Naiset käykää töissä!

Vierailija:

jos vanhemmat haluavat että heidän lapsensa hoidetaan kotona kouluikään asti, miksi kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että silloin äiti jää kotiin ja miehen tehtävä on arvostaa äidin työtä? Tarkoitan siis sitä, että se kuuluisa MEIDÄN PERHEEN YHTEINEN PÄÄTÖS tuntuu aina käytännössä olevan, että joko äiti jää kotiin tai sitten lapset menee hoitoon. Miksei mies, joka haluaa lastensa kasvavan kotihoidossa, järjestä omaa elämäänsä niin, että se olisi mahdollista?

että miehen uralla on enemmän nostetta ja ihan oikea uraputki päällä. Minä joutuisin tekemään ihan tolkuttoman määrän enemmän työtä (sitä työelämän tasa-arvoa?) ja pääsisin siihen, missä mieheni on nyt. Miksi uhrata toisen " kunnon ura" toisen huomattaavasti vaatimattomamman uran edestä?

Vierailija:

siitä, että melkein kaikille vaihtoehdot tuntuvat olevan, joko että molemmat ovat töissä ja hirveässä oravanpyörässä tai että äiti on vain kotona. Todellista tasa-arvoa on se, että myös miehen elämä muuttuu lasten myötä - siis että myös hän sekä luopuu jostain että tietenkin saa uusia asioita elämäänsä.

Meillä minä teen 6-tuntista työpäivää ja mies puolestaan on valinnut työn (on mm. kieltäytynyt ylennyksisttä tämän takia) jossa on mahdollisimman vähän matkustelua ja ylitöitä. Näin voimme molemmat olla mahdollisimman paljon kotona lasten kanssa ja elää sellaista elämää kuin haluamme niin nyt kuin 10 vuodenkin päästä kun lapset eivät enää riitä kummankaan elämän sisällöksi.

21

Ja edelleen, mitä väärää tuollaisessa järjestelyssä olisi?

Jos mies haluaa olla töissä ja nainen kotona niin tehköön mitä huvittaa.

Vierailija:

jos vanhemmat haluavat että heidän lapsensa hoidetaan kotona kouluikään asti, miksi kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että silloin äiti jää kotiin ja miehen tehtävä on arvostaa äidin työtä? Tarkoitan siis sitä, että se kuuluisa MEIDÄN PERHEEN YHTEINEN PÄÄTÖS tuntuu aina käytännössä olevan, että joko äiti jää kotiin tai sitten lapset menee hoitoon. Miksei mies, joka haluaa lastensa kasvavan kotihoidossa, järjestä omaa elämäänsä niin, että se olisi mahdollista?

Vierailija:

älkää jääkö kotiin ja pistäkö päätä pensaaseen siinä vaiheessa, kun olisi aika hakea töitä.

Oma ammatti ja työ on jokaisen ihmisen paras onnellisuusvakuutus.

Tämä on sinun mielipiteesi, ei mikään laki ja määräys.. Sitä paitsi aika kehnoissa kantimissa on ihmisen elämä, jonka onnen takaa ammatti ja työ.

Vierailija:

Luen parhaillaan Kirsi Pihan kirjaa Äitijohtaja ja siinä on parikymmentä hyvää esimerkkiä siitä, kuinka äitiyden ja uran pystyy yhdistämään. MUTTA niinhän se on, että uraäitikin on vain ihminen eikä sekä kotia, lapsia ja työtä pysty hoitamaan niin korkeilla vaatimuksilla, kuin sellainen joka keskittyy vain yhteen asiaan. Uraäiti palkkaa siivoojan, ostaa valmisruokia, tekee töitä lasten nukkumaanmenon jälkeen jne.

Miten uraäiti tämän tekee? Minä olen ns. " uraäiti" (lue: en ole johtotasoa, mutta on mulla ihan kiitettävä " ura" ). Minulla ei ole varaa palkata siivojaa (mutta toisaalta osa lapsilaumastani, joita on kolme kertaa naisen keskiarvomäärä, osaa jo osallistua hyvinkin siivoamiseen), meillä ei osa lapsista voi syödä valmisruokia allergioidensa vuoksi, kuopus käy nukkumaan klo 22 (nukkuu päiväunia hoidossa, joten ei ole illasta väsynyt) minkä jälkeen minä en tasan enää jaksa tehdä töitä.

