Millaiset naiset haluavat esimiestehtäviin? Kunnianhimoiset? Vallanhaluiset?

Eli ihan tavalliset naiset. Useimmat ovat juuri otsikon kaltaisia, mutta monet ovat sen verran arkoja, etteivät uskalla sitä itselleekään tunnustaa.



Eli noiden kolme adjektiivin lisäksi sanoisin vielä, että rohkeat.



Miksi esimiesasema nähdään usein juuri naisen kohdalla negatiivisena? Pelottaako se monia vai mikä siinä on?



Kyllä meillä on vielä paljon tekemistä sen asian suhteen.

jotka haluavat, että on alaisia joita voi irtisanoa kun tulee lama. Tällä tavalla välttyy itse joutumasta irtisanotuksi aika tehokkaasti.

ylikiltit mielistelijät ja laiskat päämäärättömät naiset eivät varmaan pärjää esimiestehtävissä. Pitää varmaan 150 prosenttisesti panostaa omaan työhön.

En kyllä saa irtisanoa ketään ja samasta talosta löytyy vielä "suurempi" esimies. Joten aika "pieni" esimies olen, mutta kuitenkin :)



Mietin millainen minä olen. Ja aika moni noista esitetyistä asioista tuntuivat kehuilta: olenko organisointikykyinen ja panosta työhöni?



Mutta kai mä olen:

tunnollinen

kiinnostunut työstäni

tiedän alastani paljon

organisointikykyinen



Lisäksi en sietäisi, että joku muu olisi asemassani, en tykkäisi olla toisten "käden alla", nautin kun saan itse suunnitella ja organisoida toimintaa ja työntekijöitä jne.

Eli ihan tavalliset naiset. Useimmat ovat juuri otsikon kaltaisia, mutta monet ovat sen verran arkoja, etteivät uskalla sitä itselleekään tunnustaa.

Eli noiden kolme adjektiivin lisäksi sanoisin vielä, että rohkeat.

Miksi esimiesasema nähdään usein juuri naisen kohdalla negatiivisena? Pelottaako se monia vai mikä siinä on?

Kyllä meillä on vielä paljon tekemistä sen asian suhteen.

Itselläni meni pitkään tunnustaa että ehkä minusta on esimiesasemaan. No en ole kuin tiiminvetäjä mutta mun vastuulla on että meidän supporttitiimi tekee ne tehtävät mitä meille on määritelty tehtäväksi (henkilöstöhallintopuolen hoitaa eri esimies). Mutta esimerkiksi minun kohdallani siis minulla oli enemmän itselleni vakuuttelemista kuin kuin muille että pystyn homman hanskaamaan.

ja olen ihan tavallinen nainen :-)



Kylla, olen mielestani stressinsietokykyinen, hyva organisoimaan, rohkea jne.



Mutta ihan samojen ongelmien kanssa painin kuin muutkin tyossakayvat aidit ja yritan loytaa minulle ja meidan perheelle sopivan balanssin tyossakaynnin ja perheen valille. Ja mielstani olen siina onnistunut aika hyvin vaikka tyoni onkin "vaativaa".

Oli sitten nainen tai mies.

kokevat eteenpäinpyrkivän naisen jotenkin negatiivisena; vallanhaluisena tms-

Omasta kokemuksestani täytyy sanoa, että kun olen ollut masentunut ja väsynyt ja muutenkin vähän hukassa, niin se on nimenomaan nostattanut kateuden, pelon, negatiivisuuden tunteita. Enkä niitä itse silloin myöntänyt edes itselleni. Kun olen voinut paremmin, nämä tunteet ovat kaikonneet siksi, että ymmärtää kuinka paljon rohkeutta tarvitaan että voi edetä yhtään mihinkään. Kunnioitan paljon ihmisiä, jotka uskaltavat laittaa itsensä peliin. Se todella vaatii vastuun ottamista omasta elämästä, huonojenkin puolisensa kohtaamista ja sietämistä jne. Naiset vaan usein valitsevat sen helpomman suhteessa itseensä; eivät ota tämän tyyppisiä riskejä vaan mieluummin seuraavat sivusta ja näkevät omat huonot puolensa niissä joilla on rohkeutta yrittää. Ja niin tyypillisesti valittavat ja syyttävät muita omasta huonosta jamastaan.



Ja mikäs siinä- jos sillä sitten tulee onnelliseksi.

jotain muita kuin positiivisia ominaisuuksia ihmisistä, se on kateutta. Minä en tuohon kateus-teoriaan ainakaan usko.



Nämä kateuden toitottajat taitavat itse olla niitä silmänsä sulkevia henkilöitä, jotka eivät vain näe mitä mieltä ihmiset heistä oikeasti ovat.

Ennen paikallani oli lapseton mies. Minä tuon mielestäni pehmeyttä ja inhimillisyyttä työilmapiiriimme ja olen siitä ylpeä.



Ennen kukaan ei uskaltanut edes ottaa esille ongelmaa järjettömistä ylitöistä, joista ei saanut korvausta vaan ne ikään kuin kuuluivat hommaan. Minusta ongelmana oli huonosti organisoidut työt, palavereissä alaiset odottelivat myöhästelevää esimiestää ja aika valui hukkaan.



Olen mielestäni saanut koordioitua työtehtävien jaon hyvin. Saamme tehtyä ihan saman määrän töitä mukavassa ilmapiirissä ja ilman ylitöitä.

se on piilovallankäyttöä. Nimittäin jokainen ihminen muodostaa käsityksensä omalta pohjaltaan, ei ole olemassa mitään kollektiivia joka määrittelee mielipiteitä toisista. Vaikka höpöhöpömedia sellaista käsitystä yrittääkin luoda. Ja ihmiset joilla ei ole rohkeutta ajatella itse niitä sitten luulee viisaiksikin totuuksiksi.



Toivottavaa on että meille kaikille löytyy ihmisiä jotka näkevät millaisia olemme ja pitävät siitä mitä näkevät.

joku yleinen lynkkauskomiteako tietää millainen kukakin oikeesti on? Jos vaikka joku kuvittelee olevansa onnellinen, saaneensa jotain aikaan, tai mitä kammottavinta tykkää itsestään niine huonoinekin puolineen? No silloinhan todellakin tarvitaan joku taho vääntämään rautalangasta että nyt tuli virhearvio ja kertomaan ihmiselle millainen hän OIKEESTI on- ettei vaan luule itsestään mitään.

jotka ei halua tai eivät pysty ottamaan käskyjä muilta vastaan.

Olen sellaisessa työpaikassa, missä on pari tälläistä tyyppiä. Eivät halua, että pomo sanoo miten asiat menee. Katselevat koko ajan uutta työpaikkaa, jossa saisivat olla joko pomo tai sitten tehdä itsenäisesti oman työnsä, ilman että muut puuttuu siihen.