. Kerrot miksi vaippa pitää vaihtaa ainakin kakan jälkeen ja pissavaippakin muutaman tunnin välein. Mies ei halua kipeästä pepusta huutavaa vauvaa hoitaa... Yritä jakaa kotityöt. Lapsi oppii pian liikkumaan ja kiipeämään tukea pitkin. Kaikilla pikkutavaroilla ja roskilla on silloin hyvä olla paikkansa joho lapsi ei ylety.

Mä taas oon sanonu miehelleni suoraan että nyt prkle... Loppu itse laistaa lapsen hoidosta ja minä en saisi edes salille lähtä sitten kattelee semmosia upeita kimuleita mua äryttää tommoset miehet heitä omas pelolle mäkin olen hakemassa itslleni ja lapselleni asuntoa jonne miehellä ei ole asiaa.



Itse en ole enää ollut kiinnostunut pitkiin aikoihin miehestäni ja se on olen sanonut häntä loukaamatta koska meillä on 5 vuotta yhteistä historiaakin, haluan silti olla väleissä häneen tyttären takia. Tein selväksi etten ole itseentään selvä asia ja lasta hoitaa kumpikin vanhempi ei pelkästään äiti eli minä koska minä en kohta jaksa. meillä neiti on niin kova liikkumaan ja puhumaan että kaupassa kun käyt kaksin tytön kanssa on mahdotonta katsoa mitään kun kaikki pitää tapahtua 2 min. Rakastan tytärtäni ja haluan hänelle isän joka, leikkii lapsensa kanssa ja viettää aikaa meidänkin kanssa eikä internetin kansaa 24 h.

Myönnän, että kärjistin. Arvelin, että yhteen kirjoitukseen riittää yksi näkökulma.

Kuulin nuo samat syytökset veljestäni. Pahimmillaan hänen vaimonsa valitti jopa siitä, että veljeni lähti aamulla töihin. Minun mielestäni hän teki täyttä työpäivää, että perheellä oli rahaa. He olivat tiukilla, ja siitä huolimatta vaimo halusi pitää täyden hoitovapaan ja vielä kehtasi marista omakotitalon hankinnasta.

Päätarkoitukseni oli, että tilanteesta tehdään kokonaisvaltainen arvio. Ja siihen kuuluu myös uupuneemman vanhemman tekemisten tarkastelu ja mahdollisten kohtuuttomien odotusten saattaminen realistisemmaksi, koska, kuten sanoin, niitä kohtuuttomia vaatimuksia näyttää ilmenevän lähisuvussani ja muualla kohtaamissani perheissä.

Lisäksi yritin sanoa, että vaikka juuri nyt tuntuu mielettömän epäreilulta ja kohtuuttomalta, ainoa mahdollisuus muutoksen hahmottamiseen on tasapuolinen keskustelu. Ja kokemukseni mukaan, jos tilanne on niin paha, että toinen puoliso näyttää vain ja ainoastaan laiskurilta, perheen omin voimin ei enää pystytä muodostamaan tasapainoista näkemystä tilanteesta.

Yritin saada sanottua, ja sanoinkin, että on täysin mahdollista, että mies siellä lintsaa. Lintsaamisen lopettamiseksi rähjääminen vain on väärä keino. Oikeassaolo ei tässä kohtaa auta, vaikka sen esittäisi kuinka järkevästi. Tilanne pitää katkaista vaikka sitten sillä, että lapsi viedään isovanhemmille viikonlopuksi, vanhemmat nukkuvat rankimman väsymyksensä pois, ja sitten tehdään se tilannekatsaus. Ja edelleen pitää tajuta, että syyllistely ajaa toisen osapuolen puolustuskannalle, ja rakentavan ratkaisun mahdollisuus on tärvelty. Miehen toiminta muuttuu, kun hän tiedon lisäksi joutuu tuntemaan tilanteesta henkilökohtaista tuskaa, näkee ja kokee sen epätasapainoisuuden ja ymmärtää sen käytännöllisen moraalisen epäreiluuden. Sen lisäksi hänen pitää saada itse esittää kohtuullinen näkemyksensä, ja se näkemys pitää ymmärtää ja huomioda. Miehen pakottaminen tässä tilanteessa ei anna mitään mahdollisuutta miehistymiseen. Miehistymiseen voi johtaa vain itse koettu ja kannettu vastuu oman perheen hyvinvoinnista. Ja valitettavasti sitä hyvinvointia ei ole se, että loppuun uupunut vaimo on niin herkkä, että kärjistää asiat äärimmilleen puheissaan ja rähjää - kuten olen havainnut - vaikka lattialle jääneestä sukkaparista.

