En halua enempää lapsia. Katselin tänään useamman kuin yhden lapsen äitejä huvipuistossa.
Kaikki keskivartalolihavia, ryhdittömiä, tyylittömiä, tukka rasvaisena jne: väsyneitä, ylirasittuneita. Varsinkin ne, joilla oli vauvaikäinen muiden taapertajien lisäksi.
Ja hei, miksi se on yleensä niin, että nainen ränsistyy lapsikatraan kanssa, mutta mies ei? Ja miksi äiti hoitaa vauvan, katsoo isompien lasten perään, kantaa tavaroita ja työntää vaunuja, kun mies kävelee huolettomana vieressä TAI istuu pahimmassa tapauksessa kaljalla?
Meillä kaksi lasta ja se riittää. Enempää en jaksa valvoa, enkä hoivata.
Kommentit (73)
työni puolesta tapaan myös paljon naisia, lisäksi liikun uimarannoilla ym. enkä valitettavasti ole edelleenkään nähnyt KENELLÄKÄÄN parikymppisen kroppaa. Kyllä se kiinteys häviää, vaikka itsestään huolen pitäisi ja olisi siisti ja kaunis.Ja monella on älyttömän leveä peffa ja lantio, vaikka ei kiloja muuten liikaa olisikaan ja suht kiinteä vartalo, mutta ei sitä käy vertaaminen parikymppiseen mitenkään.
että kirjoittaja pitää surullisena niitä jotka arvostelevat toisia ikävästi ulkonäön perusteella. Mielestäni kyse ei ollut siitä, että kirjoittaja on parempi äiti siksi koska näyttää väsyneeltä tai ei ole aina niin laittautunut.
Sinä, jonka tekstiä 72 lainasi (en muista numeroa): olen täysin samaa mieltä kanssasi ja tykkäsin kovasti kommentistasi! :) Itse tykkään välillä laittautua, välillä en jaksa. Toisten arvostelemisen sijaan käytän ainakin itse paljon mieluummin aikaani pyrkimällä näkemään hyviä asioita.
Jokainen on arvokas sellaisenaan, ja miksi aina pitäisi jaksaa näyttää hyvältä/laittautua. Väsymyskin kuuluu elämään, se on täysin normaalia ja onneksi aika usein myös ajoittaista. :)
aina se, miten äärettömän kriittisesti (ilkeästi?) monet havainnoi ympärillään olevia ihmisiä. Mä kun oikein tänään kaupassa tarkkailin muita asiakkaita (oli pitkät jonot) ja totesin, että suurin osa ihmisistä näytti ihan hyviltä ja oli pukeutunutkin ihan kivoihin vaatteisiin.
Ehkä avain tässä onkin se, että arvostelee toisten ulkonäköä, kun ei ole itseensä tyytyväinen (kuten ap)?
#3
ja itse tosiaan saa koko pesueen hoitaa, niin kai siinä nyt on niin paljon tekemistä, ettei itsestään huolehtinen ole ihan prioriteettilistan kärjessä.. Vastasit siis itse kysymykseesi. Kai tuollaiset naisparat nyt ränsistyvätkin elämän kohtuuttomuudessa!
Onneksi meillä on kaksi vastuullista vanhempaa kotona, joista molemmat osallistuvat perhe-elämään..
aina se, miten äärettömän kriittisesti (ilkeästi?) monet havainnoi ympärillään olevia ihmisiä. Mä kun oikein tänään kaupassa tarkkailin muita asiakkaita (oli pitkät jonot) ja totesin, että suurin osa ihmisistä näytti ihan hyviltä ja oli pukeutunutkin ihan kivoihin vaatteisiin.
Ehkä avain tässä onkin se, että arvostelee toisten ulkonäköä, kun ei ole itseensä tyytyväinen (kuten ap)?
#3
vaihteeksi sen miehen syyksi tuo vaimon ränsistyminen...
Oikein komentaja-ainesta.
Juu, tykkään tarkkailla ihmisiä :)
ap
Ja juu, kyllä. Sitä tulee käytettyä juuri huvipuistoissa yms. paikoissa missä lapset helposti villiintyy innostuksissaan ja alkaa "unohdella" sääntöjä.
