Miten saan miehen tajuamaan että sen on PAKKO auttaa mua kotitöissä TAI lastenhoidossa?

Ensinnäkin sulle, ettei mies ole apulainen, vaan tasavertainen vanhempi. JOKA miehen pitäisi jo tietää.

Teillä tavallaan "ihanne" tilanne, että olette kumpikin kotona, että SAATTE olla lapsen kanssa jo vauvaikäisestä. Ok, ehkä ei rahallisesti ihanteellisin juttu, mutta..

te voisitte tietty perheenäkin käydä päiväkävelyitä ja hoidella kotitöitä sitten kaksin. Ihan kuin teitä olisi kaksi ventovierasta, joten tutustukaa toisiinne.

Tsemppiä ja voimia jatkoon! Vauva-aika on lyhyt aika ihmiselosta, älkää käyttäkö sitä riitelyyn.

Tätähän ap yritti selittää, että kun mies ei osallistu, ei hyvällä eikä pahuuteen kykene.

Ja sitten ap:n ongelmaan eli miten saada haluton aikuinen tekemään jotain toisen pyynnöstä. No ei mitenkään jos ei omaa halua kertakaikkiaan ole. Nyt ei taida olla uusavuttomasta kyse vaan ihan pelkästään itsekkäästä, vapaan ja villin nuoruuden perään haikailevasta kypsymättömästä aikuisesta.

Kun perhe-elämä ei tunnu itsessään tuovan arvoja niin ei niitä voi toinen väkisin takoa.

Olen pahoillani, ap. En osaa sinua auttaa.

mitä hänen mielestään vanhemmuus ja perhe-elämä tarkoittavat.

Molempia näitä perheitä yhdistää vaimon loputtomat vaatimukset. Vauva tietenkin täytyy pitää puhtaana ja kylläisenä, ja onhan niitä aivan ehdottomia välttämättömyyksiä pitkä lista. Kuitenkin näitä tuntemiani naisia sivusta katsottuna ahdisti tolkuton täydellisyydentavoittelu.

että ap on täydellisyydentavoittelija, jos odottaa mieheltä jotain muutakin osallistumista kuin nukkumista, harrastamista, kavereiden tapailua ja netissä istumista.

Kun perhe-elämä ei tunnu itsessään tuovan arvoja niin ei niitä voi toinen väkisin takoa.

Olen pahoillani, ap. En osaa sinua auttaa.

AP kertoi kyllä miten mies tekee vanhat sydeemit oman aikataulunsa mukaan, muttei se sitä sanonut, ett mies olisi haluton osallistumaan.

ehkä tässä valossa mies on sitten jo työttömyydestään masentunut. - ehkei hän vaan näe mahdollisuuksiaan. Ja nainen tekee kaiken. surkeeta, jos siihen suostuu keskustelmatta... niin menti vaan.

Myönnän, että kärjistin. Arvelin, että yhteen kirjoitukseen riittää yksi näkökulma.



Kuulin nuo samat syytökset veljestäni. Pahimmillaan hänen vaimonsa valitti jopa siitä, että veljeni lähti aamulla töihin. Minun mielestäni hän teki täyttä työpäivää, että perheellä oli rahaa. He olivat tiukilla, ja siitä huolimatta vaimo halusi pitää täyden hoitovapaan ja vielä kehtasi marista omakotitalon hankinnasta.



Päätarkoitukseni oli, että tilanteesta tehdään kokonaisvaltainen arvio. Ja siihen kuuluu myös uupuneemman vanhemman tekemisten tarkastelu ja mahdollisten kohtuuttomien odotusten saattaminen realistisemmaksi, koska, kuten sanoin, niitä kohtuuttomia vaatimuksia näyttää ilmenevän lähisuvussani ja muualla kohtaamissani perheissä.



Lisäksi yritin sanoa, että vaikka juuri nyt tuntuu mielettömän epäreilulta ja kohtuuttomalta, ainoa mahdollisuus muutoksen hahmottamiseen on tasapuolinen keskustelu. Ja kokemukseni mukaan, jos tilanne on niin paha, että toinen puoliso näyttää vain ja ainoastaan laiskurilta, perheen omin voimin ei enää pystytä muodostamaan tasapainoista näkemystä tilanteesta.



