Naiset käykää töissä!

Muuten käy niin, että lasten lähdettyä maailmalle. äiti ei osaa elää omaa elämää. Parempi vieroittaa mahdollisimman aikaisin.

Muuten mies kyllästyy kun äiti on liikaa kiinni lapsissaan ja ottaa eron.



Ja töihin pitää mennä mahdollisimman aikaisin, että saa hyvän eläkkeen

Ja miehen kanssa ei kannata viettää liikaa aikaa. Ajatella jos mies jättää ja jää yksin niin siinäpä kykit, ei ole ystäviä kun unohdit ne.



Eli muista koko elämäsi tähdätä niin, että mies saattaa jättää sinut ja sinusta tulee vanha. Muista varautua siihen, että säilytät ystäväsi ja sinulla on hyvä eläke ja lapset eivät merkitse sinulle mitään. Eli muista elää niin, että saat vanhana olla VAPAA.



Vittumaista tässä hommassa on ainoastaan se, että jos kuolee liian nuorena ei ehdi nauttia tästä vapaudesta ja rahasta ja ystävistä, vaikka kuinka yritti tehdä kaikki oikein varmuuden vuoksi.

Kun sitten tulivat aikuisikään, hän ei olisi millään heitä päästänyt pois kotoa. Lapset eivät ole 20 ikävuoteen mennessä tehneet päivääkään töitä, koska äiti ei halunnut heitä liian aikaisin aikuistumaan. Vanhempi lapsista on nyt päässyt äidistä irti, kun meni eri paikkakunnalle opiskelemaan. Nuoremman kasvua seuraan mielenkiinnolla. Täyttää tänä vuonna 21 ja saas nähdä, saako hankittua oman elämän äidin helmoista.

Heitti joskus keikkaa lähistöllä olevaan kauppaan.

Olen hyvin itsenäistynyt. Muutin 15 vuonna toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.

Äitini eläke oli tietenkin pieni, mutta isäni tulot ja eläke olivat tosi hyvät. Hyvin elivät niillä. Nyt kun isäni kuoli, äitini saa hyvän leskeneläkkeen.

Eikä ole kakarat jaloissa pyörimässä, vaikka kotona meitä hoisikin.



Että voi niille kotiäideille hyvinkin käydä.

Kaikilla lekeneläke ei ole kummoinen ja avoliitossa ikänsä asuneet eivät sitä edes saa..



Kun täällä joku sanoi, ettei vanhuutta kannata ajatella, kyllä on koko ikä aikaa hoitaa eläke. Ja entäs jos kuolee jo 50v, kyllä sillon vituttaa.... (entä jos se onkin se mies joka kuolee jo 50v, mitäs sitten?)

Sulla ei varmaan sitten ole autossa kaskoa, kodillasi ei ole vakuutusta, et tunne tarvetta tapaturmavakuutukselle????

Vierailija:

Vierailija:

oten olemme pohtineet, mitkä ovat ne alat, joissa oikeasti ei voi olla muutamaa vuotta pois?

tutkimus (Tutkimus menee oikeasti eteenpäin ja sen seuraaminen on kokopäivätyötä. Jos jätät sen seuraamisen pariksi vuodeksi, joudut kohta keksimään pyörän uudelleen. Lisäksi koska kilpailu on kovaa, putoat kyydistä jo parissa vuodessa. Kaverit saa rahat ja virat. Seuraavan sukupolven kanssa et pysty kilpailemaan, koska säädökset tukevat nuoria. Mikä tahansa poissaolo lasketaan sitoutumisen puutteeksi, mutta jos olet pois esim EU- viran takia, saatat saada sen anteeksi. Äitiysloman maksimipituus on vuosi, jos ei halua antaa itsestään sitä kuvaa, ettei eturivi edes kiinnosta.)

politiikka

kansainväliset alat

Nämä ovat aloja, joissa tehdään nopeasti etenem´vää mutta pitkäjänteistä työtä. Hassua on se, että ilmeisesti ns " kovan rahan" puolella eli finanssi- ja bisnesmaailmassa sen sijaan VOI olla pois. TOiminta on lyhytjänteisempää ja nopeaa, joten siitä pois jäädessään putoaa kyllä kelkasta ihan tyystin, mutta samalla siihen ilmeisesti on helpompi päästä uudestaan mukaan.

