En halua enempää lapsia. Katselin tänään useamman kuin yhden lapsen äitejä huvipuistossa.
Kaikki keskivartalolihavia, ryhdittömiä, tyylittömiä, tukka rasvaisena jne: väsyneitä, ylirasittuneita. Varsinkin ne, joilla oli vauvaikäinen muiden taapertajien lisäksi.
Ja hei, miksi se on yleensä niin, että nainen ränsistyy lapsikatraan kanssa, mutta mies ei? Ja miksi äiti hoitaa vauvan, katsoo isompien lasten perään, kantaa tavaroita ja työntää vaunuja, kun mies kävelee huolettomana vieressä TAI istuu pahimmassa tapauksessa kaljalla?
Meillä kaksi lasta ja se riittää. Enempää en jaksa valvoa, enkä hoivata.
Kommentit (73)
oli tuollainen, joka arvostelli kaikkia, joita näki: kenellä oli leveä perse, kenellä kamalat reidet. Tajusin vasta myöhemmällä iällä, että kaverini oli hirveän epävarma itsestään ja omasta vartalostaan, vaikka oli hieman anorektinen ja ylpeili, jos ruokavalio päivän aikana oli yksi ananaspurkki.
Ihmettelen, että vielä aikuisiälläkin joku harrastaa samaa. Luulisi, että itseensä olisi ehtinyt jo tutustua ja tulla ystäväksi vartalonsa kanssa.
Huomaan lihavat, laihat ja sopusuhtaiset, kun liikun kaupungilla. Olen tullut loppupäätelmään, että meitä ihmisiä on kaikenmallisia ja -laisia. Tietysti on myös sellaisia, joita muut eivät häiritse, eikä toisten läskit ja rupsahdut tunnu omassa naamassa ja sitten on taas niitä, joiden pitää joka päivä itseään vertailla.
voi aina laihduttaa.Kun taas toisten ivaajista ja arvostelijoista harvemmin tulee sen ystävällisempiä.
Kaikki keskivartalolihavia, ryhdittömiä, tyylittömiä, tukka rasvaisena jne: väsyneitä, ylirasittuneita. Varsinkin ne, joilla oli vauvaikäinen muiden taapertajien lisäksi.
Ja hei, miksi se on yleensä niin, että nainen ränsistyy lapsikatraan kanssa, mutta mies ei? Ja miksi äiti hoitaa vauvan, katsoo isompien lasten perään, kantaa tavaroita ja työntää vaunuja, kun mies kävelee huolettomana vieressä TAI istuu pahimmassa tapauksessa kaljalla?
Meillä kaksi lasta ja se riittää. Enempää en jaksa valvoa, enkä hoivata.
jos vaikka nämä tyypit ovat olleet tuollaisia jo ennen lapsiakin?
kun jotenkin ajattelen, että te, jotka mietitte noinkin ulkonäköasioita ym. niin olette ressukat ajatusmaailmaltanne köyhiä. =/
Itsellä on monta lasta, en kimitä vaan keskustelen lasteni kanssa.
Lössähtänyt olen muista syistä ja se on vakavat sairaudet.
Olen ollut niin kuoleman rajoilla, että olen kiitollinen pelkästään elossa olemisesta.
Vatsa on leikelty auki ja vatsalihakset on saanut ajat sitten unohtaa. Kun saan alkaa niitä reenaamaan niin se vie vuosia. Sitten paukahti vielä 1 tyypin diabetes ja en vaan osaa vielä pudotella painoani ilman hypoja joten olen antanut olla sillä koen ne hypot aika vaarallisiksi näin lasten kanssa yksin ollessa. On mulla sitten muitakin sairauksia lisänä, samoin lapsilla.On perin ikävää, että minutkin leimataan tyylittömäksi (yritän, mutta talous tosi tiukilla sairastelujen vuoksi ja vaatteet halpista, ei aina omaa tyyliäni) mössömahaksi, jota ei kiinnosta oma terveys.
Mutta minun on vaan ajateltava, että se on arvostelijan kapea-alainen ajatusmaailma, ei minun jos arvostelee pahalla.
eli toisin sanoen huolehtia, että terveellisiä hiilareita on aina kotona. Jätä ostamatta kaikki epäterveelliset, eli suklaat, karkit, pullat, leivonaiset. Hedelmät on myös hyviä nostamaan verensokeria.
Ymmärrän kyllä tuskasi painonpudotuksen kanssa. Mä liikun paljon ja se on suuri osa mun painonhallintaa. Siksi usein harmittaa kun lenkille lähtiessä onkin vs jotain 5 niin että on pakko syödä jotain juuri ennen lenkkiä jotta voin sinne lähteä edes :(
Mutta oikeasti tehoaa tuo että jättää kaikki herkut pois ja liikkuu säännöllisesti. Eli tyypin 1 diabetes ei todellakaan ole syy olla ylipainoinen.
