Mun maailmani romahti äsken :´(

Minulla on oikein hyviä uutisia :D



En koskaan ole hyötynyt av-mammojen vinkeistä kuten eilen ja tänään. En oikein tiedä, kenen vinkit olivat niitä parhaita, mutta menin toden totta itseeni. Mietin ja mietin, kävin kahden tunnin kävelyllä ja mietin, miten tätä elämääni oikein olen elänyt. Mietin riippuvaisuuttani miehestäni ja tein inhottavia havaintoja itsestäni.



Niinpä päätin sen. Minä alan huolehtia ITSESTÄNI, joka tasolla. Lenkiltä tultuani menin saunaan ja ensitöikseni kaunistauduin. Se tuntui todella hyvältä. Sitten siivosin ja olin ihan rauhassa. En painostanut miestäni mihinkään, en kysellyt, tivannut enkä vaatinut keskusteluja. Ihmeellistä, miten tunsin oman itseluottamuksenikin kasvavan, kun olin vaan ihan rauhassa. Tunsin ensimmäistä kertaa kuukausiin, ehkä vuosiin, itseni aikuiseksi. Rauhalliseksi aikuiseksi, joka ei roiku miehessään kiinni.



Ja mitä siitä seurasi. Mies tuli vienosti luokseni ja halusi itse jutella. Sanoi, ettei halua erota minusta. Kerroin, että olen mennyt itseeni ja minusta tuntuu, että on aika ottaa itsestäni vastuun. Ja sanoin, että rakastan häntä. :) Meidän molempien silmät kyyneltyivät, halasimme ja lopulta rakastelimme.



Kiitos, kiitos ja kiitos teille! Nyt aion tehdä sen mitä se vaatii, että tämä hyvä muutos ja järkevä päätös nousta tästä riippuvaisuuden suosta itsenäiseksi ihmiseksi jatkuu :)



T. Onnellinen ap

ja jatkatte vielä yhdessä. Olen onnellinen teidän puolesta. Itse en kirjoittanut mitään tähän ketjuun, oli vaan pakko seurata miten tässä käy! Aurinkoista jatkoa teille!

Isosti onnea teille kummallekkin ja koko perheellenne!!

Uskon että sinulla ja teillä on kaikki mahdollisuudet onnistua, kun teet itsesi onnelliseksi teet hänetkin onnelliseksi. Hienoa että havahdiut nyt etkä silloin kun on liian myöhäistä. Muista pitää tämä tilanne mielessäsi kun alkaa keittää ja hakaéudu vaikka siihen terapiaan tai jonnekin keskustelemaan, koska muutos ei tapahdu yhdessä yössä ja yksin on vaikea löytää keinoja toimia toisin. Tunteethan täytyy kuitenkin jotenkin purkaa.



Oikein palkon onnea ja rakkautta teille, olen onnellinen puolestasi!

Onnea " uuteen" elämääsi!

Itse olen samanlainen möykkääjä riidan aikana ja sain tästä ketjusta paljon ajateltavaa...

Hymyilen puolestasi, ihana kuulla että asiat ovat kääntymässä parempaan päin.



Halusin vain sanoa, että muista etteivät asiat muutu yhdessä yössä. Mutta pikkuhiljaa ne muuttuvat kun jaksat olla kärsivällinen ja tehdä asian eteen töitä.



Mieti sitä terapiaa itsellesi, minulle itselleni se on ollut kovin hyödyllistä.



Lämmin halaus tulevaisuuteen!

Samat sanat kuin edellä eli itselleni tuli paljon ajattelemisen aihetta ja opittavaa tästä. Samanlaisia piirteitä löytyy kuin ap:stä.

En keksi, miten tästä ahdingosta olisin selviytynyt, jos en olisi saanut teiltä rankkojakin kommentteja. Tarvitsin myös niitä. Joku kirjoitti, että on varmasti todella ahdistavaa olla sellaisen ihmisen kanssa kuin minä ja se tuntui vaikealta ajatukselta. Itse olen ollut riippuvaisen miehen kanssa suhteessa 10 vuotta sitten, ja se oli hyvin hyvin ahdistavaa. Nyt huomasin olevani itse ihan samanlainen.



Sitten joku kirjoitti, että kannattaa vain antaa miehen olla rauhassa eikä yrittää yhtään mitään. Sekin oli hyvä neuvo.



Keksin myös tuolla ulkona kävellessäni yhden ajatuksen, josta yritän ennen muuta pitää kiinni. Päätin, että tästä lähtien kysyn mieheltäni asioita vain_yhden_kerran. En jankuta, tai väitä vastaan tai tenttaa. Jos kysyn, haluaako hän tulla kanssani saunaan, hyväksyn vastauksen ensimmäisestä kerrasta. En minä kommunikoi lapsen kanssa, tai en itse halua käyttäytyä kuin lapsi. Kysyn kerran, ja hyväksyn hänen ajatuksensa.



