Vuosia kotona olevat - haluaisin vilpittömästi tietää!

...kuin kuolema ja verot.

jos mies siis kuolisi. Jos mies jättäisi niin vanhempani ovat luvanneet tukea.



Case solved -- in my case :)

löydän varmaan jotain työtä, mutta aika hyvin tuillakin elää kun vähän luopuu jostain.

Sossu auttaa ja kyllä Suomessa aina jotenkin pärjää;)

että asutaan ilman vuokraa sukulaisteni talossa. Joten pärjäisimme ihan kotihoidontuella/lapsilisillä/äitiysrahalla tms.



Jos olisi pakko, niin menisin sossuun.

Miehen vanhemmat varmasti auttaisivat.

Kyllähän minun olisi pitänyt mennä töihin, jos olisin jäänyt yksin. Asunnon olisin varmaan myynyt ja muuttanut lasten kanssa pienempään. Mutta en todellakaan ressannut siitä etukäteen! Jos jäisin yksin, olisi traagista nimenomaan miehen ja isän menettäminen, ei sitä seuraavat käytännön järjestelyt.

Kyllä minä ainakin jäin äitiys- ja hoitovapaille vakinaisesta, koulutusta vastaavasta työpaikasta. Niin, ja tuo koulutus on toinen " vakuutus" . Minulla on ihan oma akateeminen tutkinto ja työpaikka -en ole jättäytynyt pelkästään miehen varaan. Ai niin joo -mutta voihan minullekin sattua jotain?! Elämässä ei mikään ole varmaan ja mitä vaan voi tapahtua. Ei kaikkea pysty ennakoimaan, tehdään mitä voidaan.



Ja onhan se tosi ikävää, jos joku jää ihan yksin, mutta onhan useimmilla kai muitakin läheisiä, omat vanhemmat, sisarukset, ystävät jne. Ei puolisoa mikään korvaisi, mutta apua ehkä sentään saisi muiltakin...

kerrostalokolmioon 3 lapsen kanssa. Lainaa joutuisin ottaamaan jonkin verran. Enempään minulla ei olisi varaa yksin. Olen laskenut, että miehen kuollessa pärjäisin omalla palkalla ja leskeneläkkeellä.



t. pessimisti

Vaimo tulee olleeksi neljä vuotta kotona. Ei mielestäni eikä vaimon mielestä todellakaan mikään superpitkä aika ihmisen työurasta.

Työ on tosiaan " odottamassa" ja ihan hyväpalkkainen sellainen.



Onneksi sekä vaimo että minä olemme sitä mieltä, että ihan pienten lasten paras paikka on kotona, ei sillä ettäkö hyvässä päiväkodissa mitään suurta vikaa olisi. Ja päiväkotiinhan lapset reilu 2- ja 4-vuotiaina menevät.



Kuoleman varalle on toki henkivakuutus, avioeroon taas kukaan meistä ei täydellisesti voi varautua ja se on aina enemmän tai vähemmän huono asia oikeastaan kaikille.



Meidän osalta tässä on varsin selvät sävelet eikä asiassa ole kenenkään kannalta mitään ihmeellistä.

Tiedättehän että sossu ei auta jos omistatte jotakin?



Kun aina puhutaan, että esim. laina pitää mitoittaa tuloihin ja jos putoaa tyhjän päälle, ei ole aikaa alkaa miettiä että mites tästä nyt selvitään. Ja puhutaan etteivät suomalaiset ymmärrä miten heikko se yhteiskunnan turvaverkko on sairastumisen tai muuten taloudellisen tilanteen heikentyessä.



Silti 99% täällä kirjoittavista ajattelee asioiden vaan lutviutuvan.



Ymmärrän tilanteen jos on nuori opiskelija halvassa opiskelijakämpässä jne. mutta neljää kymppiä lähestyvä nainen jolla työkokemuksesta on aikaa 5-7 vuotta ja joka asuu omistusasunnossa...Aika huoletonta :)

Itketään kun mies jättää yksin monen lapsen kanssa, ei ole koulutusta eikä työtä, eikä mistään saa mitään. Kun mihinkään ei olla osattu/haluttu varautua...



Ja vielä se, että mies ei edes halua pitää yhteyttä lapsiinsa kertoo yleensä nimenomaan siitä, että mies on vaan kyllästynyt siihen, että kotona on huutava ja vaativa lauma, joka loppujen lopuksi ei anna miehelle mitään, äiti on " uhrautuvasti hoitanut" (= ominut) lapset niin, että miehellä ei edes ole heihin mitään tunnesidettä. Ja tietysti lapsia on vähintään kolme.

