Vuoroviikkosysteeli on TODELLA ITSEKÄSTÄ
Voi noita lapsiraukkoja, joita pompotellaan edes taas, koskaan ei voi kunnolla kotiutua yhteen paikkaan, tavarat hujan hajan ties missä. :(
Lapsuuden pitäisi olla vakaa ja sisältää rutiineja.
Kuinka moni teistä haluaisi joka toinen viikko vaihtaa kotia?! Miksette te vanhemmat sitten vuorottele kotia, niin, että lapset saisivat aina asua samassa kodissa. Harvapa siihen suostuisi... :)
Kommentit (88)
ole katkeria teille aikuisena.
Voin kuvitella, mitä nämä kahden kodin väliä ravanneet uusperheiden uusperheen lapset sanoo lapsuudestaan täysi-ikäisinä. Ei ole teille kovin kaunista kuunneltavaa.
Kiinnostaisi tosiaan, että haluaisitteko itse elää kahden kodin loukussa? Miksette ole järjestäneet niin, että lapset asuvat aina samassa kodissa ja miehenne kanssa vuorottelette? :)
Enpä ole koskaan kuullut kenenkään tehneen näin! Tuskin tulen ikinä kuulemaankaan.... :)
ap
Mutta aikuisille asunnosta tulee "ei kenenkään koti", johon ei kotiudu. Lapsista tulee tavallaan kodin isännät ja emännät, mikä on turvatonta. Ei kukaan tykkää kämpästä, jossa ex viettää seuraavan viikon.
Ja teille, jotka kauhisteletta KOLMEA kotia. Eihän niitä koteja ole kuin 1,5/aikuinen.
Olla siellä äidin tai isän omassa kodissa, eikä siinä hollitallissa, jossa vetovastuulliset aikuiset vuorottelisivat.
Eiköhän viimeistään kouluiässä tervepäisiä lapsia kiinnosta enemmän omat kaverit ja se kuin suosittuja he ovat kuin se, millainen tapaamissysteemi on vanhempien kanssa. Pääasia, että lapsella on rakastavat vanhemmat. Kaikesta roskasta tekin teette ongelmia.
ole katkeria teille aikuisena.
Voin kuvitella, mitä nämä kahden kodin väliä ravanneet uusperheiden uusperheen lapset sanoo lapsuudestaan täysi-ikäisinä. Ei ole teille kovin kaunista kuunneltavaa.
että olet täydellinen vanhempi? Äiti, kaikesta päätellen... sinä luulet, että voit suunnitella elämäsi ihan kokonaan, luulet että vain 50-lukulainen ydinperheidylli voi toimia, vain siten voi lapsista tulla onnellisia (siis samanlaisia kuin itse olet).
Voin kuvitella, mitä lapsesi sanoo lapsuudestaan sitten täysi-ikäisenä. Tiedoksi sinulle, kaikille ihmisille tulee joku "trauma" lapsuudestaan. Jos se tulee siitä, että tavarat on väärässä paikassa, niin hyvä niin. Jos kuitenkin lapsi ei joudu kokemaan hylkäämistä omalta vanhemmaltaan.
Kiinnostaisi tosiaan, että haluaisitteko itse elää kahden kodin loukussa? Miksette ole järjestäneet niin, että lapset asuvat aina samassa kodissa ja miehenne kanssa vuorottelette? :)
Enpä ole koskaan kuullut kenenkään tehneen näin! Tuskin tulen ikinä kuulemaankaan.... :)
ap
Eiköhän valtaosa naisista (eronnut tai ei) tee miltei kaikki lapsien hankinnat?
Meillä on ydinperhe, 5 lasta saatu ja minä teen lapsien hankinnat.
28
On parempi olla kaksi kotia kuin ei kotia ollenkaan.
Kyllä tuossakin on hyvät puolet huonojen lisäksi.
no jos ne rutiinit ja joku PAIKKA ovat tosiaan läheisiä ihmisiä, perheenjäseniä tärkeämmät. Niin sitten kai.
Mutta entä, jos lähivanhempi joutuu muuttamaan kohtalaisen usein? Pitäisiö siitä langettaa jotain sanktioita, kun lapsi ei voi muodostaa pysyvää tunnesidettä johonkin paikkaan? Jos se paikka kerran on lapsuudessa kaikkein tärkein.