Tsemppia!
t. diabeetikko
Alkuperäöiseen viestiin sanoisin sen, että monella alkaa se oravanpyörä kun ei jaksa/pääse liikkumaan, kotona ollessa minä ainakin syön helposti liikaa ohimennen. Liikunta kannattaa ehdottomasti pitää osana elämää, laittaa sen miehen vaikka väkisin osallistumaan sen verran lapsenhoitoon. Kun ne lapset eivät ole äidin yksistään. Kun pitää liikunnan säännöllisenä, pysyy mielikin PALJON parempana. Ja nyt on turha selitellä ettei muka VOI harrastaa liikuntaa, lajeja on niin paljon että varmasti jokaiselle löytyy jotain mitä voi tehdä.
Jos ihmisellä on kova ääni, tämä on joku low life-otus tai jos jalassa on feikkikroksit, ihmisarvo on käytännössä menetetty ;-)
Aika hauskaa, ellei olisi myös aika mielikuvituksetonta.
omaan napaan tuijottaja, ja voin sanoa, että ei pahemmin ole tässä hipiässä ollut meikkiä vikaan kolmeen vuoteen, kampaajasta puhumattakaan. Vaatteet on henkkamaukkaa ja kirppistä, joitain kalliita kenkiä ja laukkuja on työssäkäynnin ajoilta.
Ei itsestä huolehtiminen TODELLA ole priolistan kärjessä jos on huolehdittava suurperheen (lasten) vaatteet, syömiset, käytöstavat ja viihtymiset. Tähänkö on tosiaan menty että ihmisarvo on kiiinni ulkonäöstä? Myös äitien keskuudessa?
nimim. säärikarvat ajamatta, meikkipussissa 5 vuotta vanha ripsari
niin laittaisin tänne kuvan itsestäni, saisit lokeroida myös minut, että kuulunko tähän sinun kertomaan ryhmään.
Nim.ihan pian neljän äiti
itse en ole edes ennen lapsia viitsinyt juosta kampaajalla, meikata, pukeutua muodin mukaan niin miksi sitten neljän lapsen äitinä pitäisi yrittää panostaa ulkonäköön.olen mukavuuden haluinen. ja mun ulkonäöstä on sanottu ettei uskoisi että lapsia paljon ja olen normipainoinen 36/38 kokoa käyttävä tavallinen nainen.ja joskus on turvallisuus syistä käyttää äänijänteitä töydellä teholla.lapseni ovat peruskilttejä.
Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat reissata lasten kanssa! Olimme juuri mökillä ja hotellissa neljän lapsen (10 -4-vuotiaat). Kun jouduin vain istumaan kartanlukijana, otin itelleni litran kaljatölkin ja halusin metsään pissille. No kaksi muutakin tuli asialle ja jopa kakkasivat. Mies tuli perässä kosteuspyyhe kädessä (savetit olivat juuri loppuneet, löysi jotain autopesun pyyhkeitä). Tunnustin rakkauteni miehelleni, kun sillä on aina se tarvittava rätti kekaroiden naaman pyyhkimiseen!
Ja rouvan ulkonäkö: mustat puuvillahousucaprit taturassa, heitin ihan itse päälleni smoothiet, korkki oli auki ja ravistin. Tukka tyyliin liima&piikki, uimme kolme kertaa. Maharöllykkä on, hävinnekö tuo tuosta koskaan, yritystä on.
Ja- ikuinen kyylääjä olen myös. Ihmiset ovat kiinnostavia, kukin tavallaan!
odotan auringonpaistetta. Vaatekaapin ovessa on peili ja näytin uskomattomalta ollakseni yli 40 ja tosiaan viiden lapsen äiti.
Jos laittaisin pussin päähän ja ikääni arvioisi niin moni veikkaisi 20- 25v.
Vertailukohteita on perhepiirissä.
On vaan tosiasia, että YKSIKÄÄN 40-v. yli ei todellakaan näytä kaksvitoselta...tai aika rupsahtanut on kaksvitosena jo ollut muussa tapauksessa...Eikä tarvikaan. Voi olla kaunis yli 40-v.
Kaikki keskivartalolihavia, ryhdittömiä, tyylittömiä, tukka rasvaisena jne: väsyneitä, ylirasittuneita. Varsinkin ne, joilla oli vauvaikäinen muiden taapertajien lisäksi.
Meillä kaksi lasta ja se riittää. Enempää en jaksa valvoa, enkä hoivata.
kahden lapsen äitejä?
Mutta anyway, tuo kertoo miten sinä asiat näet "Kaikki keskivartalolihavia..." Itse taas näen tosi kauniita ja upeita äitejä, oli niillä yksi tai neljä lasta...(ja ihan oikeasti niitä ON! Ei KAIKKI voi olla plösähtäneitä!)
Ja hyvä että tiedät rajasi.
aina se, miten äärettömän kriittisesti (ilkeästi?) monet havainnoi ympärillään olevia ihmisiä. Mä kun oikein tänään kaupassa tarkkailin muita asiakkaita (oli pitkät jonot) ja totesin, että suurin osa ihmisistä näytti ihan hyviltä ja oli pukeutunutkin ihan kivoihin vaatteisiin.
