Me elämme keskiluokkaista rivitalovolvoelämää ja olemme onnellisia. Emme tunne joutuneemme mihinkään oravanpyörään.

Minä ainakin ymmärsin asian niin, että jos on suhteellisen pienet tulot ja silti haluaa nämä kaikki saavuttaa ja elää näin velkavankeudessa ja rahan puutteessa koko loppuelämän.



JOs taas nämä asiat saa suht helposti niin, että jää rahaa elämiseenkin ilman pihtaamista, niin sittenhän ei ole ongelmaa eikä olla ns. oravanpyörässä.

Se joidenkin suuri pyrkimys omakotitaloon ja suvaitsemattomuus niitä kohtaan jotka eivät sitä elämää halua on jotenkin säälittävää ja naurettavaa. Jokainen tyylillään...

että meillä on kaikki siitä kliseestä: rivitalon päätyasunto, farmari-auto, kaksi lasta. Mutta koira puuttuu, eikä sitä tulekaan, sillä ollaan allergisia.



Mutta tunnen olevani onnellinen. Kaikista onnellisin olen perheestäni mutta täytyy myöntää että nautin välillä siitäkin, ettei jokaista penniä tarvitse venyttää. Välillä voidaan matkustellakin ja ostaa vaikka Tropicanaa kaupasta jos siltä tuntuu. Lainaa löytyy ihan kohtuullisesti ja tilannehan voisi muuttua sillä, että esim. mies joutuisi työttömäksi. Mutta uskon, että olisin onnellinen vuokra-asunnossakin (joissa olen toki aiemmin asunutkin), kunhan minulla olisi läheiset ihmiset ympärilläni.



Elän siis tavallisinta tavis-elämää, ja ihan onnellisena =)

mutta outo aloitus tämä. Mitä ihmettä? Elämä on valintoja.



Meillä on volvo ja omakotitalo ja vielä toyotakin :), joista vähän velkaakin. Elämä on ihanaa pienten lasten kanssa, en ole ikinä ollut onnellisempi. Mennään, tullaan, tehdään ja eletään. Joskus on tiukkaa, joskus on enemmän rahaa käytössä.

Siis haittaako tämä esim jotain? Jos haittaa, niin eipä voisi vähempää kiinnostaa. Eli mitä sitten?

Vaan sitä, jos onnellisuus uhrataan omaisuuden eteen. Otetaan enemmän lainaa, kuin mihin on varaa, pidetään sitä omaisuutta ainoana tärkeänä asiana eikä nautita niistä elämän pienistä asioista.



Eli että ihmisen, jolla ei ole oikeasti varaa ostaa kallista omakotitaloa, olisi parempi olla onnellinen sellaisessa kodissa, mihin on varaa, missä asuminen ei aiheuta stressiä. Ei koko ajan tarvitse itkeä sen perään, mitä ei voi omistaa, koska elämässä on muutakin tärkeämpää.



Miten tällainen kritisoi sitä, jos perhe, jolla on varaa asua väljemmin, asuu väljemmin, edellyttäen, että se talo ei ole elämän keskipiste?

Tämä ei kuulemma ole sitä aitoa elämää. Muttta hyvä, jos mielipide on monille vieras. -ap

tai ihmettelen kyllä vieläkin, että mitä nää toisten valinnat toisille kuuluu? Siis vaikka talo olisi elämän keskipiste. Vaikka se on materiaa, niin siitä voi saada tosi paljon.

Ihan turha aihe tämä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mua ärsyttää kun aina yleistetään ja hakemalla haetaan tälläisiä provo-aiheita. Vaikka oikeesti; tunnetko jonkun, joka kaiken uhraa omaisuuden eteen. Jos tunnet, niin ehkä sekin vaan kokee uhraavansa perheensä tai kodin eteen. Ja sitten salaa nauttii niistä pienistä asioista elämässä. Harmittaisko jos näin onkin?

Vierailija:

Vaan sitä, jos onnellisuus uhrataan omaisuuden eteen. Otetaan enemmän lainaa, kuin mihin on varaa, pidetään sitä omaisuutta ainoana tärkeänä asiana eikä nautita niistä elämän pienistä asioista.

Eli että ihmisen, jolla ei ole oikeasti varaa ostaa kallista omakotitaloa, olisi parempi olla onnellinen sellaisessa kodissa, mihin on varaa, missä asuminen ei aiheuta stressiä. Ei koko ajan tarvitse itkeä sen perään, mitä ei voi omistaa, koska elämässä on muutakin tärkeämpää.

Miten tällainen kritisoi sitä, jos perhe, jolla on varaa asua väljemmin, asuu väljemmin, edellyttäen, että se talo ei ole elämän keskipiste?