En tiedä, meillä on ihan ydinperhe ja toivonkin, että olemme aina yhdessä mieheni kanssa. Mutta toivoisin silti, ettei lapseni ikinä kiintyisi kämppään ja rutiineihin enempää kuin meihin vanhempiin!
vaan jatkuvasta paikan-ja ympäristönvaihdoksesta. Miltä itsestäsi tuntuisi muuttaa edestakaisin viikon välein?
se ap olis parempi, että lapset vieraantuis isästään ja asuis äitinsä luona JA raahais tavaroitaan joka toinen viikonloppu jonnekin. Kyllä yksi vanhempi on aina parempi kuin kaksi!
Vähän niin kuin teillä, ap! Sä oot loisto yksinhuoltajaäiti ja millaista sun elämä olis, ellet sais valittaa täällä, miten sun exä on sika, ku ei osallistu lasten arkeen, siihen johon sä et
anna sen osallistua!
Ja vastaus kysymykseen: meillä ei ollut varaa pitää yhteensä kolmea asuntoa (yhteinen koti plus kaksi kotia vanhemmille). Nyt lapsilla säilyi vanha tuttu koti ja läheltä toinen uusi koti.
Lapset kiintyy ihmisiin, ei koteihin. Ne ei katsos ole mitään kissoja.
Kiinnostaisi tosiaan, että haluaisitteko itse elää kahden kodin loukussa? Miksette ole järjestäneet niin, että lapset asuvat aina samassa kodissa ja miehenne kanssa vuorottelette? :)
Enpä ole koskaan kuullut kenenkään tehneen näin! Tuskin tulen ikinä kuulemaankaan.... :)
ap
Mies on joka toinen viikko 600 km:n päässä töissä. Vapaaehtoisesti siis asuu kahdessa asunnossa. Tosin se toinen asunto ei tunnu kodilta, koska siellä ei ole tärkeitä ihmisiä.
Ja te reppanat luulette, ettei nämä teidän erolapset ole katkeria teille aikuisena.
Voin kuvitella, mitä nämä kahden kodin väliä ravanneet uusperheiden uusperheen lapset sanoo lapsuudestaan täysi-ikäisinä. Ei ole teille kovin kaunista kuunneltavaa.
Lapsilla on katkeruutensa ja kaunansa vanhemmilleen, oli miten tahansa kasvatettu. Ei ydinperhe tuo turvaa siinä missä uusperhekään epäturvaa.
Meidän lapsilla ei ole uusperheitä, vaikka olemmekin eronneet. Lapset elävät vanhempiensa kanssa. Olen tehnyt päätöksen, että vaikka löytäisinkin jonkun uuden, hänen kanssaan en yhteen muuta ennen kuin lapset lentävät pesästä. Sen hinnan maksan siitä, ettei ydinperhe toiminut.
Minä pyrin tekemään asiat lasten parasta ajatellen. En hetkeäkään usko, että he olisivat minua aikuisina kiitelleet, jos olisivat joutuneet kasvamaan katkeruuden ilmapiirissä puhumattomien vanhempien kanssa. Eivät varmaan kiittele tätäkään kaikistellen, mutta elämä on.
Elämstään voi katkeroitua kummallisillakin tavoilla. Kuten se vauvana adoptoitu kaverini äiti, joka oli vihaninen ja katkera siitä, että hänelle oli tarjottu mahdollisuutta kouluttautua nuorena. Tai toisen kaverin äiti, joka koki, että vanhempansa olivat halunneet poikaa ja hän, keskimmäisenä tyttärenä kärsi tästä.
Teit niin tai näin. Ei oikeaa ratkaisua ole. Joku katkeroituu kuitenkin. Tavoitteena onkin, ettei näistä asioista tule isoja mörköjä jotka vainoaa elämää aikuisuuteen asti. Tai vanhuuteen asti.
Minä pidän lapsistani huolta niin hyvin, kuin pystyn. Olen heille se vastuullinen aikuinen, johon tukeutua.