Moni täällä ajattelee ilmeisesti että minulle ei voi koskaan sattua mitään tuollaista. Monesti niin ajatellaan esim. erosta puhuttaessa. Mutta oikeasti esimerkiksi vakava sairaus voi viedä perheen talouden kuralle ja vaikuttaa vakavasti eläkkeeseen. Lähipiirisissäni on kaksi miestä joutunut 50 vuotiaana sairaseläkkeelle, toinen on ollut osastopäällikkö isossa tehtaassa (sydänkohtauksia) ja toinen sähkömies (selkäleikkaus ei onnistunut). Sairastaminen on uskomattoman kallista ja sairaseläke todella pieni. Lisäksi jos sairaseläkkeelle joutuu jo 50 vuotiaana ei normaalieläkekään ole kovin suuri. Lisäksi tiedän useita naisia, jotka ovat jääneet sairaseläkkeelle jo 50 vuotiaana, ja siinä ei ole paljon työhistoriaa ehtinyt kertyä jos lasten kanssa on ollut kotona 10 vuotta.



Itse luotan avioliittoni pysyvyyteen (niin kuin tietenkin kaikki), mutta tiedämme että mieheni jää eläkkeelle jo viimeistään 55 vuotiaana (liian raskasta fyysisesti), eikä eläke ole suuren suuri. Siksi olemme päättäneet, että minä teen uraa ja rahaa, jolla turvataan myös meidän vanhuutemme. Lisäksi keräämme miehellemme rahaa vanhuutta varten ja säästämme eläkettä ja muutenkin rahaa meille molemmille, että voimme olla kotona lasten kanssa molemmat tietyn aikaa.

ne ihanat vuodet pienten lasten kanssa kotona. Rakkaita muistoja joita en antaisi rahallakaan pois.

En ymmärrä, mikä ihmeen uhraus se on. Minulla on ainakin hyvä kouluts takana (yliopisto) ja silti viihdyn kotona ja aion lapseni hoitaa kotona.

Töita haen sitten kun sen aika on, ja uskon että silti työllistyn. Ja ainakin meillä on koko perheelle parempi, että kotona olen minä eikä mieheni =)

Vierailija:

hienon ajatuksen, että " koko perhe voi paremmin kun toinen vanhemmsita on kotona" . Mutta kas, käytännössä se kuitenkin on aina ja koko ajan se nainen joka on kotona lasten syntymästä hamaan tulevaisuuten asti. Eikö olisi kaikkien kannalta parempi ratkaisu, että mies olisi esim. lasten välissä hoitovapaalla ja vaimo kävisi hankkimassa työkokemusta niin, että voisi sitten olla muutaman vuoden työttömänäkin ilman että putoaa kokonaan työmarkkinoilta? Miksi se on aina naisen ura ja toimeentulo joka uhrataan? Juu, tiedän että yleensä miehellä on parempi palkka, mutta jos asiaa suunnittelee pitkän päälle rahassakin luultavasti vottaa, jos molemmilla säilyy ammattitaito ja uramahdollisuus sen sijaan että nainen jää ties kuinka pitkäksi aikaa miehen elätettäväksi.

Olen samaa mieltä ap:n kanssa: käykää naiset töissä ja vaatikaa miehiltänne suurempaa panosta lasten hoidossa. Ei perheen onni ole vain naisen huoli ja tehtävä!

Onko se sitten sitä tasa-arvoa, että kaikki vanhemmat pakotetaan tekemään yhtenäiset päätökset perheensä elatuksesta ja lastenhoidosta?

Tuntuu siltä, että nykyään kaikki mitataan rahassa. Sekin lasketaan, mitä on rahallisesti menetetty, kun on lasten kanssa oltu kotona.



Tottakai ymmärrän, että jokainen haluaa rahallisesti turvatun vanhuuden jne; mutta mihin ihmeeseen te niitä rahakasoja keräätte? Hautaanko?

MUTTA kun niihin ei niin vain mennä. Minullakin kaksi eri ammattia ja niin on kiven alla työpaikat. Tällä alueella on niin paljon työttöminä korkeasti koulutettujakin (lapsettomia), että mitä ne tälläista keskiasteen kotona kököttäjää tahtovat minnekkään. Olen nyt puoli vuotta hakenut töitä ja se alkaa käydä työstä se pelkkä hakeminenkin. Joka päivä käyn työvoimatoimiston sivun läpi avoimista paikoista ja soittelen firmoihin, vaan ei töitä minulle löydy. Opiskelemaan mieli tekisi myös, mutta ei ole kerta kaikkiaan vara rueta opintotuella pärjäilemään. Miehellä kuitenkin sen verran huono palkka. Että näin.

