Mitä mieltä tällaisesta kuolema-aiheesta?
Kuolevan potilaan oudoista kokemuksista voitava puhua
28.03. - 16:09 (Luotu: 16:07)
Kuolevilla potilailla on usein outoja ja ainutlaatuisia kokemuksia. Hoitajat havaitsevat tällaisia kuolinvuodenäyiksi kutsuttuja ilmiöitä varsin yleisesti etenkin saattohoidossa. Suomessa ei kuitenkaan osata avoimesti keskustella näistä ilmiöistä, sanoo terveydenhoidon maisteri Elina Grönlund.
- Vuosia hyssytelty ilmiö pitäisi ottaa huomioon jo hoitohenkilökunnan koulutuksessa, katsoo Grönlund. Vaikenemisesta seuraa, ettei potilasta voida auttaa lähestyvän kuoleman esiin nostamissa ongelmissa. Kuoleva ei ole aina halukas kertomaan kokemuksistaan hoitajille, koska pelkää vaikuttavansa hupsulta, sanoo Grönlund.
Grönlundin mukaan näitä ilmiöitä on tutkittu eri puolilla maailmaa jo viime vuosisadan alusta lähtien. Hän on itse haastatellut sairaanhoitajia Pirkanmaan hoitokodissa. Kyse ei ole esimerkiksi lääkkeiden tai kuumeen aiheuttamista hallusinaatioista. Kuolevalle kokemukset ovat täyttä totta ja sen vuoksi hoitajien vähättelevä suhtautuminen tai rauhoittavan lääkkeen jakaminen eivät ole oikeita ratkaisuja.
Salaperäisiä matkavalmisteluja ja kaukaisia vieraita
Usein kokemuksissa kuolevan luona vierailee aiemmin kuolleita ihmisiä. Toisinaan kokemuksiin liittyy salaperäisiä matkavalmisteluja. Myös enkelikokemukset ovat aika yleisiä. Joskus kuoleva on kokenut olleensa niin kauniissa paikassa, että sanat eivät riitä kuvailemaan. Joissakin ilmiöissä on kyse sisäisestä saattajasta, joka opastaa alkavalle matkalle.
Hoitajan pitäisi Grönlundin mielestä myös auttaa kuolevaa pääsemään eroon syyllisyydentunteistaan. Vaimo voi esimerkiksi syyllistää kuolevaa kaikista asioista, jotka jäävät rempalleen, jos mies kuolee. Hoitaja voi vapauttaa miehen tästä taakasta ja antaa luvan kuolla. Jos kuolevalla on tarve anteeksipyyntöön tai kiitokseen ennen kuolemaansa, hyvä hoitaja voi olla tässäkin apuna.
Kuolevien hoidon kouluttajana toimiva Grönlund puhui kuolevan oudoista kokemuksista Sairaanhoitajapäivillä perjantaina Helsingissä.
Kommentit (12)
sieltä tullaan vastaan kuoleman hetkellä. Kuolevaa läsnä, auttamassa ja vastaanottamassa ovat enkelit ja jo tuonpuoleeseen siirtyneet tutut ihmiset. Kuolemaa ei kukaan joudu yksin, sillä kaikilla on tukijoukot vastassa tuonpuoleisesta. Meissä jokaisessa palaa ikuinen sielu, joka vapautuu tästä kehosta kuoleman hetkellä. Maapallolla elettävä hetki on vain pieni osa siitä mitä oikeasti jokainen meistä on, mutta silti hyvin tärkeä osa sielun tehtävää. Oikeastaan kuolema pitäisikin nähdä enemmän vapautumisena kuin jonain pelkkänä kuolemana. Kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Vapauttakaa itsenne kuoleman pelosta jo nyt niin pystytte elämään paljon rikkaampaa ja onnellisempaa elämää jo tässä hetkessä.
Jos aihe yhtään kiinnostaa suosittelen tutustumaan lähemmin kirjallisuuteen, itämaisiin uskontoihin, Raamattuun tai mihin tahansa sielua käsittelevään aiheeseen niin tulette ymmärtämään miten paljon enemmän ' elämää' meissä on kuin vaan tämä silmillä nähtävä kehomme.
