Varhainen keskenmeno?
Hei!
Olen 22-vuotias, 2.5 vuotiaan tytön äiti. Olemme mieheni kanssa yrittäneet toista 11kk. Lääkäri totesi mulla lievän PCO ja munasoluni ei irronnut luonnollisesti. Minulla oli myös 13 kiloa ylipainoa. Aloitin sitten karppaamisen ja sain poistetuksi 10 kg. Söin Clomeja, mutta pidin viime kierron niistä taukoa, koska olimme ulkomailla lomalla ja halusin muutenkin tuulettaa päätäni koko touhusta.
Sitten 4.9 huomasin kp 24 oviksen merkkejä ja heiluttelimme sitten peittoja. :)
Tein lauantaina, 13 päivää mahdollisesta oviksesta plussan raskaustestillä ja sunnuntaina, maanantaina sekä eilen plussia Clearbluella ja apteekin raskaustestillä. Viiva ei ollut haamu. Selvä, mutta vaaleanpunainen. Kun tänään tein testin, viiva oli haalentunut todella haaleaksi. Eli onko minulla nyt sitten varhainen keskenmeno tulossa? Viikkoja on nyt 4+3.
Olen pettynyt ja itkenyt paljon. En uskonut että tämä menisi näin, kun niin pitkään odotimme. Mutta olen lukenut että ihan alkuraskauden keskenmenot ovat yleisiä.
Kuinka nopeasti vuoto alkaa? tarvitseeko käydä lääkärissä? Kuinka pian voi alkaa yrittämään uudelleen?
Onko vuoto alkanut? Olen pahoillani, jos raskaus meni kesken.
Minulla on nyt ollut noita varhaisia km monta reilun puolen vuoden sisään. Kesken ovat menneet 4+2, 4+5 ja 5+0, lisäksi yksi plussa tuli, jolloin menkat alkoivat kumminkin ajallaan. Tuo 5+0 todettiin eilen polilla (pääsin sinne kun oli epäilys 3. keskenmenosta) ja sain nyt keskeytyslääkkeet, kun vuoto ei ole alkanut kunnolla. Nuo aiemmat km tyhjenivät kyllä ihan itsestään, enkä käynyt missään lääkärissä, soitin vain neuvolaan ja kysyin mitä tehdä.
Eli kun vuoto alkaa niin seuraa, että se alkaa vähetä pikkuhiljaa. Jos vuoto ei vähene tai tulee kipuja muutaman päivän päästä niin käy lääkärissä. Itse testasin vielä raskaustesteilläkin, että hcg laskee. Yleensä testi näytti aina nopeasti negatiivista muutama päivä vuodon alkamisen jälkeen.
Mulle sanottiin keväällä, että saa alkaa yrittämään raskautta heti, kun menee noin aikaisin kesken. Tosin nyt polilla neuvoivat pitämään yhden välikierron. Mulla on kumminkin tärpänny tässä puolen vuoden aikana nimenomaan joka toisessa kierrossa, eli keskenmenon jälkeisessä kierrossa ei tärppiä ole tullut. Ehkä siksi, ettei kroppa ole ollut valmis.
Tsemppiä sulle, toivottavasti tärppää pian uudestaan!