En halua enempää lapsia. Katselin tänään useamman kuin yhden lapsen äitejä huvipuistossa.
Kaikki keskivartalolihavia, ryhdittömiä, tyylittömiä, tukka rasvaisena jne: väsyneitä, ylirasittuneita. Varsinkin ne, joilla oli vauvaikäinen muiden taapertajien lisäksi.
Ja hei, miksi se on yleensä niin, että nainen ränsistyy lapsikatraan kanssa, mutta mies ei? Ja miksi äiti hoitaa vauvan, katsoo isompien lasten perään, kantaa tavaroita ja työntää vaunuja, kun mies kävelee huolettomana vieressä TAI istuu pahimmassa tapauksessa kaljalla?
Meillä kaksi lasta ja se riittää. Enempää en jaksa valvoa, enkä hoivata.
Kommentit (73)
ja ajattelevat ilkeästi ja rumasti ja arvostelevat tyytymättöminä. Eivät näe elämässä hienoja asioita. Yleensä nämä ihmiset voivat myös itse pahoin.
Toiset taas näkevät maailman kauniina ja eivät pidä sitä kilpailuna vaan huomaavat positiiviset asiat ja elävät siksi onnellisina.
Onneksi minä näen ympärilläni kauniita asioita. Ihania suurperheen äitejä, jotka pitävät omasta mukavuudestaan huolta pukeutumalla croseihin ja legginseihin ja heillä on topakka ääni, millä saavat pidettyä lapsensa aisoissa.
Kyllä maailma on kaunis.
aina se, miten äärettömän kriittisesti (ilkeästi?) monet havainnoi ympärillään olevia ihmisiä. Mä kun oikein tänään kaupassa tarkkailin muita asiakkaita (oli pitkät jonot) ja totesin, että suurin osa ihmisistä näytti ihan hyviltä ja oli pukeutunutkin ihan kivoihin vaatteisiin.
Ehkä avain tässä onkin se, että arvostelee toisten ulkonäköä, kun ei ole itseensä tyytyväinen (kuten ap)?
#3
odotan auringonpaistetta. Vaatekaapin ovessa on peili ja näytin uskomattomalta ollakseni yli 40 ja tosiaan viiden lapsen äiti.
Jos laittaisin pussin päähän ja ikääni arvioisi niin moni veikkaisi 20- 25v.
Vertailukohteita on perhepiirissä.On vaan tosiasia, että YKSIKÄÄN 40-v. yli ei todellakaan näytä kaksvitoselta...tai aika rupsahtanut on kaksvitosena jo ollut muussa tapauksessa...Eikä tarvikaan. Voi olla kaunis yli 40-v.
paremmannäköinen kuin useammalla parikymppisellä..ei ehkä nuoremman, mutta paremman:<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=arti…" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=arti…">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=arti…;
No kuka nyt millaisestakin tykkää! Kyllähän tuosta naamataulusta näkee kuitenkin, että ikää on ja pysyy. Sitä juuri tarkoitin, ettei yksikään muuttumattomana säily...ja eiköhän nuo kehonrakentajat yleensä hormoneita käytä -ainakin jossain vaiheessa uraansa...
netin kautta löytäneet uuden kanavan purkaa sitä omaa pahaa oloaan ja haukkua toisia.
Tämä on toisaalta aika hassu ilmiö. Mitähän nämä tyypit on elämältään saaneet ja sillä voittaneet, että koko ajan haukkuvat muita ihmisiä.
Siis kun meillä on tämä yksi elämä vain. Kiva miettiä kuolinvuoteella, että tulipa tuhlattua se kyttäämällä muita ja arvostelemalla muita. Olishan tuon voinut viettää positiivisemmissakin merkeissä.
Toisaalta ne vittumaiset vanhukset ovat juuri näitä nykypäivän vittumaisia haukkujia.
oli tuollainen, joka arvostelli kaikkia, joita näki: kenellä oli leveä perse, kenellä kamalat reidet. Tajusin vasta myöhemmällä iällä, että kaverini oli hirveän epävarma itsestään ja omasta vartalostaan, vaikka oli hieman anorektinen ja ylpeili, jos ruokavalio päivän aikana oli yksi ananaspurkki.
Ihmettelen, että vielä aikuisiälläkin joku harrastaa samaa. Luulisi, että itseensä olisi ehtinyt jo tutustua ja tulla ystäväksi vartalonsa kanssa.
Huomaan lihavat, laihat ja sopusuhtaiset, kun liikun kaupungilla. Olen tullut loppupäätelmään, että meitä ihmisiä on kaikenmallisia ja -laisia. Tietysti on myös sellaisia, joita muut eivät häiritse, eikä toisten läskit ja rupsahdut tunnu omassa naamassa ja sitten on taas niitä, joiden pitää joka päivä itseään vertailla.
odotan auringonpaistetta. Vaatekaapin ovessa on peili ja näytin uskomattomalta ollakseni yli 40 ja tosiaan viiden lapsen äiti.