Yritin saada sanottua, ja sanoinkin, että on täysin mahdollista, että mies siellä lintsaa. Lintsaamisen lopettamiseksi rähjääminen vain on väärä keino. Oikeassaolo ei tässä kohtaa auta, vaikka sen esittäisi kuinka järkevästi. Tilanne pitää katkaista vaikka sitten sillä, että lapsi viedään isovanhemmille viikonlopuksi, vanhemmat nukkuvat rankimman väsymyksensä pois, ja sitten tehdään se tilannekatsaus. Ja edelleen pitää tajuta, että syyllistely ajaa toisen osapuolen puolustuskannalle, ja rakentavan ratkaisun mahdollisuus on tärvelty. Miehen toiminta muuttuu, kun hän tiedon lisäksi joutuu tuntemaan tilanteesta henkilökohtaista tuskaa, näkee ja kokee sen epätasapainoisuuden ja ymmärtää sen käytännöllisen moraalisen epäreiluuden. Sen lisäksi hänen pitää saada itse esittää kohtuullinen näkemyksensä, ja se näkemys pitää ymmärtää ja huomioda. Miehen pakottaminen tässä tilanteessa ei anna mitään mahdollisuutta miehistymiseen. Miehistymiseen voi johtaa vain itse koettu ja kannettu vastuu oman perheen hyvinvoinnista. Ja valitettavasti sitä hyvinvointia ei ole se, että loppuun uupunut vaimo on niin herkkä, että kärjistää asiat äärimmilleen puheissaan ja rähjää - kuten olen havainnut - vaikka lattialle jääneestä sukkaparista.



Ei näitä juttuja sentään pidä ihan sinisilmäisenä lukea. Kyllä näissä parisuhde- ja perheasioissa on useampia kuin yksi puoli, ja käytännössä niitä harvemmin ratkotaan jättämällä ketään muitta mutkitta. Siihen ei anna mahdollisuutta edes laki.

Onneksi olkoon! Olet mitä parhaimmalla tavalla opettanut miehellesi, että hänen ei ole mikään pakko tehdä yhtään mitään. Hommat hoituvat näemmä ilmankin, ja miksipä sellaisia asioita tekemään, joihin ei tunne tarvetta ja joista ei koidu iloa. Niinhän tuo on nyt käytännössä mennyt.



Ei. Noin.



Teillä oli jotakin yhteistä hyvää, kun aloitte seurustella. Totta kai lapsen syntymä muuttaa elämää. Mutta kun se mies ei näemmä motivoidu väkisin eli pakolla, niin se pitää motivoida hyvällä. Tällä hetkellä kotityöt ovat hänelle pakkopullaa, jota mieluiten välttelee. Vaikka perhe-elämä ei voi olla silkkaa onnea ja autuutta, sen on mahdollista olla ihan kohtuullista arkea. Tuossa jo yllä kerrotaan, että kiistelemällä homma ei parane. Jospa nyt sitten yrittäisitte fundeerata, millaista olisi molemmin puolin mahdollisimman mukava arki, ja katsoisitte, millä konstein sellaisen voisi saavuttaa. Realisti saa olla, mutta ei se tarkoita, että tyytyy elämän paskamaisuuteen. Sehän nimittäin ei parane, vaikka taivas putoaisi, jos ei ole esittää kuin vaatimuksia.

mitä tuollaisella "miehellä" tekee. Olen yh ja elämä on varsin paljon helpompaa näin. Eikä tarvi sitä vähää omaa aikaa esim. lasten nukkuessa käyttää miehen paapomiseen, siivota sen jälkiä jne.