Ei näitä juttuja sentään pidä ihan sinisilmäisenä lukea. Kyllä näissä parisuhde- ja perheasioissa on useampia kuin yksi puoli, ja käytännössä niitä harvemmin ratkotaan jättämällä ketään muitta mutkitta. Siihen ei anna mahdollisuutta edes laki.

Myönnän, että kärjistin. Arvelin, että yhteen kirjoitukseen riittää yksi näkökulma.

Kuulin nuo samat syytökset veljestäni. Pahimmillaan hänen vaimonsa valitti jopa siitä, että veljeni lähti aamulla töihin. Minun mielestäni hän teki täyttä työpäivää, että perheellä oli rahaa. He olivat tiukilla, ja siitä huolimatta vaimo halusi pitää täyden hoitovapaan ja vielä kehtasi marista omakotitalon hankinnasta.

Päätarkoitukseni oli, että tilanteesta tehdään kokonaisvaltainen arvio. Ja siihen kuuluu myös uupuneemman vanhemman tekemisten tarkastelu ja mahdollisten kohtuuttomien odotusten saattaminen realistisemmaksi, koska, kuten sanoin, niitä kohtuuttomia vaatimuksia näyttää ilmenevän lähisuvussani ja muualla kohtaamissani perheissä.

Lisäksi yritin sanoa, että vaikka juuri nyt tuntuu mielettömän epäreilulta ja kohtuuttomalta, ainoa mahdollisuus muutoksen hahmottamiseen on tasapuolinen keskustelu. Ja kokemukseni mukaan, jos tilanne on niin paha, että toinen puoliso näyttää vain ja ainoastaan laiskurilta, perheen omin voimin ei enää pystytä muodostamaan tasapainoista näkemystä tilanteesta.

Yritin saada sanottua, ja sanoinkin, että on täysin mahdollista, että mies siellä lintsaa. Lintsaamisen lopettamiseksi rähjääminen vain on väärä keino. Oikeassaolo ei tässä kohtaa auta, vaikka sen esittäisi kuinka järkevästi. Tilanne pitää katkaista vaikka sitten sillä, että lapsi viedään isovanhemmille viikonlopuksi, vanhemmat nukkuvat rankimman väsymyksensä pois, ja sitten tehdään se tilannekatsaus. Ja edelleen pitää tajuta, että syyllistely ajaa toisen osapuolen puolustuskannalle, ja rakentavan ratkaisun mahdollisuus on tärvelty. Miehen toiminta muuttuu, kun hän tiedon lisäksi joutuu tuntemaan tilanteesta henkilökohtaista tuskaa, näkee ja kokee sen epätasapainoisuuden ja ymmärtää sen käytännöllisen moraalisen epäreiluuden. Sen lisäksi hänen pitää saada itse esittää kohtuullinen näkemyksensä, ja se näkemys pitää ymmärtää ja huomioda. Miehen pakottaminen tässä tilanteessa ei anna mitään mahdollisuutta miehistymiseen. Miehistymiseen voi johtaa vain itse koettu ja kannettu vastuu oman perheen hyvinvoinnista. Ja valitettavasti sitä hyvinvointia ei ole se, että loppuun uupunut vaimo on niin herkkä, että kärjistää asiat äärimmilleen puheissaan ja rähjää - kuten olen havainnut - vaikka lattialle jääneestä sukkaparista.

Ei näitä juttuja sentään pidä ihan sinisilmäisenä lukea. Kyllä näissä parisuhde- ja perheasioissa on useampia kuin yksi puoli, ja käytännössä niitä harvemmin ratkotaan jättämällä ketään muitta mutkitta. Siihen ei anna mahdollisuutta edes laki.

et taida itse kovin avarakatseinen olla.. Vai että veljen vaimo vaan marisee .. Voivoi veliparkaa.. Oliskohan mielipide toinen jos samat valitukset tulis ystävältä eikä kälyltä..

1 helppo vauva, äiti päivät pitkät kotona, ja sitten ollaan NIIIN poikki että oksat pois.



AP:lle sanoisin, että tuskin sua tuo vauvan hoito väsyttääkään, vaan miehen vätystely ( ja se että kyttäät miestä ja koet koko ajan epäreiluutta) vie henkisiä voimia.



TUo sun työtaakkasi ei ole oikea syy, sulla ei oikeasti ole paljoa hommia, jos vauvakin on helppo. Ja jos miehesi olisi töissä, olisit ihan vastaavassa tilanteessa.

Tulisin aina täältä palstalta hakemaan itselleni tekoselityksiä siihen miksi mun ei tarvitse tehdä mitään. Täällähän niitä jaellaan. Siis nimenomaan MIEHILLE. ja sympatiaa kans. "Sillä on masennusta, se ei ehkä tiedä miten olla isä, nainen tekee itse liikaa/liian vähän väärään aikaan/väärällä tavalla, niin että mies ei koe olevansa tarpeellinen/saa tukea/lepoa/seksiä/mitätahansa..."