Vierailija:

MUTTA kun niihin ei niin vain mennä. Minullakin kaksi eri ammattia ja niin on kiven alla työpaikat. Tällä alueella on niin paljon työttöminä korkeasti koulutettujakin (lapsettomia), että mitä ne tälläista keskiasteen kotona kököttäjää tahtovat minnekkään. Olen nyt puoli vuotta hakenut töitä ja se alkaa käydä työstä se pelkkä hakeminenkin. Joka päivä käyn työvoimatoimiston sivun läpi avoimista paikoista ja soittelen firmoihin, vaan ei töitä minulle löydy. Opiskelemaan mieli tekisi myös, mutta ei ole kerta kaikkiaan vara rueta opintotuella pärjäilemään. Miehellä kuitenkin sen verran huono palkka. Että näin.

Silti hoidan lapseni kotona=)

En minäkään töihin ole hingunnut lasten ollessa ihan pieniä, mielelläni heitä olen hoitanut, mutta nyt on tullut aika hakea töitä. Että siinä mielessä olen kyllä samoilla linjoilla, että lapset on hyvä hoitaa kotona! Ja vielä parempi jos on varmuus työpaikasta hoitovapaan päätyttyä. Kaikilla ei toki ole vaan varaa olla kotona, ymmärrän senkin.



T.118

Vierailija:

Ei kotia ja lapsia voi hoitaa hyvin, jos kumpikin töissä.

puppua! me ainakin voimme. molemmat olemme mieheni kanssa töissä, johtavassa asemassa, 10 kk ikäinen tyttäremme on hoidossa. molemmat nautimme työstämme, omasta aikuisten kanssa mieluista työtä tehdessä vietetystä ajasta. vauvamme hoitopäivän pituus on 5-6 tuntia, joista 3 nukkuu. kun toinen menee vasta 10ksi töihin ja toinen pääsee jo 13lta, kun molemmat tekevät kuusituntista työpäivää ja siivoukset ym. yhteisestä ajasta pois vievät hommat hoitaa siivooja, jää runsaasti aikaa ja energiaa hoitaa niin lapsi, parisuhde, ystävyyssuhteet kuin kotikin. lisäksi kun kumpikin on töissä, se koti pystyy olemaan uusi, iso omakotitalo viihtyisällä alueella. kyllä jos minä jotain kannatan, niin se on tyttölasten kannustamista siihen, että kasvavat täyteen potentiaaliinsa mitä koulutukseen tulee. se johtaa tietyntasoiseen omavaraisuuteen ja sitä kautta perusta arkipäivän onnellisuudelle on ihan eri tavalla turvattu.

Kymmenen vuotta tein töitä. Sitten vain työt loppuivat. Olen korkeasti koulutettu. Olin pari vuotta aiemmin sanonut, että olen alalla, että työttömyyttä ei ainakaan kannata pohtia. Niin vain itsekin jouduin työttömäksi. Pari vuotta olen hakenut töitä. Mielestäni jos kerran on lapsia, niin ei kannata koskaan yrittää elää varman päälle. Eihän sitä koskaan muutenkaan tiedä, mitä elämässä tapahtuu.

silloin kun on lapsia! Ehkä ihan pienten kanssa voi elää sosiaalituilla tms. mutta kouluikäiset ja sitä vanhemmat kyllä jo kärsivät suhteellisesta köyhyydestä.

... tää on hyvä keskustelu!

monelle on vaikea myöntää itselleen, että vuosien kotiäitiys on merkittävä taloudellinen riski.



Tunnen nyt 60-rouvan, joka oli ennen lastensa syntymää melkein 10 vuotta töissä, sitten noin 10 vuotta kotiäitinä ja lopuksi vielä 10 vuotta töissä, kunnes hänet irtisanottiin. Ikänsä vuoksi hän ei sitten enää työllistynyt. Hän erosi miehestään mennessään kotivuosien jälkeen töihin.