Pari pikkuseikkaa ensin: Mies ollut työtön viim. 2 kk. Meidän vauva on 5 kk, vahinko, mutta rakastettu. Helppo ja kiltti lapsi. Itse olen siis vielä äitiyslomalla. Mies ei tee juuri mitään. Laittaa aika usein ruokaa, mutta sitä laittaa vasta illalla kun on kotona. Esim. hän nukkuu yleensä tosi myöhään, yhteentoista-kymmeneen... Olen siis yksin herännyt hoitamaan vauvaa seitsemän-kymmenen välillä. Sitten mennään ulos, joskus mies vielä nukkuu tuolloin. Kun tullaan takaisin sisälle 1-3 h kuluttua mies on yleensä koneella. Lähtee melko pian meidän saavuttua "omille teillensä", kahville kavereidensa kanssa tai muuten vaan pörräilemään. Tulee iltapäivästä ja joko lähtee sitten alkuillasta salille tai jalkapalloharkkoihin. Mutta on siis yleensä aina illat pois. Kuten tänäänkin. Sitten kun tuleek otiin yhdeksän maissa laittaa ruokaa suureen ääneen, kato, mä laitan ruokaa. Poistuu keittiöstä yleensä niin että mun pitäis tiskata, joskus kyllä tiskaa itsekin. Keittiö on tällä hetkellä kuin pommin jäljiltä vaikka mies tiskasikin aamupäivällä. Mutta laittoi myös pitsaa tuossa ennenkuin lähti jalkapalloa pelaamaan. Mä oon tänään pessyt kaksi koneellista pyykkiä, eilen kolme, yritän kerätä tavaroita samaa tahtia kuin niitä tulee mutta vauva kainalossa se ei ole helppoa. (vaikka vauva kuinka helppo olisikin.) Hoidan vauvan 99% yksin. Mies joskus leikittää. Ei suostu viemään edes ulos vaunuilla että saisin siivota rauhassa. Turha kuitenkaan luulla että hän siivoais täällä 2h kun olen vauvan kanssa ulkona. Väsyttää. En voi jättää vauvaa miehen kanssa koska vaippaa ei vaihda. EI, HÄN EI VAIHDA VAIKKA OLISI KOKO PÄIVÄN SAMASSA VAIPASSA. Vaikka taivas putoais niin se vaippa ei vaihdu. Joskus oikeesti mietin oisko yh;na helpompaa ? nyt tuntuu ku ois kaks lasta? viime viikolla kieltäydyin pesemästä miehen vaatteita. ok, sai sen omavaatekoneellisen pyörimään ja jopa kuivumaan mutta siinä ne pyykit roikkui telineessä 4 pvää kunnes otin pois että sain uudet tilalle.

Pari pikkuseikkaa ensin: Mies ollut työtön viim. 2 kk. Meidän vauva on 5 kk, vahinko, mutta rakastettu. Helppo ja kiltti lapsi. Itse olen siis vielä äitiyslomalla. Mies ei tee juuri mitään. Laittaa aika usein ruokaa, mutta sitä laittaa vasta illalla kun on kotona. Esim. hän nukkuu yleensä tosi myöhään, yhteentoista-kymmeneen... Olen siis yksin herännyt hoitamaan vauvaa seitsemän-kymmenen välillä. Sitten mennään ulos, joskus mies vielä nukkuu tuolloin. Kun tullaan takaisin sisälle 1-3 h kuluttua mies on yleensä koneella. Lähtee melko pian meidän saavuttua "omille teillensä", kahville kavereidensa kanssa tai muuten vaan pörräilemään. Tulee iltapäivästä ja joko lähtee sitten alkuillasta salille tai jalkapalloharkkoihin. Mutta on siis yleensä aina illat pois. Kuten tänäänkin. Sitten kun tuleek otiin yhdeksän maissa laittaa ruokaa suureen ääneen, kato, mä laitan ruokaa. Poistuu keittiöstä yleensä niin että mun pitäis tiskata, joskus kyllä tiskaa itsekin. Keittiö on tällä hetkellä kuin pommin jäljiltä vaikka mies tiskasikin aamupäivällä. Mutta laittoi myös pitsaa tuossa ennenkuin lähti jalkapalloa pelaamaan. Mä oon tänään pessyt kaksi koneellista pyykkiä, eilen kolme, yritän kerätä tavaroita samaa tahtia kuin niitä tulee mutta vauva kainalossa se ei ole helppoa. (vaikka vauva kuinka helppo olisikin.) Hoidan vauvan 99% yksin. Mies joskus leikittää. Ei suostu viemään edes ulos vaunuilla että saisin siivota rauhassa. Turha kuitenkaan luulla että hän siivoais täällä 2h kun olen vauvan kanssa ulkona. Väsyttää. En voi jättää vauvaa miehen kanssa koska vaippaa ei vaihda. EI, HÄN EI VAIHDA VAIKKA OLISI KOKO PÄIVÄN SAMASSA VAIPASSA. Vaikka taivas putoais niin se vaippa ei vaihdu. Joskus oikeesti mietin oisko yh;na helpompaa ? nyt tuntuu ku ois kaks lasta? viime viikolla kieltäydyin pesemästä miehen vaatteita. ok, sai sen omavaatekoneellisen pyörimään ja jopa kuivumaan mutta siinä ne pyykit roikkui telineessä 4 pvää kunnes otin pois että sain uudet tilalle.