Koko ajatus " uraäidistä" , joka sujuvasti yhdistää kodin + siivoojan, syöttää valmisruokia (kannattaa laskea, pajonko pelkkä valmisruokien syöminen maksaa, jos ei satukaan olemaan palkkaa 5-6000 euroa/kk) ja sujuvasti avaa läppärinsä lasten käytyä nukkumaan, on tietynlainen ansa sekin.

Minä nääs kannan läppäriä mukanani kuin rakasta jatketta: teen töitä kotoakin käsin ajoittain, heräänpä silloin tällöin klo 5 jotta ehdin tekemään tunnin-puolitoista ennen lasten herättämistä jne. Ja alan olla niin pirun puhki etten kohta enää jaksa.

Yrittää tässä sitten yhdistää työt + palaverit + lasten koulujen vanhempainillat (alkavat järjestää klo 18, kestävät klo 20 asti ja elä siinä sitten kyseinen ilta) + sairastelevan kolmivuotiaan kanssa kotona olot (joista en tingi, meidän lapsemme, joten minä tai mies hoidamme noin 50-50 lapsen sairastaessa) + lasten harrastukset (joita on keskivertomäärä) + omat harrastukset + yhteiset menot + kaiken mahdolllisen sälän ja selviä siitä vielä hengissä?

Kyllä varmaan joo Äitijohtaja yhdistää, jos palkkansa on parempi kuin se 3000 eur- verot, minkä minä tienaan. Mutta kun tuo on ihan normipalkka minun alallani. Enkä minä tästä nyt ihan poskettomasti halua edetä (esim. ihmisiä johtamaan), koska en todellakaan lasten ollessa pieniä (tai osan lapsista ollessa vielä pieniä) halua lisää stressipisteitä.

Miksi pirussa ei saa sanoa ääneen, että äitiyden/ vanhemmuuden /molempien vanhempien työssäkäynnin + perheen hoito vaatii oikeasti aika paljon? Miksi ei saa kaivata hengähdystaukoa siitä, kun sovittelee elämäänsä ja yrittää tunkea 24 tuntiin työt ja lapset ja kodinhoidon ja ai-niin-parisuhdettakin-pitäisi-hoitaa' n?

Miksi helvetissä kukaan ei saa tasa-arvon nimissä jäädä pois oravanpyörästä vaan kaikkien pitää tiukasti laukata olemassa uraa luomassa?

Nyt, jos se jäisi kotiin hoitamaan lapsia, ura lässähtäisi kuin pannukakku ja sit oltaisiin molemmat aika onnettomia! Mä tykkään olla kotona, se tykkää luoda uraa. Mitä pahaa tässä järjestelyssä on?

Vierailija:

Miksi uhrata toisen " kunnon ura" toisen huomattaavasti vaatimattomamman uran edestä?

Vierailija:

Lapset tarvitsevat myös isäänsä, ihan oikeasti. Fiksut miehet ymmärtävät, että lapset ovat pieniä vain kerran. Raha ei tuo takaisin menetettyä aikaa lasten kanssa, miehellekään

Vierailija:

Vierailija:

Miksi uhrata toisen " kunnon ura" toisen huomattaavasti vaatimattomamman uran edestä?

Vierailija:

Lapset tarvitsevat myös isäänsä, ihan oikeasti. Fiksut miehet ymmärtävät, että lapset ovat pieniä vain kerran. Raha ei tuo takaisin menetettyä aikaa lasten kanssa, miehellekään

Missä on kirjoitettu, etät jos isä luo " uraa" , niin hän ei ole kotona? Minun puolisollani on " ura" (on työpaikkansa " guruja" ) ja hän on kyllä illat + vloput kotona. Lisäksi osallistuu lasten harrastuksiin, käy lasten kanssa melonta- + metsäreissulla jne.

Eivät nuo kaksi asiaa sulje toisiaan pois *huoh*.

Oma mieheni ehtii olla lasten kanssa joka ilta noin 4-5 tuntia ja lisäksi viikonloput.

