Vuoroviikkosysteeli on TODELLA ITSEKÄSTÄ

Erittäin itsekästä AIKUISILTA olettaa lapsen jaksavan vuoroviikkosysteemiä!

Tuttavilla kaksi alle 3 vuotiasta lasta ja näitä lapsiriepuja riepotellaan vuoroviikoin isällä ja äidillä... Sen lisäksi, niillä "kenen viikko nyt olikaan" tenavat käyvät isovanhemmilla ja ties kellä yökylässä.

Sitten ihmetellään miksi lapset ovat sekaisin kuin seinäkellot.

Lapsella pitäisi olla oikeus turvalliseen, tasapainoiseen elämään. Varsinkin noin pienillä.. huh huh. Mutkun vanhemmat eivät voi luopua mistään ja onhan se vapaa viikko ilman lapsia sitten kai niin ihana.

En koskaan suostuisi, lasten takia!

joiden väliä kulkevat, ja tuntuvat tykkäävän.

Tunnen muitakin ihmisiä, joilla on esim kaupunkiasunto, ja sitten rantapaikka jossain, missä käydään viikonloppuisin, lomilla, ja aina kun pystytään, ja molemmat paikat tuntuvat kodeilta.

Varakkaammissa piireissä asuntoja saattaa löytyä eri maista kivoista kaupungeista ja alueilta.

Ei se, että ihmisellä on kaksi kotia, ole välttämättä huono juttu, edellytys tietysti on se, että molemmat ovat oikeasti koteja, joissa lapsi saa olla aito perheenjäsen, ja koulut ja muut hoituvat järkevästi. Ja aikuiset osaavat olla aikuisia keskenään.

Tietysti lapselle olisi parasta se, että vanhempien suhde olisi alunperin voinut hyvin, ja aikuiset olisivat voineet olla alunperin jo aikuisia. Mutta jos se ei ole mahdollista, niin kyllä kaksi todellista suhdetta vanhempiin on sitten seuraavaksi paras vaihtoehto.

mitenkään. Kulkevat lomatunnelemissa tod.näk. ja yhdessä. On ihan eri asia omistella loma-asuntoja ja kulkea niissä perheenä. Ihan eri asia kuin lapsi joka YKSIN tai sisarusten kanssa jakaa arkensa kahteen kotiin. ja aikuiset voivat olla aikuisia nimenomaan eroamalla, ottamalla vastuu, sen sijaan että voivat huonosti huonossa liitossa- miten moni myös tekee silkasta mukavuudenhalusta tai pelosta.

Miksette te vanhemmat sitten vuorottele kotia, niin, että lapset saisivat aina asua samassa kodissa. Harvapa siihen suostuisi... :)

Tuohan vaatisi tosiaan KOLME asuntoa:

molemmille oman ja lisäksi sen vanhan yhteisen, missä siis lapsen kanssa vuoroteltaisi.

Ajatus on kiva, mutta käytännön toteutus on täysin epärealistinen suurimmalle osalle. Vai mitä luulette: pystyisittekö YH:na ylläpitämään oman asuntonne lisäksi myös 50 % kustannukset siitä vanhasta asunnostanne...? (tai jostain muusta asunnosta)

on tippunut kaikesta ulos, koska tytöt ei jaksa koko ajan miettiä, kummassa kodissä tämä Riina nyt tällä viikolla on. Ja synttärit, oliko ne nyt isin kodissa vai äidin. Riinasta on tullut itkuinen ja yksinäinen. Enkä kyllä itsekään jaksa aina ottaa selville, missä se Riina nyt on, että tyttöni voisi mennä sinne kylään.

lapseni kaverin puolesta.

hänellä ei ole montaa kaveria, ja tuntuu että aina kun me pyydetään tätä meille leikkimän, niin lapsi on isällään, joka ei tietenkään voi lähteä lasta meille tuomaan.. siis lapsi parka. :(

jos vanhemmat asuvat lähellä toisiaan.