Tulevaisuudessa nämä sielun asiat tulevat olemaan jokaiselle todellista totta täällä maapallollakin, kunhan ihmiset ovat tarpeeksi kehittyneitä ymmärtämään niitä. Meitä tullaan auttamaan näiden asioiden ymmärtämisessä tuonpuoleisesta. Jokainen voi aloittaa sieluunsa tutustumisen vaikka heti...esim. enkeleiltä saa tähän apua kun vain pyytää.
Valoa ja rakkautta jokaiseen sieluun!
Saa varmistusta sille, että kuoleman jälkeen oikeasti on jotakin ja näkee ne läheiset, jotka ovat kuolleet ennen sinua.
tuonpuoleisesta, mutta aivan yhtä hyvin ne voi olla ihmisen omien aivojen tuotoksia.
sairaanhoitaja kertoi äidilleni hänen menneen ihan sekaisin. Ja isäni oli ateisti.
sanoi näkevänsä mummin tulleen häntä hakemaan. Mummi oli kuollut 11 vuotta aiemmin. Tietenkään emme menneet negatoimaan tätä kokemusta ja kuuntelimme, kun hän siitä kertoi. Muutaman päivän kuluttua hän kuoli. Ei kuolevalle enää tilitetä mitään, eikä kanneta kaunaa tms. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi kuolla yksin eikä kivuliaasti.
Äitini on hoitaja ja tasan tarkkaan yrittää tehdä viimeisistä hetkistä niin " hyviä" kuin ne vain voivat olla. Onpa laulanutkin potilaan kuolinvuoteella tämän pyytämää kappaletta kuolinhetkellä. Mitä vain, jos se lievittää oloa.
Kuolema on osa elämää, kaikilla meillä edessä. Itse olen ateisti, mutta uskon, että kuoleman lähestyessä aivoissa tapahtuu jotakin aivan erityistä. Uskon näiden kokemusten olevan aivan tosia heille, jotka ovat ne kokeneet. Se, etten minä pysty näkemään niitä, ei tee niistä olemattomia.
Eiköhän siihen riitä ihan paniikki siitä että tuntee kuolevansa. Ei saa happea tms.
Sitäpaitsi tämä on niin selvä provo kuin olla ja voi. Joku sairas uskovainen taas. Varmaan joku hoitaja meneekin kertomaan että kuulkaa rouva, teidän mies meni ihan sekaisin!
Vierailija:
sairaanhoitaja kertoi äidilleni hänen menneen ihan sekaisin. Ja isäni oli ateisti.
Sairaalasta (jossa isäni eli viimeiset päivänsä) soitettiin yöllä äidilleni ja kerrottiin kuolemasta. Äitini sitten kertoi, että isä oli kuulemma mennyt ihan sekaisin, riehunut (en tiedä millä sanoilla sairaanhoitaja oli tilanteen kuvaillut). t: 8
Omat vanhempansa, veljensä, siskonsa, kaksi lastaan, muita sukulaisia ja ystäviä. Monet naapuritkin pyysivät hänet luokseen viimeisiksi hetkiksi. En tiedä mistä hänelle tällainen " maallikkosaattohoitajan" rooli alunperin tuli, mutta hän puhui aina kuolemasta hyvin rauhallisesti ja kauniisti. Hänellä itsellään ei ollut minkäänlaista kuolemanpelkoa, loppuaikoinaan hän kovasti jo odottikin " vapautumista" .
Raamatun taivaan olemassaolo on vaan yksi monista mahdollisista selityksistä. Ihminen pystyy hallusinoimaan hyvin monenlaisissa tilanteissa. Olis kiva tietää sitä paitsi esiintyykö kaikissa uskonnoissa juuri näitä kristinuskon hahmoja.
Ja siinä oltiin sitä mieltä, että nämä näyt ja muut oudot tuntemukset johtuu siitä, että elintoiminnot hidastuvat, aivot eivät saa enää happea kunnolla, verenkierto on hidastunut... Ja kaikki nämä aiheuttavat jonkun hallusinaatioita aiheuttavan aivon osan aktivoitumisen aivan kuten huumeiden käyttäjillä. Ja siitä mukamas johtuu hyvän olon tunne...
Itse ainakin uskon kuoleman jälkeiseen elämään, sanokoot tutkimukset mitä hyväsä.