Miksi opettajat ja poliisit äänestävät perussuomalaisia
Taloustutkimuksen mukaan suurin osa poliisesita ja opettajista äänestää persuja. Mistä mahtaa johtua?
Kommentit (29)
En yhtään ihmettele kun olen kuunnellut kaverini juttuja, joka työskentelee mamujen kanssa itä-helsingissä. Mun hermoilla sitä hommaa ei tehtäisi päivääkään. Oi niitä aikoja, jolloin opettajaa kunnioitettiin, ei huoriteltu, ei soiteltu pilasoittoja yöllä, ei levitelty juttuja ja opettajalla oli valtaa ja voimaa. Nyt mamut huorittelevat ihan suoraan ja tekevät kaiken mitä tuollainen täysin vieraasta kulttuurista tuleva lukutaidottomien vanhempien kakara voi tehdä.
Kun noita kyselyitä on tehty, niin on menty eteenpäin sen olettamuksen kanssa, että persut on muuttamassa noita epäkohtia Suomessa (kuten pakko-ruotsi ja elintasopakolaisuus yms. suojaväritteisten aiheuttamine ongelmiin tarttuminen, vanhusten ongelmat yms.).
Nyt sitten persut julkaisi viime viikon lopulla puolueohjelmansa, joka ei olekkaan luullunkaltainen. Vaan siinä puolue nimittää itseään kristillissosialisteiksi ja suurin osa puolueohjelmasta koskee tulonsiirtoja maaseuduille. Lisäksi "normaalius" on puolueohjelmassa läsnä ja normaalius on siis kristillisyyttä. Ottavat mm. homoihin kantaa ja jopa siihen millaista on oikeanlainen taide yms.
Itsekkin luulin vielä viime viikolla äänestäväni persuja. Sillä luulin, että vaikka Soini on katolinen sekopää, ei miehen yksityiselämä liity puolueeseen. No puolueohjelma on kuin suoraan maalaisliiton aikainen ohjelma, höystettynä uskonnolla.
En todellakaan tule sitten lopulta äänestämään persuja. Asun tätä nykyä Seinäjoella ja en todellakaan halua tehdä koko Suomesta samanlaista paikkaa. Jos Seinäjoki ja E-P olisi joku unelma, niin ei täällä olisi niin paljon porukkaa, jotka nostavat kytkintä Etelä-Suomen suuntaan heti jos mahdollisuus tulee.
Persut petti monet tuolla julkistuksellaan, eli vaikka kansaa kuunnellaan niin ne asiat on pieniä korulauseita ja pääpaino on noilla kristillissosialistisilla arvoilla.
Persuilla ei mielestäni ole mitään järkevää ratkaisua niihin ongelmiin, joita maahanmuuttajat ovat kyllä kiistämättä kouluihin tuoneet.

Älä valehtele. Vaikka puheenjohtaja on uskonnollinen, niin ei se puolueesta tee uskonnollista. pääpaino on todellakin maahanmuutolla ja pakkoruotsilla.
Miksi Perussuomalaisten vastustajat aina nostaa esiin uskonnollisuuden ja keksii muka näppäriä haukkumatermeja kuten kristillissosialistit. Onko teillä tosiaan noin kova Perussuomalaisten pelko.
Persuilla ei mielestäni ole mitään järkevää ratkaisua niihin ongelmiin, joita maahanmuuttajat ovat kyllä kiistämättä kouluihin tuoneet.
Lapsiperheiden tukeminen ja maahanmuuton kasvun hidastaminen saavat minun puoleasti toimia hyvänä alkuna. Pääasiahan tässä on se, että muutkin puolueet ovat heränneet tähän, että kansaa oikeasti vituttaa tämä nykymeno mamutuksineen.
emmekä todellakaan äänestä persuja. Muutkaan opettajaystävämme eivät äänestäisi ikipäivänä heitä. Uskon että muutkin meikäläiset kokevat, että se olisi sivistyksen loppu.
Persut petti monet tuolla julkistuksellaan, eli vaikka kansaa kuunnellaan niin ne asiat on pieniä korulauseita ja pääpaino on noilla kristillissosialistisilla arvoilla.
Puolueen PJ tunnustaa uskontokuntaa, jossa on ennen mm. taivaspaikan voinut ostaa selvällä rahalla... ;)
Persuilla ei mielestäni ole mitään järkevää ratkaisua niihin ongelmiin, joita maahanmuuttajat ovat kyllä kiistämättä kouluihin tuoneet.
Lapsiperheiden tukeminen ja maahanmuuton kasvun hidastaminen saavat minun puoleasti toimia hyvänä alkuna. Pääasiahan tässä on se, että muutkin puolueet ovat heränneet tähän, että kansaa oikeasti vituttaa tämä nykymeno mamutuksineen.
En ihan äkkiä keksi miten ne persut meitä lapsiperheitä tukee. Ainakin byrokratiaa ovat luomassa lisää, että jatkossa lapsilisää pitäisi persujen mukaan tarkistaa vuosittain josko meitin perheen yhteiset tulot (kyllä aivan oikein, ei yksittäiset vaan yhteiset tulot persujen mukaan) olis noussu niin paljon, että pitää kelan tädin painaa punaista kateusnappia ja meiltä lähtee lapsilisä pois.
Persujen paras ominaisuus on juurikin se, että ovat saaneet noi isommat puolueet tajuamaan, että kansa ei ole tyytyväinen nykymenoon.