Ehkä avain tässä onkin se, että arvostelee toisten ulkonäköä, kun ei ole itseensä tyytyväinen (kuten ap)?
#3
kyllä sitä kaikenlaista mahtuu joukkoon.
vaikka pitäisi helvetti soikoon olla. Huomenaamulla on taas seiskalta kello herättämässä, että ehdin lenkille tai tekemään salitreenin, kun lähdetään sitten pariksi päiväksi reissuun. Tykkään rääkätä ja piiskata itseäni. En todellakaan voisi antaa itseni ns. lässähtää.
Pitäisi varmaan nyt edes kesällä opetella ottamaan rennommin.
ap
enemmän vauva-aikana vastuuta lapsista. Useimmat naiset imettävät pitkään,näin ollen yövalvomiset ovat myös naisen vastuulla.
Mielestäni on kummallista vaatia, että usean pienen lapsen äidin tulisi näyttää samalta kuin missit. Useimmat vauva-aikana homssuiset voivat myöhemmässä elämän vaiheessa jaksaa enemmän. Itse pidin huolen puhtaudesta ja hiuksista sekä meikistä, vaatepuoli jäi vähemmälle enkä laihduttamisen suhteen pitänyt kiirettä, vaikka ylimääräistä ei paljon ollutkaan. Halusin keskittyä huolehtimaan lapsistani.
Jos jotain haluaa, joutuu jostain luopumaan. On luonnollista, että usean pienen lapsen äidin ensisijainen mielessä pyörivä asia ei ole ulkonäkö.Hienoa, jos tiedostat itsekkäät ominaisuudet itsessäsi ja jätät lapsiluvun yhteen. Hulluja äitejä tässä maailmassa on jo aivan tarpeeksi.
lapsiluvun kahteen.
Minäkin näen paljonkin kauniita äitejä myös, mutta eiväthän he samalta näytä kuin parikymppiset, eikä tarvitsekaan! Kyllä äiti saa äidiltä näyttää.
niin laittaisin tänne kuvan itsestäni, saisit lokeroida myös minut, että kuulunko tähän sinun kertomaan ryhmään.
Nim.ihan pian neljän äiti
Varmasti olet joku hyvinsäilynyt ja haluaisit laittaa kuvasti tänne, mutta et uskalla kun sinut tunnistetaan. Etkö tiedä millainen olet, kun haluat toisen arvostelevan? Vai haluatko testata, että arvosteleeko hän objektiivisesti?
Sinun vartalosi ei kuulu ollenkaan siihen, millaiset äidit hän siellä huvipuistossa huomaa ja millaiset jättä huomioimatta. Eli miten hän ihmiset näkee.
mulla on neljä lasta ja olen hoikka kuin mikä. Enkä kyllä ole mitenkään rupsahtaneen näköinen muutenkaan. Pitkät kiiltävät hiukset jne.. Ja äideiltä nyt vaan sujuu tuo lasten vahtiminen huvipuistoissa paremmin,miesten putkiaivot nääs eivät kykene seuraamaan montaa asiaa kerrallaan,yks ohi vilahtava hameenhelma niin jo on ukkojen silmät ihan muualla kuin lapsissa:)
odotan auringonpaistetta. Vaatekaapin ovessa on peili ja näytin uskomattomalta ollakseni yli 40 ja tosiaan viiden lapsen äiti.
Jos laittaisin pussin päähän ja ikääni arvioisi niin moni veikkaisi 20- 25v.
Vertailukohteita on perhepiirissä.On vaan tosiasia, että YKSIKÄÄN 40-v. yli ei todellakaan näytä kaksvitoselta...tai aika rupsahtanut on kaksvitosena jo ollut muussa tapauksessa...Eikä tarvikaan. Voi olla kaunis yli 40-v.
paremmannäköinen kuin useammalla parikymppisellä..ei ehkä nuoremman, mutta paremman:
http://www.kikeelomaa.com/joomla/index.php?option=com_content&view=arti…
ja haukkua kanssaihmisiä??
etsisit sinäkin mielummin ihmisistä kauniita ja hyviä puolia,niin ehkä itsekkin kaunistuisit samalla sisältäsi..
Nyt olen raskaana, vauvan pitäisi syntyä ihan lähipäivinä.
Olimme eilen Lintsillä, minä ja lapset. Kyllä, olen ylipainoinen. Mutta siihen se jääkin. Pukeudun mukaviin, puhtaisiin, siisteihin, myös naisellisiin vaatteisiin. Tukka ei ole ikinä rasvainen ja se on pitkä & paksu, yleeensä letillä tai ponnarilla. En ole väsynyt, enkä ylirasittunut. Mies osallistuu lasten hoitamiseen, mutta päävastuu arjen sujumisesta on minulla.
Että jos ei yleistettäs, kiitos.