Veikkaan, että aika monessa perheessä, missä kummatkin vanhemmat ovat töissä, ei yhteistä aikaa ole noin paljoa.

niin syvältä, juuri tyypillinen ansa. Varmasti miehesi arvostaa sitä mukavuutta, jos koti on kunnossa ja ruoat valmiina, lapset tulevat hoidetuiksi ja itse saa mennä ja tehdä omaa uraansa, kun nainen uhrautuu kodin eteen. Kukapa tuota ei arvostaisi.



Mutta älä luule, että miehesi arvostaa SINUA. Tässä maailmassa harvoin marttyyrejä tai uhrautujia palkitaan. Ja ok, onhan se mahdollista, että olette yhdessä onnellisina eläkeikään saakka. Tai sitten miehesi löytää hieman nuoremman ja vetreämmän typykän, joka on tehnyt muutakin kuin majaillut kotona viime vuodet. Siinä tapauksessa huomaat, miten paljon sitä arvostusta on jäljellä.



Eläkää omaa elämäänne, naiset. Lasten- ja kodinhoito kuuluu 50% miehelle!!! Lapset ovat tärkeintä, mutta älkää jättäkö omaa elämäänne!!!

kun minä ilman muuta olisin se, joka jää kotiin, koska mies ei haluaisi ja minä taas jäisin innoissani. Mutta: mies on yrittäjä, jonka tulot heittelee ja valitettavasti viimeinen puoli vuotta taas on mennyt hiukan heikommin. Yksinkertaisesti ilman mun palkkaa ei voi taata, että laskut saadaan maksettua. Haluaisin, että mies lopettaisi firman ja menisi palkkatyöhön, niin ainakin tiedettäisiin varmaksi, paljonko rahaa tulee.

Vierailija:

Minä olin töissä ja molemmat tienasimme hyvin. Lapsia retuutettiin päiväkodin, kaupan ja kodin väliä ja me vanhemmat olimme väsyneitä ja lyhyt pinnaisia.

Juteltiin asiasta ja mietittiin mikä oikeasti on meille tärkeintä. Raha vai leppoisa elämä.

Tehtiin päätös jota emme ole katuneet. Irtisanouduin. Jäin kotiin hoitamaan lapsia. Mies tienaa paremmin joten hän jatkaa duunissa josta myös pitää hirmuisesti.

Kiireinen ja hermostunut arki loppui. Nyt olemme lasten kanssa rauhassa kotosalla, käydään kerhoissa tapaamassa muita lapsia ja miestä odottaa lämmin ruoka kotona. Kaikilla on mukavaa ja kaikki ovat pirteämpiä.

Menen töihin sitten kun sen aika on. Joskus tulevaisuudessa. Rahaa on sen verran että laskut saamme maksettua ja ruokaa kaappiin. Etelän matkoja ei tehdä mutta eipä niitä kaivatakaan. Tämä toimii meillä. Jossain muussa perheessä ei tällainen järjestely ehkä toimisi millään.

Vierailija:

niin syvältä, juuri tyypillinen ansa. Varmasti miehesi arvostaa sitä mukavuutta, jos koti on kunnossa ja ruoat valmiina, lapset tulevat hoidetuiksi ja itse saa mennä ja tehdä omaa uraansa, kun nainen uhrautuu kodin eteen. Kukapa tuota ei arvostaisi.

Mutta älä luule, että miehesi arvostaa SINUA. Tässä maailmassa harvoin marttyyrejä tai uhrautujia palkitaan. Ja ok, onhan se mahdollista, että olette yhdessä onnellisina eläkeikään saakka. Tai sitten miehesi löytää hieman nuoremman ja vetreämmän typykän, joka on tehnyt muutakin kuin majaillut kotona viime vuodet. Siinä tapauksessa huomaat, miten paljon sitä arvostusta on jäljellä.

Eläkää omaa elämäänne, naiset. Lasten- ja kodinhoito kuuluu 50% miehelle!!! Lapset ovat tärkeintä, mutta älkää jättäkö omaa elämäänne!!!

edes on - P-N Kauppi vai yleensä äiti, joka käy töissä? Halusin kannustaa vaikka myyjiä, siivoojia, toimistosihteereitä ja vakuutustoimihenkilöitä pysymään kiinni työelämässä. Akateemisellakin koulutuksella kannattaa mielestäni ennemmin tehdä vaikka huonosti palkattua työtä kuin olla vuosikausia kotona.