Lapseni luokkakaverin vanhemmat asuvat samassa taloyhtiössä, eikä heidän lapsillaan ole tuommoisia ongelmia. Kavereiden on helppo käydä kummallakin ovella kysymässä lapsia jos haluavat tavata.

Näillä vanhemmilla näyttää olevan ihan asialliset välit, tulevat hyvin toimeen keskenään erosta huolimatta. Ilmeisesti yhteiselo ei vaan onnistu.

Ihan täsmälleen samaa mieltä.

Voisitko vastata koirjoitukseeni jossa minä asian kokenut kritisoin juuri tätä teidän vanhemmasta erottamista huonona!



Lapsella on oikeus vanhempIINSA, eli isäänsä on lapsella oikeus siinä missä äitiinsä.



Te äidit ette tahdo ymmärtää tätä asiaa ja te tässä itsekkäitä olette.



Lapselle ei ole ongelma asua viikkoa isällä ja samaa äidillä. Mutta hankalaa on kaipuu toisen luo!



28

Ja teille, jotka kauhisteletta KOLMEA kotia. Eihän niitä koteja ole kuin 1,5/aikuinen.

mun lapselle, että vuoroviikko asuminen on TODELLA ITSEKÄSTÄ, luulen kyllä, että hän loukkaantuu siitä...



On reilun vuoden asunut ko järjestelyllä, ja tavarat eivät ole hujan hajan, rutiineja on yms.

se, että lapsilla on koti, jossa eronneet vanhemmat käyvät, ei toimi. Vanhemmat tekevät sen lapsen kodin, joko yhdessä tai erikseen, mutta ei voi ajatella, että olisi joku lasten koti, jossa vanhemmat käyvät majailemassa vuoro viikoin. Se ei vastaan todellakaan kenenkään tarpeita.

Miten voi aikuiset ihmiset töpeksiä asiansa niin paljon, että joutuvat eroamaan. Tai yleensäkin vääntävät lapsia huonoon suhteeseen.



Uusioperheet on tähän päälle vielä se kaikkein säälittävin muoto. Muna ja pillu ohjaa aikuisten ihmisten käytöstä.

on tippunut kaikesta ulos, koska tytöt ei jaksa koko ajan miettiä, kummassa kodissä tämä Riina nyt tällä viikolla on. Ja synttärit, oliko ne nyt isin kodissa vai äidin. Riinasta on tullut itkuinen ja yksinäinen. Enkä kyllä itsekään jaksa aina ottaa selville, missä se Riina nyt on, että tyttöni voisi mennä sinne kylään.

lapseni kaverin puolesta.

hänellä ei ole montaa kaveria, ja tuntuu että aina kun me pyydetään tätä meille leikkimän, niin lapsi on isällään, joka ei tietenkään voi lähteä lasta meille tuomaan.. siis lapsi parka. :(

jos vanhemmat asuvat lähellä toisiaan.

Lapseni luokkakaverin vanhemmat asuvat samassa taloyhtiössä, eikä heidän lapsillaan ole tuommoisia ongelmia. Kavereiden on helppo käydä kummallakin ovella kysymässä lapsia jos haluavat tavata.

Näillä vanhemmilla näyttää olevan ihan asialliset välit, tulevat hyvin toimeen keskenään erosta huolimatta. Ilmeisesti yhteiselo ei vaan onnistu.

Meillä lapsilla ei ole ollut ongelmaa, etteikö kaverit tietäisi missä milloinkin on. Molemmilla omat puhelimet, pienempää kysellään aina silloin tällöin minunkin puhelimen kautta leikkimään kaverille. Jos on isäviikko meneillään, pyydän kysymään isältä. Ei mitään ongelmaa siinäkään.

Esikoisella on samat kaverit kummassakin paikkaa, pienemmällä on olemassaankin vähemmän kavereita, mutta osittain samat, osittain erit. Toki olemme pitäneet huolen kaverisuhteista.