Jos laittaisin pussin päähän ja ikääni arvioisi niin moni veikkaisi 20- 25v.
Vertailukohteita on perhepiirissä.On vaan tosiasia, että YKSIKÄÄN 40-v. yli ei todellakaan näytä kaksvitoselta...tai aika rupsahtanut on kaksvitosena jo ollut muussa tapauksessa...Eikä tarvikaan. Voi olla kaunis yli 40-v.
paremmannäköinen kuin useammalla parikymppisellä..ei ehkä nuoremman, mutta paremman:<a href="<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…;" alt="<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…;"><a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…;" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…;">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=…;
No kuka nyt millaisestakin tykkää! Kyllähän tuosta naamataulusta näkee kuitenkin, että ikää on ja pysyy. Sitä juuri tarkoitin, ettei yksikään muuttumattomana säily...ja eiköhän nuo kehonrakentajat yleensä hormoneita käytä -ainakin jossain vaiheessa uraansa...
Hän joka sanoi näyttävänsä kropaltaan parikymppiseltä sanoikin että jos hänen päänsä peitettäisiin jollakin! (Eli vain kropasta ole kyse)
Eihän Kike enää mikään kehari ole! Vaan sporttisen näköinen, omaa paremmannäköisen kropan kuin useampi parikymppinen.
aikamoiselta suorittajalta! Uskallan väittää, että kaltaisesi suorittajat ovat elämäänsä paljon tyytymättömämpiä kuin muut. Se ilmenee esim. juuri toisten avostelemisena. Surullista.
Emme kykene tässä elämässä täydellisyyteen. Se olisi meidän jokaisen muistettava. Se ei silti sulje pois sitä, että huolehtii itsestään. Emme ole oikeutettuja arvostelemaan toisia ihmisiä, itseään kylläkin.
vaikka pitäisi helvetti soikoon olla. Huomenaamulla on taas seiskalta kello herättämässä, että ehdin lenkille tai tekemään salitreenin, kun lähdetään sitten pariksi päiväksi reissuun. Tykkään rääkätä ja piiskata itseäni. En todellakaan voisi antaa itseni ns. lässähtää.
Pitäisi varmaan nyt edes kesällä opetella ottamaan rennommin.
ap
aina se, miten äärettömän kriittisesti (ilkeästi?) monet havainnoi ympärillään olevia ihmisiä. Mä kun oikein tänään kaupassa tarkkailin muita asiakkaita (oli pitkät jonot) ja totesin, että suurin osa ihmisistä näytti ihan hyviltä ja oli pukeutunutkin ihan kivoihin vaatteisiin.
Ehkä avain tässä onkin se, että arvostelee toisten ulkonäköä, kun ei ole itseensä tyytyväinen (kuten ap)?
#3
Mä olen kautta aikojen havainnut, että ympärillä on erilaisia ihmisiä. Itse asiassa kaikki ovat erilaisia ja erinäköisiä. On kauniita ihmisiä, tyylikkäitä ihmisiä, pissis-ihmisiä, vähemmän ulkonäköönsä panostavia ihmisiä, lihavia, laihoja jne. Kovaäänisiä, hiljaisia jne. Useat lihovat iän myötä, kaikki eivät. Enemmän minulle merkitsee ihmisen sisin: luonne ja ajatukset sekä käytös.
Lasten kanssa joutuu usein luopumaan omasta arvokkuudestaan, varsinkin jossain lasten paikoissa, joissa rymytään ympäriinsä ja melu on kova. Lapsen kanssa joutuu luopumaan arvokkuudestaan jo siinä vaiheessa, kun tämä pienenä alkaa huutokonsertin paikassa, jossa pitäisi olla sivistyneesti ja hiljaa.
Tuosta kovaäänisyydestä kyllä sanoisin, että jos useamman lapsen äiti ei nosta ääntään tarpeen tullen kovemmaksi julkisilla paikoilla, joko hänen lapsensa ovat poikkeuksellisen hiljaisia ja arkoja, joita ei tarvitse kuin rohkaista liikkumaan hieman äidin jalkoja kauemmas, tai sitten heidän lapsensa ovat vaarassa joutua onnettomuuksiin, kun äiti on vieraskorea. Isoa katrasta on PAKKO ohjata äänen avulla!!
itsestään: hän ei halua enempää lapsia, koska pelkää muuttuvansa vähemmän viehättäväksi ulkoisesti.
