kun riehuminen menee liiaksi...

Siis kun on vieraita, niin syöttekö makeita herkkuja?

mutta sama riehuminen siis on kun mennään johonkin esim. metrolla, vaikka sokeria ei olisi syöty. Aiheuttaako sokeri sitten tuollaista käytöstä?

Eli teet listan seinälle, vähän kuin kalenterin. Jos selviää aamupäivästä riehumatta, saa tarran palkkioksi siihen listaan, jos iltapäiväkin menee jees, saa toisen. Lisäkannustimena voi sopia vaikka, että jos menee 5 päivää putkeen kunnolla saa vaikka haluamansa lehden tms.



Kun päivä jaettu kahtia, se ei tunnu lapsesta niin vaikealta kuin olla kiltisti koko päivä. Tuon ikäisen pitäis jo hoksata tällänen menetelmä ja alkaa itse säännöstelemään käyttäytymistään saavuttakseen näitä palkkioita.

veljeä, jotka hyvin saavat lietsottua pikkuveljensä riehumiseen. Täytyy varmaan näille isoille veljille keksiä joku rangaistus jos riehuttavat veljeään. ap

lapsen elämässä. Reagoi selvästi muutoksiin, pieniinkin (unien puute, vieraat) voimakkaasti. Hän on vielä niin pieni, ettei osaa oikeaa suhtautumista ellei opi sitä sinulta. Eli pidät kiinni unista (vaikka olisi vieraita), jätät sokerin pois (huom. jogurteissa on älyttömästi sokeria ja muissa monissa elintarvikkeissa, ei ainoastaan karkeissa). Ole johdonmukainen ja rauhallinen. Muista selittää asiat (nyt meille tulee vieraita ja sinulta odotetaan sellaista ja sellaista käytöstä, josta kiitokseksi saat sitten tarran yms, nyt menemme metroon ja sinulta odotetaan rauhallista käytöstä jne...).

Liittyy vahvasti mustasukkaisuuteen. Hänellä 7kk pikkuveli ja kerää juuri pahimmillaan negatiivista huomiota kun ollaan kylässä. Meille ei vieraita koskaan kutsuta ko. asian takia. Alettu kokea kyläilyt tosi uuvuttavina esikoisen kanssa. Jos menemme kylään ja haluamme saada pojan pysymään rauhallisena niin se edellyttää että minun pitää 100% antaa pojalle huomiota joka sekunti ja heti kun alan keskustelemaan jonkun kanssa niin poika karjaisee väliin " ei saa puhua yhtään" tai alkaa tekemään pahojaan; rikkoa istutuksia, retuuttamaan pikkuveljeään ja lyömään muita läsnäolijoita. :/ Ollaan monta kertaa etukäteen puhuttu että käyttäydytään kiltisti vieraiden kanssa ja mikään tarrasysteemikään ei toimi käytännössä. Aina sama riehurumba joka kerta, vaikka lupaisi mitä.

- ennen jotakin riehumisaltista tilannetta juttele lapsen kanssa ystävällisesti sylikkäin, kerro lapselle mitä tulee tapahtumaan, miten käyttäydytään, kysy miten ei käyttäydytä lapselta itseltään (älä sinä sano mitään, kyllä hän jo tietää), kerro että tiedät hänen osaavan käyttäytyä kauniisti, opetteleuvaiheessa voi vaikka luvata jonkun palkinnon jos juttu menee hyvin (mutta palkinto on salaisuus se menee pois jos siitä puhelee, siitä ei puhuta muille, eikä siitä kysellä, silmillä vaan vinkkaat että hyvin menee)

- isommille tee erikseen molemmille selväksi, että kun veikka temppuaa, katso eri suuntaan älä näe koko juttua, olet jo niin iso äidin apulainen ja fiksu ja kaikkea, kiitä vierailun jälkeen fiksusta käytöksestä myös isompia

- ennen kun tilanne alkaa ryöstäytyä käsistä, ohjaa lapsi johonkin järkevään tekemiseen, sano mitä saa tehjdä, ota vaikka välillä syliin, anna huomiota, pyydä lasta kertomaan kyläpaikan emännälle mitä ihmettä sattui lapselle aamupäivällä tsm, anna lapselle puuhaa katso ikkunasta montako pikkupoikaa seuraavalla seisakkeella näkyy, anna hänelle käteen jotakin tutkittavaa, juttele hänen kanssaan välillä vaikka olisttekin kylässä, kysy saako lapsi esim laittaa mehumukit paikoileen pöytään....