Se toimi paremmin kuin olisin voinut arvata. Kommunikointimme helpottui saman tien ja keskusteluihin tuli uusi, ystävällinen ja kunnioittava sävy. Suosittelen teille muillekin " riippujille" . Nyt keskustelumme muistuttaa aikuisten välistä keskustelua, jotain sellaista mitä sen olisi aina pitänytkin olla.



Tietenkin minä pelkään, että asiat palaavat vanhoihin uomiin, mutta se on nyt minusta itsestäni kiinni. Rakkaus mieheeni ainakin riittää ja ilmeisesti tunne on edelleen molemminpuolinen. :D ap

Terv. eräs muu, joka sai paljon ajateltavaa tästä ketjusta suhteessa omaan käyttäytymiseensä

Vierailija:

Keksin myös tuolla ulkona kävellessäni yhden ajatuksen, josta yritän ennen muuta pitää kiinni. Päätin, että tästä lähtien kysyn mieheltäni asioita vain_yhden_kerran. En jankuta, tai väitä vastaan tai tenttaa. Jos kysyn, haluaako hän tulla kanssani saunaan, hyväksyn vastauksen ensimmäisestä kerrasta. En minä kommunikoi lapsen kanssa, tai en itse halua käyttäytyä kuin lapsi. Kysyn kerran, ja hyväksyn hänen ajatuksensa.

Se toimi paremmin kuin olisin voinut arvata. Kommunikointimme helpottui saman tien ja keskusteluihin tuli uusi, ystävällinen ja kunnioittava sävy. Suosittelen teille muillekin " riippujille" . Nyt keskustelumme muistuttaa aikuisten välistä keskustelua, jotain sellaista mitä sen olisi aina pitänytkin olla.

Oletteko jutelleet miehen kanssa kun kirjoittelussa on väliä? Kaikkea hyvää toivotan!

Mä tiedän ehkä noin 2 miestä jotka jaksaa keskustella asioista niin kuin täällä neuvotaan- siis täysin naisten tarpeiden mukaan ja tyylillä...

Ja mun käsitykseni tosta ap;n jutusta on se ettei miestä kiinnosta. No miksi se sitten pitäis viedä terapiaan? Mä ajattelisin mieluumminkin niin ettei tuollaisen miehen kanssa sitten kannata lapsia edes ajatellakaan.

Ja toinen asia on se että tottahan toki jos on alkoholismia ym vakavia ongelmia ihmisen kannattais muuttua jotta suhde vois jatkua (mutta eihän se yleensä onnistu koska harvan ihmisen perusluonne muuttuu)

mut on eri asia se jos on joku ongelma mihin tarvitaan hoitoa kuin se että toisen tapa kommunikoida esim temperamenttisuus pitäisi tuosta vaan muuttua. Hyvässä suhteessahan se pikkuhiljaa tasoittuu puolison myötävaikutuksella. Mitä ei tapahdu alkoholistille tai muulle sairaudelle. sairaus on siis eri asia kuin persoonallisuuden piirre. terv. 55/66 Ja voihan olla että mun mielestä ap on viehättävä temperamentikas nainen, jonkun toisen mielestä taas mielenhäiriön rajamailla. Niin et tärkeetähän on se, miten mies hänet näkee. Ja jos tuossa vaiheessa näkee niin suuria vikoja että on valmis eroamaan, ei siitä mitään tule. Silloinhan ei pysty rakastamaan toisen perusluonnetta.



Ja ihan oikeesti, joku itsetuntoisempi kaveri ottais syliin ja pussais että mikäs rouvaa nyt harmittaa! Ja tiedän mistä puhun, koska vuosikausia yritin asettua miehen antamaan pikkuvaimon muottiin. Seurauksena vain katkeruus. Ja ymmärrys siitä ettei yksipuolisesti pidä ruveta luopumaan itsestään.

molemmilla olisi helpompaa.



Tietyllä tavalla pystyn samastumaan mieheesi, koska otan todella raskaasti kaikki suutuspäissä sanonut asiat, eli en näe sen ns. riidan ylitse, koska itseni on koulutettu aika tiukasti siihen, että toisia pitää kunnioittaa myös niin, että aina harkitsee sanansa.



Mutta toisaalta taas en toisi asiaa tuolla tavalla esille kuin miehesi, vaan yrittäisin löytää ratkaisua. Eli niin, ettei yksin " huutavan" tarvitsisi muuttua.

Ilta meni niin, että menin mieheni viereen ja koetin hiljaa herätellä häntä. Hän heräsi, mutta sanoi haluavansa nukkua. Pyysin häntä tunnin kuluttua (siis myöhään illalla) tulemaan viereeni ja hän tuli sitten 15 minuutin kuluttua viereeni. Hän toki näki, että olin silmät auki ja varmaan aika levottoman näköinenkin sängyllä, mutta hän painoi valot kiinni sanomatta mitään. Valvoin ja itkeskelin varmaan tunnin, enkä usko että hänkään ihan nukahti saman tien. Ilta siis meni siinä, ja nyt kun aamullla heräsin ja nousin, hän jäi taas nukkumaan.



