2 vkoa kulunut synnytyksestä enkä vieläkään pysty istumaan, onko muita?
Vauva syntyi alateitse imukupilla ja sen takia eppari. Viilto on tosi pitkä eli ompeleitakin löytyy, lukumäärää eivät suostuneet synnärissä sanomaan, kuulema aika paljon. Sairaalassa sanottiin, että kolmen päivän päästä on jo ihan eri olo, mutta kattia kanssa. Kipulääkkeillä olen selvinnyt niin, että olen joko makuuasennossa tai seison/kävelen, mutta istumista en voi edes ajatella. Autossa olen ollut lyhyitä matkoja pari kertaa ja sellaisessa puolimakuuasennossa. Ompeleet on tarkastettu jo pari kertaa, eikä ne ole tulehtuneet. Kävely näyttää vieläkin sellaiselta " kakat housussa" -kävelyltä:) Se hieman lohduttaa, että olen siirtynyt jo vahvemmista kipulääkkeistä pikkuhiljaa panadoliin.
Löytyykö kohtalontovereita? Sairaalassa muut synnyttäjät näyttivät istuvan ihan normaalisti tai rengastyynyllä. Milloin tämä piina loppunee? Tekisi mieli jo syödä ihan normaalisti ruokapöydässä ja päästä kävelylenkeille!
Kommentit (8)
Samalla tavalla kuin sinulla, että imukuppia käytettiin ja iso eppari. Turvotusta oli ihan riittävästi ja sekin aiheutti kipua, lisäksi ilmeisesti vauvan suht ison pään&imukupin käytön takia liitokset löystyivät eli kävely (ja istuminen ja makaaminen ja kaikki muu kuin paikallaan seisominen) oli tosi hankalaa muutaman kuukauden ajan, mutta sain tulehduskipulääkereseptin sairaalasta. N. kuukauden kuluttua synnytyksestä eppari alkoi olla inhimillinen, ja edelleen kun istuminen tuotti epämukavuutta vasta tajusin että pitkä ponnistus oli aiheuttanut myös ah niin ihanat peräpukamat, jotka myös olivat kipeät...
Yritä vältellä sitä istumista kun mahdollista, ettei suotta turvotus lisäänny, sellaisen ohjeen sain sairaalasta. Ei ne tosiaan aina parane muutamassa päivässä. Toisen synnytyksen jäljiltä olo oli onneksi ihan erilainen.
Samoin imukuppisynnytys ja epparin lisäksi pari kunnon repeämään. Kuukauden jälkeen pystyin istumaan, kun oli pakko ja ei tullut enää hirmu kipeäksi (istuin vain harvoin) ja kahden kuukauden jälkeen aika normaalisti ja ei tarvinnut varoa enää. Eli voi mennä pitkäänkin. Mulla tosin tuo eppari repsotti ja siksi varmaan parani hitaasti. Kannattaa syödä kunnon tulehduskipulääkkeitä, jos on kipuja ja turvotusta, koska se edistää parantumista ja vasta myöhemmin siirtyä miedompiin (padadol yms.). Ja muistaa suihkutukset useita kertoja päivässä viileällä vedellä+ ilmakylvyt ;)
Olen hengessä mukana, muistan tunteen vieläkin (2v takaa) Itselläni myös kesti ekasta synnytyksestä toipuminen tosi kauan, eikä minulla ollut edes imukuppisynnytys (eppari tehtiin). Vauva jouduttiin tuuppaamaan tuosta vatsan päältä avittaen, joten alapäähän tuli oikein kunnon mustelma. Muistan kun olimme neuvolassa pojan ollessa 3vkoa ja huomasin yllätyksekseni istuvan molemmilla kankuilla : ) Aikaa siis otti, mutta huomasin että toipumista auttoi se kun vihdoinkin lähdin ulos kävelylle. Hiljaista menoa se oli aluksi, mutta sai verenkiertoa liikkeelle ja paikat paranivat nopeasti. Tsemppiä!