Ja vaikka yllä sanoin, että olen päättänyt elää itsekseni, kunnes lapset lähtevät pesästä, en ole siitä katkeroitunut. Enkä ole myöskään sataprosenttisen ehdoton päätöksessäni. Eihän elämstä koskaan tiedä. Olen koko elämäni pistänyt muut etusijalle, ajatellut muiden tunteita ennen omiani. Tällä linjalla jatkan. Ihan pikkasen vain otan tilaa myös itselleni jatkossa. Sellaisen pienen siivun. Onnellinen vanhempi, onnelliset lapset?
en tuota lapsille tekisikään. Oli todella raskasta tulla ja lähteä. Pari päivää ennen lähtöä alkoi keräilemään tavaroita, takaisin tultua kesti myös pari päivää ennenkuin sai taas arjen rytmistä kiinni. Omat lapseni ovat varsin vähän materiassa kiinni ja tykkäävät reissata, mutten ikimaailmassa hajottaisi heidän lapsuuttaan noin. Paras olisi että on se ykköskoti ja sitten toinen, missä käydään niin paljon kuin mahdollista, mutta se ykköskoti on tukikohta. Ja nämä kodit todella lähellä toisiaan. Aikuisella olis edellytyksiä tuollainen kestää, mutta harva kestää silti. Mä en voi todellakaan ymmärtää miten vanhemmat ei tajua tuota tilannetta lasten kannalta. lapsuudenkoti= reissukaaos kahden kodin väliä.
Eiköhän valtaosa naisista (eronnut tai ei) tee miltei kaikki lapsien hankinnat?
Meillä on ydinperhe, 5 lasta saatu ja minä teen lapsien hankinnat.
28
Niinno toi nyt oli vain vastaus siihen, kun se yksi nelikymppinen eroperheen lapsi sanoi, että aina oli saanut silmien pyörittelyä kun hälle piti hommata jotain kampetta. Että meillä on huoliehdittu asiasta juurikin tällä ajatuksella. Että tämä on sovittu asia. Minä hankin kaiken. Ei tarvi arpoa, kuka ostaa ja mitä.
t. 54
puolisot, ei tulis mieleenkään, että asuttais vuoroviikot paikassa, jossa toinen on edellisen viikon asunut. Mihin sen uuden puolison laittais sen viikon ajaksi? Tuskin haluaisi majailla minun ja ex-miehen entisessä yhteisessä kodissa. Ex-miehellä on lapsi myös uuden puolison kanssa, eläiskö ne sitten perhe-elämää meidän entisessä yhteisessä kodissamme? Ja olispa "kiva" pestä ex-miehen kalsareita ja lakanoita ja nukkua samassa sängyssä kuin hän ed. viikolla...
Niinhän se juuri on lapsen silmin. Siis vuoroviikoin asuu vanhassa kodissa, jossa on ennen asunut isän ja äidin kanssa. Nyt siellä asuu isi/äiti uuden puolisonsa ja mahdollisten lastensa kanssa. Ei varmaan tulisi lapselle mieleenkään, jos saisi valita. Lapsilla ei vaan ole sitä valinnanvaraa.
No meillä minä ainakin huomaan tekeväni lähes vain ja ainoastaan lasten maun mukaisia ruokia, kuten tähänkin asti. Toki pienillä lisäyksillä aina, että oppisivat uusillekin mauille.
Meillä kaikki varusteiden hankinta on keskitetty minulle, joten lapset saavat pyörät, vaatteet, harjat, sukat, kirjat, huilut jne. minun hankkiminani. Jos ex jotain ostaa, hän ostaa ns. extraa, jota toki minäkin ostan. Mutta ne pakolliset ostan minä. Lapsilla on molemmissa paikoissa omat paikkansa, sängyt, hyllyt, lelut (erit eri paikoissa), uimapuvut, aurinkorasvat, pelit ja vaatteet (ulkovaatteita lukuunottamatta).
Jos on menoja, ne sovitetaan lasten tulojen/menojen mukaan. Tai sitten sovimme aikuisten kesken, että tällä viikolla lapsi lähtee täältä aikaisemmin ja on ensi viikolla vastaavasti pitempään (jos päivän-kahden "ylityksistä" kyse). Jos toinen aikuinen sairastuu vakavammin, toinen hoitaa lapset. ihan kuin ydinperheessäkin. Lapset ovat tietoisia aikatauluista ja niiden muutoksista heti kun muutokset ovat selviä ja selkeitä. Heidän ei tarvitse arvailla mitään.
Olen yrittänyt kasvattaa lapseni niin, ettei heidän tarvitse tuntea syyllisyyttä äitinsä/isänsä valinnoista. Heillä on oikeus ilmaista huolensa ääneen. Ja aika hyvin he sen tekevätkin.
Toki meillä nelikymppisillä on omat kaiherruksemme lapsuudestamme olimme sitten ero- tai ydinperheen lapsia... 70-luvun lapset kasvatettiin erilailla.