...kyllähän se vain niin on, että ainoa varsinainen kriisi ja tragedia olisi toisen kuolema, mihin ei tietenkään voi kunnolla varautua mitenkään. Ihan fiksuja vastauksia monelta, aivan kuten itsekin ajattelen.

Jos avioero tulee, on useimmiten selvää, että yhteisestä asunnosta joutuu luopumaan. Jos toisen tulot poistuvat, on varmaan ihan luonnollista, ettei samaa elintasoa voi ylläpitää--> sitten joutuu muuttamaan pienempään joko vuokralle tai mahd omaan. MIkä tässä on niin ihmeellistä?



11

ja jos ei mies kuole niin ei senkään tarvi kohta tehdä töitä....... Velat on maksettu ja ikää 35v kummallakin. Lapset 1v 3v ja viel yksi tulossa.

joista jäisi asuntolainan jälkeen 50 000 euroa ylimääräistä toisen kuollessa. Olen tehnyt osa-aikatöitä viimeksi pari vuotta sitten, jotta kosketus työelämään säilyisi. Lapset ovat kuitenkin täysin kotona hoidettuja eli joko minä tai mies on ollut heitä hoitamassa. Työtilanne alallani säilyy varmasti hyvänä (terveydenhoito). Ainoastaan se mietityttää, että saanko sitten yhtä mieluista työtä kuin minulla oli ennen lapsia.

Siis näinhän voi käydä myös niille naisille jotka on töissä ja on pieniä lapsia. Voi teidänkin mies teidät jättää joko muuten vai tai sitten kuoleman takia yms.



Tuletteko te toimeen pienten lapsien kanssa ja yhdella palkalla? Tuskin... Sossuun varmasti joutuu tukeutumaan jos on asuntolainaa ja ei kovin hyvä palkkaisessa työssä ole. Niin ja jos on monta lasta.



Minä jätin mieheni ja minulla on kolme pientä lasta. Olen kotiäiti, ei ammattia. Hyvin tullaan toimeen. Asutaan hienossa omakotitalossa(vuokralla). Sossuntukia ei olla tarvittu. Tulemme toimeen äitiyspäivärahalla, lapsilisillä ja elatusavuilla. Ei ole päivääkään että olisin katunut. Kotona aion olla vielä vähintään 5vuotta.



Työpaikka ei ole odottamassa mutta tiedän että asun sellaisessa kunnassa jossa työtä järjestetään kyllä. Kauaa ei kotona voi eikä saa työttömänä maata. Nyt rauhassa kasvatan lapset ja sitten on työelämän aika. Miestä en tarvitse tähän, hyvin pärjään itseksenikin.

Laskettiin että jos miehelle jotain sattuisi saisin noin 500 000 teur, kai niillä pystyisin elämämme jotenkin järjestämään uudelleen. Jos mies lähtee niin sehän ei hänen elatusvelvollisuuttaan poista. On mulla myös työ odottamassa (en kyllä tiedä palaanko sinne koskaan) ja omia säästöjä ja sijoituksia.

En nyt halua varulta lähteä töihin ja viedä pieniä lapsia hoitoon ainoastaan sen takia, että jäisin yksin. Se olisi tietenkin ikävä tilanne, mutta nyt eletään tätä hetkeä. Olisi hienoa, jos tietäisin, että kotivuosien jälkeen on varma työpaikka odottamassa, mutta näin ei minulla ole. Uskon kuitenkin siihen, että töitä löytyy, sitten kun niiden aika on. Onneksi minulla on edes hyvä koulutus takana. Niin, ja asuntolainaa on ;)

Meillä on vakuutukset kuoleman varalta, sillä kuittaa velat pois. Ja jos avioero tulee, tulisi asunto varmaan myyntiin ja velat maksettaisiin sillä pois ja loput menee varmaan puoliksi, mitä jää. Ja kyllä mun vanhemmat varmasti auttaisi jos apua tarvitsisin.



Mulla ei ole vakipaikkaa odottamassa, mutta saisin sata varmasti töitä. Siitä ei tarvii huolehtia. Enempi mua surettaisi ja huolettaisi lapset jos avioero tulisi tai jompi kumpi meistä kuolisi. Mutta koskaanhan ei tiedä mitä se kohtalo tielle heittää, nauttikaamme siis tästä hetkestä.