Lasten synttäreitä kun juhlitaan, on kutsussa tottakai tieto, missä ko. synttärit pidetään. Jos lapsi kutsutaan synttäreille niin, että menee sinne "isäviikolla" pidän huolen, että lahja on mukana.

Ja mitä tulee hauskaan lapsivapaaseen, niin uskokaa pois, eläisin tuhat kertaa mieluummin ydinperheessä. Aina asiat vain ei mene kuten kuvittelee.

Eron jälkeen (heillä kolme silloin alle kouluikäistä lasta) he ottivat heti käyttöön vuoroviikko-systeemin. Lapset asuvat siis vanhassa kodissa (jonka vanhemmat omistavat yhteisesti) ja molemmat vanhemmat muuttavat viikon välein asuntoon ja takaisin.



Juttelin juuri hänen kanssaan ja serkku oli vakaasti sitä mieltä että ikinä ei pitäisi kenenkään lapsen joutua tekemään sitä, hän ei meinaa itsekään kestää vaikka joutuukin raahaamaan vain yhden vaate/meikkikassin muutossa. Tämä järjestely on nyt pari vuotta ollut voimassa.



Jossain vaiheessa, kun jompikumpi vanhemmista löytää ehkä uuden puolison tms. järjestely puretaan siten että lapset muuttavat ns. pysyvästi toisen vanhemman luo ja käyvät sitten kylässä etävanhemmalla.



Itsekin olen sitä mieltä että vuoroviikkosysteemi lapsia koskien on aivan liian rasittava ja tuo turvattomuutta.

Kolmeen ikävuoteen asti lapsi on symbioosissa äitinsä kanssa. Kamalaa erottaa pikkanen silloin äidistään. Isoimmille lapsille voi toimia jos asuinpaikat lähekkäin.

Vanhemmille vuoroviikko ratkaisu on kuin unelmaa, lomat toimii..

Kyllä minä olisni lasteni kanssa 24/7 ellei olisi tätä tilannetta. Kumma että niin monet kuvittelee, että lapsettomat ajat ois jotenkin yhtä juhlaa. Kyllä mun elämä on aika pysäkillä niitten päivien ajan. Sitten lapsen kanssa porhalletaan eteenpäin.

ja tuli uusia ihania ihmisiä, jotka meni ihon alle ja oli pakko kokea se rakkaus kun on vain yksi elämä.

Lapset on onnellisia kun äiti on onnellinen ja saa pitää kaksi kotia ja hänellä on usemapi aikuinen elämässään. Meidän Nico-Petteri on onnellinen kun hänellä on isin koti ja isin uusi vaimo ja isin ja uuden vaimon yhteiset lapset ja uuden vaimon entiset lapset ja kummankin isovanhemmat.

Sama äidin puolelta.

Lapsistamme on niin ihanaa pakata tavaroita ja viettää aikaa tasapuolisesti kummankin perheen kanssa kummankin kotona ja ainakaan meidän lapsissa ei ero näy kun kaikki on niin ihanaa.

Kun äiti on onnellinen niin lapsi on onnellinen ja pakkohan se oli erota kun miehestä tuli niin arkinen ja lähipubista löytyi se ihku Jore.

Heheheeeeee....

ole katkeria teille aikuisena.

Voin kuvitella, mitä nämä kahden kodin väliä ravanneet uusperheiden uusperheen lapset sanoo lapsuudestaan täysi-ikäisinä. Ei ole teille kovin kaunista kuunneltavaa.

että olet täydellinen vanhempi? Äiti, kaikesta päätellen... sinä luulet, että voit suunnitella elämäsi ihan kokonaan, luulet että vain 50-lukulainen ydinperheidylli voi toimia, vain siten voi lapsista tulla onnellisia (siis samanlaisia kuin itse olet).

Voin kuvitella, mitä lapsesi sanoo lapsuudestaan sitten täysi-ikäisenä. Tiedoksi sinulle, kaikille ihmisille tulee joku "trauma" lapsuudestaan. Jos se tulee siitä, että tavarat on väärässä paikassa, niin hyvä niin. Jos kuitenkin lapsi ei joudu kokemaan hylkäämistä omalta vanhemmaltaan.

ole katkeria teille aikuisena.