- jos tilanne alkaa, puutu siihen heti välittömästi, älä salli sitä tipan tippaa (lapsellasi on jo muodostunut toimintamalli, että riehutaan, hän ei osaa muutakaan, eikä mahda itselleen mitään). Syliin/omaan huoneeseen/jäähylle tsm heti, kun yksikin riekkumisen asia ilmenee ja tilanne ei rauhoitu yhdellä sanomisella. Ja aina heti takaisin omaan huoneeseen, tsm jos jatkuu.

- pysy tiukkana, mutta ystävllisenä

Mulla 2 poikaa (5v. ja 3v.) ja heidän kanssa reissaaminen saa minut hermoromahduksen partaalle. Ihan sama miten ollaan sovittu, mikään ei toimi. Kauppareissutkin on helvettiä, kun saattavat kiljua naamat punaisena, koskea joka paikkaan ja juoksennella ympäriinsä. Välillä tuntuu, etten saa heihin minkäänlaista otetta, vaikka rajat on meillä aina olleet. Uskallan myös komentaa vierailla paikoilla, joten siitäkään ei johdu, että käyttäisi tilaisuutta hyväkseen.



Tuo tarrametodi on kokeiltu, mutta, kun ei kiinnosta pätkän vertaa meidän jätkiä. Tosi raivostuttavaa.

Ulkoilma on ainut, jossa pojat on ok. Luonteeltaan molemmat on kilttejä, ei revi käsistä leluja, ei satuta ketään (paitsi toisiaan) ja puhuu aikuisille kuin lapsille nätisti. Tämä riehuminen menee vain ihan yli ja silloinhan ei ohjeita kuunnella.



Vinkkejä lisää siis, miten saan nuo käyttäytymään?

Voi kun osaisi käytännössä toimia niin.. T: Se kahden pojan äiti

eli ensin kylmää päähän: esim pakastepussi pään päälle vähäksi aikaa, sen jälkeen juoksemaan lenkille, ja itten leikkipuistoon, niin sitten ei enää lapsi riehu.

meillä puistoreissutkin usein muuttuu sellaisiksi, että aluksi leikitään nätisti ja pienen hetken päästä alkaa tyhmät ja tuhmat temput, että hiekkaa heitetään, kiipeillään puuhun, juostaan karkuun jos äiti yrittää ottaa syliin rauhoittumaan. Olen yh ja isän kanssa samaa ongelmaa ei ole. Uskoo isäänsä heti ja isän ei tarvitse kuin katsoa poikaa, niin poika on kuosissa. Olenkin tässä miettinyt että täytyykö sitä lukkiutua neljän seinän sisälle, ettei tarvitse hävetä silmiään päästä pojan käytöksen takia. Ja täytyy totta vie katsoa peiliin, sillä aikuisenahan minun täytyisi osata pitää selkeät rajat ja sanoa miten EI käyttäydytä, mutta välillä (ei aina) tuntuu että lapsi yrittää ottaa sitä pomon paikkaa perheessä, jota välillä myös nämä isommat veljet yrittävät tehdä.

Mutta mukavaa (tai ei niin mukavaa) että muillakin on samaa ongelmaa ja hyviä neuvojakin on tullut.

sinulla on varmasti rankkaa, ja tuntuu helpommalta jäädä kotiin, ettei tarvitse silmiä päästään hävetä. Sama mulla välillä.

Mutta onneksi tuo varmaan menee joskus ohi... Sinänsä, jos ei kulje missään, ei lapsi myös koskaan opi käyttäytymäänkään : ( ?? En tiedä.