Muulloin puhun hyvin hiljaisella äänellä. Mutta edelleen niin, että äänensavystä tulee selkeästi ilmi mitä ajan takaa (pyytävä, käskevä, lohduttava jne ääni oikein korostettuja)
Mua ärsyttää eniten monotonisesti puhuvat yhden lapsen äidit. En tajua miten lapset jaksaa ylipäänsä kiinnostua heidän puheestaan saatikka ymmärtää sen sisältöä. Välillä ihmettelen, että toistaako nämä äidit jotain ulkoa opeteltua mantraa lapsilleen yhtään miettimättä mitä puhuvat?
vaikka pitäisi helvetti soikoon olla. Huomenaamulla on taas seiskalta kello herättämässä, että ehdin lenkille tai tekemään salitreenin, kun lähdetään sitten pariksi päiväksi reissuun. Tykkään rääkätä ja piiskata itseäni. En todellakaan voisi antaa itseni ns. lässähtää.
Pitäisi varmaan nyt edes kesällä opetella ottamaan rennommin.
ap
vaikka pitäisi helvetti soikoon olla. Huomenaamulla on taas seiskalta kello herättämässä, että ehdin lenkille tai tekemään salitreenin, kun lähdetään sitten pariksi päiväksi reissuun. Tykkään rääkätä ja piiskata itseäni. En todellakaan voisi antaa itseni ns. lässähtää. Pitäisi varmaan nyt edes kesällä opetella ottamaan rennommin. ap
vaikka tekisit 7 lasta.
T: kuuden alle 11vuotiaan timmissä kunnossa(160cm/48kg) oleva äiti, joka aina laittautuu, kun jonnekin menee.
vaikka pitäisi helvetti soikoon olla. Huomenaamulla on taas seiskalta kello herättämässä, että ehdin lenkille tai tekemään salitreenin, kun lähdetään sitten pariksi päiväksi reissuun. Tykkään rääkätä ja piiskata itseäni. En todellakaan voisi antaa itseni ns. lässähtää.
Pitäisi varmaan nyt edes kesällä opetella ottamaan rennommin.
ap
on aina vaikuttanut niin, että on helpompi olla itseni kanssa. Aina kun liikun säännöllisesti, mulla on vähemmän tarvetta miettiä, miltä näytän ja oonko nyt hyvä. Enkä edes liiku ulkonäöllisistä syistä vaan ihan hyvinvoinnin takia!
Ehkä todella kannattaa miettiä, miksi et oo tyytyväinen itseesi.
#3
Ja hei, miksi se on yleensä niin, että nainen ränsistyy lapsikatraan kanssa, mutta mies ei? J
minuakin pistää usein silmiin, kuinka huoletonna se isä siinä vieressä on. Äiti hoitaa vauvaa, työntää kärryjä, huutaa isommille lapsille...ja mitä isä, no laittaa aurinkolasit IHAN ITSE silmille ja katselee ohi kulkevia.
Oikein komentaja-ainesta.
Juu, tykkään tarkkailla ihmisiä :)
ap
Ja juu, kyllä. Sitä tulee käytettyä juuri huvipuistoissa yms. paikoissa missä lapset helposti villiintyy innostuksissaan ja alkaa "unohdella" sääntöjä.Muulloin puhun hyvin hiljaisella äänellä. Mutta edelleen niin, että äänensavystä tulee selkeästi ilmi mitä ajan takaa (pyytävä, käskevä, lohduttava jne ääni oikein korostettuja)
Mua ärsyttää eniten monotonisesti puhuvat yhden lapsen äidit. En tajua miten lapset jaksaa ylipäänsä kiinnostua heidän puheestaan saatikka ymmärtää sen sisältöä. Välillä ihmettelen, että toistaako nämä äidit jotain ulkoa opeteltua mantraa lapsilleen yhtään miettimättä mitä puhuvat?
yksilapsista äitiä tunnet? Vai onko niin että sinua ylipäätään ärsyttää monotonisesti puhuvat ihmiset (ei kai pelkästään naiset)?
Mua taas ärsyttää moukkamaiset ihmiset, jotka ylpeilevät sillä, että heillä on 'kova ja käskevä' ääni joka helvatan paikassa. Kun ovat niin suorasanaisia ja 'räväköitä'.
