Vuoroviikkosysteeli on TODELLA ITSEKÄSTÄ

Ei kannattaisi puhua mitään asiasta, josta ei ole omakohtaista kokemusta, ja josta ei ole kunnon tutkimustakaan tehty.



Meillä lapset 4,5v, 7v ja 9v. Erosimme kaksi vuotta sitten ja heti päätimme vuoroviikoista. Asumme lähekkäin ja lapsilla on sama matka kouluun molemmista kodeista. Nyt kun meidän ei enää tarvitse katsella toisiamme päivittäin, tulemme jopa ihan hyvin exän kanssa toimeen. Ja se on tärkein asia lasten pärjäämisen kannalta eron jälkeen!



Lapseni ovat todella kotonaan molemmissa kodeissaan. Kummassakin on vaatteet ja harrastusvälineet, ainoastaan sillä hetkellä tärkeimpiä leluja kuljettavat mukanaan. Ja tietysti koulureppuja. He eivät ole oireilleet erosta, enkä usko että he olisivat selvinneet näin hienosti, jos olisivat joutuneet vieraantumaan toisesta vanhemmastaan. Kun toista vanhempaa tapaa vain joka toinen viikonloppu, uskon että hän kokee että vanhempi on hänet hylännyt. Usein tällaiseen tilanteeseen liittyy myös vanhempien katkeroitumista ja riitoja, ja se on tuhoisaa lasten kannalta.



Lapseni ovat onnellisia ja tasapainoisia, se riittää minulle. Viis muiden mielipiteistä.

asumisjärjestelyistä traumoja niin kyllä silloin on vika lapsessa. Toiset nyt vain on herkempiä valittamaan ja hakemaan huomiota.



Meillä 3v ja 6v ja eivät oireile millään. Asuvat viikon vuorotelleen kummassakin kodissa ja ovat onnellisia ja tasapainoisia lapsia.

että sitä kotia vaihdetaan esim joka sunnuntain :) Siitä muodostuu rutiini. Ymmärrän negatiivisen kannan JOS päivittäiset rutiinit kodeissa eivät ole samat ja jos näitä kodinvaihto päiviä vaihdellaan jatkuvasti yms säännöt ovat täysin erit jne.



Meillä 3v lapsi on pidennetyn vlopun isällään jokatoinen vloppu to-ma ja on oikein toimiva, lapsi on iloinen sinne lähtiessä ja pois tullessa. jutellaan etukäteen useaan otteeseen että äiti vie sinut aamulla ja isi sitten hakee ulkoa iltapäivällä,näytän sormilla kuinka monta päivää hän on isällä ja sitten taas äiti hakee tarhasta. ei tietenkään ymmärrä aika käsitettä,mutta se on meillä yksi rutiineista selvittää tilanne. höpöttelemme myös etukäteen että mitähä tekevät isillä ja että nukutko isin vieressä(nukkuu aina) jne. kotiin tullessa jutellaan että mitä olivat tehneet ja etä nyt mennään "minnan"(lapsi) ja äitin kotiin,äiti tuli nyt hakemaan. Käyn lapsen kanssa nämä useaan otteeseen läpi ja on ehkä myös sopeutuvainen lapsi :)

Ei vuoroviikko asuminen täydellistä ole, mutta aina parempi kuin tuo joka toinen viikonloppu tapaaminen. Kyllä siinä alkaa etääntymistä tapahtua. Mikäli eroava vanhempi on ehdottomasti tuon joka toinen viikonloppu tapaamisen kannalta täytyy hänen silloin olla valmis olemaan se luopuja! Todellista itsekkyyttä on omia lapsi/lapset itselleen ja vieraannuttaa toisesta vanhemmastaan ja samalla saarnata vielä lasten parhaasta...

Eronneet vanhemmat vaan asuvat niin lähellä toisiaan et lapset voivat käydä vaikka joka päivä. Kuitenkin yksi varsinainen koti ettei jatkuvasti vaihdella paikkaa. En kannata pienille lapsille vuoroviikko-systeemiä, en usko sen olevan lapselle hyväksi.

Jäin sitten pohtimaan, mikä olisi minulle, vuoroviikkoäidille, TODELLA ITSEKÄSTÄ. Jos toimisin vain siltä pohjalta, mikä minusta tuntuisi parhaimmalta, niin lapset olisivat isällään joka toinen viikonloppu.

Jäin sitten pohtimaan, mikä olisi minulle, vuoroviikkoäidille, TODELLA ITSEKÄSTÄ. Jos toimisin vain siltä pohjalta, mikä minusta tuntuisi parhaimmalta, niin lapset olisivat isällään joka toinen viikonloppu.

Vaikka itse en entistä miestä siedä silmissäni, en halunnut samaa kohtaloa kuin minulla oli lapsena: Kasvoin ilman isää. Ei se, että olin isän luona vain viikonloppuisi lähentänyt meitä mitenkään. Isä yritti aina parhaansa mukaan pitää hauskaa jne. mutta sitä kautta tilanne muuttui sellaiseksi että isän luona sai käytännössä tehdä mitä tahanasa. Jos olisimme saaneet olla sitä arkeakin isän luona, olisi kiintymyssuhde ollut parempi. Itse olen saanut välini isääni kuntoon vasta aikuisena.

En tietenkään olisi halunnut erota entisestäni. Mutta hän valitsi toisen naisen minun sijastani. Ja ihan tosissaan kaikki oli suhteessamme hyvin, entinen vain otti ja rakastui toiseen..

Mutta jos olisin ollut itsekäs, en antaisi entiseni (ja varsinkaan hänen "uuden" naisensa) tavata lapsia ollenkaan. Entinen on kuitenkin hyvä isä ja lapset ovat hänellä tärkeitä. Siksi sovimme järjestelyt näin. Meillä vain tosiaan ollaan kuukausi kerrallaan, ei viikko-viikko systeemillä.

Jäin sitten pohtimaan, mikä olisi minulle, vuoroviikkoäidille, TODELLA ITSEKÄSTÄ. Jos toimisin vain siltä pohjalta, mikä minusta tuntuisi parhaimmalta, niin lapset olisivat isällään joka toinen viikonloppu.

Siis jos mun ei tarvitsisi ajatella lapsia, vaan ajattelisin vain itsenäni, en kaipaisi exää yhtään elämäämme. Mutta koska ajattelen lapsiani, menemme nyt sillä linjalla, mikä ainakin tällä hetkelä tuntuu heille sopivimmalta, vuoroviikoin. Itselleni se on tuskaa, kun en haluaisi "lapsivapaata" aikaa.

Lapset ovat sen verran jo isoja, että kuuntelemme heidän mielipiteitään asioista. MItään yhtäkkisiä päätöksiä asumisten ja olemisten suhteen emme tee. Jos alkavat haluta asua enemmän toisen luona, asia pitää olla perustelut. Ei riitä se, että toisella saa pelata enemmän pleikkaa. Tai että ei tarvitse petata petiä.