En osaa enää 35+ vuotiaana olla niin naivi, että kuvittelisin, että puolison varaan voi taloudellisesti jäädä. Asia on tietysti toinen, jos voi oikeasti luottaa siihen, että aina saa töitä, vaikka olisi ollut pitkään kotona (tällaisia ammatteja ovat pk-seudulla kai oikeasti tk-lääkäri ja vh-lähihoitaja), tai jos on niin varakas, ettei ole pakko käydä koskaan töissä.





Eläkevakuutus ei paljon auta, tai siihen pitäisi sijoittaa täysin järjetön määrä rahaa. Maksan itse esim. 50 e/kk eläkevakuutusta, josta saan 60-65 v. eläkettä 500 e/kk - eli ei oikein käy vanhuuden turvaksi ;)



Ap

Vierailija:

Vierailija:

älkää jääkö kotiin ja pistäkö päätä pensaaseen siinä vaiheessa, kun olisi aika hakea töitä.

Oma ammatti ja työ on jokaisen ihmisen paras onnellisuusvakuutus.

Tämä on sinun mielipiteesi, ei mikään laki ja määräys.. Sitä paitsi aika kehnoissa kantimissa on ihmisen elämä, jonka onnen takaa ammatti ja työ.

Ensimmäisenä on lapset. Se vuoksi en kiirehdi töihin.

Plussana tietysti se, että omalla alallani työt eivät taatusti tule loppumaan lähivuosina, joten muutamien vuosien breikki ei tee mitään hallaa.

t. sh

ja suhteemme voi hyvin - lapsineen.



Onko niin vaikeaa tajuta asian ydintä? No, turhaa sitten myöhemmin itkeä, sinuakin on varoitettu.



Ilmeisesti te kouluttamattomat ja yksinkertaiset kotiinjäävät äitsykät ette näe metsää puilta. " Meidän perheen" yhteinen päätös, että mamma jää kotiin: miten ihmeessä se on lähes aina se nainen, kun jää kotiin? Kyse on rakenteellisesta epätasa-arvosta, mammaliinit.

Asia on tiedetty jo kymmeniä vuosia: ihmistä on helpoin hallita silloin, kun hän itse alkaa uskoa hänelle tarjottua päämäärää omaksi valinnakseen (Hayek).



Mutta kaikin mokomin, työntäkää pää pensaaseen. Ovathan ne vauvat niin ihania, ja kotona on niin mukavaa ja helppoa olla. Kyllä tämän yhteiskunnan turvaverkko teitäkin kannattelee jos huonosti käy, niukin naukin tosin.

Olen osittain samaa mieltä alkuperäisen kanssa, vaikka olen toisaalta sitä mieltäkin, että lapsen kanssa on kiva olla kotona. Jotenkin tuntuu, että näiden kahden väliltä ei ole oikein mitään ja naiset eivät oikein osaa ajaa asioitaan kunnolla. Aina on olemassa tietty poikkeuksia, mutta mä sanoisin näin:



1) mikäli nainen jää kotiin perheen yhteisestä päätöksestä, niin pistäkää naiselle jossain vaiheessa syrjään rahaa, koska eläke ei ole kertynyt samaan tapaan kuin miehelle



2) ero voi tulla kelle tahansa, jos jotain muuta luulee, niin ei ole luultavasti vielä nähnyt tarpeeksi elämästä, joten keskimäärin naisten kannattaa mennä naimisiin ettei omaisuutta kerrytetä vahingossa vain miehelle ja kannattaa varautua siihen että henkisesti ja taloudellisesti pystyy huolehtimaan lapsistaan yksihuoltajana (ja voihan sitä yksinhuoltajaksi joutua ilman eroakin) ja naimisiin saattaa kannattaa mennä myös leskeneläkkeen takia valitettavasti :-(

Sinä et nyt todellakaan tajua?? Kyllä sen todellisen tyydytyksen antaa ihmiselle se kun saa tehdä jotain missä on hyvä, ja saa aikaa jotain

Entäs jos on hyvä siinä, että on vanhempi? Ja siinä saa aikaan jotain? Tai on joku harrastus, jossa on hyvä ja josta saa tyydytystä. Miksi sen jonkin on pakko olla työ?