Ja sitä ihmettelen, että miksi vauva kainalossa niitä tavaroita keräilet? Laita sitteriin tms. Ja miksi niitä niin usein täytyy keräillä? Miten kahdesta aikuisesta ja pienetä vauvasta jää niin paljon keräiltävää?

Käykää juttelemassa jonkun miespuolisen asiantuntijan kanssa, vaikka kirkon perheasiain neuvottelukeskuksessa, joka osaa kertoa isyyden merkityksestä miehellesi.

ja se on AUTTAA



Miksihän se on niin että kaikki muut perheenjäsenet olisi äidin pikku apulaisia.



Istutte alas ja puhutte asian läpi ettei tilanne voi jatkua ennallaan.



Alatte tasavertaisiksi kumppaneiksi joilla yhtä suuri vastuu arjen pyörittämisestä.



Jos mies ei tuohon suostu voi etsiä lepokodin jostain muualta.

Sori mutta iski silmään, meillä on 4 lasta eikä meillä ole noin paljoa pyykiä ellei jätä toviksi pesemättä!



Te molemmat olette kerran kotona niin miksi et itse jää sänkyyn köllöttelemään myös?



Miksi siivoaminen täytyy tehdä niin ettei lapsi ole sisällä?

Mitä teet kun lapsi nukkuu?



Pyydätkö miestä siivoamaan?



Jos mies ei tee kotona vauvan hoitoa niin pitää varmaan soittaa perheneuvolaan?

Uusavuttomia koko sakki.



Mies luuli, että nainen hoitaa kaiken. Nainen luuli, että mies on samanlainen kuin nainen. Hommat päästetään kasaantumaan ja sitten niitä yritetään hoitaa kunnes koko maailman tuntuu olevan valmis ja järjestyksessä. Keskustelua ei käydä, ellei rähjäämistä ja painostamista kutsuta keskusteluksi.



Jumalauta, sitten kun on se sekunti aikaa, että yrittää pohtia, missä vika ja mitä tehdä, niin tullaan Vauva-lehden palstalle. Samalla vaivalla olisi ottanut yhteyttä anoppiin, neuvolaan, poliisiin, hautaustoimistoon tai mihin vain, missä edes joku tekee jotakin.



Lisää kortsuja ilmaisjakeluun!

tai ukko saa lentää kun leppäkeihäs. Meillä tuommonen ei tulis kuulonkaan että mies ei hoitaisi omaa lastaan. Kotitöistä voitte alkaa keskustella sen jälkeen kun tämä lapsenhoitoasia on selvä miehelle!

Yhden asian olen oppinut, miestä ei saa pyytää konditionaalissa, pitää olla selkeät käskyt:

Eli meillä menee näin:

"Veisitkö roskat?" ei tapahdu mitään vaan pitää sanoa "Vie roskat"



Aloitus "tänään pitäisi imuroida ja käydä kaupassa" ei miehelle tarkoita yhtään mitään, hänelle asia pitää sanoa: " imuroitko vai käytkö kaupassa?"



Jos mitään esittää kysymysmuodossa sisältäen voisitko, tekisitkö tms ilmaisun --> hänen päässään ei ole mitään pakkoa tehdä ja jos ei voi/halua/ehdi, niin sitten ei tee

on aika kiva lovi itsekkään tiliin tai tukiin.



katkeroidut tuosta lopulta. ehdot pöytään ja sitten todellisuutta kohtaamaan.

Kuka teki miehellesi kotityöt ennen kun sinä tuli kuvioihin?



Miksi miehen pitäisi "auttaa" sinua kotitöissä ja lastenhoidossa? Sehän tarkoittaa silloin suoraan sitä, että ne on sinun työsi ja vastuusi, eikä miehen tarvitse tehdä mitään. Hän siis tosiaankin "auttaa"... jos auttaa eli teidän tapauksessa ei auta.



Kotityöt ja yhteisten lasten hoito on molempien vastuulla, jos ei muuta sovita tai jaeta yhteistä käsitystä siitä, että ne on vain ja pelkästään akkain töitä, mikä on muuten yllättävän yleistä.

Helpommalla pääsisit yh:na ja jatkuva vitutuksen aiheuttaja olisi poissa silmistä eli siinä suhteessakin elämä helpottaisi.



Ensimmäisenä tietenkin istuisin alas miehen kanssa ja keskustelisin ja vaatisin miestä osallistumaan. Mutta jos se ei auta, niin ukko pihalle.