Voin kuvitella, mitä nämä kahden kodin väliä ravanneet uusperheiden uusperheen lapset sanoo lapsuudestaan täysi-ikäisinä. Ei ole teille kovin kaunista kuunneltavaa.

En ole eroamassa enkä eronnut tms, mutta tähän haluan kyllä kommentoida, että joo - on ihan mahdollista, että esimerkiksi teininä tai varhaisaikuisuudessa eroperheen lapset syyttävät vanhempiaan erosta ja kaivavat esiin nimenomaan ne asiat, jotka on hoidettu huonosti. Vanhemmuuteen kuuluu se, että pitää uskaltaa kohdata myös lasten isompana esittämä kritiikki.

Ero tai vuoroviikkoasuminen ei ole mikään suurin ongelma, mikä lapsella/nuorella voi olla. Voi siitä tulla kritiikkiä, ja varsinkin silloin kritisoiva nuori aikuinen keskittyy vain niihin asioihin, joissa vanhemmat eivät onnistuneet. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikessa olisi menty pieleen.

Ja samat lapset kritisoisivat vanhempiaan, vaikkeivat nämä olisi eronneetkaan. Ihan siitä syystä, että tuskinpa kukaan vanhempi onnistuu olemaan täydellinen ja luomaan täydellisiä olosuhteita. Usein kritiikkiä voi tulla myös asioista, joihin vanhemmat eivät varsinaisesti ole olleet edes syyllisiä tai ovat olleet syyllisiä "vain välillisesti" - esim. jos perhe on muuttanut ja lapsi on sen takia ollut yksinäinen. Vanhemmat toki tekivät muuttopäätöksen, mutta eivät ole syyllisiä koulutovereiden syrjimiseen. Silti vanhemmat saavat kritiikkiä siitä, miten aiheuttivat yksinäisyyden.

Sama juttu vuoroviikkoasumisessa tai erossa - se nyt vain on olemassa oleva tosiasia, elämäntilanne. Jos vanhemmat eivät eroaisi, syyttäisi lapsi vanhempana heitä kodin huonosta, kylmästä tai epäperhemäisestä ilmapiiristä. Niin hyviä näyttelijöitä eivät vanhemmat voi olla, että osaisivat teeskennellä onnellista perhettä, jos eivät sitä oikeasti ole. Joten jos parisuhde ja perhe on hajotakseen, ei se kulissi ja esittäminen ainakaan pelasta siltä, etteikö lapsi/nuori tajuaisi asioiden tilan ja syyttäisi tai kritisoisi jälkeenpäin.

Ja se, jos elämä menee noin... niin, sille ei välttämättä aina mitään voi. Elämä on sellaista. Elämä ei aina mene kuin satuelokuvassa.

Kaikella on puolensa. Meillä lapset ovat vuorokuukausittain aina toisen vanhemman luona. Toki luokse saa tulla aina kun vain siltä tuntuu ja jos toisella on jotain menoa, niin noista jutuista joustetaan.

Noilla kuukausilla saadaan omat lomatkin sovittua niin että osuvat yksiin lasten lomien kanssa. Juhlapyhät vuorotellaan tai nyt ollaan kysytty aina lapsilta että kumman luona he haluavat olla. Itse olen mielelläni juhlapyhät töissä jos lapset haluavat olla isällään (eli kaikki ovat miehen äidin luona) ja minä teen ne ajat sitten töitä.



Ollaan sitäkin mietitty että kunhan lapsilla alkaa olla ikää enemmän he saavat päättää että haluavatko jäädä pysyvästi vain toisen vanhemman luokse. On meillä käynyt niinkin että toinen lapsista ei ole halunnutkaan mennä isänsä luokse, tai tulla minun luokseni, ovat he saaneet jäädä sinne missä ovat olleet.