Eli ap, mitä tahansa teetkin älä vaan vinkkaa miehelles tästä palstasta!! ;)

Kannattaa miettiä olisko helpompaa ilman sun laiskaa ukkoa.

Älä vaan tee tollaiselle miehelle lisää lapsia.

Isän pitää kyllä tajuta, ettei omien lasten ja kodin hoitaminen ole edes auttamista, vaan kuuluu itsestään selvästi hänen velvollisuuksiinsa. Joten älä pyydä auttamaan, vaan jakamaan hommat sinun kanssasi, kuten kuuluukin.

Niin yhtenä päivänä näyttelet niin sairasta, että saat itse juuri ja juuri vessassa käytyä. Joten miehen on pakko tehdä, on sitten turvallisempaa vauvallekin kun näet miehen osaavan.

Entä sitten kun tulee oikeasti se päivä kun makaat kuumeessa sängyn pohjalla? Kai sulla on oikeasti joku joka auttaa?

Kas kun kaikilla ei ole niitä hoitohalukkaita isovanhempia. Mun vanhemmat esimerkiksi eivät halunneet auttaa mitenkään lasten kanssa eikä minkään munkaan, kun olin tosi huonossa kunnossa sytostaattihoitojen takia.



Suurin osa "ystävistäkin" katosi siinä vaiheessa kuin tuhka tuuleen. Aika monet ihmiset on nykyään siinä jamassa, että ei todellakaan ole ketään muuta kuin mahdollisesti joku viranomaistaho, joka auttaisi.



Ja tosiaan ap, sua varmaan nyppii miehesi asenne ja toiminta enempikin kuin se, että vauvan hoito olis ylivoimaisen väsyttävää. Onhan se nyt ihan törkeä pettymys, että ihminen, jonka pitäisi sua rakastaa ja olla sulle läheinen viis veisaa siitä, miltä susta tuntuu tai mikä olisi koko perheen kannalta järkevää toimintaa.



Ei ole mitään "täydellisyydentavoittelua", jos toivoo parisuhteelta muutakin kuin sitä, että asutaan samaa kämppää.



En tiedä, mitä ap:n tilanteessa voi tehdä. Oma kokemukseni on, että joko ihminen on aikuinen ja haluaa tehdä osansa perheen eteen, niin että se on kaikista kiva ja sopiva tapa toimia. Tai sitten ei. Millään "puhumisella" sitä harvoin saa toimimaan. Mutta toki kannattaa aina yritää, kun on se lapsikin.

ei miehet ole ajatusten lukijoita. Miehesi on sitä tyyppiä, ettei tajua vaikka kuin VIHJAILEE!



Istuta mies alas, kerro että nyt kuuntelet (sammuta telkkari, ym jutut, ettei keskity niihin. JA KERROT MITÄ HALUAT MIEHELTÄSI!

RUKOILLUT että jättäis joskus iltamenot väliin ja ois kotona ihan vaikka ojentamassa pyyhettä kun kylvystä noustaan mutta ei ... ei voi... ap

MIKSI IHMEESSÄ OLET TUOLLAISEN "MIEHEN" KANSSA?? Ja jos mies on ollut aina tuollaínen niin miksi ihmeessä teit hänen kanssaan lapsen?? Kuvittelitko että hän jotenkin taikaiskusta muuttuisi??

Sen jälkeen on varmaan helppo tehdä ratkaisu jos siis mies ei puhumalla muuta tapojaan.

Meidän nelilapsisessa perheessä ei voi olla yhtään vapaamatkustajaa, joten mies on tehnyt oman osansa ja pitänyt sitä ihan itsestään selvyytenä.

kun lapsi on niin pieni ettei "muista" isäänsä. Paljon traumaattisempaa lapsen kannalta on ero sit isompana!



Eli, pärjäät paremmin yksin, jää valtava määrä stressiä ja vihaa pois päivistä.

Ensinnäkin sulle, ettei mies ole apulainen, vaan tasavertainen vanhempi. JOKA miehen pitäisi jo tietää.



Teillä tavallaan "ihanne" tilanne, että olette kumpikin kotona, että SAATTE olla lapsen kanssa jo vauvaikäisestä. Ok, ehkä ei rahallisesti ihanteellisin juttu, mutta..



te voisitte tietty perheenäkin käydä päiväkävelyitä ja hoidella kotitöitä sitten kaksin. Ihan kuin teitä olisi kaksi ventovierasta, joten tutustukaa toisiinne.



