Minä

Otin ekan, joka kelpuutti. Oli vähän järkytys huomata muutamaa vuotta myöhemmin, että ehkä jo(t)ku muu(t)kin olisivat mut kelpuuttaneet, ehkä jopa halunneet, mutta pääsin siitä yli.



Olen naimisissa läpikotaisin kunnollisen, rehellisen ja tunnollisen miehen kanssa joka pitää minutkin (sekopään) hollilla ja elämän raiteillaan. Mitään jättisuuria tunteita ei pelissä ole minun puoleltani ollut eikä takuulla myös tuon viilipytyn taholta :) ja vaikka niitä sinkku/nuoruusaikojen palavia ihastuksia tavallaan joskus kaipaakin, niin ilmankin voi elää. Ero ei parantaisi mitään, vaan tekisi arjesta ja elosta vain vaikeampaa ja rajoittuneempaa.



Itse tämän aikanaan valitsin, naimisiin mentiin, lupaukset annettiin, lapset saatiin - se on nyt sitten tässä. Itse tämän petasin. Nyt valitsisin varmaan toisin, mutta silloin oli silloin ja nyt on nyt. En haluaisi toisinkaan tehdä, sillä silloin ei olisi noita lapsia.