Nyt hän saa eläkettä brutto 850 e/kk, josta hän maksaa yksin kaikki asumiseen liittyvät kulunsa, lääkkeensä, viiden lapsenlapsen syntymäpäivä- ja joululahjat, ostaa uuden pesukoneen rikkimenneen tilalle jne. Rouvalla ei ole juuri koskaan varaa ostaa itselleen mitään tai matkustaa mihinkään, edes kotimaassa. Lisäksi nuorin kolmesta lapsesta on vielä opiskelija, ja tarvitsisi vielä tukea kotoa (on nyt 22 v.).



" Meidän perheen ratkaisu" ja " kyllä on tärkeintä itse hoitaa lapsensa" voivat johtaa tällaiseen loppuelämään, jota voi kestää esim. 30-40 vuotta. Yhteisestä omistusasunnosta ei ole paljon iloa, vaikka siitä saisi puolet eron jälkeen. Asuntoa tuskin voi realisoida, koska lasten kanssa pitää asuakin jossain. Jos asunnon taas realisoi, saa ehkä 100 000 euroa, jotka on nopeasti syöty, jos muita tuloja ei ole.



Kannattaa miettiä ja olla itselleen rehellinen miten oikeasti tulee taloudellisesti toimeen ilman miestään, nuorempana lasten kanssa tai sitten vanhana pienellä eläkkeellä.

Olisiko taloudellinen tilanne oikeasti paljon parempi?

Ja oikeasti, ei elämä ole noin mustavalkoista.

Monella on yhteinen omistusasunto ja monella naisella on varakkuutta ihan omasta takaakin ilman miestä (perintöjä tms). Lisäksi kaikilla järkevillä on pariturva kuolemantapauksen varalta.

Minä en ainakaan suostu laittamaan lapsiani jo vauvana päivähoitoon sen vuoksi, että saa joskus eläkettä muutaman kympin enemmän.

Jos elän eläkeikään, meillä on siinä vaiheessa velaton asunto ja pärjään kyllä saamallani eläkkeellä.

Vierailija:

monelle on vaikea myöntää itselleen, että vuosien kotiäitiys on merkittävä taloudellinen riski.

Tunnen nyt 60-rouvan, joka oli ennen lastensa syntymää melkein 10 vuotta töissä, sitten noin 10 vuotta kotiäitinä ja lopuksi vielä 10 vuotta töissä, kunnes hänet irtisanottiin. Ikänsä vuoksi hän ei sitten enää työllistynyt. Hän erosi miehestään mennessään kotivuosien jälkeen töihin.

Nyt hän saa eläkettä brutto 850 e/kk, josta hän maksaa yksin kaikki asumiseen liittyvät kulunsa, lääkkeensä, viiden lapsenlapsen syntymäpäivä- ja joululahjat, ostaa uuden pesukoneen rikkimenneen tilalle jne. Rouvalla ei ole juuri koskaan varaa ostaa itselleen mitään tai matkustaa mihinkään, edes kotimaassa. Lisäksi nuorin kolmesta lapsesta on vielä opiskelija, ja tarvitsisi vielä tukea kotoa (on nyt 22 v.).

" Meidän perheen ratkaisu" ja " kyllä on tärkeintä itse hoitaa lapsensa" voivat johtaa tällaiseen loppuelämään, jota voi kestää esim. 30-40 vuotta. Yhteisestä omistusasunnosta ei ole paljon iloa, vaikka siitä saisi puolet eron jälkeen. Asuntoa tuskin voi realisoida, koska lasten kanssa pitää asuakin jossain. Jos asunnon taas realisoi, saa ehkä 100 000 euroa, jotka on nopeasti syöty, jos muita tuloja ei ole.

Kannattaa miettiä ja olla itselleen rehellinen miten oikeasti tulee taloudellisesti toimeen ilman miestään, nuorempana lasten kanssa tai sitten vanhana pienellä eläkkeellä.

121:n kanssa aika paljon samaa mieltä. Meillä lapsia on 3 ja kaikki ovat aloittaneet hoitotaipaleensa aika pieninä, koska itse olen halunnut ensin jatkaa opiskelujani ja myöhemmin töitäni. Itse pidän monen päivittelyä melko usein kateutena. Jos ei itsellä ole hyvää työpaikkaa odottamassa tai ei muuten vaan osaa yhdistää kotia ja työtä hyvään tasapainoon, on helppo yrittää peittää oma kateus tai epävarmuus toisen arvosteluun.