T: Poliisi
persut väittää että akateemiset äänestää persuja. Kun persujen vaaliohjelma julkaistiin, ainakin meikäläisen akateeminen tuttavapiiri ilmoitti FB:ssä suorin sanoin mitä mieltä siitä on tyyliin jos tää sakki voittaa vaalit, muutan Timbuktuun.
t. ope, jonka mielestä persujen äänestäjäkunnan tyypillinen edustaja on vähänkoulutettu mies. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalit2011-sk32011
Älä valehtele. Vaikka puheenjohtaja on uskonnollinen, niin ei se puolueesta tee uskonnollista. pääpaino on todellakin maahanmuutolla ja pakkoruotsilla.Miksi Perussuomalaisten vastustajat aina nostaa esiin uskonnollisuuden ja keksii muka näppäriä haukkumatermeja kuten kristillissosialistit. Onko teillä tosiaan noin kova Perussuomalaisten pelko.
LOL FAIL. Tyypillinen persufani :)
Ei ole edes fanittamansa puolueen vaaliohjelmaa lukenut saati sivuille eksynyt.
Ihan tiedoksi fanille, että tuo näppäräksi haukkumatermiksi nimeämäsi termi on se jolla persut omassa vaaliohjelmassaan itseään kuvailee.
http://www.perussuomalaiset.fi/ohjelmat
Siis tälläsiä ne persujen äänestäjät on. Ja näitä on sitten 19% äänestäjistä. kiva kiva :(
Persuthan ajavat lapsilisän poisottoa niiltä, jotka tienaavat yli 5000 euroa kuussa. Saat aika korkea poliisipamppu olla, että tulosi nousee tuolle tasolle. Vastaavasti ovat lisäämässä muiden lapsilisiä ja mielestäni tuo on ihan oikea suunta. Mekään emme lapsilisiä tarvitse vaikka en edes 5000 euroa tienaa. Tarvitsevia yh-äitejä yms on maa täynnä.
t. ope, jonka mielestä persujen äänestäjäkunnan tyypillinen edustaja on vähänkoulutettu mies. <a href="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalit2011-sk32011" alt="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalit2011-sk32011">http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalit2011-sk32011</a>
No tämä insinöörimies on ainakin omasta mielestään tarpeeksi kouluttautunut...
Ja olin persuja äänestämässä, ennenkuin tuo vaaliohjelma tuli julki ja mieli muuttui.
LOL FAIL. Tyypillinen persufani :)
vastaajan älykkyystasosta ja argumentointitaidoista?
niillähän on pää pilvissä ja jalat irti maasta.
Persuthan ajavat lapsilisän poisottoa niiltä, jotka tienaavat yli 5000 euroa kuussa. Saat aika korkea poliisipamppu olla, että tulosi nousee tuolle tasolle. Vastaavasti ovat lisäämässä muiden lapsilisiä ja mielestäni tuo on ihan oikea suunta. Mekään emme lapsilisiä tarvitse vaikka en edes 5000 euroa tienaa. Tarvitsevia yh-äitejä yms on maa täynnä.
Persut ajaa yhteisiin tuloihin perustuvaa laskukaavaa käsittääkseni. Korjatkaa jos olen väärässä.
Ja ei siihen paljoa vaadita jos molemmat on töissä. Tollanen tulo paukkuu ainakin bruttona rikki aika monessa normaalissa perheessä.
t. ope, jonka mielestä persujen äänestäjäkunnan tyypillinen edustaja on vähänkoulutettu mies. <a href="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalit2011-sk32011" alt="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalit2011-sk32011">http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalit2011-sk32011</a>
Eikö opettajilla ole töitä tähän aikaan? No joo, itse olen ekonomi ja insinööri, äänestän persuja varmasi entisen kestosuosikin eli kokoomuken sijasta. Yrittäjiähän on paljon persuissa ja se sakki tätä maata pystyssä pitää, ilman pk-sektoria tämä maa olisi konkurssissa ollut jo vuosikymmeniä sitten. Muut vaan lisää virkamiehiä ja menoja ja ohjelmat perustuvat puhtaaseen toiveeseen paremmasta huomisesta talouspuolella. Jos muuten luit tuon Kuvalehden jutun lehdestä niin sieltä kävi ilmi, että Persujen kannattajat olivat toiseksi koulutetuin ryhmä, jossa tosiaan on paljon yrittäjiä, minkä katson ehdottomasti positiiviseksi asiaksi.
LOL FAIL. Tyypillinen persufani :)
vastaajan älykkyystasosta ja argumentointitaidoista?
Taisi laittaa linkin persujen sivuille, olisikohan pitänyt vielä tavata sieltä vaaliohjelmasta, kun ei persuäänestäjä ollut puolueestaan selvillä ollenkaan?
Ja "LOL" (jonka merkityksen voit tarkistaa vaikka googlella) tuli minullakin ensin mieleen kun tuon persuäänestäjän viestiä luin. Ei tarvitse olla ylimielinen naurahtaakseen, jos jollakin ei ole minkäänlaista hajua asiasta jota puolustaa. Ja vieläpä päin vastainen kuva kuin todellisuus on.
Etenkin näiden vapaamatkustaja-mamujen kohdalla noissa töissä ollaan aitiopaikalla näkemässä, miten suomalaista yhteiskuntaa viedään kuin pässiä narussa. Noissa töissä näkee myös sen, mitä köyhyys ja sosiaalipalveluiden heikentäminen tekevät lapsiperheille.