Voiko tuohon enää mitään sanoa. Ei. joillain vain se koko maailman keskipiste on oma ulkonäkö ikuisesti. Onnea ap valitsemallasi tiellä, mutta pyydän, koita muuttua edes suvaitsevaisemmaksi. Kaikille ulkokuori ja oma itse ei ole koko elämä.
näkyvissä vain Suomessa. Ei tarvitse kuin Ruotsin puolelle mennä (tai muualle Eurooppaan), niin äidit ovat huolellisemmin puettuja, ei ole rasvalettiä tms...
Suomessa on jotenkin "sallittua"näyttää aivan petolinnun perseeltä.
Muualla maailmalla saat kodittoman maineen, jos kuljet yhtä repsahtaneena kuin suomalaiset mammat!
korkokengissä. Ihmettelen aina että miten he ehtivät?
Jokainen tyylillään. Mutta en omaa lapsilukua päätä ulkonäköseikkojen takia. Pinnallista!
Aika monet äidit tuntuvat sivuuttavan oman ulkonäkönsä kokonaan lasten saannin jälkeen. Erityisen säälittävältä tuntuu katsella niitä joiden lapset on tällätty viimeistä hiukarvaa myöten kuntoon ja merkkivaatteisiin ja äiti kulkee itse vierellä näyttäen joltain sotanorsulta. Mutta ei tämä nyt niin välttämättä lapsilukuun liity.
huolehdin kyllä ulkonäöstäni. Mutta en voi millään, en sitten millään, ymmärtää, että miten olisi minulta pois jos joku muu ei niin tee? Minulle on ihan se ja sama miltä muut näyttävät. Selittäkääpä minulle siis muiden arvostelijat, että miten muiden lihavuus tai homssuisuus häiritsee teitä?
En oikeasti ymmärrä mistä tässä ilmiössä on kyse? Ja ainahan arvostelu kohdistuu muihin naisiin vai onko joku muu lukenut täältä av:lta aloituksen jossa parjataan vaikkapa tyylittömiä miehiä?
vaikka pitäisi helvetti soikoon olla. Huomenaamulla on taas seiskalta kello herättämässä, että ehdin lenkille tai tekemään salitreenin, kun lähdetään sitten pariksi päiväksi reissuun. Tykkään rääkätä ja piiskata itseäni. En todellakaan voisi antaa itseni ns. lässähtää.
Pitäisi varmaan nyt edes kesällä opetella ottamaan rennommin.
ap
on aina vaikuttanut niin, että on helpompi olla itseni kanssa. Aina kun liikun säännöllisesti, mulla on vähemmän tarvetta miettiä, miltä näytän ja oonko nyt hyvä. Enkä edes liiku ulkonäöllisistä syistä vaan ihan hyvinvoinnin takia!
Ehkä todella kannattaa miettiä, miksi et oo tyytyväinen itseesi.
#3
En tajua ollenkaan, että ap sanoo "rääkkäävänsä ja piiskaavansa itseään". Hirveää itseinhoa ilmassa.
Itse liikun noin 10 tuntia viikossa, mutta se ei ole mitään rääkkäämistä vaan nautinto ja ihanaa ylellisyyttä :)
Toki tavoittelen parempia tuloksia ja edistymistä, mutta en "piiskaa" itseäni vaan tsemppaan, että olenpa hyvä kun vielä jaksan, miten upeaa, että kehityn!
Katselin itse vastaavaa tänään eräässä perheiden suomimassa matkailupaikassa.Ylipainoa,univormuna crocsit (feikit),trikoolegginsit ja muhkurat paljastava t-paita. Jonotin muutaman tällaisen mamman kanssa kioskille,ja laitoin merkille myös sen,miten töykeitä nämä äidit olivat myyjille,paikka oli tupaten täynnä ja grilliannokset valmistuivat melko hitaasti-ymmärrettävää-yksikin äiti huusi isoon ääneen "Pitää mennä varmaan kotiin syömään ja jättä tilaus sisäään odottamaan",tässä vaiheessa olivat odottaneet noin 6 minuuttia.. En tiedä myöskään miksi joillekin äideille tulee lasten myötä tarve puhua "kimittävällä" äänellä,ja mitä erikoisempi nimi lapsella (tosin erikoiset ovat nykyään tavallisempia kuin perus- Villet ja Kallet) niin sitä toistelaan isoon ääneen muiden seurassa."Max ja Annabella,nyyyt tänne.Maaax,ja Annabellaaaaa,KUULUUKO."Max ja Annabella sitä,Max ja Annabella tätä.
WT-nimiä joten ei kannata yleistää, että kaikki useamman lapsen äidit olisivat samanlaisia. Lisäksi nythän on heinäkuu ja kaikki Villet ja Kallet ovat kesämökeillään tai ulkomailla, ainoastaan Maxit ja Annabellat käyvät heinäkuussa huvipuistoissa.