Olen vähän levänneempi ja ajatukseni ovat hieman kirkkaammat. Mutta silti sama pelko kalvaa, mitähän tästä oikein tulee ja mitä hän mahtaa ajatella ja sanoa tänään, jos mitään.



Yksi asia mitä yön tunteina mietin. Voisiko hän olla vähän masentunut? Kun aloin kelata taaksepäin hänen käytöstään, niin hän ei ole tahtonut päästä sängystä ylös arkiaamuisin, sen kummemmin kuin viikonloppuisinkaan. Eilen hän on nukkunut kahteen päivällä ja mennyt jo taas iltakahdeksalta sohvalle!! En ole nähnyt hänen hymyilevän pariin viikkoon ainakaan. Hän ei ole tehnyt kotona muuta kuin nukkunut ja katsonut televisiota.



Uskon, että masennus (tai joku semmoinen vastaava) voi kyllä johtua minusta. Mutta kamalaa, miten selkeästi hän on allapäin. Olen kyllä varmaan tosi hirveä ihminen. Vaikka kyllä minäkin parhaani yritän.



ap

Ensinnäkin, en usko että miehen masennus johtuu " sinusta" . Korkeintaan se voi johtua siitä, että mies on alkanut ajatella, että te kaksi ette välttämättä ole paras mahdollinen yhdistelmä parisuhteeseen (tämä on siis arvailua). Voihan myös olla, että mies on muista syistä masentunut, minkä ikäisiä muuten olette?



Ei vastuu miehen masennuksesta ole sinun. Jos masennus johtuisikin sinusta, mies on kuitenkin kanssasi vapaaehtoisesti ja on täysin hänen oma syynsä, jos ei tee asialle jotain. Totta kai parisuhdeongelmat aiheuttavat joskus masennusta - mutta teitä on siinä suhteessa tasan kaksi. Vastuu hyvinvoinnistanne on teillä molemmilla.



Lisäkommentti vielä jonkun edellisen kirjoittajan tekstiin: itse en näe että raivoaminen, alkoholismi jne. ovat läheskään aina osa perusluonnetta. Itse raivosin aikaisemmin helposti, nykyään en näe siihen syytä - ja minun on hyvin helppo olla, en koe että olisin joutunut luopumaan isosta osasta minuuttani. Olen vain arivoinut asioita uudelleen.



Samoin alkoholismi ja muut riippuvuudet monesti aiheutuvat taustalla olevista ongelmista, tiedän monia jotka ovat olleet solmussa sisältä ja hakeneet addiktioiden kautta helpotusta, mutta joilla nykyään menee oikein hyvin. Ihmiset voivat muuttua, mutta heitä ei kannata pakottaa muuttumaan! Vain sinä itse voit arvioida, miten hyödyllistä sinun olisi miettiä uusia toimintamalleja!



Toivottavasti päiväsi lähtee hyvin käyntiin! Mitä jos lähtisit aamukävelylle ajatuksiesi kanssa?

kun ette osaa keskustella keskenänne. Turhaa sinä meille kommentoit asioita, kun osoite on miehesi.

on ollut valaisevaa lukea muiden vastauksia.



Joku minusta sanoi parhaiten, että ap:lle oikeanlainen mies kaappais syliin ja naurais kiukkupussille. Mut eikai kukaan sellaista loputtomiin jaksa?



Ainoa mitä ap voi tehdä on yrittää oppia itsehillintää, mutta mitään pelejä ei minusta kannata lähteä pelaamaan. Jos mies on sellainen et se jää kantamaan kaunaa eikä enää kunnioita tai uskalla luottaa täysillä on ehkä parasta et eroatte, muuten voi olla että olet aina yrittämässä hyvitellä entisiä virheitä.



Ja kannattaa hankkia jotain muutakin mielenkiinnon kohdetta, itselläni on aina jotain ihastuksia joihin menee onneksi vähän siitä tulvasta joka muuten tukehduttaisi miehen.



Voi että kun oltais toistemme vaimoja, ymmärtäisin täysin ;-)

Eli kun riidan tuoksinassa antaa tulla tuutin täydeltä, niin kannattaa muistaa, ettei toinen unohda niitä pahoja sanoja. Että se, minkä on suustaan päästänyt, on lopullista.



Itse elin miehen kanssa, joka löi aina vyön alle, hän löysi aina pahimmat ja loukkaavimmat sanat. No, arvata saattaa, ettei suhde kestänyt kuin kaksi vuotta, vaikka saimme lapsenkin yhdessä.



Vaikka siis on kuinka temperamenttinen, ei kannata ihan mitä tahansa sanoa. Sanoista voi ollat pitkät ja surulliset seuraukset.

Se että mies harkitsee, ei vielä tarkoita eroa.