Low life people.
minuakin pistää usein silmiin, kuinka huoletonna se isä siinä vieressä on. Äiti hoitaa vauvaa, työntää kärryjä, huutaa isommille lapsille...ja mitä isä, no laittaa aurinkolasit IHAN ITSE silmille ja katselee ohi kulkevia.
Miehet kun sattuu olemaan niin älyllisesti alempana ettei niillä riitä kapasiteetti pääkopassa tekemään yhtäaikaa montaa asiaa niin äiti sen joutuu tekemään. VAlitettavasti niin on meilläkin. Jos haluaa että koko pesue säilyy koossa niin itse on jokaisen perään katsottava kun miehen pää raksuttaa tyhjää tai keskittyy johonkin yhteen asiaan.
Mies ei valvo öitä, imetä, jne. Etenkin niiden äitien, kenellä on se vauvaikäinen! Mies valittaisi jos lähtö viivästyy sen takia kun nainen meikkaa, laittaa itseään, koska koko aamun on pakannut tavaroita lapsia varten. Kun nainen on ehtinyt laittaa itsensä kuntoon, vauva onkin taas valmis tissittelemään. Tissittelyn jälkeen saakin vaihtaa isommille lapsille puhtaat vaatteet tai siivota niiden aiheuttaman sotkun. Meillä yleensä lähtötunnelma latistuu tuossa vaiheessa, koska menetän hermoni siihen mieheen, joka on surffaillut facebookissa sen aikaa kun itse olen tehnyt kaiken mahdollisen.
minuakin pistää usein silmiin, kuinka huoletonna se isä siinä vieressä on. Äiti hoitaa vauvaa, työntää kärryjä, huutaa isommille lapsille...ja mitä isä, no laittaa aurinkolasit IHAN ITSE silmille ja katselee ohi kulkevia.
Miehet kun sattuu olemaan niin älyllisesti alempana ettei niillä riitä kapasiteetti pääkopassa tekemään yhtäaikaa montaa asiaa niin äiti sen joutuu tekemään. VAlitettavasti niin on meilläkin. Jos haluaa että koko pesue säilyy koossa niin itse on jokaisen perään katsottava kun miehen pää raksuttaa tyhjää tai keskittyy johonkin yhteen asiaan.
Kuulostaa hirveältä, miksi kukaan haluaa olla tuollaisen miehen kanssa?
odotan auringonpaistetta. Vaatekaapin ovessa on peili ja näytin uskomattomalta ollakseni yli 40 ja tosiaan viiden lapsen äiti.
Jos laittaisin pussin päähän ja ikääni arvioisi niin moni veikkaisi 20- 25v.
Vertailukohteita on perhepiirissä.
kun jotenkin ajattelen, että te, jotka mietitte noinkin ulkonäköasioita ym. niin olette ressukat ajatusmaailmaltanne köyhiä. =/
Itsellä on monta lasta, en kimitä vaan keskustelen lasteni kanssa.
Lössähtänyt olen muista syistä ja se on vakavat sairaudet.
Olen ollut niin kuoleman rajoilla, että olen kiitollinen pelkästään elossa olemisesta.
Vatsa on leikelty auki ja vatsalihakset on saanut ajat sitten unohtaa. Kun saan alkaa niitä reenaamaan niin se vie vuosia. Sitten paukahti vielä 1 tyypin diabetes ja en vaan osaa vielä pudotella painoani ilman hypoja joten olen antanut olla sillä koen ne hypot aika vaarallisiksi näin lasten kanssa yksin ollessa. On mulla sitten muitakin sairauksia lisänä, samoin lapsilla.
On perin ikävää, että minutkin leimataan tyylittömäksi (yritän, mutta talous tosi tiukilla sairastelujen vuoksi ja vaatteet halpista, ei aina omaa tyyliäni) mössömahaksi, jota ei kiinnosta oma terveys.
Mutta minun on vaan ajateltava, että se on arvostelijan kapea-alainen ajatusmaailma, ei minun jos arvostelee pahalla.
Joten tosiasiat tosiasioina, kiitos.