[
Max ja Annabella nimet kertoo kaiken WT-nimiä joten ei kannata yleistää, että kaikki useamman lapsen äidit olisivat samanlaisia. Lisäksi nythän on heinäkuu ja kaikki Villet ja Kallet ovat kesämökeillään tai ulkomailla, ainoastaan Maxit ja Annabellat käyvät heinäkuussa huvipuistoissa.
Jos olet, ja haluat itse esiintyä jotenkin "parempana ihmisenä" niin suosittelen opettelemaan oikeinkirjoitussäännöt paremmin.
Itse olen 2 (+1) lapsen äiti ja kroppani näyttää paremmalta kuin koskaan ennen... no, rintoja lukuun ottamatta 8joita ei enää ole :D)
...tosin en ole koskaan ollut myöskään näin väsynyt/stressaantunut kuin viimeisen (vauva)vuoden aikana. Mutta kyllä se tästä, elämä voittaa.
Hienoa, että väsyneet, läskit ja rasvalettiset naiset jaksavat kuitenkin lähteä lastensa kanssa ulos, eivätkä ole niin pinnallisia että ajattelisivat että ulkoillaan sitten kun jaksetaan pitää parempi huoli omasta ulkonäöstä. Kaikki eivät jaksa edes sitä... joskus olen kuullut taudista nimelta baby blues ;)
mukana koko perhe, siis kuusi lasta iältään 1-15.
Koska olimme reissussa pari päivää ja kävelimme paljon, pistin ihan kävelykengät jalkaan. Kotipihassa ja lähitienoilla käytän aina feikkicrocseja, kun ne on niin vilpoisat ja mukavat. Puin päälle caprit ja t-paidan, pakkasin kassiin myös vaihtopaidan. Mietin siis omaa mukavuuttani ja ulkonäköäni etukäteen, liikenteessä en enää juurikaan ehtinyt.
En muista, että olisin huvipuistossa montakaan kertaa joutunut ääntä korottamaan. Muutaman kerran kakkonen ja kolmonen meinasivat sännätä omille teilleen, muuten pysyivät aika hyvin kasassa ja aisoissa.
Yövyimme hotellissa ja matkustimme junalla. Olin varsin iloinen siitä, että selvisimme reissusta hienosti. Matkan pääasia oli se, että lapsilla oli hauskaa ja että vietimme aikaa yhdessä koko perhe. Pidän tärkeänä, että meillä on myös ensi talvena jotain hauskaa muisteltavaa.
Kukaan ei kyllä muistele sitä, mitä minulla (tai kellään muullakaan meistä) oli päällään.
odotan auringonpaistetta. Vaatekaapin ovessa on peili ja näytin uskomattomalta ollakseni yli 40 ja tosiaan viiden lapsen äiti.
Jos laittaisin pussin päähän ja ikääni arvioisi niin moni veikkaisi 20- 25v.
Vertailukohteita on perhepiirissä.On vaan tosiasia, että YKSIKÄÄN 40-v. yli ei todellakaan näytä kaksvitoselta...tai aika rupsahtanut on kaksvitosena jo ollut muussa tapauksessa...Eikä tarvikaan. Voi olla kaunis yli 40-v.
paremmannäköinen kuin useammalla parikymppisellä..ei ehkä nuoremman, mutta paremman:&lt;a href="<a href="<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;"><a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="<a href="<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;"><a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;"&gt;<a href="<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="<a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;"><a href="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;" alt="http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;">http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&amp;v…;
No kuka nyt millaisestakin tykkää! Kyllähän tuosta naamataulusta näkee kuitenkin, että ikää on ja pysyy. Sitä juuri tarkoitin, ettei yksikään muuttumattomana säily...ja eiköhän nuo kehonrakentajat yleensä hormoneita käytä -ainakin jossain vaiheessa uraansa...
Hän joka sanoi näyttävänsä kropaltaan parikymppiseltä sanoikin että jos hänen päänsä peitettäisiin jollakin! (Eli vain kropasta ole kyse)Eihän Kike enää mikään kehari ole! Vaan sporttisen näköinen, omaa paremmannäköisen kropan kuin useampi parikymppinen.
kike ei oo alasti kuvissa joten sellut ei näy ja liekö tuolla lapsiakaan
uimarannalla päivittäin, eikä kyllä kenelläkään yli 40v. ole parikymppisen kroppaa -ehkä hän vain itse kuvittelee niin...
Tosin parikymppisen kroppa tänä päivänä näyttää aika erilaiselta, kuin parikymmentä vuotta sitten LOL
meidän perhe kyseessä=)Hiki valuu ja lapset(3kpl) joista yksi vaunuissa=)Käytiin kyllä vuorotellen ukon kanssa laitteissa ja toinen oli aina vauvan kanssa.Mutta tukka pystyssä ja meikittä olin liikkeellä.Ukolla oli aurinkolasit=)Lapsille en karjunut,mutta miehelle kyllä=)