Mun omalla pojalla on erittäijn tarkkaa ja tärkeää, että syö säännöllisesti ja juo paljon. Myös erittäin pitkät yöunet ovat tärkeitä, nykyään laitan lapsen jo klo 20 nukkumaan viimeistään.



Käykö lapsi hoidossa tai kerhoissa? Saatko joskus itse hengähtää?

Meillä on myös niin että isukkia uskotaan heti kun kylässäkin uskaltaa komentaa poikaa varsin äänekkäästi. Se joskus muita vaivaannuttaa kun mieheni on niin suoraotteinen ja poikaa sitten säälitään kun. Mutta kun ei mitkään lepertelyt auta niin pakko olla koko ajan tolkuttamassa naama punaisena että edes jotain menee perille. Käytännössä se ei vaan aina mene niin että olisi mahdollisuus ottaa joka hetki poika syliin ja puhua asiat halki. Tässä se riittämättömyys pistää esiin...Tuskin kukaan täydellisesti saa lapsiaan kuriin...ainakaan kun pojista kyse.

Korjaan: ...poikaa sitten säälitään kun häntä kovistellaan.

Itte nappaan syliin ja halin ja pusin kympillä ja kutsun äidin hirmuhiireksi ym. Se yleensä rauhoittaa jonkun verran. Ei sitä riehumista loputtomin kestä, hauskaa kun on vielä pieni ja iloinen, ennenpitkää on kotona synkkä 6-7 vuotias, aikansa kutakin.

ei ainakaan oma huone, jos siellä on viihdykettä

Entäs sitten, kun ipana putoaa lattialle ja katkaisee kätensä tai teloo päänsä? Sanooko äiti sitten, ettei voi pojalle mitään?



Lapsen riehumista ei saa sallia, paitsi jossain turvallisessa ympäristössä esim. ulkona. Joku keskiverto olohuone tai keittiö ei kyllä ole riehumista varten sisustettu. Minä ainakaan en ota vastuulleni riskiä loukkaantumisesta tai vammautumisesta, vaan pidän kiinni säännöistä kuten esim. siitä, ettei pöydillä hypitä tai sisällä juosta. Ja silti vahinkoja sattuu, mutta olenpahan kaikkeni yrittänyt, jotta vahingoilta vältyttäisiin.



Ap kuulostaa harvinaisen fiksulta ihmiseltä, samoin kirjoittaja nro 10. Kun teidänlaisianne oliskin enemmän.

Eikä sitä kestä kukaan! Vanhemmat eivät yksinkertaisesti välitä jälkikasvustaan sen vertaa, että opettaisivat heille edes alkeellisimmatkaan käytöstavat tai säännöt. Lapset pompottavat isiä ja äitiä mennen tullen. Ja vahinkoja sattuu jatkuvasti. Milloin on kenelläkin joku paikka murtunut tai otsa tomaatinkokoisella muhkuralla. Pelottaa ihan, milloin heille sattuu jotain kamalaa. Riehuminenhan ei ole lasten vika. Eikä sekään, jos lapsi ei osaa ottaa kenkiään pois jalasta ennen kuin hyppää sohvalle pomppimaan. Tai sekään, jos lapsi ei osaa istua paikoillaan syödessään vaan juoksee jogurtti naamasta valuen pitkin kämppää. En käsitä, miksi jotkut haluavat lastensa muistuttavan lähinnä apinoita!

Tärkeä pointti on muistaa että jos lopettaa sen hankalille tilanteille " altistumisen" ei voi olettaa että lapsi oppii niissä myöhemminkään käyttäytymään. Sosiaaliset taidot pitää opetella käytännössä!



Meillä on riehuvaiset 3.v ja 6.v mutta sinnikkästi liikun heidän kanssaan joka paikassa. Siedätyksellä ja uudestaan ja uudestaan asioita ja tilanteita läpikäymällä heidän kanssaan on nyt jo helpompi (mutta ei helppo) liikkua.

Kun vanhempi pitää tiukasti rajat ja sanktiot on tuntuvia niin kyllä " siperia opettaa" .