Mulle tehtiin pitkä eppari, jälkitarkastuksen tehnyt lääkäri sanoin sen olleen pisin hänen näkemänsä.Olin todella kipeänä, sairaala-aika vielä meni tujuilla lääkkeillä mutta kotona buranan turvin olo oli kamala, kyljen kääntäminenkin sattui ja kävellä piti kumarassa ja " kakat housussa" , istuminen ei onnistunut mutta kätilö kielsikin istumisen pariksi viikoksi. Kipu alkoi hellittää parin viikon jälkeen, kolmen viikon jälkeen jo istuinkin puolella kankulla ja pystyin käydä vähän kävelyllä. Nyt synnytyksestä on reilut 2kuukautta eikä epparia yleensä enää tunne jos sitä ei mene ronkkimaan.välillä ehkä tykyttelee.Lääkäri sanoi että vuoden päästä et sitä enää huomaa..heh,onpas lohduttavaa;)
tikkejä laitettiin paljon kolmeen kerrokseen. Laitoksella istuin hiukan tyynyn varassa, kun muutkin istuivat enkä kestänyt olla ahtaassa huoneessa koko ajan. Kipeää se teki. Kotona istuin pehmeän tyynyn päälle toisen kankun varassa, siis silloin kun oli pakko. Söin ruoan yleensä sängyllä maaten. Ensimmäiset viikot olivat kauheita, mutta kastajaisten aikaan (n 6 viikkoa synnytyksestä) pystyin istumaan jo lähes ilman mitään kipua. Kovalla istuminen tuntui kivuliaalta vielä puoli vuotta synnytyksen jälkeenkin. Ja epparikireys tuntui yhdynnässä viimeisiä kertoja n 9-10kk synnytyksestä. Aikaa se vaatii, ole kärsivällinen ja anna itsellesi aikaa parantua.
Lohduttaa ihmeesti, kun tietää, etten todellakaan ole ainoa, jolla ei tikit parane heti kotiuduttua vaikka en tietenkään mitään kärsimyksiä muille toivoisikaan. Neuvolassakin ihmeteltiin, että en ole parantunut normaaliin tahtiin ja kun soitin sairaalan osastollekin tuli sellainen olo, että on jotain pielessä, jos ompeleet eivät ole parantuneet tässä vaiheessa. Joten kiva tietää, että tämä on oikeasti ihan normaalia! Luulin, että synnytyksestä voisi jäädä traumoja, mutta siitä ei ainakaan minulle jäänyt mitään pahoja muistoja, vaikka aikamoinen hässäkkä olikin. Sen sijaan en osannut odottaa, että tämä paraneminen veisi niin pitkään. Mutta tuo pieni suloinen vauveli kyllä on kaiken tämän arvoinen, joten mitä tätä suremaan!
Art, kiva nähdä tälläkin puolella! En viitsinyt näitä kärsimyksiä hehkuttaa lokakuisissa, ettei siellä kukaan pelästy:)
...siis LAINKAAN. Wc-pöntölläkin istuin vain toisella kankulla, ja se oli tuskallista. Väliliha leikattiin synnytyksessä ajoissa, mutta repesin reippaasti lisää lähinnä siksi, että kätilöllä oli selkä minuun päin, kun vauva syntyi. Lyhyen ponnistamisvaiheen päätteeksi vauva lensi ulos kuin kuohuviinipullon korkki, ja jälki oli sen mukaista!!!
Etenkin ulostaminen oli tuskaista ja onnistui ainoastaan peräruiskein noin neljään viikkoon asti (en " tuntenut" niitä lihaksia, enkä " osannut" ulostaa)... Vasta 3 viikon päästä synnytyksestä istuin toisella kankulla. Söin seisaaltani tuohon asti, ja särkylääkkeitä kului jonkin verran.
Huonoa tuuria, että kätilö mokasi ratkaisevan vaiheen...tapahtui ns. inhimillinen virhe... Lopulta olen hyvin toipunut! Ja kätilö oli muutoin niin mukava, että ensisynnyttäjänä annan hänelle mokan anteeksi (toivoen kuitenkin, että seuraavalla kerralla kätilö toimii kätilönä eli ottaa kopin)...
vaan piti käyttää rengasta, että edes jotenkin pääsi istumaan. Lenkkeily kävellen sattuikin sitten paljon pidempään. Kyllä se siitä pikkuhiljaa...