Hyvin paljon pyritään menemään lasten ehdoilla tässä. Ainoa miinus on että minä en siedä entistä miestäni silmissäni, joten me emme tapaa keskenään ollenkaan. Siksi myös olisi sietämätöntä olla yhdessä asunnossa jossa lapset olisivat koko ajan. Voin lyödä nimittäin pääni pantiksi että mies toisi nykyisensä sinne (joka oli maisemissa jo ennenkuin erosimme) enkä osaisi nauttia lasten seurasta kun tietäisin että mies on paneskellut taas sitä naista sohvilla, sängyssä jne.

jos vanhemmat asuu tarpeeksi lähellä toisiaan, jolloin kummastakin paikasta pääsee hyvin kouluun ja kavereita tapaamaan, ja jos lapsi oikeasti pitää kumpaakin paikkaa kotinaan. Onhan sitä ihmisiä, joilla on enemmän kuin yksi koti, tai moni esim. kesät viettää suureksi osaksi mökillä, joka on tavallaan toinen koti.



Eli kyllä se jossain tapauksissa voi olla ihan ok ja myös lapselle hyvä ratkaisu, mutta ei varmasti aina.



Itselläni on kokemusta tytärpuolesta, joka on asunut puoliksi meillä ja puoliksi äidillään, ja kyllä tyttö vielä siinäkin vaiheessa, kun oli jo niin vanha, että sai itse päättää missä milloinkin on, oli suunnilleen puolet meillä ja puolet äidillän.

Jätin aggressiivisesti käyttäytyneen sairaalloisen pihin mieheni viime kesänä heti koulujen päätyttyä, muutin lasten kanssa naapurikaupunkiin ja ex yritti ehdotella vuoroviikkosysteemiä (taka-ajatuksena, ettei tarvitse maksaa elareita). Minulle se ei tullut kuuloonkaan. Hain yksityiseltä psykologilta lausunnon. Vanhimmalla lapsella on kielellisiä vaikeuksia ja ADD, minkä vuoksi erityisluokka, ja hänelle ei tee hyvää kodinvaihdot, varsinkaan, kun isä ei osaa auttaa kielten läksyissä ollenkaan tai valvo muutenkaan läksyjen tekemistä, ja tekee vielä vuorotyötä eli lapset 12v.- 6v. olisi iltaisin olleet keskenään ja iskän ruuanlaittotaidot rajoittui ranskanperunoihin ja nakkeihin. Ihan järjetöntä. Sain tähän myös tukea anopilta (tulee huonosti poikansa kanssa toimeen). Ehdotin kompromissia, jossa isä tapaa lapsia yhtenä arki-iltana viikolla ja joka toinen viikonloppu yhden yön. Nyttemmin on ollut kokonaisia viikonloppuja, jotka ovat menneet hyvin.



Jälkikäteen olen ollut hyvin tyytyväinen, että tappelin vastaan, koska isä meni vasta eron jälkeen lääkärille ja sai diagnoosin. Se koodi jääköön kertomatta.

Osuit arkaan paikkaan!



Olen itse joskus tehnyt aiheesta aloituksen ja siinä kävi selkeästi ilmi lapsen kurja arki. Tämä on todellisuuttaa mielettömän monelle lapselle.



Lapsipsykologi Sinkkonen on ehdottanut, että erossa vanhemmat vaihtaisivat viikon välein koteja. Ei ole ainakaan tähän mennessä mennyt läpi.



Joten miettikääpä, kannattaako niitä lapsia pukata joka suuntaan ja suhteeseen heti kun on rakastuttu!?!? Ero seuraa melkein väistämättä reippaasti alle 30 vuotiaana solmituissa suhteissa. Ja miten käy lapsille? Huonosti.



Mutta tärkeintähän on, että AIKUINEN VOI HYVIN. Eikö vaan:-)

mutta itselle tulee mieleen, että vuoroviikko-systeemissä lapsilla pitäisi olla ihan kaikki tavarat molemmissa paikoissa niin, että lapsi voisi vaan vaihtaa paikkaa ilman pakkaamista ja tavaroiden kuskausta.