Minä nautin työstäni, mutta nautin myös äitiydestä. Molemmat tuovat tiettyä tyydytystä ja molempien suhteen koen saaneeni aikaan jotain. Tosin kotona palautetta ei saa samalla lailla kuin töissä (töissä saan enemmän kehuja, mikä oli rankkaa kotona ollessa, kun kukaan ei käynyt kehumassa jne, vaikka halauksia satelikin).

Mutta minä yhdyn siihen ihmiseen, joka totesi, että aika heikoissa kantimissa on elämä, jos sen sisältö = työ. Tai ehkei heikoissa, mutta kyllä elämässä muutakin tyydytyksen tuojaa pitäisi olla. Esimerkiksi perhe, jos nyt sattuu olemaan perheellinen.

Työ ei tule katsomaan sinua vanhainkotiin, ei silitä poskea, ei tuhise vieressä, ei tuo hautajaisiin kukkia ja itke poismenoasi. Ei muistele sinua kuoltuasi, ei kaipaa sinua poissa ollessasi (tai no, tätä ehkä ;-D...), ei peri nenääsi, ei röyhistä polleana rintaansa ja esittele " tämä on meidän äiti" .

Työ on työtä. On mukava, jos se on lisäksi motivoivaa ja kivaa, mutta se on kuitenkin " vain" työtä.

Perheeni on minulle kuitenkin se ensimmäinen asia elämässäni. Työ tulee sitten. Lainatakseni yhtä työkaveria: jos pitää miettiä, kannanko huonoa omaatuntoa perheen vai työn vuoksi, valitsen perheen.

Minun elämäni sisältö kulkee tuolla maailmalla. Kasvaa vuosi vuodelta vanhemmaksi. Venyy pituutta, oppii uusia taitoja. Osalla elämäni sisällöstä on nyt jo pituutta reilusti enemmän kuin äidillään, pienin ei ole vielä metriäkään. Yhdellä on möreä ääni ja huvittavan hassu teinitukka. Toinen on suloinen puuttuvine etuhampaineen. Jokainen kantaa palaa minusta mukanaan, ikuisesti. Jokaista olen kantanut sydämeni alla. Jokaista kannan sydämessäni, vaikken olisikaan kotona. Jokaisen puolesta olisin valmis kuolemaan. Jokaisen kanssa olen valvonut öitä, osan kanssa vain pikkulapsiajan aikana, osan kanssa sairaalaoloissa huolissani ja isompien kanssa nyt myös jo muuten vaan yöllä, kotiin odotellessani.

Toki elämässäni on muutakin, on aina ollut. Mutta pää_tyydytys_ ja pää" saavutukseni" tässä maailmassa ovat juuri nuo viisi ihmistä. Minun lapseni. He elävät pitkään vielä sen jälkeenkin kun työni on tehty.

En ole kotona lasten kanssa, vaan työelämässä. Ns. uraäitinä siis.

Vierailija:

Vierailija:

Vierailija:

Miksi uhrata toisen " kunnon ura" toisen huomattaavasti vaatimattomamman uran edestä?

Vierailija:

Lapset tarvitsevat myös isäänsä, ihan oikeasti. Fiksut miehet ymmärtävät, että lapset ovat pieniä vain kerran. Raha ei tuo takaisin menetettyä aikaa lasten kanssa, miehellekään

Missä on kirjoitettu, etät jos isä luo " uraa" , niin hän ei ole kotona? Minun puolisollani on " ura" (on työpaikkansa " guruja" ) ja hän on kyllä illat + vloput kotona. Lisäksi osallistuu lasten harrastuksiin, käy lasten kanssa melonta- + metsäreissulla jne.

Eivät nuo kaksi asiaa sulje toisiaan pois *huoh*.

Kun äiti käy töissä, mutta viettää kaikki illat ja viikonloput lastensa kanssa, häntä saa arvostella huonoksi äidiksi. Kun mies toimii samoin, hän on hyvä isä.

Siinäpä asennetta siirrettäväksi jälkikasvulle. *HUOH*