Tsemppiä ja voimia jatkoon! Vauva-aika on lyhyt aika ihmiselosta, älkää käyttäkö sitä riitelyyn.

kakarahan toi on. Miksi katsot tuollaista? Mikä siinä on niin hyvää, että suostut hoitamaan hänen asioitaan? Miksi ei hoida omaa lastaan?

Tee nyt edes itsellesi selväksi se, että te molemmat olette aikuisia. Olette myös molemmat vastuussa perheenne hyvinvoinnista.



Ei se mene niin, että mies vain AUTTAA sinua. Se on ihan teidän oma asianne, miten jaatte hommat, mutta oikeasti kannattaa jo ennen yhteenmuuttamista sopia, että miten kotityöt jaetaan.



Ai niin, eihän semmoista voi tehdä, kun se mies ei sitten tykkää.



Se on aivan naisen oma valinta, jos alistuu miehen piiaksi ja palvelijaksi. Minä tiedän, kun en ole sitä osaa valinnut, vaikka on tarjottu useampaan kertaan.

Lienee vakavan keskustelun paikka. Uhkailla ei kannata, mutta maltillisesti kannattaa tuoda ilmi, että vauvan hoidossa on tarpeeksi. Miehen hoitamiseen ei enää liikenisi rahkeita.



Veljeni perheessä käytiin tästä asiasta huutotappeluita. Parhaan ystäväni perheessä tilanne on sama. Molempia näitä perheitä yhdistää vaimon loputtomat vaatimukset. Vauva tietenkin täytyy pitää puhtaana ja kylläisenä, ja onhan niitä aivan ehdottomia välttämättömyyksiä pitkä lista. Kuitenkin näitä tuntemiani naisia sivusta katsottuna ahdisti tolkuton täydellisyydentavoittelu. Lapsen lisäksi kotikin olisi pitänyt pitää moitteettomana. Sivusta kierre oli helppo nähdä. Kun äiti oli väsynyt, häntä ärsytti lattialle jäänyt sukkaparikin aivan silmittömästi. Mitä hiton väliä sillä on, onko lattialla sukkapari? Se vaavi ei siihen kuole. Eikä kukaan muukaan. Pikkuasioistakin tuli kohtuuttoman suuria, kun vanhemmat olivat jo valmiiksi väsyneitä.



En yritä vähätellä pikkulapsi ajan raskautta. Olen kuitenkin nähnyt niitäkin perheitä, joissa vauva ei aiheutta loppuun polttavaa kaaosta. Niissäkin välillä ollaan oltu kyllä väsyneitä. Varmasti siinä on kokemus auttanut. Näissä perheissä on yleensä ollut vanhempia lapsia. Toisaalta, nelikymppisen siskoni kuopus on vasta vauva. Synnytyksen jälkeen hän oli kyllä uupunut ja joskus äkäinen, mutta hänen temperamenttinsa tuntien olen ihmetellyt hänen rauhallisuuttaan ja energisyyttään. Eikä se vaavi taida olla sen kummempi kuin muutkaan vauvat: valvottaa toisinaan ja sairasteleekin.



Jos mies vielä näkee vaimonsa väsymys-äkäkierteen, eikä suostu osallistumaan siihen, eikä naisparka pysty pakkoajatuksiltaan vastaanottamatta muita näkemyksiä kuin omansa, on helppo ymmärtää, että syntyy kärjistyksiä, jossa puoliso vain laiskottelee. Lopulta on kuitenkin pakko kysyttää, että mikä riittää. Pitääkö koko lähisuku vetää väsymyksen ja rasituksen kierteeseen?



Joskus totisesti on niin, että mies lintsaa. En totisesti väitä vastaan. Ja jos niin on, pitää keskustella määrätietoisesti. Mutta jopa siinä tapauksessa, että vaikeudet johtuisivat maailman tärkeimmäksi kokemastaan asiasta, pitää muistaa vanha viisaus: jos osoittaa jotakuta etusormellaan, osoittaa samalla kolmella sormella itseään. Sitä miestä ei parane pistää kiertoon, ennen kuin joku varteenotettava sivullinen on arvioinut tilanteen. Ja tämä palsta ei ole varteenotettava sivullinen.



Perheille tarjotaan kyllä kaikenlaista ammattiapua ja sukulaisiltakin sitä saa pyytää. En ole vielä nähnyt vanhempia, jotka olisivat hoitaneet vauvansa ihan ypöyksin. Enkä ihan hevillä moiseen edes usko. Ja sekin apu on joskus pakko ottaa vastaan, joka pakottaa kyseenalaistamaan omat toimintatavat. Vai onko täällä jossakin sellainen superäiti, joka vielä viidennenkin valvotun yön jälkeen kuvittelee jaksavansa hoitaa asioita parhaan mahdollisen järjenkäytön ja tilannetajun mukaan?