Mikä on pettämistä?

Tapailukin ja netissä flirttailu menee sinne ei-sallittujen listalle mun mielestä. Jos tekee jotain mitä ei voisi tehdä puolison silmien edessä niin se pettämistä.



Tuota, mitä ne siellä nettilogissa puhelee? Ja onko siellä miespuolisiakin kavereita. Ymmärrän sikäli, etten minäkään tykkäisi jos miehellä olisi naispuolisia kahvitteluseuraa netissä ja livenä, joiden kanssa pitäis tiiviimmin yhteyttä kuin minun kanssa. Mutta kyllä on ikävä tilanne. :(

Tähän törmää niin usein. Valitettavan usein. Kumpikin osapuoli sanoo kirkkain silmin että en koskaan pettäisi mutta koskaan ei ole keskusteltu mikä toiselle on pettämistä ja siitä johtuen toinen sitten tekee jotain jonka toinen kokee pettämiseksi.



Jollain pettämisen raja menee hitaiden tanssimisessa, toisella kahvittelussa jos se on toistuvaa ja siihen liittyy syvällistä keskustelua, jollain se raja menee suutelemisessa, jollain missä tahansa seksissä, jollain vain yhdynnässä.



Minulle luultavasti tuo "nettiystävien olemassa olo ja jonkun ystävän kahvilla tapaaminen ja poskelle pusun antaminen" ei olisi pettämistä (riippuen nyt vähän mitä siellä kahvilla keskusteltiin). Jollekin toiselle vastaajalle ehdottomasti olisi.



Jostain luin myös että pettämistä on se mitä ei voisi tehdä jos puoliso/kumppani olisi samassa huoneessa/tilassa ja saisi tietää asiasta. Minä kun tulen keski-eurooppalaisesta suvusta (puolittain) niin poskipusut ovat enemmän kuin normaaleja ja tekisin sitä tuttujen kanssa oli mies paikalla tai ei. Siksi en pitäisi sitä pettämisenä. Ja voisin kertoa miehelle että menen kahville vanhan tutun kanssa. Jne jne.

Miespuolisia ystäviä ei ole netlogissa vaan kaikki 3 kpl:tta ovat naisia ja eräs jopa samalta paikkakunnaltakin.

Kaikkea heidän jutustelustaan en tiedä sillä kaippa sielläkin voi yksityisviestejä lähettää, mutta sellaista pientä flirttiä puolin ja toisin siellä viestittelevät.



Eniten pelkään sitä, että kun muutan pojan kanssa pois että mies unohtaa koko pojan olemassa olon. Netlogissa naisille laittamissaan viesteissä poika on kuulemma niin ihana ja he tekevät sitä ja tätä, mutta todellisuudessa heillä ei ole yhteistä aikaa lainkaan. Mies kun pääsee töistä hän menee suoraan tytön harkkoihin ja tulee illalla niin myöhään että poika on jo nukkumassa. Yksi arki-ilta on viikossa jolloin tytöllä ei harjoituksia ole ja silloinkin pitää keksiä muuta tekemistä. Viikonloppuisin sitten on kaiken maailman leirit ja turnaukset. Pojalle isi on kaikki kaikessa ja maailman paras. Miehen mielestä niuhotan jos pyydän häntä viettämään pojan kanssa aikaa. Ja kaiken lisäksi hän tahtoi että tehdään yhteinen lapsi. En kyllä olisi ikimaailmassa uskonut että tällaiseksi tämä muuttuu. Tytölle ostetaan kaikki mitä hän haluaa harrastukseensa tai vaatteita ja isot elatusmaksut vielä siihen lisäksi.



Poika saa yhden joululahjan ja synttärilahjan. Vaatteita ei osaa kuulemma ostaa oikeaa kokoa. Olen pyytänyt että ottaa pojan kauppaan mukaan, mutta hänelle se ei käy. Itse olen puolipäivätöissä ja pienistä tuloista maksan päivähoitomaksun, vaatetan lapsen ja itseni ja ostan ruuat. Asumisesta ei toki tarvitse "vielä" ainakaan hänelle maksaa. Minä olen niin väsynyt näyttelemään kaikille että kuinka hyvin meillä menee ja kuinka hyvä isä hän on. Käytössäni olevan autonkin hän pani myyntiin. Toki ymmärrän sen sillä hänen nimissäänhän se on eikä meillä noita autoja ole kuin neljä kappaletta mutta muilla minä en saa ajaa.

Meillä pettämisen puolelle mennään siinä vaiheessa, kun tunteet astuu peliin.

Ja siksi tytär on erityisasemassa.



Sen enempää mitään eron syistä tietämättä tulee vaan mieleen että joskus miehet vielä vuosikausia (kymmeniäkin) eron jälkeen tuntevat niin huonoa omatuntoa erosta että koittavat keinolla millä hyvänsä hyvitellä sitä lapsilleen.

Varmaan on ainakin osasyynä. Tytön äiti halusi aikoinaan erota. Tänä päivänä tulevat kylläkin ihan hyvin toimeen.





Nyt hän haluaa itse erota. Minä olen monia kertoja jo pojan syntymän jälkeen ehdottanut terapiaa, mutta aina tulee ehdoton ei.



Olemme kumpikin jo yli neljänkymmenen ja olen miettinyt että onko sillä aikainen viidenkympin villitys.





Pettämisestä meillä oli silloin alkuaikoina puhetta että mikä katsotaan pettämiseksi. Hän kielsi silloin minulta miespuoliset kaverit ja minä tein työtä käskettyä ja "hylkäsin" heidät vaikka olin tuntenut heidän nuoruudesta asti. Ja ne olivat todella vain kavereita. Lisäksi hän sanoi vielä, että hän ei hyväksy lainkaan sellaista kun hänen siskonsa ja hänen miehensä suhde on. Kumpikin saa sählätä tahoillaan. Nyt hän tekee juuri samoin itse kuten siskonsakin.